Lokakuun tallivuokra 400e
Horze Luminox heijastava ratsastusloimi 50e
BOT Riimu ja western -satulavyö yhteensä 79,14e
Ratsastustunnit 25e
Muulin hieronta 40e
Rintaheijastin 2e
YHTEENSÄ: 596,14e
Tulot
0e
YHTEENSÄ: -596,14e
Lokakuun tallivuokra 400e
Horze Luminox heijastava ratsastusloimi 50e
BOT Riimu ja western -satulavyö yhteensä 79,14e
Ratsastustunnit 25e
Muulin hieronta 40e
Rintaheijastin 2e
YHTEENSÄ: 596,14e
Tulot
0e
YHTEENSÄ: -596,14e
Kuva: Jannica Grönmark, nämä kuvat otettiin ihan syyskuun alussa kun ruska oli etelässä parhaimmillaan. |
Yhdysvaltojen muulibuumi liittyy vahvasti George Washingtoniin joka oli ennen presidenttihommiaan innovatiivinen maanviljelijä ja hän tiesi, että Espanjassa ja muualla Euroopassa oli upeita isoja muuleja, jotka syövät kuin aasit mutta työskentelevät paremmin kuin työhevoset.
Yhdysvalloissa oli vain sellanen pikkuongelma, että aasit olivat pienenlaisia ja sitä kautta muulitkin pieniä ja oikeisiin töihin käytökelvottomia vaikka sitkeitä piruja olivatkin.
Espanjassa isoja aaseja siis oli, mutta niiden hankkiminen oli haastavaa koska oli jollain tavalla laitonta myydä niitä ulkomaille. No muutamien kirjeiden lähettämisen jälkeen silloinen kuningas lähetti Washingtonille muutaman aasin lahjaksi.
Ja päivämäärällä 26.10.1785 Gloucesteriin saapui laiva mukanaan nämä aasit. Aasit olivat rodultaan zamorano-leoneseja ja ulkonäkö oli lähellä katalonianaasia ja poitounaasia. Väriltään aasit olivat mustia. Ensin aasit kuljetettiin Bostoniin ja sieltä taluttaen Mount Vernoniin eli Washingtonin kotitilalle. Talutusmatka kesti 25 päivää ja matka oli noin 125 kilometriä. Aasien ja muulien historiasta on kerrottu kattavasti Mount Vernonin kotisivuilla, kannattaa tutustua!
Aasiori sai nimekseen Royal Gift. Ensimmäiseen vuoteen se ei ollut kiinnostunut tammoista, mutta sitten lähti. Royal Giftillä tehtiin tilaa myös uusille aasioreille (Washington sai lahjaksi niitä myöhemmin lisää ja osti lisäksi aaseja muistakin maista) ja muulimäärä lähti pian jyrkkään nousuun.
Vuonna 1808 arvioitiin Yhdysvalloissa olevan 855 000 muulia. Näistä suurin osa oli etelävaltioissa, koska pohjoisessa arvostettiin enemmän hevosia ja härkiä. Muuleja varten maahantuotiin aaseja ihan urakalla Espanjasta ja vuosien 1850 ja 1860 välillä muulien määrän kerrotaan tuplaantuneen maassa. 1889 kerrotaan syntyneen 150 000 muulivarsaa ja vajaat 10 vuotta myöhemmin muulien määrä oli 2,2 miljoonaa.
Zamorano-leonesinaaseja. Kuvaaja: Jacinta Lluch Valero (Flickr) |
Mutta taksiin tuohon muulipäivään. Tuntuu varmasti oudolta, että miksi muulipäivää vietetään päivänä, jolloin maahan saapui ensimmäinen isokokoinen aasiori? Miksei päivä ole "aasien arvostuspäivä"? No Yhdysvalloissa isojen aasien tehtävä oli toimia vain ja ainoastaan muulintekokonaina. Oreilla astutettiin hevostammoja ja tammojen tehtävä oli tuottaa uusia aasioreja. Jos aasit olivatkin terverakenteisia ja käyttökuntoisia lähtömaassaan Espanjassa, ei Yhdysvalloissa kiinnitetty huomiota kuin muulintuotantoon.
Aaseja käytettiin 1800-luvulla ihan ristiin keskenään ja zamorano-leonesinaasin piirteet olivat pian muisto vain, kun aaseihin haluttiin vain isoa kokoa. Nykyään Yhdysvalloissa aasit jaetaan neljään eri rotuun, joista oikeastaan vain kaksi on meikäläisittäin oikeita rotuja. Pienimmät aasit ovat välimeren miniaaseja (polveutuvat oikeasti aikoinaan Välimeren alueelta tuoduista pikkuaaseista) ja suurimmat mammuttiaaseja. Kaksi muuta "rotua" perustuu säkäkorkeuteen. Standard on se perusaasi noin 100 cm säkäkorkeudellaan ja large standard on sitten hieman suurempi mutta ei kuitenkaan mammuttiaasin minimimitoissa.
Mammuttiaasikin on siis alunperin vain mahdollisimman iso aasi muuleja varten, mutta nykyään (viimeiset 30-40 vuotta) niitäkin on jalostettu käyttöominaisuuksia silmälläpitäen. Mammuttiaaseja näkyy harrasteratsuina, maastossa ja kärryjenkin edessä. Haluan uskoa siihen, että jos muulin molemmat vanhemmat ovat tikissä olevia käyttöeläimiä, näkyy se positiivisesti myös muulin käyttöominaisuuksissa ja terveydessä.
No asia pääsi aina välillä unohtumaan pitkäksi aikaa kunnes jokin aika sitten minulle valkenivat livestriimaiksen mahdollisuudet. Oletko kuullut, että ihmiset striimaavat elämäänsä esimerkiksi Twitchiin ja TikTokkiin ja tällä saattaa saada suuriakin katsojamääriä? Katsojat voivat siinä sitten katsoessaan kysellä kysymyksiä ja lahjoittaa rahaa striimaajalle. Haistoin tästä nimenomaan tuon tienausmahdollisuuden.
Sen jälkeen mietin tekniikkaa ja sitä, että actionkameran ostaminen vain tätä varten voisi olla huono idea varsinkin, kun akkukesto ei varmasti ole niin hyvä että kamera riittäisi koko tallireissun ajaksi.
Sitten tajusin että hei, puhelimellekin on olemassa oma mountti eli teline, johon puhelin puristetaan kiinni ja telineen voi sitten ruuvata rintavaljaiden kiinnikkeisiin! Kiinnikkeet taitavat nykyään olla aika universaaleja eli vaikka ilmeisesti juuri GoPro lanseerasi tietynlaiset kiinnikkeet, ovat kaiken merkkiset yhteensopivia keskenään.
Google auki ja minuutin päästä edessäni olivat rintavaljaat matkapuhelimelle. Laitoin ne siitä sitten tilaukseen ja ne tulivat jo muutaman päivän kuluttua.
Valjaat pääsivät heti tuoreeltaan testiin mutta tallilla heti hieman petyin, "leuat" jotka tulevat puhelimen ympäri ovat kyllä kumiset, mutta eivät tule riittävästi puhelimen reunan yli, jolloin puhelimen saa ihan itse omin voimin irrotettua mountin hampaista.
Tämä mountti tuli rintavaljaiden mukana. Nykyään se toimittaa virkaa ihan hyvin kolmijalassani ja käytän sitä kotivideoissa ja esim liveissä, jotka toteutan kotoa. |
Laitoinkin heti ensimmäiselle reissulle vähän varmistusta ja teippasin puhelimen mounttiin vielä jesseteipillä kiinni.
Omassa LG G6-puhelimessani on mahdollista kuvata myös laajakuvana ja sitä todellakin käytin. Jos olisin kuvannut ns tavallisella kameralla, olisi videolla näkyneet lähinnä Muulin korvat ja niskahihna, laajakuvalla video näytti enemmän "actionkameratyyppiseltä", niissä kun yleensä on nimenomaan laajakuva.
Vaikka jeesusteippi peitti 1/3-osaa kännykän näytöstä, pystyin silti operoimaan puhelinta eli aloittamaan ja lopettamaan videoinnin. Parin tunnin maastoreissun + kuntoonlaiton aikana olin tullut kuvanneeksi melkein 40 minuuttia videoita! En nimittäin koskaan "muista" että minulla on nauhoitus päällä ja kuvailen ihan mitä sattuu. Puhelimestani loppuikin sitten akku vähän ennen kun palasimme maastosta, mutta se ei videon teossa nyt haitannut.
Tässä alla on ihan ensimmäinen tällä setillä kuvattu maastoiluvideo, kokosin klipit yhteen ihan puhelimellani. Olen ostanut siihen n 20 eurolla elinikäisen lisenssin editoriin nimeltä Movavi. Minulla on sama editori tietokoneella (olen ostanut siihenkin täysversion n parillakympillä), joten käyttö on tuttua.
Normaalisti käsittelen videot tietokoneella. Saan työskentelystä tietokoneella tarkempaa (en ole niin kovin näppärä sormistani että saisin puhelimen näytöllä leikkaukset putkeen) ja olen tietokoneella paljon nopeampikin.
Mutta toisaalta on todella helppoa kun tiedostot ovat jo valmiina puhelimella ja valmiin tuotoksen voin taas jakaa edelleen suoraan puhelimesta eikä tiedostojen tarvitse käväistä tietokoneella missään vaiheessa.
Äänitin videolle myös ääniraidan heti editoinnin jälkeen koska muuten maastoiluvideo olisi varmaan ollut aika tylsää katsottavaa. Pystyin nyt kertomaan samalla Muulista ja maastoilusta sen kanssa ja palaute eri somekanavilla on ollut todella positiivista.
Alla on vielä vertailuvideo GoPro Hero 3:lla kuvatusta maastoreissusta. Sen eduksi on ehdottomasti annettava keveys ja pieni koko: kamera ei lörähtele laukassa. Olipas muuten muutenkin mukavaa katsoa toi video läpi. Toi oli tosi kiva ja lämmin päivä ja tosi hyvä maastoreissu kaikin puolin! Nää on niitä klippejä, joita on tosi kiva jälkikäteen katsoa ja muistella.
Ja tässä alla on vielä toinen video, jonka olen kuvannut puhelimella rintavaljaissa. Kuvasin ohjasajoa laajakulmavideolla ja mielestäni videosta tuli oikein toimiva!
En kuitenkaan ollut tyytyväinen mounttiin, joten jatkoin googlaamista. Halusin uuden mountin nimenomaan siksi, että puhelin pysyisi siinä varmemmin kiinni Rintavaljaat ja peruskiinnikkeet minulla jo oli, joten tarvitsisin pelkän mountin, jossa olisi pohjassa 1/4 kierteet. Se on standardi kierrehommissa ja sen avulla mountin voi kiinnittää esim kolmijalkaan. Löysinkin heti pari paremman mallista ja laitoin e-Villeen tilauksen Ulanzi puhelinpidikkeestä. Hintaa toimituskuluineen tuli n 20 euroa (tilasin samalla myös varavirtalähteen).
Ulanzin leuat ovat heti paljon pitävämmät ja puhelin kiristetään niiden väliin ruuvaamalla mountin päällä olevaa ruuvia. |
Ulanzi saapui vajaassa parissa viikossa. Paketista tuli hyvinkin simppeli mutta raskasta tekoa oleva mountti. Painoeroa valjaiden mukana tulleeseen oli melkoisesti! En pystynyt keittiövaa'attomana näitä punnitsemaan, mutta Ulanzi on rautaa, ensimmäinen on muovia, joten se selittää eron. Ulanzin leuat olivat tosiaan hyvät ja kun puhelimen siihen väliin ruuvaa kiinni, ei sitä todellakaan saa irti ellei ruuuvia löysää.
Mountin painon arvelin kuitenkin heti tuottamaan ongelmia, kun puhelin "lörähti" alas kovassa vauhdissa kevyen mountin kanssa, mitä se olisi tämän raskaamman kanssa.. Testausta varten yritin ratkaista ongelmaa ohuella hiuskuminauhalla, joka mahdollistaisi kääntelyn, mutta estäisi puhelinta ihan täysin valahtamasta.
Ensimmäinen testiratsastus paljasti että idea oli hyvä ja puhelin pysyi suht pystyssä, mutta esimerkiksi ravissa se jousti kuminauhan kanssa ja kyyti oli aika pomppuisaa. Pidinkin sitten kädellä puhelimesta kiinni laukassa ja ravissa, mutta ainakaan ei tarvinnut pelätä että puhelin valahtaisi tai jopa irtoaisi.
Actionkamera on paljon kevyempi ja pienikokoisempi kuin iso puhelimeni, joten vaikka on näppärää että saan tiedostot suoraan puhelimeen ja käyttökin on helpompaa (suurempi näyttö), niin tuo "lörähtäminen" on oikeasti iso ongelma. Mietin jo jotakin kolmion mallista pesusientä rinnan ja puhelimen väliin, joka pitäisi puhelimen tietyssä kulmassa koko ajan. Ainoa ongelma on vain se, että käynnissä voin kääntää puhelinta enemmän kun taas ravissa ja laukassa tykkäisin nostaa sen pystyyn, koska olen itse pystymmässä/hieman etukumarassa.
Kuminauhan tilalle pitäisikin siis saada joku portaittainen säätö, joka pitäisi puhelimen tietyssä kulmassa, mutta se menee jo aikamoiseksi kikkailuksi.
Lopulta tilasin vielä toisenkin Ulanzin mountin. Tajusin nimittäin että pystyvideo on tulevaisuus ja koska postaan nykyään enimmäkseen Instan stooreihin ja TikTokkiin, tarvitsen kipeästi pystyvideota. Kahteen ensimmäiseen mounttiin en saanut puhelinta pystyasentoon, mutta kolmanteen se menee. Ulanzi mallina tuli tilatuksi siksi, että olin todella tyytyväinen sen laatuun edellisen mountin kohdalla, tosin kolmas versio oli siihen verrattuna hyvin muovinen mutta silti tosi laadukkaan ja jämäkän oloinen.
Uuteen mounttiin saa puhelimen myös vaakatasoon, eli puhelinta voi käyttää kummin päin vain saman maastoreissun aikana, mutta luulen että jos jatkossa haluan vaakakuvaa, tulen vaihtamaan siksi aikaa mountin jämäkämpään Ulanziin.
Meidän pimeämaastoilu siirtyi ihan seuraavalle levelille parin uuden hankinnan myötä. Ensin Ansku, eli Armaksen liikuttaja bongasi Hankkijan alekorista juuri Muulin kokoisen heijastinratsastusloimen 50 eurolla ja vähän myöhemmin puolisoni osti minulle aikaiseksi syntymäpäivälahjaksi tehokkaan otsalampun!
Otsalampuksi valikoitui kaverin suositukseksi Fenix Superraptor 2, joka oli myös pärjännyt hyvin parissa testissä. Otsalamppu on ladattava ja latautuu USB-C -päällä, eli voin latailla sitä aina autossa tallimatkojen aikana.
Horzen ratsastusloimi taas on malliltaan kokonaan heijastava. Tietääkseni ensimmäinen kokonaan heijastava loimi tuli markkinoille muutama vuosi sitten kun Horseware sai aikaiseksi Nightriderin. Loimi on siis tällainen kokonaan heijastava irrotettavalla kaulakappaleella ja se on myös kevyesti topattu. Loimen hintalappu oli noin 200 euroa, mutta sitä ei näköjään ole enää missään myynnissä.
Horze Luminoxia ei ole topattu ollenkaan ja materiaali on sellaista sadetakkimaista eli aika kumista heijastinmateriaalia. Ei siis päästä vettä läpi eikä periaatteessa hiosta. Kokeilin loimea heti tuoreeltaan lännensatulan kanssa ja totesin että loimen satula-aukko on aivan liian pieni lännensatulaan. Puinkin satulan seuraavaksi padin ja satulan väliin, jossa se toimi lyhyen testiratsastuksen ajan tosi hyvin. Koska loimen pinta on hieman kuminen luulen sen pysyvän paikoillaan ihan hyvin myös tuolla välissä.
Loimi padin ja satulan välissä. Muulin häntä unohtui mäkivyön alle kuvan oton ajaksi. Myös kaulakappale on tässä kiinni niskahihnassa ja löysäsin myös sen tarroja. |
Enkkusatulan kanssa kokonaan heijastava loimi meni myös osittain takakaaren alle, eli aukko oli tavallaan liian pieni myös tähän satulaan. |
Jos kaulakappaleen ottaa pois, ei Muulin rintaan jää mitään heijastavaa. |
Tässä loimessa olen kuitenkin pitänyt siitä, että sen aukko on riittävä lännensatulaan ja loimessa on heijastinta joka puolella, myös edessä. Kirjoitin tammikuussa 2020 siitä, että tärkeintä on heijastaa joka puolelta ja että erityisesti jalkaheijastimet ovat tärkeimmät. Eli jos jaksaa pukea vian jalkaheijastimet tai heijastinloimen, niin jalkaheijastimet ovat tässä kohtaa tärkeämmät koska auton valot osuvat ensin alas ja heijastimet vielä liikkuvat jalkojen mukana.
Oranssi loimi saa jäädä nyt hetkeksi sairauslomalle, sillä sivutarra on ompeluistani huolimatta repeytynyt hieman irti ja samalla kun korjausompelen sitä, pidennän hieman satulan eteen tulevaa osaa, jotta loimi ei ihanniin hanakasti irtoa edestä.
Otsalamppu on mieletön! Siinä on itseasiassa kaksi eri lamppua ja kummankin tehoa voi säätää. Toinen lamppu tuottaa laajaa hajavaloa ja toinen kauempaakin valaisevaa spottivaloa. Molempia lamppuja voi käyttää tarvittaessa samanaikaisesti. Tallitöihin (tarhaus, hevosten vienti ja haku) onnistuu parhaiten hajavalolla, kun ei ole tarpeen nähdä kymmenien metrien päähän eikä halua sokaista hevosia ja maastosa voi sitten lisätä hajavalon lisäksi hieman spottitehoa, jolla näkee polkua hieman pidemmälle.Aikaisempi valoni oli ainakin 15 vuotta vanha Petzl ja silloin otsalamput eivät olleet kovinkaan tehokkaita nykyvaloihin verrattuna. Tosin samat AAA-patterit pelittivät koko talven ajan kun tuota lamppua tuli käytettyä lähinnä tarhansiivouksessa. Superraptor lupaa käyttöaikaa pienimmällä teholla jopa 200 tuntia ja hyvillä tehoillakin 2 tuntia, eli sellainen 10 kilometrin maastoreissu onnistuu pimeälläkin niin, että valo on koko ajan n 700 lumenia (kohdevalo, 128 metriä). 400 lumenin teholla (kohdevalo, 96 metriä) valoa riittää 4 tuntia. Samaan aikaan voi lähivaloa pitää päällä ekomoodilla 8 lumenia / 8 metriä, niin näkee lähipuskat myös sivuilta.
Superraptorin lupaama turbovalo eli 1300 lumenia (170 m) himmenee itsestään 700 lumeniin hetken käytön jälkeen, mutta 1300 on siis mahdollista painaa uudestaan aktiiviseksi jolloin se on taas hetken päällä. Tämä kuluttaa akkua aika tehokkaasti, joten se lienee puhtaasti turvaominaisuus. Muillakin valotehoilla otsalamppu lopulta himmenee kunnes akku loppuu kokonaan. Maastossa ei siis oikeastaan voi käydä niin että kirkas valo sammuisi yhtäkkiä ja varottamatta kokonaan.
Lamppu ei ole vielä päässyt kokonaan tyhjäksi, joten en pysty näitä tuntimääriä omakohtaisella kokemuksella vahvistamaan.
Kuva ei nyt anna oikeutta valolle, mutta voin kertoa että pitkälle näytti! Tuo polku lähtee kentän takakulmasta ja lähdemme siitä yleensä maastoon. Ja alue on siis täysin pimeä normaalisti. |
Toki lampussa oli yksi aika iso miinus, sen joustavissa remmeissä kun ei ole ollenkaan silikonia ja ainakin oma BOT kypärä on sen verran sporttinen ettei lamppu pysy siinä ollenkaan ellen vedä niskaremmiä tavallaan kypärän alapuolelle. Silloin kypärän päällä pituussuunnassa oleva remmi on liian lyhyt ja valo nousee otsalla turhan ylös.
En vielä tiedä ratkaisenko asian uhraamalla vanhemman LamiCellini maastoilukäyttöön ja ostan siihen kiinnikkeen valoa varten VAI vaihdanko valon remmiksi sellaisen grippimäisen kypärähihnan, jonka pystyn nyysimään vanhasta rikki menneestä otsalampusta.
Kaikki kuvat otti siis Jannica Grönmark ja hänen Instatilinsä löytyy täältä: @jgfotooy ja kotisivut tässä.
Päästin Muulin kuvaamisen ajaksi tallin uudelle laidunlohkolle, jossa ei siis ollut samaan aikaan hevosia, ja toiveena oli saada siitä liikekuvia. Noh.
Juoksentelin kyllä kovasti sen perässä juoksutusraipan kanssa mutta Muuli liikkui vain laitumen reunoja ja sen verran, että pääsi syömään. Missään pelkotiloissa se ei ollut, vaan tuli myös mielellään luokse nappaamaan leipäpalan suuhunsa.
Tarkoitus oli kuitenkin saada se juoksemaan nimenomaan laitumen keskellä, jolloin se olisi kaukana aidoista ja puista, mutta kovinkaan montaa kertaa tämä ei onnistunut vaikka talutin Muulin keskelle laidunta ja yritin rohkaista sitä laukkaamaan ns "kotiin" eli laitumen porttia kohti.
Armas katseli hommaa omalta laitumeltaan. Kuvausvaiheessa hevoset ja Muuli olivat vielä päivälaitumilla. |
Tuo viltti oli muuten lopulta aika turhake. Muulia ei ole klipattu (eikä klipatakaan) joten mitä hittoa teen huovalla.. Noh, en ole sitä kuitenkaan myymässä, siihen on ihanaa kääriytyä ja onhan se kuvissa tosi makee.
Mutta nyt näihin upeisiin syyskuviin, mitä näitä sen enempää hilloamaan jemmassa kun ruskakin on etelässä jo hyvin pitkälti ohi. Yksi näistä kuvista näkyy muuten todennäköisesti Aasiyhdistyksen seuraavassa seinäkalenterissa.
Tässä pyörittelen juoksutusraippaa pääni yläpuolella |
Mitä tykkäsitte kuvista? Omasta mielestäni nämä ovat todella upeita!
Tämän postauksen pääkuvan otti taitava Jannica Grönmark @jgfotooy |
Hevosnainen kirjoitti blogissaan Hevosihmiset tutusta aiheesta, nimittäin että kannattaako hevosblogin kirjoittaminen. Hänkin on huomannut että muut somekanavat ovat ajaneet blogien edelle, hevospuolella tehdään videoita, podcasteja ja pyöritään muilla somekanavilla. Blogihan on tosiaan vain yksi somekanava muiden joukossa.
Vielä 6 vuotta sitten, kun Muuliprojektikin sai alkunsa, blogi oli The juttu ja muilta somekanavilta (silloin ehkä enimmäkseen Facbookista) haalittiin väkeä blogin pariin. Nykyään jokaiselle somekanavalle tehdään sinne sopivaa sisältöä eikä yritetä kouluttaa "asiakaskuntaa" toisen somen käyttäjäksi.
Muuliprojektin osalta Facebook oli pitkään blogin rinnalla tärkein somekanava, mutta tällä hetkellä kaksi tärkeintä ovat Instagran ja ihan uutena TikTok, johon aloin tehdä videoita ns urakalla vasta tänä vuonna. Pian rikon 11 000 seuraajan rajan. Instagram on pyörinyt samoissa seuraaamäärissä jo pari vuotta ollen noin 4500.
Mutta pikkuhiljaa somekanavat ovat eriytyneet. Instagramin tekstit ovat alkaneet pidentyä kohdallani (vielä pari vuotta sitten sanoin ääneenkin etten todellakaan jaksa lukea Instasta pitkiä tekstejä ja blopostauksetkin luin aina koneella) ja blogiin kirjoitan yhä harvemmin, kun on oikeasti reilusti materiaalia kokonaiseksi postaukseksi.
Blogin suhteen intoa on syönyt toki myös se, että lukijamäärät ovat aika pieniä huippuvuosista, joten nyt kirjoitan tänne enimmäkseen siitä syystä, että haluan jättää asiat itselleni muistoiksi.
Hevosnainen kysyi postauksessaan
Olen myös perehtynyt muiden blogeihin ja sekin tuo paineita. Monilla on ollut blogi pystyssä vuosia ja kaikki aiheet, joista voisin jakaa, on jo käyty läpi aiemmin. Onko minulla enää mitään uutta?
ja voin yhtyä samaan, tosin että olen itse jo käynyt läpi samat aiheet ennenkin, ei minulla vain ole enää tässä vaiheessa niin paljon uutta annettavaa kuin ensimmäisinä vuosina. Ei Muulin kanssa tapahdu enää niin paljon uusia dokumentoinnin arvoisia juttuja ja harrastukseni on tällä hetkellä hyvinkin tavallista. Jos minulla olisi hevonen, ei kukaan olisi kiinnostunut sen kuulumisista.
Muuliprojektissa blogin kokonaisklikkimäärät ovat pysytelleet viimeisen vuoden ajan yli 500 per vuorokausi ja se johtuu enimmäkseen juuri siitä että kaikki on joskus sanottu ja kävijät tulevat blogin pariin Googlen hakutulosten perusteella. blogini näkyykin hauissa mielestäni oikein erityisen hyvin! Uusia postauksia luetaan kuitenkin vain 100-200 kertaa ja vasta vuoden-parin päästä ne saavuttavat 500 klikin rajan.
Blogin klikit viimeisten 12 kuukauden ajalta. |
Kuvittelin aikojen alussa että tienaisin blogillani. Vielä silloin 6 vuotta sitten monikin bloggaaja teki yhteistöitä ja itsekin olen saanut lippuja tapahtumiin blogipostausta vastaan. Mutta sitten tulin perustaneeksi toiminimen ja siinä kohtaa silmäni avautuivat. Miksi edes ottaisin vastaan 30 euron arvoisen tuotteen, jonka testaamiseen ja materiaalituotantoon käytän kolme tuntia ja mainostan sitä sitten vielä ihan ilmaiseksi omilla somekanavillani?
Nykyään hinnoittelen yhteistyöt tuntipalkkaperusteella, eli arvioin työhön menevän ajan ja laskutan sen toiminimellä. Tässäkin tapauksessa somekanavieni käyttö on ilmaista eli käytännössä laskutan vain markkinointimateriaalin valmistuksesta. Voin paljastaa että tähän mennessä vain yksi yhteistyö on kehitteillä.
Olen siis jo todennut ettei blogilla sinänsä tienaa, mutta ehkä jossain kohtaa pystyn hyödyntämään somekanavia tarkkaan valittuihin yhteistyöhommiin ja toivon että seuraajatkin siinä vaiheessa hyväksyvät asian. Olenhan tehnyt somea vuosikaudet "ilman palkkaa" niin jos pari kertaa vuodessa saan solmittua kaikkia osallistujia tyydyttävän diilin, niin todellakin tartun siihen.
Yksi uusi rahoitusmahdollisuus on pyörinyt päässäni aina välillä, nimittäin livetuotanto. Livellä tarkoitan tässä kohtaa sitä, että laitetaan kamera kuvaamaan x ajaksi, jutellaan seuraajille ja tehdään samalla jotain järkevää. Livet ovat ehkä tutuimpia pelipuolelta (Twitch on siellä puolella varmaan suurin alusta tällä hetkellä) ja TikTokista. Näistä kahdesta TikTok toimisi minulle tällä hetkellä paremmin, koska siellä seuraajamäärä lähentelee 11 000 seuraajaa ja TikTokin algoritmikin on sellainen tosi mukava, että julkaisut kyllä näkyvät aika laajasti myös ei-seuraajille. Ja itseasiassa TikTokissa se seuraaminen ei ole niin tärkeää kuin vaikka Instagramissa, itsekin seuraan yleensä For You-sivua ali annan Tiktokin algoritmin tuoda minulle sopivaa sisältöä näkyviin.
Molemmilla alustoilla katsojat voivat sponsoroida liven tekijää muutaman sentin arvoisilla lahjoilla.
Hevosnainen mainitsee vielä blogien verkostoitumisen. Kun tulin itse tälle kentälle kuutisen vuotta sitten, oli portaalia ja blogia vaikka muille jakaa. Pitkään oli aktiivinen Facebook-ryhmä ja Whatsapp, mutta kun blogien määrä on kaventunut, niin ei ole enä oikein porukkaakaan. Jotakin kertoo sekin, että Playssonin järjestämä Blogiexpo muuttui vuonna 2020 Somegaalaksi. Ja jo vuonna 2019 olivat blogit palkittavien joukossa vähemmistössä.
Verkostoitumista ei mielestäni tällä hetkellä juurikaan tapahdu ja varmaan koronakin selittää sitä, livetapaamisia ei ole voitu järjestää ja toisaalta eikös juuri somettajille ole luonnollinen paikka tavata verkossa? Some on tarjonnut minulle upeita mahdollisuuksia päästä tutustumaan uusiin ihmisiin!
Mutta miltä se somekenttä siis näyttää? Laajalta. Instagramin algoritmi on parin viime viikon aikana ollut itselleni tosi suotuisa ja näyttänyt julkaisujani todella suurelle määrälle ei-seuraajia. Se on tarkoittanut suoraan sitä, että uudet ihmiset ovat "löytäneet" tilini ja ryhtyneet seuraamaan.
Facebook on hiljaisempi ja olen käsittänyt että sen algoritmi taas dissaa yrityssivuja, jotka eivät käytä rahaa mainostamiseen. Itselläni on sekä Facebookissa että Instassans yrityssivu (olen linkittänyt ne yhteen) ja sen avulla saan käyttööni vähän laajemmat työkalut ja tilastot.
Videoiden suhteen olen muuttunut vaakakuvaajasta pystykuvaajaksi ja käytän huomattavasti enemmän ääniraitaa kuin aiemmin. Käsittelen videot myös nykyään puhelimella, aiemmin vihasin sitä syvästi kömpelyyden takia. Videot ovat nykyään lyhyempiä.
Blogi, pidemmät tekstit ja kuvat, ei kuitenkaan enää juurikaan videoita
Facebook, saatan harvakseltaan jakaa jotain muuliaiheista, yritän julkaista tiedon uusista blogipostauksista. Jaan tänne myös suoraan osan Instapostauksista, mutta tykkäysten määrä on yleensä alle 50.
Instagram, julkaisen pari kertaa viikossa yleensä jotain pidemmällä tekstisaatteella. Teen monipuolisesti Reelsiä (lyhytvideoita), kuvia, kuvasarjoja, minuutin perusvideoita ja pidempiä IG-TV-videoita. Reels ei kuitenkaan tunnu yhtä joustavalta kuin TikTok.
TikTok, julkaisen useamman kerran viikossa lyhyen tai pidemmän enintään 3 minuutin videon. Pidemmät videot leikkaan eri ohjelmassa ja nauhoitan niihin TikTokissa taustalle ääniraidan ja lisään tekstit. Lyhyet käsittelen oikeastaan kokonaan TikTokissa (koska silloin algoritmi kai näyttää niitä laajemmin). Seuraajakunta TikTokissa on hyvin nuorta, joten olen ääniraidoittanut videot sillä ajatuksella että sitä kuuntelee 10-vuotias hevosharrastaja.
YouTube, lataan tällä hetkellä lähinnä noita 3 minuutin taustaselostettuja videoita. YouTube on hiljentynyt kovasti (kommentointi on aika minimissä), mutta videon lataaminen sinne on niin nopeaa, että kiva laittaa sinnekin jotain. Vaakavideoita tai vlogeja en ole tehnyt enää pitkään aikaan, koska koen ne työläiksi.
Samalla, kun hevosblogien määrä alkoi pudota, alkoi myös kommentteja tulla vähemmän blogipostauksiin. Ja tämä on korreloinut suunnilleen suoraan myös postausten lukukertoihin. Olen blogannut pian kuutisen vuotta ja sitä ennen kirjoitin hetken aikaa blogia vuokrahevosestani ja kommenttien laatu on selvästi parantunut tänä aikana. Kun alkuun saattoi saada aika tylyjäkin kommentteja (kirjoitusasun perusteella arvioin niiden tulleen lapsilta), ovat kommentit nykyään todella asiallisia, ne on selvästi kirjoitettu aikuisemman ja pidempään harrastaneen näppikseltä ja usein vielä ihan omalla nimellä.
Eikai se mikään salaisuus ole, että blogit eivät nyt vaan ole enää lasten ja nuorten juttu vaan tilalla on TikTok.
Instagramissa on ainakin omalla kohdallani tapahtunut samanlainen muutos, eli kommentoijat ovat vanhempia ja kommentit fiksumpia. En koe, että olisin koskaan saanut vihaviestejä Instan kautta. Niitä ei tullut edes kun kokeilin joskus Tellonymiä hetken aikaa.
Eniten kiusaamista ja riidanhalua näen TikTokissa ja kyllä, siellähän ne nykylapset ovat. Mutta mikä tässä somessa on yllättänyt on positiivinen ilmapiiri. Olen saanut ihan älyttömästi ihania kommentteja kuten "ratsastat tosi hyvin" ja "sun tiktokit on tosi kivoja". Tietenkin aina vastaan kommentteihin ja kiitän niistä, käytän siis aina hetken aikaa kun mietin hyvää vastausta kysyjälle.
TikTokin paras puoli tällä hetkellä on varmaan juuri se vuorovaikutus eli kommentointi. Välillä sitä miettiikin että kenelle täällä blogissa oikein kirjoittaa, mutta sitten muistan että ainiin, itselleni. Jätän tänne palan historiaa elämästäni Muulin kanssa. Olen niin oldschool että blogi (tietokoneella käytettynä) on ehdottomasti helpoin alusta selata muulihistoriaa menneisyyteen.
Tämä on ensimmäinen kuva koskaan, jonka käsittelin puhelimen Lightroomilla. Kuva oli alunperin aika hailakka ja lehdet olivat lähinnä ruskeat. Filtteri kuitenkin teki kuvasta mukavan syksyisen. |
Talli taisi olla olemassa noin 10 vuotta ja oli sen jälkeen pitkään tyhjillään hevosista kunnes vuosi sitten siihen tuli taas toimintaa, kun @lusinratsutila avautui. Olin jo parin vuoden ajan suunnitellut ottavani Muulin mukaan vanhemmilleni, mutta ajatus on aina torppaantunut siihen että vaikka karsinat (huom, kuivikkeineen) ovat olemassa, pitäisi laidun väkertää itse ja viritellä siihen sähköt. Verkkopaimen kyllä löytyy, mutta aitauksen tekeminen, ei lempihommaani.
Idea sai siis vauhtia siitä, kun naapurissa 500 metrin päässä avautui tallitoiminta taas, ehkä siellä olisi vuokrattavissa tarha ja karsina viikonlopuksi.. Joten kalenteri käteen, otetaan sopiva viikonloppu ja viestiä tallinpitäjälle Ellille että olisiko yhdelle mulkerolle tilaa. Ja olihan sitä!
Tallissa on tällä hetkellä 4 hevoskarsinaa ja yksi ponikarsina. Sosiaalitilat ja varustehuone oli remontoitu upeiksi verrattuna alkuperäisiin, samoin karsinat olivat nyt ihan oikeita karsinoita! Puolet talliosastosta oli kylmää tilaa, joka toimi heinävarastona, mutta mahdollistaa esimerkiksi pihaton joskus tulevaisuudessa!
Otin perjantain töistä lomapäiväksi ja lähdin jo aamulla liikkeelle, jotta ehtisin perjantainakin ratsastaa valoisaan aikaan. Olin itseasiassa tosi ajoissa liikkeellä josta ihan itseäni olallekin taputtelin. Olen siis niitä, jotka ovat aina joka paikasta myöhässä.
Saavuttiin just paikalle. Muulilla on ämpärissä MetaSenseä, koska se ei trailerissa juurikaan syö. |
Muuli oli älyttömän rauhallinen. Se vain seisoskeli pää heinäverkossa samalla, kun varustelin sen kuntoon. Muista hevosista ei kuulunut merkkiäkään, ne olivat tallin toisella puolella piilossa, mutta se selvisi minulle vasta myöhemmin kun palasin illalla takaisin tallille.
Varustin Muulin bootseilla, koska jouduin pari viikkoa aiemmin muokkailemaan sen kavioita aika isolla kädellä, joka sai säteille takasiin sellaisen maakosketuksen, ettei ilman arkomista ollut mitään asiaa kivisille teille. Edessä Muulilla on Cavallo Trek 0 regularina (sain näitä 8 kpl ihan ilmaiseksi pari vuotta sitten!) ja takana sama koko mutta slimminä. Muulilla on niin paljon bootsiteltu, että kaksi noista slimmeistä on kulunut kärjeltä puhki! Onneksi eteen menee regularkin ihan ok, takakaviot ovat niin slimmit että niisä regularit luultavasti hölskyisivät liikaa.
Ja sitten me siitä lähdettiin maastoon, Muuli ekaa kertaa ikinä yksinään (ilman hevosseuraa) aivan vieraassa paikassa, minä olin toki tutussa ympäristössä joten osasin luultavasti aika jämäkästi ratsastaa sinne, mihin oltiin menossa.
Hain tosin ensin äidiltäni kuivattua leipää taskun täyteen, eihän sitä tiedä millaisiin tilanteisiin maastossa päätyy.
Muistin hyvin hämärästi että pääsisin tekemään tietynlaisen ympyrälenkin kuitenkin ja kun maastokarttakin vahvisti katkoviivalla rannun kahden tien välissä, lähdin rämpimään. Tämä olikin hauska reitti, nimittäin pian Muuli jähmettyi paikoilleen pää pystyssä ja juttelin sille kovaan ääneen että "mee vaan, ei hätää", koska ajattelin automaattisesti että pidemmällä puskassa olisi hirvi tai vastaava. Pian sieltä kuului kuitenkin ihmisääni ja sen kuultuaan Muuli lähti heti jatkamaan matkaa ääntä kohti.
Ja kuka sielä olikaan, meidän paikallinen pappi Ahti! Hän oli raivailemassa metsäpolkuja auki oksasaksien kanssa. Oli kyllä melkoinen sattuma törmätä juuri häneen (hän oli muutenkin ensimmäinen ihminen, jonka maastossa näin). Juteltiin siinä tietenkin hetki ja mikä yllättävintä, hän muisti hyvinkin helposti kastevuoteni! Se on siis 1985. Tosin pienenä sivujuonena kerrottakoot, että isovanhempani ovat ostaneet "kotitilani" juuri Ahdin vanhemmilta 60-luvulla ja he ovat hetken aikaa asuneet siinä samaan aikaan. Tää on just sitä #vainlandejutut -settiä mikä ei voi tapahtua kyllä missään muualla.
Se katkoviiva, jota yritin seurailla, oli karttoihin päivittämättä ja polulle oli joskus kaatunut puita ja osa metsästä oli avohakattu (alue oli jo vesakoitunut aika paksuksi rangaksi), joten en minä lopulta sieltä mihinkään päässyt. Muulillakin meinasi mennä tunteisiin ja se teki nopeita käännöksiä omasta mielestään fiksuihin suuntiin. Tuloksena oltiin vain enemmän metsässä. Lähdin kiertämään aukkoa sivusta ja Muuli esimerkiksi tuikkasi itsensä sellaisen pienen kallion päälle, johon oli valehtelematta yli metrin nousu kiveä pitkin. Mutta sinne se vain itsensä tuuppasi ylös. Hetki siinä katseltiin kallion laelta että mitäs hittoa. En ollut enää ihan varma siitä, mistä olimme tulleet eikä mitään polkuja ainakaan näkynyt missään. Muuli totesi ettei laelta pääse mihinkään muualle, koska joka puolella on vielä jyrkempi pudotus, joten se pudottautui nätisti alas tuloreittiään. Jouduin kyllä jo ottamaan satulan takakaarestakin kiinni.Tällä reissulla viimeistään huomasin miten näppärä Muuli on maastossa! märkäänhän se ei todellakaan astu, mutta kalliokiipeilystä se tuntuu jopa nauttivan, tai ainakin se itse meni jyrkemmistäkin kohdista kuin mistä olisi ollut tarve. Tuolta kun päästiin alas tuli minulle sellainen fiilis, että Muuli olisi katsonut itse mestat (ei kannatakaan luottaa minun navigointiini) ja nyt se jatkoi määrätietoisesti aukon läpi toiselle puolelle. Se ei ennen kiipeilyä siis todellakaan halunnut sinne. Pian tulimmekin polunnäköiselle, huokaisin pitkään ja jatkoimme sitä eteen päin. Tulimme tielle ja kas, se oli se sama saamarin tie, josta lähdimme. Olimme siis tehneet metsässä U:n muotoiset koukerot ja palanneet melkein lähtöpisteeseen. Onneksi oli SportsTracker päällä niin näin, missä olimme harhailleet.
Nyt kello oli sen verran että en enää lähtenyt raivaamaan polkua, vaan lähdimme samaa tietä takaisin. Tsekkasin kuitenkin vielä parit umpikujat. Lupaavat ja hyvät metsäpolut tuppaavat päättymään isoon avo-ojaan, jonka yli en edes yritä Muulia saada.
Siinä alkoi sitten tulla jo hämäräkin, mutta olin tietenkin varustanut Muulin ja itseni heijastimilla. Vielä näki kuitenkin pellolla ratsastaa ja tulin "kotipihaan" pellon ja pyöröpaalien kautta. Olisin laukannut nuo ihanat suuret pellot, mutta sen verran lätsyi vesi, että pelto olisi ehkä syönyt bootsin mukanaan. Ja no, muistin että pellot olisivat olleet suuremmat kun olen niitä laukkaillut kesähevosen kanssa.
Palailin tallille vähän vaille seitsemän ja Elli oli tässä välissä saapunut töistä kotiin ja lopetteli kentällä juuri ratsastustunnin pitoa. Riisuin Muulin kamat, annoin sille sienipesun ja vein karsonaan. Muuli hikosi aika paljon, paljon enemmän kuin esimerkiksi viikon takaisella megamaastolla, vaikka menimme tällä kertaa melkein pelkästään käyntiä. Ajattelin sen johtuvan stressistä, joka liittyy uuteen paikkaan. Muuli sai elektrolyyttijuoman, mutta se ei tänä viikonloppuna maistunut ollenkaan.
Tässä kohtaa Muuli näki myös ensimmäistä kertaa muita hevosia ja se sai Muulipolon vähän kierroksille. Onneksi rauha saapui maahan kun muutkin hevoset tulivat karsinoihinsa ja alkoivat syödä iltaheiniään. Muulille otin kotoa mukaan ison heinäverkollisen olkea ja tankkasin verkkoon vielä yöheinät ihan tavallista kuivaa heinää.
Koostin viikonlopusta 3 minuutin Tiktokvideon, jonka latasin myös sellaisenaan YouTubeen. Videon upotan tähän alle.
Seuraavana päivänä sain maastoseuraksi Sallin, hänet löytää Instasta tililtä @ilmojenhalki . Lähdettiin tällä kertaa eri suuntaan, haaveenani oli mennä toinenkin vanha vakkarireitti, eli kiertää Tuusjärvi ympäri. Sinne mennäksemme meidän piti rämpiä läpi sellaisen polun, jota on pystynyt 15 vuotta siten vielä ajamaan shettiksellä kärryillä. nyt metsätie oli kasvanut täyteen ranteenpaksuista roskapuuta. Muuli teki siinä omat ratkaisunsa ja vei minut aivan ympiryteikköön, jouduin tulemaan alas selästä ja taluttamaan sen Ilmon perässä. Tämä ryteikkökohta ei ollut kovin pitkäkään, ehkä 30 metriä ja muuten polku oli kuljettavissa ihan ok, mutta lupasin että ensi kerralla kun olen Heinolassa, käyn kävelemässä polun raivaussahan kanssa. Pitäähän se nyt auki saada.
Kierrettiin tuttu maasto hyvässä reippaassa temmossa ja Muuli hikosi taas mielestäni poikkeuksellisen paljon. Saatiin vesitihkuakin niskaamme, joten sekin sai Muulin kaulasta märäksi. No, olin itsekin turvaliivin ja kahden paidan alta kuin uitettu koira. En voi ainakaan sanoa, että kylmä olisi tullut vaikka lämpötila ulkona oli maltilliset +10 astetta.
Rymysymme takaisin hieman eri reittiä mutta emme silti pystyneet välttymään ryteiköltä. Ilman SportsTrackeria en olisi edes osannut sanoa mistä kohtaa olimme metsästä ilmestyneet.
Kotitallissa emme koskaan rymyä metsiköissä, mutta Lusissa niitä riitti. En ole koskaan aiemmin saanut bootsin tarroja näin heinäisiksi. Ja oli muuten melkoinen urakka saada tarrat taas puhtaiksi. |
Tässä kohtaa olin itse aivan naatiimusmaximus, joten söin kotona mahani täyteen ja kävin ottamassa pienet välikuolemat. Jännästi väsytti, mutta uni ei tietenkään tullut.
Voisin kertoa jossain tulevassa postauksessa kuvien kera tarkemmin hevosharrastukseni alkuajoista tällä naapurin hevostallilla (tunnettiin silloin nimellä Horse Whisperers). Tästä postauksesta tulisi aivan liian rönsyilevä jos lähtisin sitä nyt avaamaan. Mutta lyhyesti tallin lisäksi mäelle rakennettiin tuolloin myös iso komea ravintolarakennus eli tarkoitus oli yhdistää sekä tallitoiminta että ravintolatoiminta ja näin se aluksi muutaman vuoden toimikin. Sittemmin tallin perustaja lopetti toiminnan ja talli oli muussa käytössä ja ravintolasta uudet omistajat remontoivat asuintalon. Elli muutti tontille vuosi sitten ja jatkoi sisäremonttia ja pääsin kurkkaamaan myös miltä sisällä näytti!
Ja talo oli ihana! Se sijaitsee siis hyvällä paikalla mäen päällä (paikan kutsumanimi oli itseasiassa lehmäaikoina Koivikkomäki ja siis vanhempieni ja isovanhempieni lehmät laidunsivat tässä aiemmin kesäisin) ja isoista ikkunoista on upeat näkymät tallille ja tallipihaan. Aiemmin avoimeen ravintolasaliin oli rakennettu makuuhuone ja keittiö ei ollut ollut pitkään aikaan enää semmoinen suurtalouskeittiö rosterisine koneineen. Toivottavasti Elli tekisi tililleen ennen- ja jälkeenkuvakollaasit, jos vain löytäisimme jostain kuvia ravintolan ajoilta. En itseltänikään sellaisia mistään löytänyt. Muistan kuitenkin miten kivaa oli mennä tallipäivän jälkeen ravintolaan ranskalaisille, ne taisivat maksaa pari euroa ja niitä tuli iso kulhollinen.
Otimme siinä sitten vielä illalla hevoset ja Muulin sisään. Muuli oli tässä vaiheessa jo rakastunut naapuritarhan shettikseen. Muuli oli kuivunut hyvin rankasta treenistä ja jäi hyvällä fiiliksellä karsinaan muiden kanssa.
Itse suuntasin tästä vähän extempore kaverini 40-vuotissynttäreille, joille olin saanut kutsun aiemmin samana päivänä. Siellä hyvien kavereiden kanssa tilanne pääsi eskaloitumaan niin, että menin neljältä nukkumaan, heräsin seuraavana aamuna joskus seiskalta ja sängyssä pyörittyäni sain itseni yhdentoista maissa ylös. Olimme sopineet sunnuntaille Sallin kanssa toisen maaston.
Siinä sitten pienessä tärinässä jaffapullo kainalossa tallille vähän kahdentoista jälkeen ja selkään. Alkumatka oli melkoista puhaltelua, mutta sitten olo alkoi parantua ja vedettiin sellainen maastosetti että!
Suuntasimme Lahden moottoritien toiselle puolelle. Olin tämän reitin joitain satunnaisia kertoja ratsastanut kesähevosella ja kerran olin sen tainnut myös ajaa ponilla (jäädyin niin totaalisesti silloin etten tee virhettä enää ikinä). Olin katsonut sen kartasta etukäteen, koska en voinut enää näin monen vuoden jälkeen muistaa jokaista käännöstä. Menomatkalla alitettiin Lahden moottoritie, jossain kohtaa ylitettiin Jyväskyläntie ja vielä lopuksi alitettiin moottoritie uudestaan.Tämä reitti sisälsi vain hiekkateitä, eli polkurämpimistä ei ollut. Tiet olivat loistavassa kunnossa sateen jälkeen ja Muulikin oli ajoittain hyvässä vireessä. Muulihan on kahdestaan mennessä itselleni ihan riittävän ripeä mutta kun mukana on reilusti isompi arabi-lämppäri niin morjens. No sanoinkin Sallille, ettei meitä tarvitse odottaa, että ravaan kyllä sitten aina kiinni. SportsTracker onkin nyt täynnä piikkejä, kun otin toista ravilla kiinni aina 10 askeleen jälkeen.
Löydettiin aivan mahtavia teitä, juuri lanattuja ja keskeltä ihanan pehmeitä. En ole varmaan koskaan laukannut putkeen niin pitkään kuin laukkasin, SportsTrackerin mukaan pisin laukkapätkä taisi olla 2 kilometriä pitkä, tosin siinä oli pari alamäkeä, jotka mentiin ravilla. Nopein puolikilometriä taitettiin vauhdikka 22,3 km/h ja nopein kilometri vauhdila 21,5. Nämä tehtiin siis siellä samalla hyvällä tieosuudella.
Viimeiset 6 kilometriä käveltiin vain ja alkoi sataa vettäkin. Ensimmäisen kerran varmaan koskaan mietin selässä että olisimpa jo tallilla, että tää ei nyt vaan oo enää kivaa. Asiaan oli varmasti osuutta sillä, että aamupalan kuittasin sämpylällä eikä mukana ollut mitään juotavaakaan. Mutta tää ei vaan ollut enää hauskaa. Mietin siinä jo että mä en enää ikinä maastoile pitkää reissua, mutta jo parin päivän päästä suunnittelin seuraavaa vaellusta.
Tämä kolmas maasto oli pituudeltaan 20,5 km ja se mentiin ajassa 2,5h ja nopeudessa 8,1 km/h. Voin kertoa että oli hiki. Muuli oli hiessä, heijastinloimi oli hiessä, mun vaattee selkäpanssarin alta aivan märät jne.
No Muulille hoidot, juoma (ei maistunut) ja tarhaan. Kävin tässä välissä syömässä ja palasin reilun tunnin päästä vuolemaan Roopeponin kaviot ja aloin pakkailla autoa ja traileria kotimatkaa varten.
Vettä alkoi sataa, ilma hämärtyi ja Muulin kanssa tehtiin varmaan paskin lastaus ikinä. Se pääsi siinä nimittäin minulta irti ja sehän tarkoittaa sitä, että se yrittää sitä monta kertaa vielä uudestaankin. Oli kädet hellänä sitä pidellessä mutta traileriin mentiin ja kotiin lähdettiin. Taisin päästä matkaan kuuden jälkeen, kotitallilla oltiin kahdeksalta ja kun tyhjensin auton, siivosin trailerin, palautin kopin ja ajoin mäkkärin kautta himaan, olin kotona kymmenen maissa. Uni tuli!
Viikonlopun saldo oli 54 km
Huh! Eihän tämä nyt ihan pääse parin vuoden takaisen treeniviikon lukemiin mutta hyvänä kakkosena kyllä. Olin muuten tuolloin ottanut Cavallo Trek Slimmit ensimmäisen kerran käyttööni. Aika hyvin ne toimivatkin nämä pari vuotta, bootsit olin siis ostanut jo valmiiksi käytettyinä ja maksoin niistä muistaakseni 25e/kpl.