Leirikuulumiset vuoden 2021 Muulimiitistä!

Kaikki karjakuvat otti Jaana Ylä-Mononen, kiitos! Jaana myös juonsi sunnuntain tapahtuman.

Muulimiitti järjestettiin taas Virroilla Anun luona. Anu on siis Suomen Aasiyhdistyksen nykyinen puheenjohtaja ja yksi yhdistyksen perustajista. Ja muulinomistaja.

Viime vuonna Lulle otti ja lähti valitettavasti muulimiitin ensimmäisen selkäännoudun yhteydessä ja Anu joutui parantelemaan polveaan loppuleirin ajan. Tänä vuonna ei mennyt sen vahvemmin, Lulle oli jotenkin loukannut toisen takasensa ja vikaa ei klinikkakäynnilläkään satu selville. Lulle oli siis mukana maastakäsin sen minkä pystyi. Yksin minun ei kuitenkaan tarvinnut ratsastaa, Anun hevonen Roki oli vahvasti geimeissä mukana ja sillä oli kuskinaan Greta (@ylamononen.dressage). Näillä kahdella sujui homma niin hyvin, että Roki lähti Gretan lainaratsuksi leirin jälkeen.

Meillä oli tälle viikonlopulle oikein erityisen hyvä ohjelma. Olen järjestellyt pari aasimatkaa ja aasileiriä ja olen vuosien aikana oppinut sen, että leiristä tai matkasta kannattaa tehdä sellainen, josta itse eirtyisen paljon nauttii. Eli ei kannata miettä mitä muut ehkä  haluaisivat tehdä tai kokeilla vaan tehdä selkeästi niitä asoita, jotka itseäänkin kiinnostaa. Anu huolehti muulimiitin järjestelyistä, mutta mielenkiintomme kohteet menevät tosi hyvin yhteen ja tämä oli minullekin kunnon sennuleiri. Osallistujiahan oli vain kolme, minä, Anu ja Greta mutta kun väki vähenee, niin ainakin saa yksilöllistä ohjausta.

Anu oli järjestellyt pienelle karjatilalleen neljä tämän kevään vasikkaa ja neljä hiehoa. Hieho on siis lehmä, joka ei ole vielä poikinut, eli nuori lehmä. Hän oli myös satsannut aitaelementteihin, joilla saimme näppärästi rakenneltua erottelukarsinan ja kentän portin.

Näissä kuvissa on hiehoja, vasikoiden aikaan meillä ei ollut kuvaajaa.

Perjantaina saapuessani työskentelimme ensin karjan kanssa. Kaikki Anun tallin hevoset ovat karjaan tottuneita ja ovat myös jakaneet saman laitumen, joten vasikat eivät olleet Rokille ongelma. Yritin palautella mieleeni Sannan ja Jeffin karjakurssien ohjeistuksia ja ohjata meitä jokseenkin järkevästi ensimmäisen treenisession. Vasikat olivat eri mieltä poukkoillessaan ihan mihin sattuu eivätkä ne pysyneet kunnolla edes laumassa. Mutta jonkin ajan päästä niillekin valkeni homma ja päästiin siirtelemään niitä kenttää ympäri ja seurailtua niitä. Pidimme vauhdin ihan vaan käynnissä jotta vasikat eivät stressaantuisi ja sessiokin oli melko lyhyt ja sisälsi paljon taukoja.

 

Illemmalla rakensimme vielä tilalta löytyvistä tarvikkeista working equitation-esteitä kentälle ja suoritimme niitä parhaan taitomme mukaan maastakäsin.

 Lauantai starttasi siis kaverini Tiinan vetämällä WE-valmennuksella. Ratsastimme yhteensä varmaan pari tuntia tutustuen ensin yksitellen esteisiin Tiinan kertoessa miten ne kuuluu virallisesti suorittaa ja miten pystymme totuttamaan ratsuja esteisiin. Portti oli ja on edelleen Muulille hankala, se ei mielellään pysähdy asioiden (estetolppa) viereen ja jännittyy kun portin naru osuu sitä persauksiin. Toinen sen pelon kohde oli Tiina. Niin kauan kun Tiina oli ojentamassa lyhyttä keppiä, oli se melkoinen kauhistus eikä tynnyrin ja Tiinan viereen voinut todellakaan pysähtyä.

En ollut koskaan aiemmin ratsastanut WE-esteitä näin systemaattisesti ja ns oikein, mutta erinomaisessa ohjauksessa tähänkin tuli järkeä ja hei, pystyisin osallistumaan harkkakisoihin helpoimmalla tasolla kunhan treenaan. Helpoin taso on meille juuri sopiva matalan tason rata.

Itselläni oli muuten satulassa melko hutera olo. Muulihan oli ennen muulimiittiä kuukauden ajokoulutuksessa eli olin koko heinäkuun aikana ratsastanut vain kerran osallistuessani matkaratsastuskilpailuihin. Enkkusatulassa istuminen oli jotenkin todella huteraa ja Muuli tuntui patalaiskalta. Varmaan vieraassa paikassa oleminen ja kuuma kelikin väsyttivät sitä.

 

Iltapäivällä otimme hiehot ensimmäisen kerran kentälle ja työstimme niitä vasikoiden sijaan. Ne näyttivät jättikokoisilta vasikoihin verrattuna ja ne olivat myös vähän haluttomampia siirtymään ja näyttivät vähän sarviaankin (ne, joilla sarvet olivat, pari näistä oli kyyttöjä eli edustivat sarvetonta suomalaista alkuperäisrotua). Muuli joutui tosissaan vetämään korvansa luimuun, jotta saatiin kantturat liikkeelle ja jälleen hetken säätämisen jälkeen pystyimme liikuttelemaan laumaa Gretan kanssa ja aloitimme erotteluharjoitukset.

Olimme siis purkaneet WE-esteet pois ja rakentaneet kentän kulmaan erotteluaitauksen johon oli tarkoitus erottaa neljän laumasta aina yksi hieho. Siirtelimme hiehoa Gretan kanssa kahdestaan ja täytyy sanoa että tämä toimi!

Gretalla on paljon lehmäkokemusta, joten ns karjasilmää on ja kun Rokikin toimi hienosti, niin meidän ei keskenämme tarvinnut juurikaan kommunikoida kun häkittelimme hiehoja. Eli jos minä annoin painetta hiehon takaa, Greta tiesi just tarkkaan missä kohtaa hänen pitää olla Rokin kanssa, jotta saamme muodostettua hieholle kujan suoraan erotteluaitaukseen.

Ratsujen energiatasot huomasi helposti, Roki ehkä isompana, omasi paljon suuremman paineympyrän ja Muuli pienempänä ja ehkä jotenkin huomaamattomampana joutui menemään paljon lähemmäs hiehoja, jotta ne lähtivät liikkeelle.

Rokin bravuureiksi paljastuivat selkeästi hienot väistöt hiehoja kohti, roll backia en osannut ihan kunnolla selittää enkä ainakaan ratsastaa Muulin kanssa, joten skippasimme sen.

Lauantai-iltana pääsimme ihanaan suvun vanhaan rantasaunaan saunomaan ja uimaan. Järvivesi oli ihan tyyntä ja lämmintä, seisoin pitkään vedessä pää pinnan yläpuolella ja kuuntelin vain kesäyön ääniä. Ai että.

Sunnuntain ohjelmassa oli yhteinen aamumaasto, koska Lullemuuli oli telakalla, lähdimme maastoon Gretan ja Rokin kanssa. Virtojen Monoskylä on aika upeaa seutua, mäkeä ja näköalaa riittää! Siinä sitten ratsastimme kaikessa rauhassa (vähän ravasimmekin) ja ihastelin maisemia kunnes Anu soitti että missä oikein ollaan. Emme olleet katsoneet kelloa ollenkaan! Olimme takaisin tallilla 20 minuuttia aikataulusta myöhässä joten stressihän siinä sitten tuli..

Sunnuntaina järjestimme nimittäin Aasitilojen avoimet ovet, jossa oli yleisölle tarjolla WE-radan ratsastusesitys JA karjanajoa sekä vasikoilla että hiehoilla. Lisäksi yleisölle oli pieni kaffepuffa vapaaehtoisella maksulla, oli äänentoistoa, juontajaa ja vaikka mitä!

Täytyy myöntää että kun yleensä esiintymisiin puunaan sekä Muulin että varusteet, jäi se tällä kertaa haaveeksi. Puhtaan blingihuovan olin sentään ottanut mukaan, mutta muuten Muuli sai tyytyä ihan normaaliin harjaukseen ja kamoista putsasin suurimmat roiskeet. Vain omat enkkuratsastussaappaani puhdistin nihkeällä sienellä.

Tapahtumaa ei koronatilanteen takia uskaltanut juurikaan mainostaa vaikka se ulkoilmatapahtuma olikin. Yleisö oli hyvin maltillinen ollen n 35 henkilöä. Kelikin oli iso kysymysmerkki, ukkosta oli luvattu koko päivälle mutta onneksi sade saavutti meidät vasta kun ohjelmaosuus oli jo loppu.

Minulla oli kypärän alla headset jolla kerroin hieman muuleista, working equitationista ja karjanajosta aina sopivissa väleissä. Noin muuten juonnosta vastasi Jaana.

WE:ssä esiinnyimme Gretan kanssa peräkanaa ja Anu esitti tehtäviä Lullen kanssa maastakäsin. Sitten vaihdoin Muulin varusteet ja tyhjäsimme kentän WE-esteistä.

Muulin kanssa käytin siis ensin enkkukamoja ja sitten vaihdoin sille länkkäkamat karjanajoa varten. Vasikoiden kanssa teimme vain lauman siirtelyä kenttää ympäri erotteluaitauksen ollessa kiinni ja sitten vaihdoimme  hiehoihin. Tässä kohtaa yleisökin pääsi mukaan, heidän piti seisoa aidan takana jotta hiehoista yksikään ei karkaisi paremman vihreän perässä pihamaalle. Ratsuilla ajoimme hiehoja takaa ja toki Anu kulki edellä rehusangon kansa.

Hiehojen kanssa pääsimme erottelemaan, juontaja Jaana kertoi mikä yksilö pitää saada eroteltua ja me Gretan kanssa teimme työtä käskettyä. Yhden kanssa jouduin ottamaan vähän raviakin, mutta muuten selvisimme käynnissä. Yleisökin ilmeisesti nautti, koska kukaan ei näyttänyt poistuvan kesken kaiken!

Sunnuntain kuvat ja video Maarit Ahonen-Lehmus

Esitysten jälkeen ajettiin hiehot takaisin aitaukseensa ja jäätiin Muulin kanssa pihalle. Sitä käytiinkin paljon rapsuttelemassa ja sain jakaa muulitietoa ihan reilusti! Hyvin olivat muuten kävijät ymmärtäneet etteivät eläimet potki mitenkään oletuksena ja koko ajan, vaan niillä on syy siihen. Sama asia koskee aasien ja muulien tunnettua itsepäisyyttä, kyllä se ongelma on narun toisessa päässä jos muuli tai aasi jumittaa. Ja kyllä, olen itsekin naureskellut omalle jumittavalle Muulilleni, koska se vetoaa yleisöön, mutta silti tiedostan hyvin, että käytös johtuu ihan jostain muusta kuin itsepäisyydestä.

Muulia kehuttiin todella kauniiksi ja upeaksi eläimeksi, ja sitähän se on vaikka itse sanonkin! Sillä on just nyt tosi upee kiiltävä kesäkarva, se on mielestäni melkein ideaalissa lihavuuskunnossa (ei haittaa jos ihan vähän laihtuisi, mutta ei ole överi) ja sen elämässä tuntui pyyhkivän hyvin kun en nähnyt kovinkaan isoja huoli-ilmeitä vaikka oltiin vieraassa paikassa.

Muuli tottuu todella nopeasti uusiin paikkoihin kunhan ruokaa on tarjolla. Se helpottaa paljon kisareissuissa ja tällaisessa leirielämässä. Minähän ihailen yhdysvaltalaisten muulin- ja hevostenomistajien tapaa lastata muulit ja kersat viikonlopuksi traileriin ja ajella luonnonsuojelualueelle leireilemään ja maastoilemaan! Heillä on toki siihen todella mammuttimaiset trailerit ja teltat ja se on varmasti osan kulttuuria samalla tavalla kun Suomelaisetkin harrastavat karavaanausta. Mutta en tiedä onko kukaan yhdistänyt leireilyn ja oman hevosen kanssa vaeltamisen toisiinsa. Suomessa on kyllä käsittääkseni ratsastus aika rajoitettua luonnonpuistoissa, joten ideaa ei ehkä voisi edes toteuttaa täällä.

Palatakseni Muulimiittiin, vettä alkoi sataa sitten jossain kohtaa, jolloin Muulin kanssa suunnistettiin heti tallin suojiin. Muuli sai heinää, minä sain ruokaa ja pakkailtuani trailerin ja auton oli aika lastata Muuli. Muulihan oli ollut myös lastaustreenissä Lempäälässä ja se menikin tosi kivasti kyytiin kun sai vähän painetta takaa! Kiittelin sitä kovasti ja tarjoilin herkkua, mutta syödä se ei kuitenkaan uskaltanut. En osaa sanoa söikö se heinää ollenkaan 4 tunnin kotimatkan aikana.

Kotitallille oli tietenkin ihanaa palata. Muuli asteli trailerista ulos rauhallisesti tsekkasi mestat. Yöksi Muuli jäi tuttuun paikkaan tarhojen väliin ja pienelle totuttelulaitumelle tallinpitäjän takapihalle. Seuraavana iltana laitoimme sen ja Armaksen yhteen ja siitä lähtien ne ovatkin olleet laitsakaverit. Tästä kerroinkin heti tuoreeltaan.

Iso kiitos Anulle muulimiitin järjestelyistä ja Jaanalle ihanasta majoituksesta (minulle). Muuli nautti viikonlopusta varmaan täysillä, se ei tosin tarhaillut (koska ajoi aaseja hyvän alun jälkeen), mutta nautti isossa karsinassaan melkein jatkuvasta heinäbuffetista. Se ei kerännyt virtaa ja oli tosi mukava ja mutkaton käsitellä.