Muulimiitti 2020 Virroilla! Mukana oli kattava edustus suomalaisia ratsumuuleja, paikalla oli isoista muuleista nimittäin 50%!

Ryhmäkuvan muulimiitistä otti Kaisa Vanhatalo ja kuvassa on Muuli, minä, Teija, Mikko, Hanne, Anu ja Lulle (muuli)

Isoja ratsumuuleja ei Suomessa ole montaa. Jos lasken yhteen tietämäni yli 140 cm korkeat muulit pääsen laskuissani neljään. Näistä yksi on nelivuotias eli vielä ns vaiheessa ja muut kolme on sitten enemmän jo sisällä ratsuhommissa. Kaksi muulia otti osaa viime viikonlopun Muulimiittiin ja hieno viikonloppu meillä olikin!

Olimme Anun (muulinomistaja hänkin) kanssa suunnitelleet muulimiittiä jo pidempään ja alkuperäinen tarkoitus taisi olla se, että menen muulini kanssa hänen luokseen pitkäksi viikonlopuksi ja maastoilemme paljon. No ideathan tuppaavat jalostumaan ja suurentumaan ja ajattelimme että hitto miksei sinne voisi tulla muitakin ja näin tapahtumaa alettiin somessa mainostaa. No muita muuleja tai aaseja emme saaneet paikalle omiemme lisäksi, mutta kolme rohkeaa leiriläistä paikalle kuitenkin saapui ja näin oli miitti valmis.

Jossain vaiheessa muulimiitin nimikin oli laajentunut muuli- ja aasimiitiksi.

Minä lähdin matkaan torstaina heti töiden jälkeen. Hain vuokratrailerin kaverilta, heitin autoon kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman ja puolet unohdin ja lastasin Muulin pitkästä aikaa ihan yksinäni, tallilla kun ei ollut juuri sillä hetkellä muita.

Aloitimme neljän tunnin riemuretken neljän maissa, mutta pidimme tunnin pitstopin Tampereella kaverini luona jossa tankkasin kupuni täyteen herkkupitsaa! Tämän ajan Muuli seisoi hienosti tien varressa trailerissa kurkkien ovesta ulos. Se ei ollut edes kuopinut taukomme aikana ja heinäkin oli maistunut.

Perillä Virroilla olimme hieman ennen yhdeksää. Muuli meni suoraan karsinaan, tilan hevoset ja muuli olivatkin jo sisällä karsinoissaan. Paruutin trailerin upeasti L-peruutuksella paikoilleen ja ajoin omaan majoitukseeni reilun kilometrin päähän.

Alla on kuvia perjantailta. Mittailimme muuleja, katsoimme niiden varusteita, harjoiteltiin rivitanssia ja otettiin tietenkin ensimmäinen yhteiskuva. Kuvia otti Teija Jokinen.

Perjantaina leiri sitten virallisesti alkoi. Aamulla laitoimme Anun kanssa muulit yhdessä kentälle tutustumaan toisiinsa. No, siitä ei oikein tullut mitään sillä kahden minuutin pakollisen tutustumisen jälkeen tilan muuli Lulle poistui kentältä laudat rytisten ja Muuli jäi kentälle hoomoilasena ihmettelemään, mihin "kaveri" lähti. Vein oman muulini sitten toiseen tarhaan ja Lulle oli tällä välin hypännyt omaan tuttuun hevoslaumaansa sähköaitoja rikkomatta. Ne eivät sitten tämän enempää viikonlopun aikana toisiinsa tutustuneet.

Leiri alkoi kahdeltatoista muidenkin leiriläisten saapuessa. Ensin meillä oli pieni rivitanssiopetus, joka varsinkin minun oli  painettava tiukasti päähäni. Sunnuntaina minun oli tarkoitus opettaa tämä yleisölle ja minä en todellakaan ole monimutkaisten askelkuvioiden ystävä. No tanssi meni ihan hyvin ja se otettiin tietenkin videolle talteen.

Viikonloppuna syötiin ihan älyttömästi. Anu on työskennellyt emäntänä mm suurlähetystössä, joten ruuissa ei todellakaan ollut mitään valitettavaa! Tuntui että puolet leiristä meni ruokapöydän ääressä, mutta sehän on leireillä tärkeää.

Muuten ohjelmaamme kuuluivat pienet talutusharjoitukset muulien kanssa, Anu oli tilannut pari come-along köyttä USAsta Steve Edwardsin verkkokaupasta. Kyseessä on ohut vahattu köysi, josta sidotaan muulin päähän pikariimu. Muulia talutetaan tällä pikariimulla ja kun riimun turpaosa on tarpeeksi alhaalla, se vaikuttaa muuliin erittäin tehokkaasti. Talutin omaakin muuliani tällä ja ai että se oli kyllä kevyt! Naruun ei tarvinnut tehdä minkäänlaista painetta ja Muuli seurasi älyttömän kevyesti painetta herkästi kuunnellen.

Teimme viikonlopun aikana myös pyöröaitaustyöskentelyä join-upin ja ohjasajon merkeissä. Join-upista selitin kovasti, ettei kyseessä ole mikään maaginen juttu, vaan ihan paineen ja sen poiston käyttöä jolla kerrotaan muulille mitä sitltä halutaan eli kontaktia ihmiseen ja ihmisen luokse tulemista. Ohjasajossa Anu esitteli omaa varustustaan, jossa kuolaimissa on kiinni pienet rissapyörät joissa ohjat sujuvasti liukuvat. Näin erityisesti myötäys tulee heti perille eikä ohja jää laahaamaan ja myötää viiveellä. Ohjatkin olivat kevyet ja pehmeät puuvillaköydet.

Minulla oli myös perjantaina ratsastustunti, jonka piti Riitta Westerholm. Hän saattaa olla bliogin vanhemmille lukijoille tuttu nimi Mäntsälän ratsastuskoulusta ja ja kouluratsastuksen kisakentiltä. Nykyään hän asuu ihan tuon tallin naapurissa ja kuului ns kalustoon.

Irtotunti vieraalta valmentajalta on aina vähän herranhaltuun. Tunnissa ei ehdi omaa ratsastustaan juurikaan muuttaa, mutta teen aina parhaani ja muutan ratsastustani ohjeiden mukaan. Ongelmani tuli ilmi heti alkuun eikä tullut minulle mitenkään yllätyksenä, lonkkani on tosi jäykät enkä pysty avaamaan istuntaani juuri ollenkaan. Sitä siinä sitten treenattiin kaikissa askellajeissa samalla, kun yritin nopeuttaa reaktioitani.

Ratsastin pitkään pienellä kahdeksikolla (suoristus välissä) ja tuntui, että olin koko ajan apuineni myähässä. Lisäksi ulkokäteni seilasi harjamarron väärälle puolelle ja Muuli oli käännöksissä aikalailla hukassa. Lopulta käsi alkoi pysyä paikoillaan ja Muuli ei kurveissa kaatuillut holtittomasti mihinkään ja samalla kun ratsastin paremmin, se myös hakeutui oikeanlaiseen dressagemuotoon. Tämä on tietenkin täysin loogista eikä mitään magiaa, mutta loppujen lopuksi aika pienillä muutoksilla omassa ratsastuksessani sain Muulin rentoutumaan ja myötäämään ja sittenhän se on ihan ilo ratsastaa.

Lopun laukat olivat ilo minulle, Muuli siirtyi laukkaan tosi kevyesti ja ylläpiti sen hyvin varsinkin oikeaan kierrokseen, jonka olen aiemmin kokenut olevan meille vaikeampi. Mutta tällä kertaa vaikeampi olikin vasen.

Ratsastustuntikuvistakin kiitos Teija Jokiselle

Kävimme myös maastossa kerran, mutta se meni vähän plörinäksi koska juuri ratsastustuntini aikana Anu oli ratsastamassa myös omaa muuliaan, mutta muuli peljästyi selkäännousun yhteydessä, Anu lensi siitä sitten maahan ja loukkasi polvensa. Se turposi iltaan mennessä sen näköiseksi, etten ollut varma pääseekö Anu enää satulaankaan, mutta pääsi kyllä.

Lulle oli tosin seuraavana päivänä selkäännoususta vähän sitä mieltä, että voisit ämmä kävellä ja niin me maastoilimme ensimmäiset 45 minuuttia niin, että Anu talutti Lullea ja kysyi välillä, että päästäisikö jo selkään. Lopulta pääsi ja kävimme vielä ihan pienen lisälenkin muulien kanssa.

Lauantaina satoi vettä, joten lauantain kuvasaldo on erittäin olematon. Tässä on kuitenkin muutamia kuvia ohjasajosta. Kuten tuosta toisesta kuvasta huomaa, niin Muuli hakee siinäkin taakse-alas eikä eteen-alas, mikä olisi toivottavaa ja suukin aukeaa automaattisesti, vaikka ohjat olisivat löysällä. Tuo sama toistuu kotonakin ohjasajaessa, mutta työstän asiaa kuolainta vaihdellen ja kuolaimettomiakin käyttäen.

Sunnuntaina muulimiitissä oli ns pääpäivä, eli meillä oli ihan tapahtuma, jota pienimuotoisesti myös yleisölle mainostettiin. Tein parhaani omilla somekanavillani, mutta vierailijat taisivat pääsääntöisesti tulla omilta kyliltä huomattuaan ilmoituksen paikallisessa puskaradiossa. Anu oli panostanut päivään kovasti ja oli hankkinut äänentoistojärjestelmän ja siihen liittyvät vehkeet tori.fi:Stä! Päivän juonsi hänen siskonsa Jaana.

Ensimmäinen ohjelmanumero oli kouluratsastushaaste, jossa ratsastimme kouluratsastusliikkeitä minä Muulilla ja Anu hevosellaan Rokilla. Jatkoa ajatellen juontaja saa kertoa yleisölle, mikä liike on milloinkin työn alla. Nyt hyvin ei-hevosihmisyleisö ei luultavasti tajunnut ratsastuksestamme hölkäsen pöläystä, mutta ei se mitään. Päivän esitykset olivatkin kenraaliharjoitusta tulevaisuutta ajatellen.

Sitten meillä oli vähän lassokisaa, rivitanssiopetusta (jonka siis minä menestyksekkäästi vedin), vaatteiden vaihtoa ja muulibattle. Tämä kisa oli matkittu Yhdysvalloissa "pack scramblestä", jossa muulit vapautetaan isolle areenalle ja muulien omistajat pyydystävät ensin muulinsa ja varustavat ne sitten mahdollisimman nopeasti kuormasatuloihin. Oman jännityksensä tähän lisää se, että jokaisella on kaksi muulia ja yksi hevonen ja kaikki eläimet päästetään areenalle valtoimenaan.

Me emme lähteneet näin villisti liikkeelle varsinkaan, kun Lulle oli poistunut kentältä vieden laudat mukanaan. Lähdimme liikkeelle muuleja taluttaen.

Sain oman muulini varusttua salamannopeasti (olenhan tunnettu siitä, että saavun tallille 10 minuuttia ennen ratsastustuntiani), ratsauduin, ratsastin kahdeksikot tynnyreiden ympäri ja ylitin maaliviivan varmuuden vuoksi kaksi kertaa. Anu oli tällä välin saanut satulan selkään.

Pitkältä tuntuneen päivän jälkeen otimme vielä rakennekuvia Lullesta ja poseerasimme sen kanssa Teijan kanssa. Söimme lounasta ja siirryin siitä pikkuhiljaa talliin pakkaamaan Muulin tavaroita. Lastasin auton täyteen, kävin pakkaamassa omat tavarani majoitustalosta ja hain Muulin kyytiin.

Alla on kuvafiiliksiä sunnuntailta, näistä kaikki toimintakuvat on ottanut Kaisa Vanhatalo ja Lullen poseerauskuvat otti Teija Jokinen.

Pidettiin Muuleille myös rakennearvostelu, Muuli sai II-palkinnon ja Lulle III-palkinnon.

Tässä kaivelen taskusta namia.

Lullen emä on tennessee walking horse. Lulle painoi painomittanauhan mukaan 485 kg ja siinä on tuo 85 kg ylimääräistä. Eli kunhan tyttö laihtuu ja saa habaa, niin se näyttää varmasti ihan erilaiselta!

Jos olisin vielä Tinderissä niin tää kuva olis siellä.

Poniratsastajana minä ja takana Anu hevosensa Rokin kanssa.

Majoituimme muuten upeassa vanhassa hirsitalossa, jonka toinen puoli oli rempattu seitkytlukulaiseksi muovimattoineen ja toinen puoli oli suoraan vuodesta 1918. Melkoinen aikamatka, kun astui paritalona asutun talon toiselle puolelle! Talon omisti nykyään Jaana, joka kertoikin illalla mielenkiintoisia tarinoita talon ja tämän mäen historiasta. Oli mahtavaa päästä näitä kuulemaan!

Kotimatka meni meillä Muulin kanssa nollan pysähdyksen taktiikalla reilussa kolmessa tunnissa. Matkalla alkoi sataa melko kaatamalla ja tallilla vodaa tuli ihan reilusti. Onneksi sadetakki oli käden ulottuvilla enkä kastunut kovinkaan pahasti, kun otin Muulin ulos ja vein tavarat satulahuoneeseen paikoilleen. Lopuksi vielä trailerin siivous ja palautus ja Muulimiitti oli siinä.

Ensi vuonna on varmasti taas miitti, jossain. Olisi mukavaa, jos osallistujia olisi eläintensä kanssa enemmän, mutta tällaisia nämä leirit ovat aina olleet. Joskus on enemmän osallistujia, joskus laatu korvaa määrän, kuten tänä kesänä. Meillä oli tosi hauska jengi ja jutut olivat aika lennokkaita.

Kiitos vielä tätäkin kautta kaikille asianomaisille ja eiköhän me ensi kesänä näissä merkeissä nähdä, jos joku vaan tämän jaksaa järjestää. Me olemme ainakin messissä!