Vauhtia ja maastoesteitä Niinisalossa Skuran kenttäleirillä

Kuva: Hanna-Maija Lahtinen

Sain mahdollisuuden osallistua Skura ry:n kenttäleirille Niinisaloon nyt toukokuussa. Leirit järjestetään Skuran jäsenille, mutta jos leireillä on tilaa, myös skuralaisten tutut ovat tervetulleita. Sattumoisin tallillamme asuu yksi pesunkestävä skuralainen jonka hevonenkin sattuu olemaan Muulin tarhakaveri, joten tuumasta toimeen.

En empinyt tai miettinyt koko leiriä pitkään, koska sain kuulla että aloitetaan ihan maahankaivetuista. No myöhemmin jo leirin maksettuani selvisi että maahankaivettukin on ainakin 40 cm, mutta paskat olivat jo housuissa.

Naapuritallillakin oli aktiivinen skuravaikuttaja ja sattumoisin heppakaverini Tiina oli saatu puhuttua mukaan ja saimme yhdistettyä matkamme. Muuli on aiemminkin matkustanut Tiinan hevosen Väiskin kanssa mm tällä reissulla hiekkakuopille, joten nämä kaksi eivät olleet täysin tuntemattomia toisilleen.

Valmistauduin matkaan buukkaamalla itselleni estetunnin toisella naapuritallille, mutta se tunti meni sen verran heikosti ettei siitä jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Muuli oli vauhtimuulin sijaan täysin etana jota piti koko ajan ratsastaa eteen ja eteen. No päiväkin sattui olemaan poikkeuksellisen lämmin.

Muuli haettiin kyytiin ensin, joten se stressasi vartin ajomatkan aikana suolistonsa tyhjäksi. Huomionarvoista on kuitenkin se, että lanta oli kiinteää eikä ollenkaan ripulia jota on myös näiden vuosien aikana nähty.

Niinisaloon lähdettiin heti aamutuimaan ja Muulin kyyti tuli vähän ennen yhdeksää. Sen jälkeen haettiin mukaan Väiski ja sen omaisuus ja päästiin kunnolla matkaan. Niinisaloon tuli meiltä matkaa noin 240 km ja perillä oltiin hyvissä ajoin jo ennen kahta. Purimme eläimet ensin talliin ja kävimme Jussilassa viemässä omat tavaramme. Jussila olikin tallia lähimpänä oleva majoitus kun Niinisalon ratsastajien leiritalo oli tullut tiensä päähän, ainakin hetkellisesti.

Olimme Tiinan kanssa molemmat 60 cm ryhmässä ja meidän ryhmä starttasikin koko leirin, koska oma tuntimme oli jo neljältä ja puoli neljältä piti olla satulassa. Muuli oli tässä kohtaa melko levoton ja hätäinen vaikka Väiskikin oli koko ajan sen lähellä. Toppasin itseni ensimmäisen kerran ostamallani palaturvaliivillä (kenttätason liivi oli pakollinen leirillä ja ostin sellaisen Torista), GoPro:lla ja kypäräsilkillä. Erityisesti vuosia sitten ostamani kypäräsilkki pääsi oikeuksiinsa, olin sattunut ostamaan samanvärisen yleishuovankin jolla mentiinkin koko viikonloppu.

Perjantaina maastoon lähdössä, kypäräsilkki (no trikoo se oikeasti on) on vielä suht tukevasti kypärässä. Ja muutkin varusteet ovat sävysävyyn. Kuva: Hanna-Maija Lahtinen

Matkaa tallilta esteille oli jonkin verran ja ravasimme matkalla pitkät pätkät. Muuli tuntui stressaavan ja pienessä notkelmassa se sitten heitti pienempää silmään ja veti kunnon köyrypukkilaukat. Porukassa oli yksi meille vieras hevonen, joten en uskaltanut päästää Muulia letkan ohi (villiten mahdollisesti kaikki hevoset), joten pysäytin sen sillä seurauksella että äkkistopissa lensin itse selästä alas. Niinisalossa on maaperä onneksi pehmeää hiekkaa, mutta sellaisilla G-voimilla rysähdin reisi edellä kenttään, että siihen muodostui sunnuntaina mehevä mustelma.

Kypäräsilkkikin jäi sille tielleen, mutta sen tajusin vasta myöhemmin.

No takaisin selkään ja matka jatkui heti. Katsojia oli runsaasti paikalla, sekä leiriläisiä että näisen kontakteja. Valmentajanamme viikonlopun aikana toimi Riina Rosenberg, joka kyseli meiltä alkajaiseksi kokemuksiamme maastoesteistä. Meillähän ei Muulin kanssa ollut mitään kokemuksia jollei maastoreitillä olevia kaatuneita puita lasketa. Estekokemuksin oli vähän niin ja näin.

Siinä sitten aloitettiin ihan tavallisella ristikolla ja kun se taisi mennä ilman kieltoja, siirryttiin maastoestemäisten esteiden pariin.

Tässä kuvassa ei mennä varsinaisesti maastoesteitä mutta tää on yksi ehdoton lempparikuva tältä reissulta. Muuli liikkuu minusta tässä nätisti ja mullakin on varpaat melkein menosuuntaan. Näen kyllä että se huiskaisee hännällään mutta silti yleisarvosana jää plussan puolelle. Emma Vähä-Pesola /Hallatuuli

Tämä oli tosiaan ensimmäinen tai toinen onnistunut ylitys. Emma Vähä-Pesola /Hallatuuli

Ja esteiden jälkeen sain aina osakseni köyrypukkilaukkaa. Emma Vähä-Pesola /Hallatuuli

Alkoi sadella kieltoja, ne olivat käytännössä esteen ohituksia, ei niinkään mitään äkkistoppeja. Muuli teki ne niin mukavasti etten ollut myöskään putoamisvaarassa.

Yhden esteen kohdalla sanoin että mun on turha tätä enää yrittää, koska Muuli alkoi tuntua liian hasardilta, mutta pari muuta saatiin ylitettyä kieltojen jälkeen ja kun saatiin Väiski seisomaan esteen vasemmalle puolelle tulpaksi. Rysäytettiin tosin kerran sitäkin päin.

Muulihan kieltotilanteissa kurvaa aina vasemmalle. Se tekee samoin myös maastossa jos se pelästyy ja kääntyy 180 astetta. Siis aina vasemman kautta.

Tilannehan pitäisi korjata ottamalla oikeasta ohjasta vastaan, mutta se se vasta hasardia onkin, koska silloin Muuli saa jäykistettyä kaulansa ja minua viedään. Tilanne ratkeaa siis nopeammin jos vain jatkan vasemmalle kääntämistä itse eikä Muuli saa kaulaansa missään vaiheessa suoraksi. Kyllä se silti minua kuskaili pitkin metsää, mutta ei onneksi mennyt liian kauas. Palasimme aina katselemaan estettä ja lopulta ylitettiin.

Nämä kaikki kuvat otti Emma Vähä-Pesola /Hallatuuli

Tässä tultiin banketti ihan käynnissä alas

Ja tässä vauhdikkaammin ravissa

Ensimmäisenä päivänä selvitettiin pari vaikeaa estettä maaliin ihan kivasti. Banketilla Muuli meni tosi kivasti, loikkasi sujuvasti päälle ravista ja tuli ravilla alaskin.

Mutta melkein jokaisen hypyn tai alastulon jälkeen se vetäisi köyrypukkilaukkaa ainakin pienen pätkän. Koska olin juuri ennen tuntia tullut alas samanlaisesta liikkeestä, pidin nyt pään kylmänä ja nojasin taakse. Koska muut hevoset olivat lähinnä paikoillaan oman suoritukseni aikana, ne eivät villiintyneet vaikka suihkin milloin mihinkin puskaan Muulin kanssa. Kuvaajakin sai mahtavia köyrypukkisarjoja muistikortilleen, ensimmäiseltä tunnilta niitä olikin enemmän kuin onnistuneita hyppyjä.

Tunnin jälkeen ratsastettiin järveen. Muuli tietenkin empi penkalla varsinkin kun järveen oli aika jyrkät mutta hiekkaiset ja tukevapohjaiset väylät. Muiden hevosten perässä se lopulta meni enkä antanut sille muuta mahdollisuutta kuin olla järveä kohti. Mutta Muulin on saatava itse kävellä järveen, eli en patistanut sitä eteen, mutta en myöskään päästänyt poistumaan paikalta.

Järvessä kahlailtiin ja viilenneltiin samalla jalkoja ja ratsastettiin takaisin tallille hieman eri reittiä, joten kypäräsilkkiä en saanut poimittua mukaani. Onneksi joku ihana myöhemästä ryhmästä oli sen minulle noukkinut.

Tässä kohtaa muistutan että putosin siis menomatkalla selästä, mutta vaivoja ei tuntunut ratsastaessa. Mutta kun tulin satulasta alas, meinasin tippua siihen, toinen jalka oli nimittäin älyttömän kipeä! Roikuin Muulin satulassa taluttaessani sitä sisälle talliin ja laahustin jalkaa perässä vetäen kun hoitelin Muulia pois. Onneksi Muulin hoitotoimenpiteet ovat nopeita, kamat pois, pikainen harjaus ja heinää eteen.

Valmennuksen jälkeen suuntasin samantien Anniinan luokse. Anniina on melko varmasti pitkäaikaisille blogin lukijoille, hän kirjoitti suosittua hevosblogia friisi Alpostaan aikaisemmin! Nykyään hänet löytää Instagramista @anniinagee. Kun oltiin n vartin päässä niin olihan siellä käytävä! Tutustuin pihaton asukkaisiin mutta kuvasin näemmä lähinnä videomateriaalia, joten kuvat jäivät nyt uupumaan. Jalkani vertyi liikkuessa jonkin verran, joten Alpolle satula selkään ja ratsaille. Se palaili juuri pidemmältä saikkujaksolta joten ratsastushetki ei voinutkaan olla kovin pitkä, mutta sain kokea jättifriisiläisen valtamerialuslaiset askeleet, espanjalaisen käynnin ja pari askelta laukkaakin, joka sieltä vahingossa ja pyytämättä nousi. Ravi tuollaisella jättihevosella ja lännensatulassa tuntui hyvin vaikealta istua. Kun Muulilla saa välillä tikittää kevyttä ravia ihan huolella, pompautti Alpo minut satulasta korkealle ilmaan, mutta sensijaan että olisin lässähtänyt sieltä takaisin alas, oli askel niin iso ja pitkä että pitikin roikkua hetki ilmassa. Taisin saada yhden kokonaisen raviympyrän onnistumaan.

Alpon jälkeen reisi oli sen verran tulessa että piti hetki miettiä miten kamelin selästä pääsee alas.. No liukumalla grippipaikkoja vingutellen satulan fenderiä pitkin tietenkin!

Jos joku kuvittelee että tällainen leiri on ihanaa chillausta niin sitä se ei ole. Kello oli tässä vaiheessa jotain seitsemän ja pian lähdettiin hoitelemaan Muuli ja Väiski, eli karsinansiivous ja syöttely. Tai no Väiski oli syöttelyssä ja muulin dumppasin tarhaan karsinan siivouksen ajaksi. Ja sitten oli lähdettävä Niinisaloon kauppaan ostamaan iltapalaa, olimme syöneet Tiinan kanssa vain välipalaleivät ja berliininmunkit ajomatkan aikana. Kaupasta mukaan tarttuivat pakastepitsat, juuri oikeanlainen koostumus rasvaa, suolaa ja hiilaria.

Meidät leiriläiset oli jaettu asumaan kahteen eri majoitukseen ja perjantaina emme treffanneet toista porukkaa, mutta kävimme omassa majoituksessamme saunomassa ja siiderin jälkeen olinkin ihan valmista kamaa nukkumaan. Ihanaa kun tarjolla oli ihan oikeat sängyt, peitot ja tyynyt!

Sain Pavon kypäräkassin hevoset-messuilta kun osallistuin tietokilpailuun. Ja on muuten hyvä ja paksu kassi! Sivutaskuun mahtuvat hanskatkin.

Toinen vinkki on Effaxin valjasspray, suihkutetaan nahalle, annetaan vaikuttaa hetki ja pyyhitään pyyhkeellä. Olen maailman laiskin varusteiden hinkuttaja, joten tämä nopeuttaa toimenpidettä runsaasti.

Lauantaina ohjelmassa oli tietenkin maastoestevalmennus. Sateen uhka oli ihan oikea, joten pukeuduimme rainlegseihin ja sadetakkeihin, mutta lopulta emme kuitenkaan kastuneet ja ratsastin ihan paidalla vaan. Muuli oli edelleen aika menossa, pois päin esteistä. Tuntui ettei mitään kontrollia taas ollut ja laukassa se nosti heti köyrypukkilaukkan eikä mennyt juuri ollenkaan normaalia laukkaa.

Sain kuitenkin parempia onnistumisia kuin perjantaina ja perjantain vaikea ruskea-valkoinen tukkieste sujui nyt ihan kivasti. Ratsastimme myös isompaa bankettia kuin perjantaina ja senkin Muuli klaarasi ihan hienosti sekä ylös että alas. Pari estettä skippasin ihan suosiolla kun ajattelin ettei nyt kannata alkaa tapella. Olisihan Muuli ne saattanut mennä mutta itselläni oli niiden suhteen jo valmiiksi epävarma olo.

Tämän kuvarimpsun kuvasi Hanna-Maija Lahtinen

Tämä kuvasarja oli siis samasta tilanteesta ja sain tuolla mäen päällä vielä parit pukkilaukat.

Esteiden jälkeen minua vietiin kuin rättiä vaikka olin vaihtanut suuhun vähän terävämpää rautaa, eli PeeWee-kuolaimen. Se ei ole mikään espanjalainen kankihirvitys, vaan maastokuolaimeni joka ei tule pienten vipujen ansiosta suun läpi vaikka joutuisi kääntämään isosti. Tällä kuolaimella Muuli ei ole koulussa niin hyvä ratsastaa kuin sylinterillä, mutta maastoesteillä arvostin enemmän kontrollia. Jossain vaiheessa Muuli ei edes pysähtynyt ja seisonut, sen verran sillä pyöri päässä.

Satulakin tuntui tömähtävän eteen lavoille alastuloissa ja kerran korjasin sitä taakse päin ja kiristin vyön niin että soi. Mutta eipä valunut enää eteen.

Nämä kaikki allekkain olevat kuvat otti Emma Vähä-Pesola /Hallatuuli

One of the boys

Valkun jälkeen poistuttiin paikalta taas järven kautta.

Tässä kohtaa menin seurailemaan muiden ryhmien valmennuksia kameran kanssa. Otimme videoita ja kuvia ja kävin kuvaamassa ryhmää myös järvessä. Viimeinen eli pro-ratsastajien ryhmä oli hasardia katsottavaa kun eräs hevonen tanssahteli banketilta peruuttaen alas ja toinen rysäytti sisälle tukkiokseriin. Kaikki olivat kunnossa mutta mietin että meille taitaa riittää puskataso tässä lajissa. Tosin muulille ei ehkä kävisi tuollaisia haavereita, koska se mahtuisi kulkemaan esteiden ali.

Olimme sopineet toisen paikallisen Petran kanssa pienestä maastoekskursiosta lauantaille ja hän saapui valkoisella uljaalla orillaan (trailerilla) paikalle puoli neljältä. Varustimme siis Väiskin ja Muulin ja suuntasimme maastoon. Jotenkin 1,5 tunnissa ehdittiin 12 kilometriä vaikka katselimme maisemia ja käytiin taas järvessäkin.

Muuli oli hasardi, laukkasimme kaikessa rauhassa ihanaa suoraa hiekkaista reittiä pitkin ja tielle oli kaatunut ohut ranka, siis sellainen maapuomin korkuinen. Muuli ilmeisesti sekosi siinä kohtaa askelissaan tai ei huomannut koko rankaa ja heitti taas pienempää silmään. Tässä kohtaa huusin muille että jatkaisivat vaan matkaa, että mä tulen ohi ja ohi mentiin. Pukkilaukka loppui mutta pakotin Muulin vielä laukkaamaan ensimmäisenä, joka ei ole sen lempihommaa. Se ehkä vähän palautti kontrollia hommaan, vaikka toimintatapa ei nykytiedon valossa ollutkaan eläinystävällistä kouluttamista eikä Muuli siitä todennäköisesti mitään pidemmän päälle oppinutkaan.

Oli kiva nähdä Petraa ja tällaiset kimppamaastothan ovat lemppareitani. Ulkona pysyy hyvät turvavälit ja Muuli saa uusia kokemuksia. Muulihan ei välittänyt viikonloppuna muista hevosista eivätkä muutkaan pitäneet sitä minään. Se oli kuin one of the boys. Ja kai kenttähevoset nyt yleensäkin ovat tottuneet kaikenlaiseen vipeltäjään metsässä ja sen ulkopuolella.

Lauantaina käytiin koko leiriporukalla (olikohan meitä 16) syömässä Niinisalossa. nälkähän siinä oli, itse olin syönyt vain aamupalaksi jugurttia ja vetänyt koko päivän metsässä muulilla tai ilman. Viidessä minuutissa jokainen lapioi annoksensa mahaan ja siirryttiin tallin kautta toiseen majoitukseen missä vanhat skuralaiset muistelivat alkuaikoja.

Itselleni Skura oli tuttu lähinnä hötönetin foorumilta, jossa oli meneillään aina joku skura vol 87 -ketju. Skurahan sai siis alkunsa nimenomaan hötölästä 12 joskus way back kun siellä kerättiin porukkaa aikuisten diy esteleirille. Leirejä jatkettiin eri paikoissa ja jossain vaiheessa Niinisalo tuli mukaan kuvioihin jossa on nykyään vähintään 2 leiriä vuodessa. Leiripaikat ovat aina sellaisia että mukaan voi ottaa joko oman tai lainata tallin hevosta, koska kaikilla ei omia ole. Skura ratsastusseura perustettiin 12 vuotta sitten. Leirejä ei markkinoida julkisesti vaan ne ovat avoinna skuralaisille ja jos tilaa on niin skuralaisten erittäin hyville ystäville. Esimerkiksi minä en siis pysty ujuttamaan ketään leireille mukaan, sori.

Koska seuraavan päivän aikatauluja fiksattiin niin että meidän ryhmän vuoro oli jo 10.00, oli siirryttävä ajoissa nukkumaan.

Sunnuntaina sai toivoa mitä halusi tehdä, osa meistä halusi kokeilla rataa ja osa lähinnä parin esteen sarjoja. Itse sanoin että minulle riittää yksittäiset ja parin esteen sarjat, koska Muulille varmoja esteitä ei ollut koko radan vertaa. Sunnuntaina tuli vain yksi kielto ja hypättiin siinä yksi kolmen esteen sarja. Kaikki näistä oli ns turvaesteitä joita olimme jo menneet, joten ratsastin itsekin varmasti ja eteen. Ja se menikin tosi kivasti eikä Muuli ajatellutkaan ohittamista.

Laukan kanssa oli ongelmia pe ja la, koska aina laukatessa minulta hävisi kontrolli. Sen takia ravasin monta kertaa esteelle. Sunnuntaina aloitin ihan sillä että ratsastin ympyrää yhden esteen ympärillä ja aika kovastikin pidin (ja toki heti myös kehuin kun aihetta oli) Muulin tasan siinä ympyrällä vaikka hevosia suihki ohi milloin mistäkin. Kun sain tässä kontrollin, helpottui ratsastus muutenkin. Olisi pitänyt käydä tämä keskustelu joka kerta, mutta yritin säästellä Muulin voimia.

Voimaa Muulissa oli jos sitä voi verrata hien määrään. Hikeä oli lähinnä vyön alla.

Sunnuntaina esteille Pinjan kanssa ratsastaessani juttelin että en tiedä onko tää mun juttu ollenkaan, siis nämä maastoesteet. Kuolemanpelko on ihan liian lähellä ja tilanteet hasardeja. Että en tiedä tulenko enää uudestaan mutta oli kiva kokeilla tää yksi kerta.

Kuvassa Muulia pitää Pinja, joka meidät tänne leirille siis puhui mukaan. Kuvassa on tapahtumassa takin pukeminen. Se on ihan huomionarvoinen seikka, Muulin selässä ei alkuaikoina voinut todellakaan pukea tai riisua takkia. Tällaiset villimuulit opettavat nauttimaan joka hetkestä. On meinaan paljon helpompaa riisua ja pukea takkia selässä kuin tulla alas.

Koutsi ehkä haistoi tämän ja antoi mun valita sunnuntain esteet ja kun sitten saatiinkin hyvät onnistumiset niin ajattelin että no ehkä ensi vuonna voisikin tulla taas. Syksyn skuraleiri on nimittäin sellaisessa ajankohdassa ettei se minulle sovi, enkä tiedä jääkö sinne tilaakaan epäskuralaisille.

Minusta tuntuu että suhde Muuliin parani hieman reissun aikana. Sunnuntaina oman suoritukseni jälkeen laskeuduin selästä ja kuvasin vielä muiden suorituksia. Vanha muuli olisi lähtenyt käsistä kavereiden kadotessa metsään, mutta tämä muuli lompsi perässäni ja seisoi suht paikoillaan sen aikaa että sain videot otettua. Minähän en tietoisesti taluttele Muulia maastossa, koska se on pari kertaa lähtenyt käsistä ja juoksennellut mihin sattuu. Eli vaikka Muuli on nyt tosi ok käsitellä, olen kateellinen teille jokaiselle jotka voitte tehdä rentoja talutuslenkkejä vieraissakin ympäristöissä. Se ei ole joka hevoselle mikään oletustila, eli taputtakaa itseänne olalle jos se on onnistunut!

Minulle se ei ole niin iso goal että jaksaisin käyttää aikaani siihen, voin ihan yhtä hyvin ratsastaa. Ja jos ratsastaessa katoaa kontrolli, olen silti edelleen pääasiassa kiinni Muulissa joten se ei pääse ihan valtoimenaan juoksentelemaan ja aiheuttamaan mahdollisia vaaratilanteita.

Muuli matkustaa pienempänä oikealla puolella. Kotiin palattuamme on ihan huomionarvoista se, ettei Muuli paskonut traileriin kertaakaan. Tarvitsenko jatkoa varten pienen seuraponin matkoille mukaan?

Alla on TikTokissa, Instagramissa ja YouTubessa julkaisemani 8 minuutin pituinen video reissusta. Videolla on klippejä puhelimesta ja GoProsta sekä päällä jälkikäteen puhumani ääniraita.