Käytiin trail-tunnilla ja ilmoittauduin samantien pariin virtuaaliluokkaankin

En muista olenko kertonutkaan, mutta oma ratsastushistoriani alkaa aikalailla lännenratsastuksen parista. Ennen lännenratsastushommia olin käynyt vain parilla viikonloppuleirillä hakemassa aivan alkeet ratsastuksen tiimoilta. Eli osasin pitää ohjia pikkurillin ja nimettömän välissä ja painaa kantapäitä tiukasti maata kohti.

Lännenratsastukseen päädyin naapuriin perustetun lännenratsastustallin myötä. Sen tallin lännenratsastuksesta voi toki olla montaa mieltä, kun mentiin ratavalmiilla lämppäreillä kenttää pitkin niin että kulmissa pelotti että se kaatuu, mutta tämä oli perusta mun omalle ratsastukselle, istunnalle ja ideologialle. Ja vaikka kuinka yritän aktiivisesti opetella siitä eroon, käskevät liskoaivoni heittää ohjat kokonaan pois jos meno on jokseenkin hallittua ja jos ei ole, tulen ratsastaneeksi pelkällä ohjalla istuen samalla tiiviisti tuoli-istunnassa.

Näin aikuisiällä olen ihan olosuhteiden pakosta suuntautunut enkkupuolelle. Olen harrastanut ns enkkutalleilla enkkupiireissä eli ihan siinä samassa massassa kuin 95% harrastajista. Olen ollut ihan tyytyväinen, käynyt tunneilla vuokrahevoseni ja Muulin kanssa ja yrittänyt parantaa ratsastustaitojani. Eniten niitä on tähän mennessä parantanut uusi koulusatula.

Kaikki matskut otti Tiina Lepojärvi, kiitos!

Lännenratsastus on minulle kuitenkin kaikesta huolimatta sellainen "ah, koti". Eikä se edes eroa paljoakaan enkkuratsastuksesta, ainakaan tällä minun alkeistasollani. Silti on ihan eri fiilis laittaa länkkävarusteet, vetää bootsit jalkaan ja ratsastaa karjakurssilla samanhenkisten ihmisten kanssa KUIN ratsastaa kisapaikalle naapuritallille hakemaan hylsy. Se on se fiilis, rentous, hyväntuulisuus, hyvin käyttäytyvät hevoset, rentous jne.

Rahalliset realiteettini ovat valitettavasti rajalliset joten koska en pysty ns täysillä panostamaan lajiin, en panosta siihen juuri ollenkaan. Rahalla saisin kotitallille länkkävalkun, mutta silloin joutuisin tinkimään enkkutunneista. Valitsen ennemmin 4 enkkutuntia kuin 1,5 länkkätuntia, koska pidän säännöllisistä tunneista ja meidän opettaja on paras.

Vieraissa käyminen tuo lajiin kuitenkin aina vähän säpinää ja kipinää, joten kun olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja kuulin että Mäntsälässä Tosca Tilaa pitävä lännenratsastuksen opettaja Mari Valkonen käy naapurin maneesitallilla pitämässä tunteja kerran kuussa, olin kärppänä paikalla.

Muuli ei näin harvoista tunneista menisi sekaisin ja tietäjät tietää, että sekakäyttöratsut tietävät jo varusteista että mennäänkö jogia vai ravia. 

Sain osallistua kaksaritunnille Niinan ja hänen hevosensa Spookin kanssa. Nämä ovat naapuritallin outolinnut eli ainoat länkkäharrastajat. Lännenratsastuksessa on useita alalajeja joista reining on käsittääkseni suosituin. Juuri reiningissä tehdään vauhdikkaita täydellisiä laukkaympyröitä, spinejä ja sliding stoppeja. Sitä me emme harjoitelleet eikä se Muulin tai minun laji olisikaan.

Me treenattiin trailia, joka kiinnostaa mua paljon enemmän!

Trailin tunnistaa siitä, että kenttä on täynnä puomeja. Trailissa ratsastetaan hevosella erilaisia tehtäviä, helpoissa luokissa juurikin puomeilla. Meillä oli Niinan kanssa ihan alkeistunti, paitsi että Niina oli jo täysverinen lännenratsastaja ja itse vain tällainen lännenratsastajaksi naamioitunut wannabe. Mari antoi kuitenkin kummallekin sopivat tehtävät, tai oikeastaan vaikeustason tehtävän sisällä ja aloitimme ratsastaen puomien yli, lisäten pyörähdyksen puomineliössä ja sidepassin neliön ulkopuolella. Jogissa ratsastimme suoralla olevien ja kahden viuhkassa olevan puomin yli.

Laukkatehtävän alussa maneesiin tuli kaksi seuraavan tunnin ratsukkoa ja se oli vähän too much Muulille. Se otti siinä kipinää heti ensimmäisissä laukoissa ja jouduin hetken rauhoittelemaan sitä. Tämä ei edes näkynyt ulospäin, mutta muuli oli siinä kanssani enää yhden prosentin verran.

Onneksi sen paras askellaji eli ravi sai sen rauhoittumaan ja nyt kun sai luvan kanssa mennä enkkutunnilla mummoraviksi kutsuttua jogia, oli Muuli pian ihan rentona. Otin tässä kohtaa enää lyhyitä laukkapätkiä enkä siltikään saanut askeleita puomeille kuin pari kertaa. Kiitin Muulia kuitenkin kovasti hyvistä yrityksistä.

Laukassa askeleet sekoittuvat niin Muuli vaihtoi hirviraville

Huomasin siinä pitkin ohjin ratsastaessani, että mun ohjat tuntuu olevan ihan liian pitkät ellen pidä kämmeniä aivan vierekkäin ja pidä kiinni soljen kohdalta. Huomasin myös että kun tanti on aika matala ja mieli rento, niin Muuli kuuntelee tosi hienosti painoa ja jalkaa. Se myös onneksi hakeutuu itsekin hanakasti puomeille (kiitos alkuvaiheen runsaan palkkauksen), joten aika pieni vihje riitti Muulille että käännytään puomeja kohti.

Teimme luvan kanssa myös napakäännöstä puomineliössä. Neliö oli itseasiassa rakennettu jostain minipuomeista ja oli normaalia neliötä paljon pienemmän oloinen. Videolta katsottuna siellä olisi ollut tilaa toisellekin muulille.

Napakäännös olisi ollut täydellinen jos Muuli olisi astunut sekä edestä että takaa ristiin, mutta takaa ristiin astuminen on sille edelleen hyvin haastavaa, edestä saatiin kyllä  hyvää ristiaskelta. Minusta tuntui selässä että vedin Muulia ihan hirveesti ohjasta saadakseni pidettyä sen puomineliön sisällä, mutta videon ja kuvien perusteella se oli vain avuton tunne siellä selässä. Muuli kyllä avaa suunsa jos sitä kiskoo ohjasta.

Tästä kuvasta näkyy selvästi se miten Muulin suu avautuu kun se on tosi etupainoinen, kuten se usein onkin. Ohjaa jos tarkkaan katsoo niin se ei ole kireällä eikä minimaalisen lyhytkään.

Mari ei muuten ollut minulle ja Muulille ihan vieras koutsi. Hän kävi nimittäin pitämässä meille tunnin ja sovitteli Muulin lännensatulaa tasan kaksi vuotta sitten. En tuosta kerrasta kirjoittanut blogiini sen enempää koska dokumentteja ei siitä kerrasta jäänyt, mutta muistan vieläkin miten vähin elein sain Muulin toimimaan ja miten saatiin silloin tehtyä hienoja takaosankäännöksiä kohti roll backia.

Mari sanoikin ihanasti tunnin jälkeen että Muuli on mennyt valtavasti eteen päin ja jaksoi hyvin koko tunnin!

Muulille tuli tosi kova hiki, mutta jo kotimatkalla se kuivui tosi hyvin.

Tunnin oli dokumentoimassa kaverini Tiina, kiitos! Materiaaleista syntyivät tämän postauksen kuvat ja alle upotettu somevideo, eli tuttuun tapaan kolmiminuuttinen pystyvideo ääniraidalla.

Ja mitä tulee otsikon aiheeseen niin Pro Western Riders ry järjesti virtuaalilännenratsastuskilpailut lukuisine luokkineen. Koska meillä nyt oli jo tätä trailkokemusta taustallamme, ilmoitin meidät sekä trailin walk&jog-luokkaan että horsemanshio walk&jog-luokkaan. Horsemanshipin luokka näytti mukavan iisiltä verrattuna tähän viimekertaiseen virtuaalikisaan, mutta paineet on kovat. Viimeksi voitin luokkani.