Harrastettiin pitkästä aikaa agilityä ja samalla osallistuttiin virtuaalikisoihin

Keli ei ollut todellakaan kuvauksellinen. Sumuinen, tosi tuhnuinen, hämärä. Mun kamera ei ihan ollut messissä. Onneksi videolta näkee toimintaa paremmin. Kaikki kuvat ja videon otti Oona Virtanen, kiitos!

Onnenpisara järjesti virtuaaliset agilitykisat, joissa oli jopa oma luokka aaseille ja muuleille! Me Muulin kanssa tietenkin osallistuttiin vaikkei olla treenattu agilityä öö no ainakaan vuoteen. Onnenpisaran takana on Riina Harinen, joka on tuttu neljän vuoden takaa aasileiriltä. Hän piti meille silloin leirillä erittäin inspiroivan agilitytreenin. Kirjoitin siitä oman postauksen tuolloin. Jos ikinä sulla on mahdollisuus osallistua Riinan kurssille niin suosittelen erittäin lämpimästi!

Tuolloin jäi parhaiten mieleen neuvo opettaa rata lopusta alkuun. Eli ensin treenataan viimeistä estettä, sitten toisiksi viimeistä ja viimeistä jne. Eli lisätään aina yksi este lisää ja Muuli oppii järjestyksen sekä sen että vikalla esteellä odottaa jackpot, eli oikein erityisen hyvä palkinto. Tällä tavoin ketjuttamalla sitä ei myöskään ole tarpeen lopulta palkata jokaisen esteen jälkeen.

No sanotaanko että treenaaminen ei ole vahvin lajini ja olen äärimmäisen laiska rakentamaan mitään ratoja kentälle. Olin siis tallilla puoli tuntia omasta aikataulustani myöhässä ja rakensin rataa kentälle hikihatussa, tai siis takissa, olinhan pukeutunut +1 asteeseen ihan samalla vaatemäärällä kuin -18 asteeseen.

Onneksi tallillamme on kevyitä pehmopuomeja, muuten olisin lyönyt hanskat kenttään. Sain raavittua kokoon kaikki esteet. Sillan virkaa toimitti vanerinpala ja turvallisuuden takia pressun tilalla oli pätkä kumimattoa Muulin tarhasta heinien alta. Tosin tilsatilanteen takia pressu olisi kuitenkin saattanut olla turvallisempi vaikka hokkikengät olivatkin jalassa.

Kuvaajaksi olin nakittanut Oonan, jota olin kuvannut viikko aiemmin joulukuvien tiimoilta. Ensin treenasin ajatuksena aloittaa just vikalta esteeltä (joka oli bonustehtävä) ja ketjuttaa siihen, mutta kun Muuli hieman kavahti siltatehtävää, teinkin vaan kaikki tehtävät yksittäin niin monta kertaa, kuin oli tarpeen ja sitten kuvattiin rata.

Se menikin niin putkeen että rata oli kerrasta kuvattu!

Sen jälkeen jatkoin kuitenkin vielä tehtäviä ja dokumentoitiin lisäksi pystyvideota ja lisää kuvia (koska TikTok ja Insta) ja ihan lopuksi päästin Muulin irti ja kokeilin miten se tekisi tehtävät ihan vapaana. Ja sehän kuulkaas teki!

Suurinta iloa minulle tuotti puomipujottelu, jossa Muuli luki tosi kivasti ihan mun kehoa ja varsinkin käsiä ja pujotteli puomit ilman ongelmaa. Tosin aina kun paineistin sitä pois päin itsestäni, se veti päätä alemmas ja korvat tiukkaan luimuun.

Noin muuten Muulin mielentila oli mielestäni ihan ok rauhallinen ja vain muutaman kerran se stressasi niin paljon että veti lohikäärmenaaman päälleen. Yleensä namit saavat tätä aikaan (varsinkin kaura), ja olenkin nykyään antanut niitä hyvin harkiten ja vähemmän kuin ennen. Maastakäsittelyssä eron huomaa heti, eli jos teen samaa tehtävää narua pyöritellen eli paineesta pois, on Muulin ilme ja koko kroppa paljon levollisempi, mutta myöskin hitaampi kuin jos palkkaan sitä leivällä hyvistä suorituksista. Leivän kanssa se toimii sähäkämmin ja isommilla liikkeillä, mutta ilmeeltään Muuli muistuttaa lohikäärmettä. Olen itse tulkinnut sen stressiksi ja olen itse myös ruokkinut sitä palkkaamalla Muulia sen ollessa väärässä mielentilassa, eli vähän kierroksilla.

Tässä alla on kisasuorituksemme.