Muulin ajokoulutus todellakin toimi!

Muuli oli kuvassa ensimmäisen kerran valjaissa ja tämä ensimmäinen treenikerta sisälsi vain sen, ään se seisoo valjastuskatoksessa varusteet päällään. Kuva: Outi Aihkisalo

Kuten kerroin aiemmin, Muuli lähti heinäkuuksi koulutukseen Lempäällään Ahasoon. Minulla oli upea ajatus käydä siellä enemmänkin koulutusjakson aikana mutta lopulta kesälomani täyttyi kaikella muulla ja kävin tallilla heinäkuun puolivälissä, kun hain Muulin matkaratsastuskilpailuihin ja nyt, kun sen koulutusjakso päättyi.

Koulutusjaksoihin kuuluu toivottavasti kaikilla talleilla se, että omistaja koutsataan myös, eikä vain tuupata elukkaa kyytiin perävalotakuulla. Sen takia meillä olikin Kitin kanssa antoisa ilta, kun ensin ajoimme tallilta jo kokeneemman ajohevosen, warlanderruuna Olavilla. Minullahan ei itselläni ole varsinaista ajokokemusta isojen hevosten kanssa, joten tietenkin tarvitsin myös itse ohjausta. Olen ajanut ja valjastanut lähinnä meillä tallipaikalla asunutta shettistä ja paria ponia sen jälkeen, mutta isoista hevosista minulla ei ole kokemusta.

Olavi oli aika skarppi ajettava ja haaveet kevyestä sunnuntaiajelusta karisivat heti. Siinähän piti tosiaan olla skarppina jokaisella askeleella, pitää hevonen suorassa, keskellä tietä ja oikeassa nopeudessa. Kiti ohjasti ensin ja hieman jännitin kun Olavi teki stopin, lähti kääntymään ja näytti siltä pyörähtää aisoissa ympäri, koska pikalukoilla aisat tulevat niin ylös. Huh!

Kaikki pisteet vaan Kitille, jolle tuollainen tilanne ei ollut ensimmäinen ja jonka hän hoiti tyynen rauhallisesti Olavin kanssa ja pääsin sitä sitten itsekin ajamaan sekä radalla että tiellä.

Tämän jälkeen valjastin Muulin parhaiden taitojeni mukaan. Pikalukkosilojen kanssa ei varsinaista remminpyörittelyä ollut kuin potkuremmin kanssa. Muuli sai korviinsa pumpulit ja niskaansa sekin. Sekistä sainkin jo kommenttia instan kautta kuinka se on brutaali väline, mutta vakuutan että sekki oli löysällä ja Muulin oli mahdollista mennä eteen alas sen kanssa, se esti vain äärimmäiset liikkeet. Nuoret kuulemma myös mielellään nojailevat sekkiin ja saavat siitä tukea. Käytimme leukalenkillistä sekkiä johon tosiaan voi nojata. Kitaraudallinen on sitten erivehje.

Muuli oli reippaan Olavin jälkeen ihan erilainen. Muuli ei missään nimessä ole lännen nopein (ellei se pelästy jotain) ja se haahuili menemään omaa rauhallista vauhtiaan. Se katseli aika paljon pää pystyssä, mutta vain muutaman kerran jouduin korjaamana sitä ohjalla suoraksi ja tien keskelle kun se jäi katsomaan jotain. Se oli jännittynyt treenissä aisojen päiden osuessa kaulaan, mutta nyt teimme tosi kivat käännökset. Omissa kärryissäni tulevat aisat turhan pitkälle eteen, joten sain vinkin valjastaa ne mahdollisimman taakse. Ja kunhan Muulikin ymmärtää mitä "ympäri" tarkoittaa, se hoitanee käännökset automaattisesti.

Minua jännitti, tietenkin. Olin ollut todella skeptinen koko ajokoulutuksen suhteen ja Muulilla oli takanaan vasta noin viisi ajokertaa ylipätäään. Sen kanssa oli tehty pohjia huolella niin, ettei se jännitä valjastamista ja kärryjen laittamista. En usko, että se vielä seisoisi vapaana kentän keskellä valjastettavana (enkä sellaista riskiä ajatellut ottaakaan), mutta se ei näyttänyt mitään stressimerkkejä valjastuskatoksella. Pumpulien laitto näytti olevan ihan lempihommaa, koska samalla se sai korvarapsutusta, nimenomaan korvan sisältä.

Käynnissä huomasin heti, miten vino Muuli on. Sen takapää oli melkein koko ajan vasemmalla, mutta en ollut noin huomattavaa vinoutta huomannut koskaan ratsain. Ratsastajana minulla ei muutenkaan ole kovin hyvää "perstuntumaa" eli en tunne mikä jalka nyt on alla ja millä jalalla nostetaan laukkaan jne. Ajaessa sen takapuolen näkee koko ajan ja koko Muulia voi korjata suoremmaksi! Mutta nyt kun ajoin tosiaan ensimmäisiä kertoja isoja ratsuja tajusin, etten kyllä näe tietä niin ollenkaan! Miten ihmeessä ihmiset uskaltavat ajaa kun hevosen persaus peittää koko näkökentän? Pitääkö mun asentaa Muuliin pieni kamera rintaremmiin ja katsella kuvaa kärryihin kiinnitetystä varapuhelimesta?

Kaksin ajaen tilanne oli vielä helpompi, kun pystyin kurkkaamaan sivulta ohi, mutta yksin ajaessa suoraan takapuolen alta voi tulla äitiä ikävä. Tietenkään tiellä, missä ei näe, mennään vain käyntiä ja toki Muulikin varmaan eleillään kertoo, jos edessä on jotain.

Alla oleva video on koottu klipeistä, joita sain Muulin ajokoulutuksen aikana.

Muulin kanssa oli ihanaa hölkkäillä! Se meni niin rauhallista omaa raviaan ja kulki siinä suorassa. Ylämäkeen sitä sai hoputtaa jotta se jaksoi vetää ja siinä se otti oikeasti takapäästä voimaa niin että sen pienet selkälihakset selässä kohosivat vararavinnon seasta näkyville.

Muulin aktiviteetit eivät tähän loppuneet vaan lenkin jälkeen vaihdoin sille ratsastuskamat päälle ja Kitii pääsi sen selkään! Jos Muuli oli roudattu noin kauas kotoa niin hukkaanhan se menee jos Kiti ei pääse sillä ratsastamaan. Ratsastin toki itse hetken kentällä ja huomasin heti, että kuukausi oli saanut aikaiseksi jonkun pienen lihaksen Muulille, satula ei nimittäin istunut yhtä hyvin kuin ennen ja valui eteen. Muuli reagoi siihen heti selkäännousussa ja sain pienet hypyt.

Tajusin heti syyn katsoessani Muulin kaulaa, tulin alas, korjasin satulan, kiristin mäkivöitä ja uusi parempi yritys. Muulillahan ei oltu ratsastettu 20 päivään ja itselläni oli käytännössä myös kuukauden ratsastustauko, joten homma tuntui jotenkin todella vieraalta. Mutta hyvin nopeasti kävin askellajit läpi ja oli Kitin vuoro.

Selkäännousussa Muuli näytti taas jännittävän ja otti pari kiireistä ensimmäistä askelta, mutta sitten ei ollut enää ongelmia Muulin puolelta. Kitillä sensijaan taisi olla aika hutera olo ja länkkäsatulan nupillekin oli käyttöä. Kiti kertoo tästä varmasti vielä enemmän omassa vieraskynäpostauksessaan, jonka lupasi koulutusjaksolta kertoa!

Ratsastuskaan ei päättänyt Muulin kärsimyksiä, teimme nimittäin vielä lastaustreenausta. Muuliahan on koulutuksessa myös pyynnöstäni lastattu paljon. Itse lastatessani tein heti sen virheen, että jäin katselemaan Muulia ja odottelemaan sen reaktioita, kun Outi näytti heidän systeemiään, alkoi Muuli kopittautua paljon paremmin ja itsekin sain hyvät lastaukset aikaiseksi. Lähettäminen ei selvästi ole Muulin juttu tai se vaatisi tosi paljon treeniä, minulle on ihan okei että voin taluttaa sen koppiin ja joku avustaa puomin ja sillan kanssa. Ja toisaalta voin myös  yksinäni viedä sen koppiin, laittaa kiinni (tiedän, tästä ollaan montaa mieltä) ja palata rauhallisesti taakse sulkemaan puomin ja sillan.

Tässä välissä kun Muulin lastaus ehti mennä skeidaksi, kopittelin sitä niin, että hätätilanteessa sidoin pitkän narun eteen koppiin kiinn, laitoin Muulin siihen (jotta se ei voi poistua) ja odottelin että se käveli sisään. Outi oli koulutuksen aikana huomannut saman, kun Muulilta poistetaan ei:n mahdollisuus, se toimii. Emme ole kuitenkaan sitä mieltä, että kysessä on opittu avuttomuus, koska Muuli on edelleen avoin, syö, katselee ja haistelee, eikä mene mihinkään katatoniseen tilaan.

Outi kertoi myös että Muuli on tosiaan mielenkiintoinen sekoitus aasia ja iberialaista hevosta ja sen koulutuksen suhteen kannattaakin lähestyä sitä kuin lusoa tai pre:tä eikä niinkään puoliverisenä. Iberialaisillakin on veressään tietty kuolemanpelko kun ne kohtaavat uusia asioita ja kun asiaa on vähän aikaa puhistu ja pelätty, se onkin ok. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että hevonen tai muuli vietäisiin uuden asian pariin säkittämällä/floodaamalla vaan se saa katsoa uutta aasiaa sopivan matkan päästä ilman pakkoa.

Muuli jäi kaikkien treenien jälkeen vielä Lempäälään viimeiseksi yöksi. Itse ajoin kaverilleni yöksi koska matka jatkui seuraavana päivänä kohti Muulimiittiä, mutta se on eri postaus se.

Outi ja Kiti tekivät hienoa työtä Muulin kanssa! Odotukseni kuukaudelta ylittyivät moninkertaisesti ja voin kyllä lämpimästi suositella tätä tiimiä jos mietit ajokoulutuspaikkaa! Muulia ei pakotettu eikä sen mukavuusrajoja venytelty niin paljon, että se olisi pelästynyt. Ja siis oli se kerran pelästynyt ja laukannut kärryjen kanssa mutta Kiti sai sen haltuun ja osasi hyvin ohjeistaa minut jatkoa ajatellen (Muuli suoraan, tien keskellä, eteen, ei missään tapauksessa päätä ja kaulaa sivulle, koska silloin se lähtee vielä varmemmin).

Muuli näytti tykkäävän omasta pihatostaan ja oli tosi rauhallinen ja rento käsitellä, eli silläkin on varmaan ollut olosuhteisiin nähden ihan ookoo heinäkuu. Eiväthän hevoseläimet tykkää paikanvaihdoksista ja rutiinien muuttumisesta, mutta ainakaan se ei näkyvästi stressannut. Paarmojen suhteen oma pihattomaja oli varmasti sen lemppari!

Meidän ajoura ei nyt heti pääse kotona starttaamaan, koska Muulin kärryt ovat edelleen Lempäälässä (toivon saavani ne sieltä asap) ja ajovarusteitani pitää vähän päivittää.

Minulle voi tarjota:

• Y-rintaremmi leveänä (mahdollisesti myös pehmusta)
• potkuremmi
• matalasäkäisen hevosen tekkeli perinteiseen valjastukseen
• 12,5 postikanki

Myynnissä:

• 11,5 Globus postikanki 25e + pk