Markku Nyman kävi ohjasajelemassa Muulia, alun sydämentykytysten jälkeen Muulista kuoriutui mallikas dressagemuuli!

Tallillamme oli suuren urheilujuhlan tuntua pari viikkoa sitten, kun Make Nyman saapui paikalle ohjasajelemaan uljaita ratsuja ja ratsunalkujamme. Messissä oli tallinomistajan 2v suokkiorivarsa, sen kaveri 3v arabimix-ruuna, 10v puokkitamma ja tietenkin Muuli, koska enhän jättäisi tällaista tilaisuutta käyttämättä! Vain popparit unohtuivat, kun kurvasin iltapäiväruuhkassa postin kautta tallille tyylikäästi vähän myöhässä. Onneksi Muuli oli suunnitelmien mukaan viimeisenä, mutta en ehtinyt katsoa ensimmäisestä hevosesta kuin loppukäynnit.

Jokainen sai toivoa, miten Make työstää hevosta ja me kaikki halusimme nyt ensimmäisellä kerralla, että hän työstää enimmäkseen hevosia. Lopuksi Make kertoi, miltä hevonen tuntui ja mihin sen kanssa kannattaa kiinnittääerityisesti huomiota ja omistajatkin pääsivät lopuksi vielä hetkeksi ohjien päähän.

Muulin vuoro oli siis viimeisenä tallinomistajan sanoja vapaasti lainaten " jos perseilee, ni ei haittaa sitte muitten ohjasajeluja". Tämä järjestys oli täysin oikea, säästimme parhaan viimeiseksi ja katsomokin ehti täyttyä yleisöstä. Olihan tämä tallillamme pitkästä aikaa Tapahtuma, kun meillä on ohjasajon grand old man paikalla koulimassa eläimiämme!

Laitoin Muulille ihan normikuolaimet suuhun, kun niistä ei ollut mitään erityistä puhetta ja muillakin oli ihan perussetit suussa. Make tuli jo puomilla tutustumaan Muuliin, Muuli ei halunnut tutustua, vaan se mietti kuumeisesti pakosuuntaa ja puhisi sieraimet suurina. Siinä sitten hetki rapsuteltiin, laitettiin ohjat ja ohjasajoin Muulia y hden ympyrän kentällä, jotta Make näkee mikä eläjä se oikein on. Tämä muuli oli hänelle ensimmäinen.

Sitten Make puikkoihin ja peto oli irti. Siinä ei montaa  ympyrää ehditty mennä, kun Make otti seis. Muuli ei todellakaan ottanut seis, vaan poistui paikalta ja melkein suoraan kentän takaportista ulos ja metsälaitumelle. Tämä metsälaidun olisi ollut Muulin paratiisi, JOS se olisi sinne suostunut menemään. Se ei sinne siis taluttaen mielellään mene, mutta karkasi sinne nyt jo toiseen otteeseen.

Hain Muulin takaisin, mutta kun Make lähestyi sitä kentällä, se otti taas ritolat mutta sain sen heti mottiin takakulmaan ja sieltä kiinni. Tässä kohtaa vaihdettiin Maken varastoista ajokuolain tilalle, eli kuolaimessa on vähän vipuvaikutusta. Samaan aikaan reipas yleisö aitasi kenttää pienemmäksi muodostaen siihen tipan muotoisen alueen, jossa Muulilla ei olisi niin tilaa poistua eikä suoria uria jäänyt kuin yksi pidempi.

Alussa Muuli vielä kerran kokeili, josko voisi sittenkin lähteä haneen, mutta kun ei voinut, muuttui ääni kellossa. Muuli tyytyi kohtaloonsa ja veteli sellaista ravia ja laukkaakin, että huhuh! Se pidensi askelta ja kun tahti oli riittävän reipas, se nosti laukan ihan tosta vain eikä painanut ohjia vasten. Minähän en ole sitä koskaan saanut laukkaamaan ohjasajossa, mutta en ole kovin tiukasti  yrittänytkään. Pysyttelen itse aikalailla mukavuusalueella, koska tiedän, etten saa Muulia hanskattua, jos se meinaa lähteä handulista. Se lähti minulta tuonkin session aluksi, mutta minulla ei siinä vaiheessa olut hanskoja käsissä, joten en voinut naruissa juurikaan roikkua.

Muuli siis toimi alkuvaikeuksien jälkeen ilman ongelmaa loppuajan. Make pyöritteli sitä kaikissa askellajeissa molempiin suuntiin ja kokeili vähän väistöäkin aitaa vasten. Ehkä video kertoo enemmän, kuin tekstini joten kannattaa katsoa tästä alta videokooste. Videomateriaalia löytyy peräti kahdesta eri kuvakulmasta, kun itse kuvailin kentän puolelta samalla varmistellen, että Muuli pysyy muovinauhan takana ja Hanna kuvasi kentän portin suunnalta.

Terveiset, mitkä saatiin oli että reipas tahti on oltava. Muulihan painuu tosi herkästi kuolaimen alle (olen tästä kirjoittanut blogiinkin järkyttävien suu-auki kuvien kera), mutta ohjasajossa se korjaantuu sieltä pois, kun moottoria eli vauhtia on riittävästi. Muuli ei saa hiipiä vaan kävellä reippaasti koko kropan läpi. Tämä on ratsastaessakin minulle ongelmallista, jostain syystä saan Muulin kyllä spurttaamaan hetken, mutta se himmaa muutaman askeleen jälkeen. Ja joudun loputtomasti antamaan pohjetta kun haluan siihen taas reippautta lisää. Ohjasajossakin tuntui, että Maken kanssa se liiteli reippaasti jalat viuhuen ihan tosta noin vain ja minä sain sitten maiskuttaa ja heilutella raippaa koko ajan.

Tässä Make siedätti Muulia hetken ajan raippaan, tai siis varmisti, että raippa itsessään ei aiheuta Muulissa pelkotiloja. Ei aiheuttanut, kuten ei pitänytkään, olen sen itse aina myös raippaan siedättänyt.

Muuli laukkasi hienosti, kunhan olimme pienentäneet sen aluetta muovinauhalla.

Lopuksi oli vielä hieman libertyä vapaana kulkevan muulin kanssa.

Ei muuten ole ihan helppoa tuollaisen ajopiiskan käyttö, vaikka raipat olivat onttoja eli kevyehköjä, painoi se silti kädessä jonkin verran ja osoitti milloin mihinkin. No, harjoittelu tekee mestarin. Ja kevyt raippa.

Make sanoi myös, että Muuli oppii todella nopeasti parin toiston avulla.

Ennen tämän postauksen julkaisua meillä ehti olla jo toinenkin ohjasajokerta, mikä meni paljon paremmin siinä mielessä, että Muuli ei yrittänyt häipyä. Kirjoitan siitä kuitenkin vielä erikseen.