lauantai 11. joulukuuta 2021

Tulokset Instagram-gallupista: Mitkä ovat suosituimmat työvälineet, kun kyseessä on lumettoman tarhan pohjaan jäätynyt paska

Viikko sitten tänne etelään tuli ihan yllättäen ja varsinkin pyytämättä kovat pakkaset. Maassa ei vielä siinä vaiheessa ollut yhtään lunta, eli tarhojen pohjat (luojankiitos meidän tallilla kuitenkin suht tasaiset hiekkatarhat) jäätyivät kivikoviksi ja paskat toki jäähtyessään tarttuivat tarhaan kiinni betonin lailla.

Tarhat on kuitenkin päivittäin siivottava joten eikun tuumasta toimeen. Oma lempityövälineeni paskan irrotukseen on nelipiikkinen rautatalikko tai teräväkärkinen pistolapio. Sen jälkeen haravoin kakkelit talikkoon tai lapioon ja jos oikein hifistelen niin saatan luutia tarhanpohjan. Tämä varsinkin sillon kun kakka on hajonnut aivan atomeiksi.

Meillä on tallilla aikamoinen valikoima kakkatyökaluja nimenomaan talvitarhoja ajatellen. Kuka nyt kesällä pistolapiota tarvitsisikaan. Kuvasin työvälineet ja kaivoin netistä vielä lisää kuvia ja kysyin Instassa puolueellisessa ja testaamattomassa gallupissa, että mitä jengi oikein käyttää. Tutkimus olisi ollut parempi toteuttaa jollain sellaisella alustalla, joka tuuppaa exceliin jokaisen vastaajan tulokset jolloin olisin nähnyt, että mitä comboja ihmiset eniten käyttävät. Sehän on selvää että useampia työvälineitä sinne tarhalle tarvitaan. Nyt ei pelkkä paskatalikko auta.

Laitoin tulokset exceliin niin että superlikejen pisteet annoin kertoimella 2 ja lisäsin niihin normaalit käyttöpisteet. Ajelin alla olevaan graafiin työkalut käytetyimmistä vähitenkäytettyihin ja vierellä on oranssilla palkissa "en käytä"-äänet.Äänimäärät menevät suht lineaarisesti, tosin rautapaskatalikko (siis rautapiikkinen hyvin perinteinen tiheä paskatalikko) ja nelipiikkinen talikko on yhtä paljon käytössä kuin ei ole.

Vastaajia tässä gallupissa oli muuten noin 740. 

Kolme on selkeästi ylitse muiden, nimittäin se ihan tavallinen muovinen paskatalikko, teräväkärkinen rautainen pistotalikko ja omat hanskat. Yllättävän moni ainakin viimeisteli tarhan nappaamalla kikkareet kottariin ihan omilla hanskoilla. Pakkasellahan se onkin ihan ok.

Yllättävintä kyllä, kaikista suosituin työväline oli omat kengät. Potkiminen sai paljon käyttäjiä, superlikeja mutta vain vähän käyttämättömyyspisteitä. Voisi siis sanoa että melkein kaikki turvautuvat jäisten paskojen osalta omiin kenkiinsä joko kärjellä tai kantapäällä potkien.

Rautainen paskatalikko ja nelipiikkinen talikko olivat keskikastia, käyttäjiä oli yhtä paljon kuin ei-käyttäjiä ja sen jälkeen suosion vähentyessä (työvälineet olivat kaaviossa tykkäysmääriensä mukaan) ei-käyttäjät lisääntyvät tai tasaantuvat.

Jos näiden perusteella pitäisi talliin ostaa minimityövälineet tarhansiivoukseen talveksi niin valinnat olisivat tietenkin normaali talikko ja teräväkärkinen lapio.




Jäisen tarhan siivouksesta syntyi luonnollisesti myös somevideo. Tässä on mun oma prosessi käytynä läpi minuutissa. Omallakin tallillamme on tästä monta eri variaatiota. Itse käytän paskojen irtihakkaamisessa aina nelipiikkistä talikkoa, mutta videoinnin ajan se oli käytössä toisessa tarhassa, joten tyydyin kakkosvaihtoehtoon. Osa ei tätä talikkoa ymmärrä ollenkaan.

Ja muuten vasta videon julkaisun jälkeen erään TikTok-kommentin saatuani tajusin, että käytin videolla ainakin 20 kertaa sanaa paska.

2 kommenttia

  1. Otettiinko kyselyssä huomioon tarjolla olevat työkalut (ja niiden puute)? Voisiko normitalikko olla siksi yleisin että se lie joka paikassa kuitenkin saatavilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä arvelen että välineiden puute on juurikin syy siihen että käytössä on just se muovitalikko ja omat raajat. Mututuntumalla luulen että pistolapio on seuraavaksi yleisin ja siksikin sai kannatusta. Mutta toisaalta perunatalikko (josta en ollut koskaan kuullutkaan) sai yllättävän monta käyttäjää.

      Olisi muuten ollutkin hyvä lisätä vastausvaihtoehtoihin että "en ole käyttänyt", jolloin datasta olisi saanut irti vielä senkin. Ja toisaalta tämä olisi pitänyt toteuttaa vaikka google formsilla jolloin ristiintaulukointi olisi ollut mahdollista. Ts että eikö muovitalikon käyttäjillä tosiaankaan ollut muita työvälineitä käytössään. Ja toisaalta usea käyttää montaa eri välinettä ja muovitalikko voi toimittaa myös haravan tai lapion virkaa.

      Pitää toteuttaa kysely uudestaan ensi vuonna 💪

      Poista