Aluksi olin tilaamassa suitsiin vain nahkaista remmiä kuolaimelle. Kuolainten mukana tullut nyloninen oli tottapuhuen aika ruma ja alkoi rispaantua, nahkainen näyttäisi paljon paremmalta ja olisi kestävämpikin.
Uusi nahkainen remmi |
Olin nimittäin ehtinyt jo googlailla suutarit sun muut, mutta Jenni asuu aivan tallimatkan varrella, joten varusteiden vienti ja nouto saatiin sovittua näppärästi. Kokosin hänelle yhdet enkkuohjat, joista oli leiffi poikki, ohjasajo-ohjat, joiden toinen solki oli mennyt rikko jo vuosi sitten, mäkivyön pehmusteen, josta oli yksi kiinnitysremmi mennyt poikki ja suitset.
Idea suitsien leukahihnan muokkaamisesta syntyi vasta ajomatkan aikana. Leukahihna ei siis oikein pysynyt Muulilla kurkussa kuten kuuluu, vaan valahti eteen koska nahka on niin jämäkkää. Sain idean, että se voisikin lähteä pienestä metallirinkulasta, jolloin se laskeutuisi nätimmin. Jenni sai heti ideastani kiinni ja toteutti suunnitelman.
Koko hoidon korjaukset materiaaleineen maksoivat 60 euroa, sisältäen siis koko varustekassin korjaamiset, ei pelkästään suitset.
Tästä pääset Jennin kotisivuille ja voit ottaa yhteyttä jos kaipaat varustehuoltoa Tuusulassa (Jenni liikkuu Haarajoen ja Ruskelan väliä aktiivisesti).
Soljen pikkupätkä on tehty kokonaan uudesta nahasta, mutta se on sävyltään hyvin sama kuin mikä suitsissa on. Nämähän ovat tummentuneet runsaasti käytössä. |
Tässä kuvassa suitset on kuvattu ihan tuliterinä keväällä 2019. |
Nuo suitset ovat aivan upeat, etenkin nyt kun ne ovat saaneet hieman patinaa. Hullua että jotkut keinomateriaaleista tehdyt bulkkisuitset maksaa enemmän kuin nuo korjauksineen kaikkineen. Ihana kun nostat esiin auomalaisia käsityön taitajia.
VastaaPoista