Emmi oli tuolloin liikuttanut Muulia ahkerasti koko viikon ajan, itse olin lomalla. Reissun jälkeen sovittiin kuvauspäivä, kun olin aiemmin hankkinut Muulille pinkit pintelitkin. Ne ovat muuten olleet päällä vain tämän tallireissun ajan. En noin muuten käytä Muulilla koskaan minkäänlaisia suojia tai pinteleitä, ellei niistä sitten oikeasti ole hyötyä. Enkä ole kovinkaan vakuuttunut fleecepinteleiden tarpeellisuudesta, mutta näyttäväthän ne toki kuvissa kivoilta.
Tallilla oli ihanan lämmin ja ratsastaa tarkeni ilman takkia! Kenttä oli sula eikä lumesta ollut tietoakaan. Muulilla ei ollut tuossa kohtaa kenkiä enää jaloissa, mutta viime talvena sillä kyllä siis oli hokkikengät yhden kengitysvälin.
Jos laittaisin nyt rinnalle eilen kuvattua ratsastusvideota, niin eroa ei varmaan juurikaan olisi. Muuli menisi luultavasti samaan tapaan mutta toivon, että oma istuntani ja kehonhallintani olisi paremmassa kuosissa. Syytän hieman tuota satulaakin, se oli liian kapea ja aivan liian pieni, nykyään Muulin selässä on paljon tukevampi istua enkkupenkillä.
No, eipä tässä sen enempää selittelyitä varmaan kaivata. Alla on video, olkaa hyvät!
Käsittelin tähän myös muutaman kuvan.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti