Karjakurssi ylitti taas odotukset, vaikka 6h ajomatka latistikin fiiliksiä etukäteen

Kuvat otti Tiia Kortelainen, kiitos!

Tiedättekö sen tunteen, kun ei millään jaksaisi lähteä ja koko reissu ahdistaa matkan takia? Mutta sitten, kun on perillä, on todella kiitollinen että on just siinä?

Me oltiin siis Muulin kanssa taas Hietaniemen tilalla Sonkajärvellä karjakurssilla. Itse kurssi ja sen sisältö kiinnosti todella paljon, mutta se matka. Nopeimmillaan olen sen suorittanut 6 tunnissa yhdellä tankkaustauolla, mutta koska trailerin kanssa pitää olla malttia, kestää matka yleensä aina sen 6,5 tuntia jos pysähtyy vain tankkaamaan kerran.

Mutta kun sitten perjantaina kolmen maissa olin kohteessa ja viiden maissa ratsastin Muulilla tyhjällä kentällä ypöyksin, tiesin, että kaikki oli wörttiä.

Muuli oli koko reissun ajan äärimmäisen relax ja käyttäytyi superhyvin. Niin hyvin, että yksi meistä kolmesta kurssilaisesta kysyi, että eikö ole kiva, kun on noin "kaikki käy"-tyylinen muuli. Niin totta, nykyäänhän se tosiaan on sellainen, mutta kun itse on sen kanssa tekemisissä niin paljon, ei muutosta huomaa paitsi silloin, kun selailen vanhempia blogipostauksia ja somejulkaisuja.

Meidän leirimme alkoi siis perjantaina aika aikaisin aamulla, kun hain ensin trailerin pienen matkan päästä. Sen jälkeen lastasin auton, Muulin ja suuntasin matkaan pari minuuttia ysin jälkeen. Olimme kohteessa perillä hieman kolmen jälkeen. Muuli pääsi majoittumaan Sannan hevosen Dancerin ja minihevosen Destin kanssa ja itsekin majoituin kivenheiton päähän ihanaan omakotitaloon järven rannalle. Se oli meidän leiriläisten käytössä viikonlopun ajan.

Perjantaina ei vielä ollut mitään leiriohjelmaa, joten kun palasin tallille, seurailin hetken Muulin elämää yhteistarhassa ja totesin, että pieni Desti oli Muulille liian iso haastaja. Desti nimittäin ajoi Muulin metsään eikä päästänyt syömään ollenkaan! Otin sitten Muulin pois ja hetken päästä varustin sitä ratsastuskuntoon. Ilta oli nimittäin aivan upea, aurinko paistoi ja oli riittävän lämmintä kaltaiselleni vilukissalle.

Oli Muulinkin kannalta hyvä päästä jaloittelemaan kentälle pitkän trailerimatkan jälkeen.

No, ensimmäinen ja oikeastaan leirin ainut takaisku sattui sitten siinä kentälle taluttaessa. Ohjat olivat toisessa kädessä ja some auki toisessa kun huomasin yhtäkkiä, että ohjat eivät enää olleetkaan kädessä. Muuli oli nimittäin huomannut tien ja pellon välissä olevat suuret kivet (tai niille se ainakin puhisi, saattoi se pelästyä jotain muutakin) ja poistui takaviistoon. Se jäi onneksi puhisemaan ihan lähelle, josta otin sen kiinni ja tien toista laitaa nuollen pääsimme kivien ohi ja kentälle.

Kentällä Muuli taas katseli ihan jotain muuta, kuin minua ja päätin tehdä ensin maastakäsin. No, en saanut Muulin huomiota sen paremmin itseeni, mutta se teki silti kaiken mitä pyysin, vaikka katse ja korvat olivatkin ihan muualle. Se meni hienosti ympärilläni kaikissa askellajeissa ja kun kokeilin pysäyttää sen WHOAH ravista puomineliöön, se tajusi homman heti. Ja jo heti alussa kentällä ns vapaana kuljeksien se hakeutui puomineliön luokse ja kolmelle ravipuomille, uskoisin, että vaikka sen huomio olikin muualla, se kokeili, josko jostain tulisi palkkaa.

Eläimen oma aloitteellisuus tuntuu jakavan mielipiteitä. Itse pidän sitä toivottavana asiana ja niin pitää moni muukin, mutta toisaalta en ole opettanut Muulille mitään ns vaarallista. En missään nimessä haluaisi, että se tarjoaisi minulle pystyynhyppimistä ilman eri pyyntöä, mutta jos se kentällä vapaana liikkuessaan kokeilee pysähtyä puomin päälle, en pidä sitä mitenkään ongelmallisena.

Olenkin ollut aika tarkka siitä, mitä olen Muulille opettanut. Pystyynhyppimiset ja kuopimiset olen jättänyt suosiolla pois sillä vaikka pystyisinkin opettamaan ne tapahtumaan vain vihjeestä pelkään, että joskus minä tai joku muu antaa vahingossa sen vihjeen ja tulee ongelmia. Parempi siis pitäytyä aika pienissä ja matalan energian jutuissa.

Palatakseni siis asiaan, osa ei toivo, että eläin tekisi itse temppuja, vaan se tekisi ne vain pyynnöstä ja sekin on täysin fine. Minä kuitenkin haluan palkita myös hyvästä yritteliäisyydestä ja kun Muuli jo tarjoaa mitä osaa, pystyn sieltä sitten nappaamaan toivotun liikkeen ja palkkaamaan siitä ja jalostettua jo osattuja juttuja eteen päin.

Noniin, mutta siis perjantaina kentällä tein ensin maastakäsin hieman ja nousin sitten selkään. Muuli katsoi edelleen ihan muualle, mutta olin huomannut, että se silti teki kuten pyysin, joten kaippa se toimisi ratsainkin.

Ratsain verkkailin vain aika rauhallisessa temmossa käynnissä ja ravissa ja pyysin vähän etuosankäännöstä leipäpaloilla motivoiden.

Leipämotivaattori toimii muuten Muulin kanssa hyvin. Niin kauan, kun en palkkaa sitä ratsastuksen aikana se menee tuntipuksun tapaan kiltisti ja tekee mitä pyydän, mutta ei tarjoa mitään omaa. Mutta kun ensimmäisen kerran palkkaan vaikka pohkeenväistöstä (niihin on muuten tullut sen avulla tosi paljon lisää kestoa) tai myötäämisestä (okei, Muuli ravailee nykyään mielellään ylinyökyssä pitkin ohjin ja oikein odottaa milloin kehun ja palkkaan, se ei ole kovinkaan toivottavaa) niin Muuli alkaa yrittää paljon kovemmin.

Tuolla ratsastuskerralla siis käyntien ja ravien ja pienen palkkaamisen jälkeen sanoin sille tapani mukaan että "kokeillaanko laukkaa", ja se sai Muulin samalla hetkellä nostamaan hieman päätään (ei siis suinkaan yläkautta silmiin, mutta lönköttelykäynti loppui siihen) ja tihentämään askeleitaan. Ja se nyt melkein nosti laukan sillä laukka-sanalla eikä istunnalla. No, tämäkin jakaa mielipiteitä, että onko okei nostaa laukka vaikka itse ei istu hevosta laukkaan. Muuli nyt sen melkein nostaa sanasta.

Laukkaaminen ei tietenkään itsessään Muulia palkitse, vaan leipä. Liikkeessä en pysty Muulia palkkaamaan, joten olen ketjuttanut laukkaa hieman ja lyhyen laukan jälkeen nojaan hieman taakse, otan nupista kiinni ja sanon "jaaa whoa", ja Muuli pysähtyy salamana ja palkkaan sen.

Huomaatko jo? En siis palkkaa sitä laukasta vaan pysähdyksestä, mutta olen onnistunut ketjuttamaan harjoituksen niin että laukka - seis - palkka, jolloin Muuli nostaa innokkaasti laukan. Tämä tuntuu jäävän positiivisen vahvistamisen kriitikoilta huomaamatta kun he hokevat vain että "sähän palkkaat vain pysähdyksestä", mutta eläimet oppivat ketjun todella nopeasti! Agilitytehtävien ketjuttamisesta kerroin muuten tässä vanhemmassa postauksessa.

Ratsastustuskerta meni siis huippuhyvin ja olin tosi tyytyväinen Muuliin. Kun palasimme tallille, se ohitti kivikasat jo aika smoothisti, mutta varmuuden vuoksi mentiin tien toista laitaa. Muulin laitoin omaan pieneen tarhaan Dancerin ja Destin viereen ja se olikin tosi kiitollinen oljista ja heinistä mitä vein sille ruuaksi, vesi ja elektrolyyttivesi (Green Stallion elektrolyytti, suosittelen, ei ole maksettu mainos) eivät kuitenkaan kelvanneet, mutta Muulihan on puoliksi aavikkoeläin.

Sitten vaihdoin nopeasti vaatteet ja lähdin kylille, Sonkajärvellä oli nimittäin iltatori ja Hietaniemen tilakin oli siellä myymässä oman tilan lihatuotteita! Kävin moikkaamassa heitä ja imin itseeni pikkukunnan torifiilistä aivan upeassa ilta-auringossa! Mulle tulee jostain syystä aina Sonkajärvellä sellainen fiilis, että tänne mä kuulun ja täällä mä olisin onnellinen. Olisi oikeat talvet, lämpimät kesät, vitusti hyttysiä ja leppoisia savolaisia. Ja sitten katson mol.fi ja totean, että ei onnistu. Ja onhan mulla koko elämä täällä Uudellamaalla.

Kaupasta otin ruokatäydennystä mukaan ja suuntasin sitten takaisin tallille. Pian paikalle saapuikin leiriläisistä Reeta PRE-ruunansa Santun kanssa. Esittelin hänelle paikat ja majoituksen ja hoidettiin eläimemme iltakuosiin. Kolmas leiriläinen saapui vasta myöhemmin ja Sanna oli jo paikalla ottamassa hänet vastaan.

Lauantaina saimme nukkua ihanan pitkään, koska olimme sopineet että yhdeksältä aamulla saavutaan tallille. Laitoimme hevoset valmiiksi ja suuntasimme kentälle, johon Sanna olikin jo ottanut naudat. Olimme yhdessä suunnitelleet viikonlopun tuntien sisältöä toiveidemme perusteella ja lauantaina meillä oli käytössä koko ratsastuskenttä, eli naudat olivat siellä ihan valtoimenaan ja sunnuntaina pienentäisimme hieman aluetta, jotta voisimme tehdä pikkutarkempaa työtä.

Ensimmäisellä tunnilla talutin Muulia alkuun hieman kun halusin nähdä, miten se suhtautuu nautoihin. Hyvinhän se tietenkin suhtautui, olimmehan olleet sen kanssa jo kahdella karjakurssilla edelliskesänä. Nousin siis selkään ja verkkailimme hevosia normaaliin tapaan, menin käynnissä ja ravissa ja nostin laukatkin.

Sen jälkeen keskityimme nautoihin ja ensimmäisellä tunnilla harjoittelimme niiden siirtämistä koko porukkana kentän ympäri vähän kuin U-muodostelmassa, tosin aita auttoi meitä toisella puolella. Hertta oli maastakäsin, koska se jännitti lehmiä todella paljon alkuun. Toimimme sille viime vuoden tapaan turvaratsukkona.

Tutustuimme nautoihin ensin maastakäsin

Muulin etuna karjan kanssa on se, että sen liikkuminen ja olemus ei aiheuta naudoissa itsessään pelkoa tai jännitystä. Pääsen siis Muulilla todella lähelle nautoja ja ne vain möllöttävät paikoillaan. Muulin piti oikeasti näyttää niille jo vihailmeitä, jotta ne lähtivät liikkumaan. Kun taas suurempi hevonen Santtu saapui nautojen lähelle, niin ne lähtivät liikkumaan paljon aikaisemmin ja menivät paljon reippaammin. Santtu käyttäytyi tosi rauhallisesti eikä tehnyt mitään äkkinäisiä liikkeitä, mitä ei tietenkään toivotakaan, mutta varmaan jo sen yleisolemus ja suurempi koko sai nautoihin vauhtia.

Meillä oli käytössä viisi neljä hiehoa ja  yksi niiden ikäinen härkä. Kolme oli galloway-rotuisia, yksi oli ylämaankarjaa ja härkä taas oli näiden risteytys, eli hieman pidempikarvainen "pandalehmä". Naudat tulivat hyvin tutuksi viikonlopun aikana ja tiesin jo, mikä liikkuu parhaiten, mikä seisoskelee eniten paikallaan, mikä ei niin helposti väistä ja mistä Muuli ei pidä. Muuli ei nimittäin pitänyt ainoasta sarvekkaasta, eli vaaleasta highlanderista ja sille se näytti lohikäärmeilmettä oikein erityisen paljon.

Karjakurssilla ei ole missään nimessä toivottavaa, että hevoset näykkisivät tai jopa purisivat nautoja. Muuli ei mitään tällaista tehnyt, mutta juuri tätä yhtä haikkua se pääsi uhkaamaan aika isosti pari kertaa kun en ollut tarpeeksi valppaana. No ainakin hieho liikkui.

Muuli oli nautojen kanssa todella rento, se ei todellakaan pelkää niitä ja kun Muuli on kanssani, sille on ihan fine, että nauta haistelee sen takajalkaa. Muuli sietää yllättävän paljonkin asioita, kun se on minulla kiinni tai ratsuna, seisoo vain paikoillaan kun toinen hevonen nuolee tai puree sitä, vapaana se ei ehkä sietäisi niin paljon.

Jos viimein palaan tähän ensimmäiseen ratsastussessioon, niin liikutimme tosiaan koko hieholaumaa yhdessä välillä Santun kanssa paikkoja vaihdellen. Vaihdoimme smoothisti lauman kulkusuuntaa ja haimme karanneet yksilöt takaisin porukkaan. Hertta-hevonen tuotiin sitten vähän takaviistossa jotta se ei varsinaisesti paimentanut, mutta muisti taas että hei, nää naudat kulkee minusta poispäin. Mirkakin pääsi kyllä aika pian selkään ja jatkoi selästä käsin vähän takaviistossa, mutta jos Hertta kiinnostui kurkottamaan naudan bebaa kohti, se sai tehdä sen ja sai sitten paljon kehuja.

Alla olevalla videolla kuvaan selästä (tiedän, tosi vaarallista), kun Hertan kanssa siirrämme koko laumaa ja laitamme lopuksi häkkiin. Hertta laittaa naudoille vauhdin ja minä olen vähän keskemmällä ja etuviistossa pitämässä huolen, että hiehot jatkavat matkaa aidan viertä eivätkä oikaise keskelle.

Pohkeenväistöissä Muuli oli erityisen kehittynyt vuoden aikana, kiitos vaan dressagekoutsillemme ja runsaalle kouluratsastustyöskentelylle! Nautojen siirtely paikasta toiseen on helpointa, jos pystyy väistättämään niitä kohti. Silloin nautaa kohti tulee paljon enemmän pinta-alaa, kuin että kävelisi suoraan niitä päin. Teimmekin Reetan kanssa hienoja V-mäisiä siirtelyitä hevosten peput vastakkain ja nauta siinä keskellä. Tuollaiset eivät vielä viime vuonna onnistuneet.

Toinen harjoittelun kohde oli roll backit, se on siis nopea takaosankäännös, eli hevonen siirtäisi painon taakse ja etujalat astuisivat ristiin 180 astetta. Tästä sain hyvän toiston viikonlopun aikana pari kertaa ja vaikka teimme maastakäsin Sanna apuna, ei se oikein lähtenyt sujumaan, eli ensi vuodeksi kotiläksynä on saada ratsain takaosankäännös onnistumaan. Etuosankäännöksethän Muuli tekee vaikka silmät kiinni ja se onkin helpompi liike.

Alla olevalla videolla näkyy klippejä tehtävästä, jossa oli tarkoitus valita yksi nauta ja ohjailla se pysymään erossa muista. Tämä video on sunnuntailta.

Liikkeen tekeminen ei Muulille ole haastavaa, se puikkaa tosi sujuvasti jännittävän asian lähestyessä 180 askelta paino takaosalla, mutta samaa energiaa en saanut siihen selästä ratsastettua. Treenasimme tätä nimittäin niin, että Sanna käveli meitä kohti auraustikku kädessään etuviistosta ja itse annoin selästä avut.

Muulin whoah toimi tosi hyvin myös karjan kanssa, toki palkkasin sitä melkein joka kerta, jotta se toimii hyvin jatkossakin. Vaikka suurimmaksi osaksi teimme duunia käynnissä, joitakin kertoja laumasta irrottamani nauta siirtyi liiasta paineistuksesta raviin ja kun yritin ehtiä sen edelle, nostin laukan. Melkein joka kerta se pirun nauta luiskahti Muulin ja aidan välistä laumaan takaisin ja jouduin ottamaan siihen seis, etten laukkaa päin nautoja.

On aika kiva fiilis muuten, miten Muuli hieman syttyy naudoilla ja lähtee hienosti naudan imuun, mutta on kuitenkin pysäytettävissä ihan koko ajan.

Reetan kanssa pallottelimme myös hieman nautoja välissämme. Tätä Jeff kutsuu "pingpongiksi" ja tarkoitus on pitää yksi lehmä ensinnäkin erillään muista ja kuljettaa sitä kahden ratsukon välissä edestakaisin. Muuli ei ole tässä niin kovin hyvä, koska sen rollbackit olivat tosiaan surkeita ja hitaita ja nautakin liikkui tosi laiskasti, ettei Muuli kokenut mitään imua sen perään, mutta alla olevalta videolta näette idean.

 

Päivän toista ratsastussessiota varten rakensimme kentän kulmaan pienen aitauksen aitaelementeistä. Sen kanssa tehtävät jutut olivatkin tosi mieleisiä minulle ja Reetalle. Aluksi ajoimme lauman aitaukseen ja sieltä ulos molempiin suuntiin ja sitten pysäytimme naudat sinne sisälle.

Piirsin alle havainnollistavan kuvan, jossa ruskea on ratsastuskenttä, sininen on aitaus, violetit ovat lehmiä ja harmaat ovat hevoset, jotka blokkaavat molemmat ulostulot.

Tehtävää vaikeutettiin pian ja saimme Reetan kanssa kumpikin oman portin vahdittavaksemme ja tehtävä oli valita nautojen seasta yksi ja tuoda se yksi, siis vain se yksi tietty, ulos aitauksesta. Samalla piti siis siirtää sitä yhtä ulos mutta vahtia, etteivät muut naudat karkaa. Tässä piti liikuttaa ratsua oikein erityisen hitaasti ja miettiä jokainen sivuaskel, jotta sai oikean naudan liikkumaan. Sivuttaisliikkeitä ja pakkia käyttämällä oikeat hiehot sai ulos aitauksesta. Mitään paniikkia ei niille syntynyt, "vapautettu" hieho kun jäi vain elementtiaidan taakse seisoskelemaan eikä mitenkään erkaantunut kavereistaan.

Toki meiltä siis lipsahti myös vääriä nautoja ulos kun portti jäi vartioimatta tai annoimme nautoihin liikaa vauhtia ja ne ehtivät poistua paikalta. Rauhallisuus on siis malttia juuri tällaisissa tehtävissä, eikä mikään JIIHAA!

Tehtävä on ehkä hieman vaikeaa ymmärtää kuvasta ja tekstistä, joten alla on vielä video, jossa on klippejä tehtävästä.

Lauantaina kävimme vielä koko porukalla puolen tunnin maastolenkillä tuntien päätteeksi! Sanna tuli mukaan hevosellaan Giralla ja Dancer oli messissä myös. Hirvikärpäsiä kopsahteli kypärääni ja mönki tukan alle, mutta se ei haitannut, niin upea ilma meille nimittäin sattui ja on aina kivaa olla porukalla maastossa.

Eikä tässä vielä kaikki, meillä oli myös yhteinen päivällinen koko porukalla, kun Sannan mies grillasi meille hampurilaispihvit oman tilan jauhelihasta! Oli muuten parasta hampparia koko kesänä!

Eikä tässäkään vielä kaikki, istuimme vielä hyvän tovin ulkoporeammeessa sangriaa ja siideriä nautiskellen. Haikut olivat laitumella ja aurinko teki juuri laskuaan puiden taakse. Tämä oli kyllä paras päätös illalle!

Sunnuntaina meillä oli vielä kaksi tiukempaa karjasettiä. Kun lauantaina meillä ei niinkään ollut aikataulua ja vietimme satuloissa yteensä 6 tuntia päivän aikana, teimme sunnuntaina kaksi 1,5h settiä karjan kanssa. Nyt Sanna muutti kentän elementtejä niin, että kentästä hieman alle puolet aidattiin nautoja varten ja työstimme niitä siellä. Pienemmällä alueella oli paljon helpompi keskittyä hifistelyyn, mm niihin rollbackeihin ja parityöskentelyyn.

Herttakin muuten edistyi huimasti ja kun se ei edellispäivänä meinannut pysyä nahoissaan lehmää haistellessaan, meni se nyt ihan yksin nautojen perässä eikä saanut paskahalvausta vaikka joku nauta oli sen takana! Toimimme Muulin kanssa ratsukolle turvamuulina, eli lopuksi vain seisoin Muulin kanssa keskellä aluetta ja kuvasin videoita.

Sunnuntaina saimme aikaan juurikin pari hienoa roll backia, huomasin, että ne onnistuvat paremmin bosalilla (ratsastin aamupäivällä kuolaimilla) ja Muuli pitää olla aika lyhyenä, jotta se ylipäätään pystyy tekemään liikkeen. Pohjetta se ei juurikaan kuunnellut, niin otin raipan lavalle avuksi. Tuo pohkeen kuuntelemattomuus on ihan yleinen vaiva sillä ja nyt minun on pakko keskittyä sen korjaamiseen. Ennemmin yksi kunnon napautus kuin tunnin verran jumputusta, mistä ei tapahdu mitään.

Muulin kanssa teimme tarkoituksella vähän "vauhdikkaampia" ratsastusliikkeitä, koska silloin se tuntuu hieman syttyvän ja tosiaan toimii paremmin ratsainkin kun on vähän actionia. Sunnuntaina lopetimme hyvään kohtaan, kun sain laukattua hieman ahtaassakin tilassa nautalauman ympäri ja kun sain kokonaisen kierroksen laukkaa pysäytin Muulin kokonaan ja se pysähtyikin tosi hienosti.

Alla on siitä video

Tässä alla on toinen video, joka taidettiin ottaa sunnuntain ensimmäisessä sessiossa. siinä oli tarkoitus ravata naudan ympäri ja paineella laittaa se kääntymään koko ajan itsestä poispäin. Se toimii siis niin, että ratsastaja kulkee koko ajan naudan ns ulkosilmää ja lapaa kohti, jolloin se kääntyy poispäin, mutta kuten videolta näkyy, se on nauta, joka seuraa meitä ja kääntyy kohti. Ihan videon lopussa näkyy se, mitä Sanna tarkoittaa "silmää kohti" ratsastamisella. Jos ympyrä olisi riittävän pieni, olisi mahdollista laittaa nauta kiertämään omaa minivolttiaan ilman, että se karkaa siitä. No ompahan jotain harjoiteltavaa ensi kevääseen!

Olin taas äärimmäisen tyytyväinen viikonlopun antiin. Leiriporukka ja järjestäjä olivat mahtavia ja meitä oli juuri sopiva määrä, että viikonlopusta tuli intensiivinen. Teimme todella paljon hommia ja ratsastimme paljon, mutta juuri siksi kannattikin ajaa se 13 tuntia viikonlopun aikana.

Laitoimme pillit pussiin kahden jälkeen ja kolmelta minulla oli Muuli kopissa ja olimme valmiit kotimatkalle. Kotimatka sujuikin jotenkin todella reippaasti, pysähdyin kerran tankkaamaan ja muuten posoteltiin yhtä kyytiä tallille. Valitettavasti ehti tulla pimeä, kun saavuin, joten siellä sitten hämärässä (toki pihavalo oli päällä) purin Muulin, loimitin sen ja vein tarhaan, jossa Aata sille jo kovasti hörisikin. Ne ovat aika hauska tarhapari, ne eivät ole selkeästi mitään parhaita kavereita eikä Aata siedä Muulia ihan lähellään, mutta Aata ei välttämättä uskalla mennä syömään ellei Muuli tule sen kaveriksi heinäkatokselle. Ja selkeästi kaveria oli ikävä, koska ei kukaan muu tallin hevosista vaivautunut pitkäkorvalle hörisemään.

Sitten vielä trailerin siivous ja palautus ja olipahan viikonloppu!

Ja mitä otsikkoon tulee, kyllä se perille pääsy tosiaan palkitsi ja oli huippu reissu! Sanna lupaili pitää oman intensiivikurssin taas ensi keväänä, joten jos kiinnostuit karjahommista niin otappa Hietaniemi Ranch Facebookissa seurantaan, siellä on varmasti ensimmäisenä tieto tästä kurssista!