Vietettiin maastoiluviikonloppu maalla Heinolassa, lapsuudenkodin maisemissa

Tämä on ensimmäinen kuva koskaan, jonka käsittelin puhelimen Lightroomilla. Kuva oli alunperin aika hailakka ja lehdet olivat lähinnä ruskeat. Filtteri kuitenkin teki kuvasta mukavan syksyisen.

Olen kotoisin Heinolasta Lusin suoran kupeesta ja noissa maisemissa olen nuorempana maastoillut paljon. Olen ajanut shettiksen kanssa kaikki lähitiet läpi moneen kertaan, ottanut laukkakisoja siskoni kanssa vuokraissikoilla ja ratsastellut kesät Leviksissä ja kumisaappaissa kesähevosellani Karolla. Nämä asuivat meillä kotona navettaan rakennetussa kolmen karsinan tallissa, mutta myös naapurissa oli hevostalli. Vietin siellä muutaman vuoden aika tiiviisti aina tallin perustamisesta vuodesta 2000 johonkin noin 2004 kun kirjoitin ylioppilaaksi ja lähdin sen jälkeen puoleksi vuodeksi Lontooseen.

Talli taisi olla olemassa noin 10 vuotta ja oli sen jälkeen pitkään tyhjillään hevosista kunnes vuosi sitten siihen tuli taas toimintaa, kun @lusinratsutila avautui. Olin jo parin vuoden ajan suunnitellut ottavani Muulin mukaan vanhemmilleni, mutta ajatus on aina torppaantunut siihen että vaikka karsinat (huom, kuivikkeineen) ovat olemassa, pitäisi laidun väkertää itse ja viritellä siihen sähköt. Verkkopaimen kyllä löytyy, mutta aitauksen tekeminen, ei lempihommaani.

Idea sai siis vauhtia siitä, kun naapurissa 500 metrin päässä avautui tallitoiminta taas, ehkä siellä olisi vuokrattavissa tarha ja karsina viikonlopuksi.. Joten kalenteri käteen, otetaan sopiva viikonloppu ja viestiä tallinpitäjälle Ellille että olisiko yhdelle mulkerolle tilaa. Ja olihan sitä!

Tallissa on tällä hetkellä 4 hevoskarsinaa ja yksi ponikarsina. Sosiaalitilat ja varustehuone oli remontoitu upeiksi verrattuna alkuperäisiin, samoin karsinat olivat nyt ihan oikeita karsinoita! Puolet talliosastosta oli kylmää tilaa, joka toimi heinävarastona, mutta mahdollistaa esimerkiksi pihaton joskus tulevaisuudessa!

Otin perjantain töistä lomapäiväksi ja lähdin jo aamulla liikkeelle, jotta ehtisin perjantainakin ratsastaa valoisaan aikaan. Olin itseasiassa tosi ajoissa liikkeellä josta ihan itseäni olallekin taputtelin. Olen siis niitä, jotka ovat aina joka paikasta myöhässä.

Saavuttiin just paikalle. Muulilla on ämpärissä MetaSenseä, koska se ei trailerissa juurikaan syö.

Saapuessani paikalle en nähnyt hevosia missään. Tiesin kyllä, että niillä on metsätarhoja, joten ehkä ne olivat siellä syvällä. No Muuli ulos puuhun kiinni, heinäverkko naaman eteen ja varustamaan. Varustelin Muulia siinä kaikessa rauhassa, jotta se saisi syödä mahalaukkunsa täyteen. Lisäksi tarjoilin sille ehkä litran verran Amequn Omega3 MetaSenseä. Sain säkin jo pari vuotta sitten ystävältäni testiksi. Rehu sopii herkkävatsaisille ja korvaa kivennäiset, mutta itse olen antanut sitä juuri näin ennen pitkiä maastoja koska se suojelee vatsan limakalvoja ja ylläpitää pH-tasapainoa. Sen siis pitäisi ainakin alentaa mahahaavariskiä pidemmillä maastoilla, jossa hölskytään ja liikutaan paljon. No tiedä häntä, mutta Muuli on ainakin tästä rehusta kovasti nauttinut ja syö sen todella mielellään!

Muuli oli älyttömän rauhallinen. Se vain seisoskeli pää heinäverkossa samalla, kun varustelin sen kuntoon. Muista hevosista ei kuulunut merkkiäkään, ne olivat tallin toisella puolella piilossa, mutta se selvisi minulle vasta myöhemmin kun palasin illalla takaisin tallille.

Varustin Muulin bootseilla, koska jouduin pari viikkoa aiemmin muokkailemaan sen kavioita aika isolla kädellä, joka sai säteille takasiin sellaisen maakosketuksen, ettei ilman arkomista ollut mitään asiaa kivisille teille. Edessä Muulilla on Cavallo Trek 0 regularina (sain näitä 8 kpl ihan ilmaiseksi pari vuotta sitten!) ja takana sama koko mutta slimminä. Muulilla on niin paljon bootsiteltu, että kaksi noista slimmeistä on kulunut kärjeltä puhki! Onneksi eteen menee regularkin ihan ok, takakaviot ovat niin slimmit että niisä regularit luultavasti hölskyisivät liikaa.

Ja sitten me siitä lähdettiin maastoon, Muuli ekaa kertaa ikinä yksinään (ilman hevosseuraa) aivan vieraassa paikassa, minä olin toki tutussa ympäristössä joten osasin luultavasti aika jämäkästi ratsastaa sinne, mihin oltiin menossa.

Hain tosin ensin äidiltäni kuivattua leipää taskun täyteen, eihän sitä tiedä millaisiin tilanteisiin maastossa päätyy.

Pyörin ensimmäisenä päivänä tutulla "kotihiekkatiellä", siitä metsäpolun läpi vanhalle metsäautotielle ja toiselle hiekkatielle. Näitä maastoja olen hevosella ratsastanut varmaan eniten, paitsi että ympyrälenkki ei enää onnistunut kun yksi erittäin paljon käyttämäni polku oli tuhoutunut jo vuosia sitten hakkuun alle. Vesurille olisi aika paljon töitä jos sen polun haluaisi elvyttää.

Muistin hyvin hämärästi että pääsisin tekemään tietynlaisen ympyrälenkin kuitenkin ja kun maastokarttakin vahvisti katkoviivalla rannun kahden tien välissä, lähdin rämpimään. Tämä olikin hauska reitti, nimittäin pian Muuli jähmettyi paikoilleen pää pystyssä ja juttelin sille kovaan ääneen että "mee vaan, ei hätää", koska ajattelin automaattisesti että pidemmällä puskassa olisi hirvi tai vastaava. Pian sieltä kuului kuitenkin ihmisääni ja sen kuultuaan Muuli lähti heti jatkamaan matkaa ääntä kohti.

Ja kuka sielä olikaan, meidän paikallinen pappi Ahti! Hän oli raivailemassa metsäpolkuja auki oksasaksien kanssa. Oli kyllä melkoinen sattuma törmätä juuri häneen (hän oli muutenkin ensimmäinen ihminen, jonka maastossa näin). Juteltiin siinä tietenkin hetki ja mikä yllättävintä, hän muisti hyvinkin helposti kastevuoteni! Se on siis 1985. Tosin pienenä sivujuonena kerrottakoot, että isovanhempani ovat ostaneet "kotitilani" juuri Ahdin vanhemmilta 60-luvulla ja he ovat hetken aikaa asuneet siinä samaan aikaan. Tää on just sitä #vainlandejutut -settiä mikä ei voi tapahtua kyllä missään muualla.

Se katkoviiva, jota yritin seurailla, oli karttoihin päivittämättä ja polulle oli joskus kaatunut puita ja osa metsästä oli avohakattu (alue oli jo vesakoitunut aika paksuksi rangaksi), joten en minä lopulta sieltä mihinkään päässyt. Muulillakin meinasi mennä tunteisiin ja se teki nopeita käännöksiä omasta mielestään fiksuihin suuntiin. Tuloksena oltiin vain enemmän metsässä. Lähdin kiertämään aukkoa sivusta ja Muuli esimerkiksi tuikkasi itsensä sellaisen pienen kallion päälle, johon oli valehtelematta yli metrin nousu kiveä pitkin. Mutta sinne se vain itsensä tuuppasi ylös. Hetki siinä katseltiin kallion laelta että mitäs hittoa. En ollut enää ihan varma siitä, mistä olimme tulleet eikä mitään polkuja ainakaan näkynyt missään. Muuli totesi ettei laelta pääse mihinkään muualle, koska joka puolella on vielä jyrkempi pudotus, joten se pudottautui nätisti alas tuloreittiään. Jouduin kyllä jo ottamaan satulan takakaarestakin kiinni.

Tällä reissulla viimeistään huomasin miten näppärä Muuli on maastossa! märkäänhän se ei todellakaan astu, mutta kalliokiipeilystä se tuntuu jopa nauttivan, tai ainakin se itse meni jyrkemmistäkin kohdista kuin mistä olisi ollut tarve. Tuolta kun päästiin alas tuli minulle sellainen fiilis, että Muuli olisi katsonut itse mestat (ei kannatakaan luottaa minun navigointiini) ja nyt se jatkoi määrätietoisesti aukon läpi toiselle puolelle. Se ei ennen kiipeilyä siis todellakaan halunnut sinne. Pian tulimmekin polunnäköiselle, huokaisin pitkään ja jatkoimme sitä eteen päin. Tulimme tielle ja kas, se oli se sama saamarin tie, josta lähdimme. Olimme siis tehneet metsässä U:n muotoiset koukerot ja palanneet melkein lähtöpisteeseen. Onneksi oli SportsTracker päällä niin näin, missä olimme harhailleet.

Nyt kello oli sen verran että en enää lähtenyt raivaamaan polkua, vaan lähdimme samaa tietä takaisin. Tsekkasin kuitenkin vielä parit umpikujat. Lupaavat ja hyvät metsäpolut tuppaavat päättymään isoon avo-ojaan, jonka yli en edes yritä Muulia saada.

Siinä alkoi sitten tulla jo hämäräkin, mutta olin tietenkin varustanut Muulin ja itseni heijastimilla. Vielä näki kuitenkin pellolla ratsastaa ja tulin "kotipihaan" pellon ja pyöröpaalien kautta. Olisin laukannut nuo ihanat suuret pellot, mutta sen verran lätsyi vesi, että pelto olisi ehkä syönyt bootsin mukanaan. Ja no, muistin että pellot olisivat olleet suuremmat kun olen niitä laukkaillut kesähevosen kanssa.

Palailin tallille vähän vaille seitsemän ja Elli oli tässä välissä saapunut töistä kotiin ja lopetteli kentällä juuri ratsastustunnin pitoa. Riisuin Muulin kamat, annoin sille sienipesun ja vein karsonaan. Muuli hikosi aika paljon, paljon enemmän kuin esimerkiksi viikon takaisella megamaastolla, vaikka menimme tällä kertaa melkein pelkästään käyntiä. Ajattelin sen johtuvan stressistä, joka liittyy uuteen paikkaan. Muuli sai elektrolyyttijuoman, mutta se ei tänä viikonloppuna maistunut ollenkaan.

Tässä kohtaa Muuli näki myös ensimmäistä kertaa muita hevosia ja se sai Muulipolon vähän kierroksille. Onneksi rauha saapui maahan kun muutkin hevoset tulivat karsinoihinsa ja alkoivat syödä iltaheiniään. Muulille otin kotoa mukaan ison heinäverkollisen olkea ja tankkasin verkkoon vielä yöheinät ihan tavallista kuivaa heinää.

Koostin viikonlopusta 3 minuutin Tiktokvideon, jonka latasin myös sellaisenaan YouTubeen. Videon upotan tähän alle.

Seuraavana päivänä sain maastoseuraksi Sallin, hänet löytää Instasta tililtä @ilmojenhalki . Lähdettiin tällä kertaa eri suuntaan, haaveenani oli mennä toinenkin vanha vakkarireitti, eli kiertää Tuusjärvi ympäri. Sinne mennäksemme meidän piti rämpiä läpi sellaisen polun, jota on pystynyt 15 vuotta siten vielä ajamaan shettiksellä kärryillä. nyt metsätie oli kasvanut täyteen ranteenpaksuista roskapuuta. Muuli teki siinä omat ratkaisunsa ja vei minut aivan ympiryteikköön, jouduin tulemaan alas selästä ja taluttamaan sen Ilmon perässä. Tämä ryteikkökohta ei ollut kovin pitkäkään, ehkä 30 metriä ja muuten polku oli kuljettavissa ihan ok, mutta lupasin että ensi kerralla kun olen Heinolassa, käyn kävelemässä polun raivaussahan kanssa. Pitäähän se nyt auki saada.

Kierrettiin tuttu maasto hyvässä reippaassa temmossa ja Muuli hikosi taas mielestäni poikkeuksellisen paljon. Saatiin vesitihkuakin niskaamme, joten sekin sai Muulin kaulasta märäksi. No, olin itsekin turvaliivin ja kahden paidan alta kuin uitettu koira. En voi ainakaan sanoa, että kylmä olisi tullut vaikka lämpötila ulkona oli maltilliset +10 astetta.

Rymysymme takaisin hieman eri reittiä mutta emme silti pystyneet välttymään ryteiköltä. Ilman SportsTrackeria en olisi edes osannut sanoa mistä kohtaa olimme metsästä ilmestyneet.

Kotitallissa emme koskaan rymyä metsiköissä, mutta Lusissa niitä riitti. En ole koskaan aiemmin saanut bootsin tarroja näin heinäisiksi. Ja oli muuten melkoinen urakka saada tarrat taas puhtaiksi.

Tallilla Muuli sai taas pienet pesut ja loimen kanssa ulos tarhaan. Se oli ollut vähän levoton tarhassaan, josta se ei nähnyt muita hevosia mutta lauantaina asiaan tuli muutos, tallille muutti nimittäin pieni shettis, joka pääsisi Muulin viereen tarhaan, eli kovin pitkään Muulin ei tarvinnut kavereiden perään hermoilla.

Tässä kohtaa olin itse aivan naatiimusmaximus, joten söin kotona mahani täyteen ja kävin ottamassa pienet välikuolemat. Jännästi väsytti, mutta uni ei tietenkään tullut.

Voisin kertoa jossain tulevassa postauksessa kuvien kera tarkemmin hevosharrastukseni alkuajoista tällä naapurin hevostallilla (tunnettiin silloin nimellä Horse Whisperers). Tästä postauksesta tulisi aivan liian rönsyilevä jos lähtisin sitä nyt avaamaan. Mutta lyhyesti tallin lisäksi mäelle rakennettiin tuolloin myös iso komea ravintolarakennus eli tarkoitus oli yhdistää sekä tallitoiminta että ravintolatoiminta ja näin se aluksi muutaman vuoden toimikin. Sittemmin tallin perustaja lopetti toiminnan ja talli oli muussa käytössä ja ravintolasta uudet omistajat remontoivat asuintalon. Elli muutti tontille vuosi sitten ja jatkoi sisäremonttia ja pääsin kurkkaamaan myös miltä sisällä näytti!

Ja talo oli ihana! Se sijaitsee siis hyvällä paikalla mäen päällä (paikan kutsumanimi oli itseasiassa lehmäaikoina Koivikkomäki ja siis vanhempieni ja isovanhempieni lehmät laidunsivat tässä aiemmin kesäisin) ja isoista ikkunoista on upeat näkymät tallille ja tallipihaan. Aiemmin avoimeen ravintolasaliin oli rakennettu makuuhuone ja keittiö ei ollut ollut pitkään aikaan enää semmoinen suurtalouskeittiö rosterisine koneineen. Toivottavasti Elli tekisi tililleen ennen- ja jälkeenkuvakollaasit, jos vain löytäisimme jostain kuvia ravintolan ajoilta. En itseltänikään sellaisia mistään löytänyt. Muistan kuitenkin miten kivaa oli mennä tallipäivän jälkeen ravintolaan ranskalaisille, ne taisivat maksaa pari euroa ja niitä tuli iso kulhollinen.

Otimme siinä sitten vielä illalla hevoset ja Muulin sisään. Muuli oli tässä vaiheessa jo rakastunut naapuritarhan shettikseen. Muuli oli kuivunut hyvin rankasta treenistä ja jäi hyvällä fiiliksellä karsinaan muiden kanssa.

Itse suuntasin tästä vähän extempore kaverini 40-vuotissynttäreille, joille olin saanut kutsun aiemmin samana päivänä. Siellä hyvien kavereiden kanssa tilanne pääsi eskaloitumaan niin, että menin neljältä nukkumaan, heräsin seuraavana aamuna joskus seiskalta ja sängyssä pyörittyäni sain itseni yhdentoista maissa ylös. Olimme sopineet sunnuntaille Sallin kanssa toisen maaston.

Siinä sitten pienessä tärinässä jaffapullo kainalossa tallille vähän kahdentoista jälkeen ja selkään. Alkumatka oli melkoista puhaltelua, mutta sitten olo alkoi parantua ja vedettiin sellainen maastosetti että!

Suuntasimme Lahden moottoritien toiselle puolelle. Olin tämän reitin joitain satunnaisia kertoja ratsastanut kesähevosella ja kerran olin sen tainnut myös ajaa ponilla (jäädyin niin totaalisesti silloin etten tee virhettä enää ikinä). Olin katsonut sen kartasta etukäteen, koska en voinut enää näin monen vuoden jälkeen muistaa jokaista käännöstä. Menomatkalla alitettiin Lahden moottoritie, jossain kohtaa ylitettiin Jyväskyläntie ja vielä lopuksi alitettiin moottoritie uudestaan.

Tämä reitti sisälsi vain hiekkateitä, eli polkurämpimistä ei ollut. Tiet olivat loistavassa kunnossa sateen jälkeen ja Muulikin oli ajoittain hyvässä vireessä. Muulihan on kahdestaan mennessä itselleni ihan riittävän ripeä mutta kun mukana on reilusti isompi arabi-lämppäri niin morjens. No sanoinkin Sallille, ettei meitä tarvitse odottaa, että ravaan kyllä sitten aina kiinni. SportsTracker onkin nyt täynnä piikkejä, kun otin toista ravilla kiinni aina 10 askeleen jälkeen.

Löydettiin aivan mahtavia teitä, juuri lanattuja ja keskeltä ihanan pehmeitä. En ole varmaan koskaan laukannut putkeen niin pitkään kuin laukkasin, SportsTrackerin mukaan pisin laukkapätkä taisi olla 2 kilometriä pitkä, tosin siinä oli pari alamäkeä, jotka mentiin ravilla. Nopein puolikilometriä taitettiin vauhdikka 22,3 km/h ja nopein kilometri vauhdila 21,5. Nämä tehtiin siis siellä samalla hyvällä tieosuudella.

Viimeiset 6 kilometriä käveltiin vain ja alkoi sataa vettäkin. Ensimmäisen kerran varmaan koskaan mietin selässä että olisimpa jo tallilla, että tää ei nyt vaan oo enää kivaa. Asiaan oli varmasti osuutta sillä, että aamupalan kuittasin sämpylällä eikä mukana ollut mitään juotavaakaan. Mutta tää ei vaan ollut enää hauskaa. Mietin siinä jo että mä en enää ikinä maastoile pitkää reissua, mutta jo parin päivän päästä suunnittelin seuraavaa vaellusta.

Tämä kolmas maasto oli pituudeltaan 20,5 km ja se mentiin ajassa 2,5h ja nopeudessa 8,1 km/h. Voin kertoa että oli hiki. Muuli oli hiessä, heijastinloimi oli hiessä, mun vaattee selkäpanssarin alta aivan märät jne.

No Muulille hoidot, juoma (ei maistunut) ja tarhaan. Kävin tässä välissä syömässä ja palasin reilun tunnin päästä vuolemaan Roopeponin kaviot ja aloin pakkailla autoa ja traileria kotimatkaa varten.

Vettä alkoi sataa, ilma hämärtyi ja Muulin kanssa tehtiin varmaan paskin lastaus ikinä. Se pääsi siinä nimittäin minulta irti ja sehän tarkoittaa sitä, että se yrittää sitä monta kertaa vielä uudestaankin. Oli kädet hellänä sitä pidellessä mutta traileriin mentiin ja kotiin lähdettiin. Taisin päästä matkaan kuuden jälkeen, kotitallilla oltiin kahdeksalta ja kun tyhjensin auton, siivosin trailerin, palautin kopin ja ajoin mäkkärin kautta himaan, olin kotona kymmenen maissa. Uni tuli!

Viikonlopun saldo oli 54 km

• Perjantaina 20 km ajassa 4h ja keskinopeudella 5 km/h
• Lauantaina mentiin 13,5 km ajassa 2h ja keskinopeudella 7,1 km/h
  
• Sunnuntaina 20,5 km ajassa 2,5h ja keskinopeudella 8,1 km/h

Huh! Eihän tämä nyt ihan pääse parin vuoden takaisen treeniviikon lukemiin mutta hyvänä kakkosena kyllä. Olin muuten tuolloin ottanut Cavallo Trek Slimmit ensimmäisen kerran käyttööni. Aika hyvin ne toimivatkin nämä pari vuotta, bootsit olin siis ostanut jo valmiiksi käytettyinä ja maksoin niistä muistaakseni 25e/kpl.