Ensimmäiset koulukisat suoritettu prosentein 42 ja rapiat

Kuva: Veera Kopakkala / @vk.hevoskuvaus

Kerroin hiljattain, että olin ilmoittautunut ensimmäisiin koulukisoihin Muulin kanssa. Muilla somekanavilla (Instassa, Facebookissa ja Tiktokissa) asiasta jo kerroinkin ja julkaisin suht surullisen kisavideon ääniraidalla. Nyt on blogin vuoro, sillä ehdin vasta nyt käsitellä kisakuvat postausta varten kuosiin! Kuvia ottivat groomini Sonja Mäkinen ja radan laidalla istunut Vivelyn vakkarikuvaaja Veera, kiitos!

Olin poskettoman surkeasti valmistautunut kisoihin. Olin ratsastanut tasan kerran kentällä itsenäisesti elokuun aikana (Muulihan oli heinäkuun ajokoulutuksessa) ja tuolla kerralla ratsastin radan pari kertaa läpi.

Pari päivää ennen kisoja sain meidän ratsastuksenopettajan paikalle pitämään ratatreenit ja harjoiteltiin radan osia ja ratsastin radan kolme kertaa läpi. Tässä kohtaa ilmeni mm se, etten osaa tai pysty ratsastamaan Muulilla askeleenpidennyksiä tai temponlisäyksiä, mutta keskityimme asioihin, jotka sujuvat ja otetaan niistä pisteet kotiin. Esimerkiksi laukat nousivat tosi kivasti ja olivat hyvin eteneviä.

Muuli treenasi rataa lisäksi liikuttajansa Jinnan kanssa, eli dressagepuoli oli kyllä otettu haltuun niin hyvin kuin sitä nyt viikossa pystyi ottamaan.

Kisapäivän aikataulu oli minulle erittäin ok, starttini oli vasta kahdelta iltapäivällä. Olin tallilla silti hyvissä ajoin, puunasin vähän Muulia ja varustin sen. Jinna oli erinomaisena hoitajana putsannut Muulin kamat edellispäivänä, joten niiden hoitoon ei kulunut aikaa.

Kisagroomiksi olin saanut värvättyä Muuliakin liikuttaneen Sonjan, hän lähti mukaan fillarilla. Kisapaikka oli 5 kilometrin päässä talliltamme ja ratsastin sinne. Olimme tosi hyvissä ajoin valmiita ja lähdimme kisapaikkaa kohti hyvässä aikataulussa. Matkaan oli varattu tunti, joka kuluu jos kulkee sen kokonaan käynnissä, mutta Muuli oli hyvässä vireessä ja ravasimme koko matkan alamäkiä ja risteyksiä lukuunottamatta. Muuli on nyt parin viikon ajan kulkenut maastossa ilman bootsitusta ja ilman arkomista ja se liikkuikin ihan mielellään jopa asfaltilla ravissa. Ravasin kyllä penkalla aina kun se oli mahdollista, eli suurimman osan matkasta.

E kuitenkaan siis itse näe mitään ongelmaa jos kengättömällä kulkee asfaltilla. Kuiva asfaltti ei kengättömän kavion alla ole liukas eikä tärähtele tietääkseni niin kovaa kuin kengitetyllä hevosella. Me emme normimaastoreissulla kävele kuin noin 500 metriä asfalttitien laitaa ja käynnissä, joten satunnaisesti pidempi ravipätkä asfaltilla on vain hyväksi.

Kuva: Sonja Mäkinen

No se siitä aiheesta.

Kisapaikalla oltiin todella hyvissä ajoin ja siinä hetki ihmeteltiin, Muuli sai syödä vihreää ja itse sovittelin Sonjan lainaamaa kisatakkia, joka istui täydellisesti!

Tuttujakin kisapaikalla oli, erään lähitallilaisen kanssa juteltiin maastoreiteistämme samalla kun hänen musta suokkitamansa tuijotti Muulia silmät lautasen kokoisina. Yksi kisakumppani tuli tervehtimään ja kertoi tykkäävänsä kovasti mun Tiktokeista, siitä tuli tosi kiva fiilis.

Verkassa annoin mustalle tammalle mahdollisimman paljon lääniä, koska se oli selvästi traumatisoitunut Muulista kun kohtasimme joskus aikaa sitten maastoreissulla. Verkassa ratsastin liikaa. Muuli liikkui ihan kivasti ja jopa moottorillaan, mutta sitten toinen laukka katosi totaalisesti.

Valmistautuessani rataan Muuli liikkui kivasti radan takaosassa ja kiersin itse radan pari kertaa käynnissä ja ravissa ennen vihellystä. Radasta osa oli aika märkä sateiden takia, mutta Muuli kulki märästä kuitenkin käynnissä ja ravissa, laukan jätin tässä kohtaa herran haltuun, jos se verkassa hävisi, en saisi sitä radalla ainakaan esiin jos tässä kohtaa vielä kokeilisin laukkaa.

Vihellys kuului ja action.

Nämä kuvat tässä allekkain: Veera Kopakkala / @vk.hevoskuvaus

Parasta näissä kuvissa on, että tällä lävistäjällä tuli parhaat ravit, tämä lävistäjä olisi pitänyt mennä laukassa.

Radan jälkeen Muulille isot kiitokset, se meni just niin hyvin kuin noissa olosuhteissa pystyi ja vikahan on aina satulan päällä.

Alku meni kivasti, tultiin hyvin alkutervehdykseen (sitä olimme erityisen paljon treenanneet) ja suoritin kolmikaarisenkin vielä melko ookoo. Lisäyksiä/askeleenpidennyksiä emme nähneet, Muuli oli kuuroutunut pohkeelle. Pysähdys ja peruutuskin meni mielestäni hyvin mutta sitten piti ratsastaa lävistäjä kohti kammokulmaa.. kulmassa oli siis kuvaaja, katsojia, estekamaa ja varsinkin märkää. Aivan jäätävällä puskemisella sain sen käynnissä sisään ja jatkoin rataa, sain oikean laukan nousemaan myöhässä, mutta se tipahti märällä alueella ja uudestaan ennen kulmaa. Lävistäjä piti vielä laukata, saimme tähän kuitenkin pari askelta tosi hienoa pitkää ravia.

Toiseen suuntaan Muuli ei todellakaan mennyt pelkokulmaan ja laukka oli hyvin rikkonaista ja taas se kulma.. Jatkoin ravilla ja nyt vauhti pysähtyi kokonaan ennen pelkokulmaa. Järkyttävää potkimista jälleen ilman mitään tuloksia. No keräilin ohjat ja jatkoin ravivoltille ja lopputervehdykseen.

Paperissa oli ykköstä, kakkosta ja 6,5. Tuomari käytti siis kyllä koko skaalaa, pienimmästä lähtien. En todellakaan olisi odottanut enempää ja 42% ja risat jotka tästä irtosivat tuntuivat tosi suurilta prosenteilta. Olin luokan heikoin, tosin kaksi oli hylätty.

Ja nämä kuvat tässä: Sonja Mäkinen

Suu aukesi radan aikana, mutta yllättävän vähän. Videolta tilanteet näkyvät paremmin. Suun availu on siis ihan oma ratsastusvirheeni, en ole Muulia siitä syyttänyt, kuten en mistään muustakaan.

Kaunista hirviravia siinä, yritys oli kai nostaa epätoivoisesti laukkaa.

Alla on kisavideo omalla ääniraidallani, kerron videolla miten rata meni ja mitkä olivat kustakin kohdasta tuomarin pisteet ja kommentit.

No eipä tarvinnut jäädä odottelemaan muiden suorituksia, otettiin vähän kuvia radan jälkeen, katsomaan tulleet tutut kävivät moikkaamassa ja lähdettiin Sonjan kanssa kotia kohti. Muuli lähti kotiin täysin epäröimättä vaikka seurana oli vain Sonja ja hänen fillarinsa.

Ravailtiin taas koko matka ja Muuli hipsutteli hitaassa mutta rennossa ravissa korvat lörppyen. Samalla tuli 10 kilometriä fillarisiedätystä.

Kotona hoitelin Muulin nopeasti laitumelle Armaksen kanssa. Maailman huiputkin päästävät olympiahevosensa laitumelle kisojen jälkeen eikä Muuli tee tässä poikkeusta. Analysoitiin vielä rataa tallinomistajan kanssa, joka kävi murhenäytelmän katsomassa ihan paikan päällä. Nämä olivat meidän ensimmäiset koulukisat koskaan, joten hieman yllätyin miten nopeasti Muuli väsähti (ja alkoi jäkitellä sen takia) vaikkei ratsastettu mitenkään rankasti. Analysoimme siis tapahtumia ja mietittiin sotasuunnitelmaa seuraavaa kertaa varten.

• Seuraavalla kerralla menen trailerilla kisapaikalle enkä liian aikaisin
• verkan pidän erittäin minimissä, jos parit ravisiirtymät ja tasan yhdet laukannostot niin se riittää
• lävistäjät ravailen radalla ennen vihellystä, kulmat ovat kai aina pelottavimmat paikat
• värvään tallilaisen seisomaan joka kulmaan. 

Katsoin myös Kipan kisakalenteria mutta siellä ei oikein ollut meille sopivaa tarjontaa lähialueella. Parit kisat jäävät matkaratsastuskisojen ja oman lomituskeikan alle ja muuta ei sitten ollutkaan. Seurailen tässä myös harkkakisojen ja rataharjoitusten tiedotuksia, koska niistä saa aina hyvää kokemusta.

Ja erinomainen kokemushan tämä reissu oli! Muuli käyttäytyi todella hienosti ja coolisti kisapaikalla, ikään kuin se olisi aina hengaillut siellä. Vain yksi hevonen pelkäsi Muulia, muut eivät tajunneet siinä mitään erilaista.

Nämä kuvat: Sonja Mäkinen

Otettiin kotona poseerauskuvat, kuvassa näkyy sinivalkoinen ruusuke, jonka tienasimme aiemmin Suomen Aasiyhdistyksen järjestämistä virtuaalikoulukisoista. Tuon ruusukkeen kanssa ei ruusukekuvia oltu vielä otettu.

Kisojen jälkeen Muuli meni laitumelle kaverinsa Armaksen kanssa, kuten kunnon kisaratsun kuuluukin.