Avattiin matkaratsastuskausi Punkalaitumella ja saatiin seuratasolta hyväksytty tulos!

Tää kuva oli mun ehdoton lemppari, Muuli lähti siinä porukan ensimmäisenä niin reippaasti että

Pääsimme Muulin kanssa avaamaan ns kunnon kisakauden viikko sitten, kun osallistuimme Punkalaitumella Taikayön ratsastajien järjestämiin matkaratsastuskisoihin. Kisakeskus ja reitti oli tuttu, olimme kisaamassa samassa paikassa myös viime kesänä. Olen näköjään antanut vuoden takaiselle postaukselle suht samanlaisen otsikon kuin tälläkin kertaa. En ollut matkaratsastksessa kilpaillut kertaakaan noiden kisojen jälkeen, joten oli varmaan korkea aika lähteä kisoihin.

Kisapäivään toi lisämutkia se, että Muulihan sijaitsi Lempäälässä koulutuspaikassa ja minä tietenkin kotona ihan toisaalla.. Lainasin siis jo perjantaista asti traileria ja sain samalla kuskattua Muulin kärryt Lempäälään tyhjällä trailerilla. Jätin traikun myös pe-la yöksi Lempäälään ja olin itse kaverini luona yötä, kiitos vain majoituksesta!

Tällöin minun ei tarvinnut lauantaina herätä ennen kukonpieremää, vaan heräsin vähän ennen seitsemää ja olin seitsemältä autossa ja matkalla tallille. Pakkailin nopeasti tavarat ja melkein unohdin satulan, onneksi vain melkein.

Muulia oli koulutuksessa lastauskouluteltu jo jonkin verran ja Kiti tallilta sen minulle ystävällisesti lastasi lainatraikkuun. Muuli oli epäileväinen, käytössäni oli taas sille ihan uusi vieras traileri, mutta se meni kyytiin tosi kivasti. Ruokapalkka tai heinä sille ei kuitenkaan maistunut, mutta se ei ollut ihme. Muulihan ei ole ainakaan vuoteen syönyt mitään traikkumatkoilla.

Kisapaikalle oli reilun tunnin ajomatka ja koska Muulin lastaus meni niin jouhevasti, olin paikalla kymmenisen minuuttia ennen groomiani. En siis ottanut Muulia trailerista ulos vaan juttelin naapuritrailerilaisten kanssa, jotka olivat nettituttuja supottajia! Siis Sukupostin aktiiveja.

Ja pian toiselle puolelle kurvasi @pienistaunelmista Tiitu hevosensa Mirassin kanssa. Minä olin heitä houkutellut messiin ja hyvin ennakkoluulottomasti he tulivat! Tiitulla ja Mirassilla oli ollut ihan treenimeininkiäkin, Muulihan oli ollut fyysiseltä puoleltaan treenilomalla viimeiset 10 päivää oltuaan koulutuksessa. Koulutus oli toki ollut henkisesti raskasta.

Groomini Sanna saapui sitten siinä samantien paikalle ja otettiin Muuli ulos trailerista. Nämä olivat Sannalle ensimmäiset matkaratsastuskisat, mutta groominhommat hän hoiti esimerkillisesti! Hän myös kuvaili meitä ja muitakin ratsukoita, eli kaikki tämän postauksen kuvat on siis ottanut Sanna Rokka. Jos olit noissa kisoissa ja haluat ostaa femmella kaikki kisakuvasi + yleiskuvia, niin kuvat ja tilausohjeet löytyvät tämän linkin takaa. 

Sanna ajeli pitkin reittejä meidän kisatessamme, eli kuvia tuli muualtakin kuin vain meidän huollostamme. On tosi kiva saada kuvia myös reitiltä, ne ovat harvinaista herkkua matkakisoissa!

Muuli oli tosi hienosti, ja todella lunki. Se söi mielellään kisapaikalla huolto"karsinasta" niitettyä heinää, metkaeväät eivät kiinnostaneet. Vettä ja mash vettä oli tarjolla, ne eivät todellakaan kiinnostaneet, mutta vettä se sai kyllä märkää heinää syödessään.

Saatiin siinä odotellessa myös ihan kunnon vesisadekin niskaan, Onneksi Sannalla oli autossaan puoli elämää ja hän lainasi suojukset Muulin ja satulan päälle. Itse olin jotenkin ihan liian kevyesti liikkeellä, itselleni en ollut tajunnut pakata minkäänlaisia sadevarusteita.

Eläinlääkärintarkastuksessa Muuli ravasi tällä kertaa kivasti kohti kukkia, joita se viime vuonna pelkäsi. Eläinlääkärintarkistuksia oli tekemässä tuttu eläinlääkäri vuoden takaa ja tunsin suurta ylpeyttä kun hän kehaisi Muulin olevan paremmassa lihaskunnossa kuin vuosi takaperin, kerroin ratsastaneeni ja paljon vuoden aikana. Siitä tässä samalla kiitos myös kahdelle Muulin muulle liikuttajalle, Muuli on saanut älyttömän monipuolista liikuntaa, maastossa, koulussa, maastakäsin ja esteillä, että se on tehnyt sille varmasti hyvää. Muulin toispuoleisuus on myös vähentynyt tosi paljon, olin luultavasti saanut sen ihan itse alunperin aikaan.

Kisapäivä oli älyttömän kuuma, auton mittari näytti lähtiessä +32 astetta. Odottelimme kaikessa rauhassa lähtöä ja kiipesin selkään 10 minuuttia ennen starttia ja suuntasimme sitten muisen 17km seuraluokkalaisten kanssa lähelle starttia. Olin sopinut etukäteen ratsastavani Tiitun kanssa ja saatiin meidän "porukkaan" vielä ihana kimo sporttiponi (tuttu vuoden takaa). Lopulta kuitenkin koko luokka starttasi samaan aikaan ja taisimme ratsastaa porukassa ensimmäiset kolme kilometriä, ennen kun porukka haki omat nopeutensa. Meitä oli kuitenkin lopulta neljä, jotka menivät huoltoon samaan aikaan.

Startti oli tosi hyvä, Muuli JOHTI porukkaa ja ravasi ENSIMMÄISENÄ ne ensimmäiset kilometrit vauhdin ollessa 12-13 kmh. Ravi oli sellaista rentoa ja matkaavoittavaa, ei mitään kovin sykettänostattavaa ja ilmeisesti porukan mielestä vauhti oli ihan ok, koska kukaan ei halunnut ohi.

Jossain kohtaa sitten muutama ratsukko meni kovempaa ja pari kulki hitaampaan. Tämä on siis täysin ok, reittiä pitää mennä omaa hevostaan kuunnellen ja esimerkiksi pohjia arvioiden. Muulilla oli jaloissaan tutut Cavallon Trekit ihan uusilla säärystimillä, joten itse en tuntenut postosta sydämelläni vaikka ravasimme asfaltin puolellakin. Ja aamupäivän sade oli pehmentänyt hiekkateitä juuri sopivasti.

Muulissa oli tosi hyvä flow yli puolivälin ja se veti pienentynyttä porukkaa suurimmaksi osaksi. Se ei tuntunut kulkevan mitenkään voimiensa äärirajoilla ja askel tuntui etenevän. Droppaus tuli sellaisessa kohdassa reittiä, jossa alkaa pitkä suora asfalttitien pätkä. Se mentiin ravissa, mutta askel oli selkeästi kyllä lyhyempi ja tahmaisempi. Huoltomme oli asfalttitien päässä, Muuli ei juonut, itse join puoli litraa mehua melkein yhdellä kulauksella. Sanna antoi Muulille myös sienipesun viilennystä varten.

Porukastamme kaksi jatkoi huollosta matkaa hyvin nopeasti, joten tykittelin perään ja ravasin Tiitun ja sporttiponin perässä loppumatkan. En itseasiassa saanut heitä kiinni kuin juuri maalissa, mutta Muuli oli ihan tyytyväinen ravatessaan 100 metriä jäljessä ja olin todella tyytyväinen siihen, ettei se elehtinyt mitenkään, kun "kaverit" katosivat mutkan taakse. Muuli ei siis heristänyt korviaan ja nostanut päätään kun se jäi ns yksin, vaan jatkoi vain samaan tapaan.

Yhdessä kohdassa se kuitenkin pysähtyi tykkänään, heilautti päätään rivakasti ja oli selkeästi menossa metsän puolelle. Ajattelin sillä olevan hätä, mutta mitään ei kuitenkaan tullut kun ohjasin sen tien sivuun ruohikolle. Palkkasin sitä mukanani olleilla palkkanameilla ja sitten matka jatkui kuin mitään episodia ei olisi ollutkaan. En halunnut mitenkään pakottaa Muulia eteen, koska kyllä sillä yleensä on ihan syy miksi se yhtäkkiä pysähtyy ja kieltäytyy liikkumasta. En osaa vieläkään sanoa mitä siinä oikein tapahtui, koska hetken päästä Muuli liikkui tosi etenevästi ja mielellään eteen.

Kisoissa sai pitää SportsTrackerin tai vastaavan päällä, joten nauhoitin reittiä Equilab-sovelluksella. Sovellus näytti myös keskinopeuden ja sen perusteella olin suht turvallisilla vesillä huollon jälkeen. Kisareitin piti olla 17 km joten 14 km kohdalla mietin että enää kolme kilsaa ja reilusti aikaa, että tässähän voi ihan rennosti ottaa. Onneksi jatkoin kuitenkin ravaamista..

Matkaratsastuskilpailuissa on reitillä aina kyltti siinä, mistä alkaa reitin viimeinen kilometri. Kylttiä ei vain millään tullut vastaan vaikka Equilab näytti jo 17 kilometriä! Ja koska muistin reitin viime vuodelta jotenkin, tiesin, ettei kisakeskus ollut ihan heti tulossa vastaan.

Maalissa appi näytti matkaksi 18,8 km ja keskinpopeudeksi karvan vaille 9 km/h (tosin laskennallinen olisi 9,4 joten en tiedä miten appi oli sen laskenut), joka on meidän ennätys. Appin mukaan menimme käyntiä 5 km keskinopeudella 6,1 (Muuli käveli alussa tosi reippaasti koko kroppansa läpi) ja ravattiin 13,8 km keskinopeudella 11,6 km/h. Appi ei näytä kierrosaikoja kuten Sports Tracker mutta graafi näytti kyllä että alkumatkan ravi oli aika paljon reippaampaa kuin lopussa.

Emme siis laukanneet askeltakaan koko kisan aikana.

Ratsastimme Tiitun kanssa maaliin yhtä aikaa, osa porukasta oli jo tullut, osa tuli meidän jälkeemme ja kolme valitettavasti jäi ihanneajasta kun hevoset olivat helteellä hyytyneet ihan totaalisesti. Eikä hevosia voi tietenkään tästä syyttää, oli ratsastajilta ihan oikea veto taluttaa näitä loppumatka jotta hevoset eivät ole ihan piipussa.

Virallisessa tuloslapussa keskinopeutemme oli 8,48 km/h johtuen siitä että reitti oli laskettu 17 km mukaan ja aikaa meni 2 tuntia ja 14 sekuntia.

Ensimmäisessä eläinlääkärintarkastuksessa eli ennen kisasuoritusta oli syke 52 lyöntiä minuutisa ja 14 minuuttia maaliintulon jälkeen toisessa tarkastuksesa 56. Lukemat ovat suunnilleen samat, mitä Muulilla on kisoissa yleensäkin ollut. Vuosi sitten lukemat olivat 54 ja 60 ja olin mennyt tarkastukseen 20 minuuttia maaliintulon jälkeen.

Noin muutenkin Muuli sai eläinlääkärintarkastuksesta puhtaat paperit, joten se tarkoitti tällä ratsastusvauhdilla hyväksyttyä tulosta! Odottelimme kaikessa rauhassa palkintojenjakoa ja pakkailin tavaroita autoon. Muuli sai palkinnoksi kuivattuja leipiä, ja se oli muuten tosi kiva palkinto! Itse sain hienon Taikayön ratsastajien vesipullon, jonka mieheni omi sen ollessa kuulemma niin hieno.. Muuli sai tietty myös ruusukkeen.

Pakkailimme sitten loputkin tavarat Sannan kanssa ja lastasin Muulin autoon. Ei se sinne mitenkään juossut, mutta tällä kertaa se ei päässyt myöskään karkuun lastaustilanteessa (pahoitteluni vielä viime vuodesta). Pääsimme nopeasti tien päälle ja kohti tallia.

Tiputin Muulin kyydistä ja vein tavarat nopeasti paikoilleen. En pystynyt jäädä Muulia sen enempää rapsuttelemaan, koska oma oloni oli heikonlainen.. Kello taisi olla jotain neljä ja tajusin pissanneeni viimeksi aamuseitsemältä. Olin siis juonut tosi huonosti tällaisena hellepäivänä, joten halusin vain äkkiä kotiin. Tyhjän trailerin kanssa suuntasin sitten Hyvinkäätä kohti (palauttaisin traikun sinne) mutta Toijalan ABC:lla oli pakko luovuttaa. Ajoin yhdistelmän suuren hallin varjoon ABC:n naapuriin, avasin ikkunan, laskin penkin, otin migreenilääkkeen ja tunnin torkut. En varmaan tuntia torkkunut, mutta sinä aikana miggelääke alkoi vaikuttaa ja olo oli heti parempi. Migreeni laukesi varmasti ihan juomattomuudesta ja silmien siristelystä, olin unohtanut aurinkolasit kisamatkalta.

Tämä oli itseasiassa ensimmäinen kerta kun oikeasti jään lepäämään enkä vain jatka ajamista kotia kohti ajatellen että "on tästä ennenkin selvitty". Siitä nimittäin ei pidä selvitä, vaan jos olo on heikko tai väsynyt, pitää jäädä lepäämään hetkeksi. Jos Muuli olisi ollut trailerissa, en tietenkään olisi voinut varsinkaan hellepäivänä jäädä yhtään mihinkään, joten onneksi traileri oli tyhjä.

Kisapäivä oli tosi onnistunut, Muuli oli tosi miellyttävä käsitellä ja se oli rauhallinen. Se toimi tosi kivasti Mirassin kanssa! Tiitullakin oli oikein onnistunut kokemus ja ollaan menossa yhdessä Vesivehmaan kisoihin lokakuussa. Ehkei silloin ole näin kuumaa hellettä!

Muuli oli tässä kivan rennon näköinen, häntä viuhui kuitenkin paljon paarmojen takia. Muuli olikin hyönteisloimitettuna koko ajan, kun se "vain" hengaili huoltoalueella. Tässä taidetaan olla matkalla eläinlääkärintarkastukseen.

Palkintojenjaossa, vierellä Tiitu ja Mirassi

Tämä oli ensimmäinen yhteislähtö Muulille, olemme yleensä odotelleet rauhassa että nopeammat starttaavat ja olemme lähteneet vasta sitten reitille. Tämä siitä syystä, että pelkäsin Muulin menevän voimiensa yli vain pysyäkseen muiden perässä. Mutta viimeistään tämä kisa todisti, ettei Muuli todellakaan mene voimiensa yli eivätkä kaverit ole ihan niin kiinnostavia. Voin siis hyvin ratsastaa porukassa, koska tiedän, että voin jättäytyä porukasta ja lyöttäytyä uudestaan tarvittaessa mukaan. Ensimmäistä kertaa suoritimme Muulin kanssa ihan yksikkönä ja mm huollossa tein päätöksen jättää porukasta yhden ratsukon jälkeen, koska Muuli ja kyseinen hevonen tuntuivat hidastavan toinen toisiaan, kun kumpikaan ei halunnut jättää toista ja matkanteko oli aikamoista tahmausta.

Olikin aika ihme kun Muuli lähti niin kivasti huollosta ja irtosi muista. Muuli ei ollut kisakeskuksessakaan yhtään minkään hevosen perään.

Samassa ryhmässä lähteneiden hevoset eivät mielestäni mitenkään "katselleet" Muulia erityisen paljon, mutta kisakeskuksessa naapurihuoltoalueen suomenhevonen taisi vähän jännittyä kun seisoimme Muulin kanssa oman alueemme sillä reunalla. En edes tajunnut koko tilannetta heti (odottelin selässä starttiaikaamme), mutta siirryin heti keskemmälle, kun ilmeni hevosen jännittyvän Muulista. Hevonen oli nimittäin aivan oman huoltoelueensa toisessa reunassa ja katseli Muulia kulmiensa alta.

Tästä päästään aasinsiltaa Yhdysvaltoihin jossa eräs muuliesteratsastaja on ajanut kovasti muulien kisaoikeuksien puolta. Estekilpailuissa muulit onkin nyt sitten viimein sallittu tasavertaisiksi hevosten kanssa! Mutta syy, miksi tämä ratsastaja lähti asian kanssa taistelemaan oli se, että häneltä kiellettiin osallistuminen lähitallin harjoituskilpailuihin, jotta hevoset eivät pelästyisi muulia. Ja Kaliforniassa on muuten pikkasen enemmän muuleja kuin Suomessa, ihan jo hevosmääräänkin suhteutettuna!

Minä en koskaan halua tulla kisapaikalle henkseleitä paukutellen ja ajatellen että "kouluttakaa ne hevosenne saatana", vaan minä kyllä aina siirrän Muulin kauemmas jos tilanne sitä vaatii. Mutta tähän mennessä mikään hevonen ei ole vielä poistunut paikalta enkä ole minkään hevosen kisasuoritusta Muulin kanssa pilannut. Kisauramme ei ole kovin pitkä, tai sitten matkaratsastushevoset on aikalailla kaikissa tulissa koeteltu, mutta tämän perusteella en väittäisi että tavishevonen mitenkään oletuksena pelkäisi muuleja. Hevoset eivät lähinnä pidä Muulia yhtään minään eivätkä ole kiinnostuneita edes haistelemaan sitä.

Muuli käyttäytyy kisapaikalla siis hyvin mitäänsanomattomasti, se ei tuijottele hevosia tai pyri niiden lähelle, se toimii ihan soolona ja sen kehonkieli lienee hevosten mielestä olevan sellainen "anteeksi kun olen olemassa, väistän kyllä jos tulet lähemmäs".

Porukassa ratsastaessa Muuli ei potki eikä näyki ja se kestää takana tulevaltakin jonkin verran näykkäisyjä ennen kun heilauttaa häntäänsä. Muuli siis kyllä varoittaa hännällä ensin ja jos hevonen ei todellakaan usko, nousee jalka tietty seuraavaksi. Vain kerran olemme ihan tallikaverin hevosen kanssa olleet maastossa tilanteessa, jossa hevonen jostain syystä näykki Muulia takapuolesta ja lopulta Muuli pukitti. Tosin pukki oli minulle sen verran smoothi etten edes tajunnut Muulin huitaisseen jalallaan.