Kokosin vappuna mielestäni ihan älyttömän hienon "arkkuvideon", johon kokosin Muulin äkkilähtöjä koko siltä ajalta, kun olen sen omistanut. Tällaisia epäonnistumisia ei ole juurikaan sattunut videoille, joten tässä koosteessa on melkein kaikki, mitä löytyy. Koska näitä tapauksia ei loppujen lopuksi ole niin paljon, muistan vielä nuo kerrat ulkoa. Sehän on muuten ihan luonnollista, nisäkkääseen jää muistijälki pelottavasta paikasta, jotta emme uudestaan olisi yhtä pällejä. Mietinkin joka päivä, että miksi ihmeessä omistan edelleen muulin (vitsi).
Arkkuvideo eli englanniksi "coffin dance meme" on videokooste,
jossa on mukana kaikista älyttömimpiä faileja (joku esimerkiksi keinuu
kallion reunalla ja keinu hajoaa) ja välissä näkyy aina Ghanalaisia
miehiä tanssimassa arkun kanssa. Arkkumiehet ovat ihan oikeita,
paikalliseen perinteeseen kuuluu hautajaistanssi ja nämä miehet voi
tilata paikalle esiintymään.
Videoita tanssista
löytyy YouTubesta jo muutaman vuoden ajalta mutta vasta tämän vuoden
helmikuussa arkkutanssista tuli ilmiö TikTokissa, kun arkkutanssiin
yhdistettiin failvideot ja Astronomia-biisi. Nyt Astronomia lähtee
soimaan päässäni heti, kun näen kuvan tanssijoista. Otin tietenkin osaa
videotuotantoon ja alla on upeahko lopputulos. Minulla ei videolla ole
tämän pahempia tilanteita eikä esimerkiksi yhtään tippumista, joten
näillä on mentävä. Saatte kuitenkin ajatuksen siitä, mikä on homman
nimi.
Ensimmäinen ratsastusklippi on keväältä 2017, kun Muulin
selkään kiipesin talven jälkeen. Muuli otti pienet lähdöt, kun ihminen
keskellä nosti kättä sen merkiksi, että Muuli jatkaisi ravia. Muuli koki
paineen turhan suureksi ja antoi palaa. Pehmopuomeilla sain sen sitten
käännettyä ja pysäytettyä. Syynä käytökseen oli siis liiallinen paine.
Kaksi talvella kuvattua ratsastusvideota on
joulukuulta 2018, kun Muuli ratsastustunnilla kieltäytyi menemästä
tuohon kentän kulmaan. Se tuijotti johonkin kaukaisuuteen ja kun
paineistin sitä itse etenemään, se poistui paikalta. Syynä oli siis
pelottava paikka ja liikaa painetta. Myöhemmin tunnin aikana ratsastimme
tuosta kyllä hyväsä yhteisymmärryksessä, mutta se pätkä ei tietenkään
failvideoon kuulu.
Juoksutusvideo on
keväältä 2017. Silloin Muulia treenattiin liikkumaan liinassa myös
laukassa. Se sujui ihan hyvin kunhan liina ei kiristynyt, koska silloin
se lähti. Videolla onkin nättejä laukannostoja ja laukkaa, mutta tuossa
kohtaa Muuli saattoi pelästyä jotain tuolla viereisellä pellolla, otti
reippaampaa askellusta, liina kiristyi ja se poistui turvanurkkaansa
(jossa olin kuvaamassa). Syynä käytökseen oli siis jännittyminen,
muutama askel suoraan, liinan kiristyminen ja siitä tuleva paine.
Maastakäsittelypätkä on
syksyltä 2016 ja tuo on ainut kerta ikinä, kun Muuli on tuolla tavalla
tullut minua kohti. Napautin sitä heti tilanteessa narulla takapuolelle
ja jatkoin, mutta toki jäin miettimään, mistä käytös johtui. En
esimerkiksi peruuttanut ja kutsunut sitä luokseni tai mitään. No parin
päivän päästä syy sitten selvisi, Muulilla alkoi vuosisadan kiima. Ja
sillä on muuten tähän päivään asti ollut PMS-oireita, eli kipuja ennen
kiiman alkamista. Onneksi sillä on kiima aika harvoin. Syy käytökseen
oli siis todennäköisesti kipu.
Laitumella renkaiden yli hyppääminen
oli täysi vahinko ja tapahtui heinäkuussa 2018. Ratsastin siis laitumella agility/trail-tehtäviä ja
tuossa kohtaa oli maassa laaja loiva kuoppa, joka oli hieman märkä
pohjalta. Sitä ei nähnyt, koska siinä kasvoi heinää. Muuli on aika
herkkis upottaville kohdille, joten kun se tunsi, että maaperä on
pehmeää, se lähti ja harmiksemme (ja teidän iloksenne) edessä oli tuo
rengaskokoelma (renkaat ovat osa trail-rataamme). Muuli loikkasi täysin
arvaamatta renkaiden yli. Tietenkään juuri siinä tilanteessa en tajunnut
märkää kohtaa, se paljastui minulle siinä vaiheessa, kun palasin
rikospaikalle. Syynä käytökseen oli siis pelästyminen epämääräisen
alustan takia.
Viimeinen ohjasajopätkä on
tammikuulta 2017. Sen kokopätkää kun katson, niin siinä ei näy ihan
selkeää syytä, mutta rintamasuuntani saattaa olla liikaa Muulin
etuosaan, jolloin se saa eteen painetta ja se kääntyy aidalla ympäri. Ja
kuten kerroin, kiristyvät ohjat saivat sen poistumaan paikalta. Se
pyörähtikin kerran ympäri, mutta jäi sitten paikoilleen kun rauhoittelin
sitä. Syynä oli siis todennäköisesti väärin kohdistua paine, koska
Muulin korvien asento ja ilme ei anna viitteitä siitä, että se olisi
havainnut jotain pelottavaa kentän ulkopuolella.
Nyt, kun olet katsonut videon, niin saako sille edes nauraa? Saako nauraa hassuille hautajaistanssijoille, joiden liikkeet on ihan jonkun muun toimesta miksattu mukaan Astronomiaan? No ainakin suurin osa TikTokin käyttäjistä nauraa, joten eiköhän se ole ok.
Mutta saako herran vuonna 2020 nauraa Muulille tai muille hevoseläimille, jotka toteuttavat ratsastajan kanssa tai ilman pakoreaktiota paeten puskissa vaanivaa muulejasyövää ruohoalligaattoria tai reagoivat liian kovaan paineeseen? Ei ehkä.
Täydellisessä maailmassa hevosen tai muulin kanssa ei koskaan tule tilannetta, jossa naru pääsisi kiristymään tai hevonen poistuisi paikalta, koska se on niin hyvin siedätetty kaikkeen ja sen kanssa on aina toimittu mukavuusalueella ja käytä kokeilemassa sen sietokykyä hyvin nätisti. Hevosen ei siis ole koskaan tarvinnut pelätä mitään, koska ihminen on ennakoinut sellaiset asiat ja siedättänyt ratsureimansa kaikkeen.
Mutta kun tullaan tänne meidän tavisten maailmaan, niin meidän maailmassamme ratsut nyt välillä poistuvat paikalta. Emme osaa lukea niiden hienovaraisia eleitä siitä, että niitä jännittää ja toisaalta tilanne voi syntyä ihan äkkiarvaamatta, kun pusikosta hyökkää tielle kattimatikainen. Katit syövät tunnetusti pieniä muulinpoikasia. Mutta olisihan se pitänyt tajuta siihenkin siedättää, jotta sellaista tilannetta ei tulisi.
Epäonnistumiset ovat tämän harrastuksen suola. Niitä sattuu kaikille eikä niitä pidä jäädä märehtimään tai huomaa, ettei ole vuoteen uskaltanut ratsastaa epäonnistumisen pelossa. Kerron nyt tosifaktan: ammattilaisillakin sattuu mokia, joissa hevonen viedään turhan pelottavaan paikkaan ja hevonen tekee omat ratkaisunsa! Ammattilainen kun postaa videon nettiin (katso Ingrid Klimken putoaminen alta) kehutaan upeaa kehonhallintaa ja tilannetajua, mutta kun meikämandoliineille käy samoin, ollaan viety muuli aivan liian tiukkaan paikkaan ja pitäisi palata takaisin perusasioiden äärelle. Klimkestä mainittakoot, että videolla kerrottiin hevosen jännittäneen kuvausryhmää.
Totuus on siis se, että näitä irti ryöstäytymisiä sattuu meille kaikille. Taviksille varmaan enemmän, koska emme ole niin taitavia hevosenlukijoita. Somessa on ihan näinäkin päivinä ollut taas rajanvetoa kukkisten ja vanhemman polven hevostelijoiden välillä. En näe, että kukkikset olisivat olleet suurimmassa äänessä, vaan ihan me tavikset, jotka jo valmiiksi asetumme puolustuskannalle. Luulemme, että pelkkää positiivista vahvistamista käyttävät ihmiset ovat meidän tavisten sekametelisoppaa vastaan. Ja nyt kuulette taas faktan: ihan jokainen käyttää painetta. Jos paine poistettaisiin kokonaan, pitäisi meidän naksutella hevosillemme yksisuuntaisen lasin läpi ja heitellä porkkananpaloja lasin yli hevoselle. Jo ihmisen läsnäolo ja katse on hevoselle paine riimusta puhumattakaan.
Mitä hittoa? Eivät kukkikset ole ainakaan minulle elsuja soittaneet (ehkä syytä olisi ollut), miksi sitten olemme varpaisillamme, jos tulee sanomista? Se on tämä nykypäivän some. Kaikesta "kuuluu" etsiä 5 virhettä ja jo kuvan postauksen yhteyteen kuuluu julkaisijan luetella videon virheet, silti niitä videolta tunnutaan kaivelevan. Vielä Muuliprojektin alkuaikoina pidin sellaisia instatilejä turhina, jossa ei käytä läpi myös vastoinkäymisiä. Nyt neljä vuotta myöhemmin olen täysin sitä mieltä, että on ihan ok kertoa vain onnistumisista ja hyvistä jutuista, ei kenenkään tarvitse saada sitä määrää shittiä vastaan mitä muilta somekäyttäjiltä voi parhaimmillaan tulla.
Ihme ja kumma Muuliprojekti on saanut ensimmäisen vuoden jälkeen olla melko rauhassa. Tuolloinkaan en kovin paljon saanut negakommentteja, mutta silti sydämeni jättää lyönnin väliin kun huomaan, että blogiin on tullut yksi uusi kommentti.
Mutta saako sille nauraa, jos jonkun hevonen heittää kevätjuhlaliikkeet kesken keskihalkaisijan lisäyksen? Nykytiedon mukaanhan hevonen ei tee mitään tuollaista ellei se ole kipeä (esim varusteista, kropastaan tai vastustaa ratsastajan apuja) tai peloissaan. Ei siis ole olemassa ihan vain kevätjuhlaliikkeitä, vaan ne ovat seurausta jostain oikeasta syystä. Aloituskuvassakin Muuli otti lähdöt kentän toisessa päässä ja kuskasi minut portille, luultavasti se näki jotain ja pelästyi ja loikkiminen selkää hakkaavan lännensatulan kanssa tuntui ikävältä ja sai Muulin jatkamaan. Tulinko alas ja siedätin sitä kenttään maastakäsin seuraavat puoli vuotta? En. Pysyin selässä ja jatkoin.
Toimisinko samoin 10 vuoden päästä? Jännä nähdä.
Onneksi säikkymisen kanssa ei tarvitse olla yksin. Opetusvideoiden määrän perusteella Muuli ei ole ainut, jolla on kentällä pelkokulma, mutta muut hevoset varmaan ohittavat sen pienemmillä reaktioilla, vaikka pelottaakin. Tristan Tucker julkaisi tänä keväänä 10 minuutin videon, jossa hän siedättää hevosta pelkokulmaan. Kulman ongelma on pakkaa vaihtanut puutarhatuoli. Video on Facebookissa ja upotin sen tähän alle:
Kyllä mielestäni saa nauraa! Youtubessa on videoita joissa on hauskoja tapahtumasarjoja "heppamokia" hevosten kanssa (löytyy myös videoita joissa on oikeasti sattunut pahemmin, ne eivät ole hauskoja), tunnustan hihittäväni niille silloin tällöin vaikka välttämättä kuvattavaa ei ole kuvaushetkellä naurattanut. Tosiasia kuitenkin on että elävien eläinten, joilla on sitä omaakin tahtoa, kanssa sattuu ja tapahtuu, eikä meno aina ole kovin ammattimaista ammattilaisillakaan :)
VastaaPoistaKyllä mäkin niille nauran ja harrastajana tiedän myös, että ei se siinä tilanteessa varmaan ole ollut hauskaa. Ja on ihan hauskaa kuvailla tilannetta humoristisesti että "Muuli oli vähän tuhma", vaikka uskoisin että suurin osa ymmärtää, ettei se nyt ollut mitenkään tyhma (eläimet ei ns tuhmaile tai sikaile), vaan syy on ollut yleensä jännitys, pelko, stressi tai se kipu. Eli tilanne ei ole ollut eläimelle mukava, ei varmasti ihmisellekään, mutta vaikka tilannetta kuvailisi hauskasti, ei se tarkoita sitä, etteikö eläimen omistaja alkaisi selvittää syytä käytökselle.
PoistaSitten se on tosin huolestuttavaa jos se sama eläin pukittelee joka päivä monta kertaa ja se on edelleen omistajasta vain tosi hauskaa.
Kun opitaan asioita, joudutaan usein menemään mukavuusalueen ulkopuolelle. Pätee niin ihmisiin kuin eläimiin. On ihan hiuksenhieno ero siinä, missä kohdassa ollaan epämukavuusalueella muttei liikaa ja missä kohdassa tulee vastaan se kuuluisa korsi, joka katkaisee kamelin selän. Hevosten kohdallahan se voi olla vaikka talikko, joka on tänään eri paikassa kuin eilen. Ei näiden kanssa siksi pysty ihan kaikkea ennakoimaan, vaikka paljon pystyykin.
VastaaPoistaOli muuten hyvä tuo Ingrid Klimken video – niin huippu kouluttaja, jonka ratsastusfilosofiaan kuuluu, että hevosta ei viedä väkisin pelottavaan paikkaan vaan se rohkaistuu menemään sinne varman ja kannustavan ratsastajan kanssa pikkuhiljaa. No, hevonen lähti siitä huolimatta kuin hauki rannasta. :,D
Ja vaikka kannatankin palkitsemista ja rohkaisemista eläinten koulutuskeinona, niin en jotenkin osaa ajatella ihan niin kukkistasolla, että eläin ei koskaan saisi tuntea mitään painetta. Painettahan sekin on, että varsalle laitetaan riimu ensimmäistä kertaa ja se yrittää ravistella sitä pois, tai se, että hevonen näkee postilaatikon ja sen täytyy kävellä sen ohi. Tai vaikka sekin, että sen naru kiristyy tai narua heilautetaan sen takana, kun se ei viitsisi palata laitumelta talliin. Myös ihmiset kokevat painetta vähän väliä, kun täytyy tehdä jotain, mitä ei ole ennen tehnyt. Kun pyritään antamaan vain kohtuudella painetta, palkitaan oikeansuuntaisista teoista ja hevonen (tai muuli tai kilpikonna) näyttää oppivan, niin minusta ollaan ihan oikealla tiellä. Jos tuli liikaa painetta, niin ensi yrityksellä vain palataan vähän taaksepäin.
Mukavia treenejä teille. :)
Olen ihan samaa mieltä, että välillä se mukavuusalue ylitetään kertarytinällä. Luin muuten jotain artikkelia (enkä tajunnut laittaa sitä talteen) siitä, että vaikkapa maastossa hevonen saattaa kerätä "huolta" koko ajan. Eli se kestää tyyliin 9 rasahdusta puskista, mutta kymmenennen kohdalla se on jo niin kireä, että se poistuu paikalta. Ja ihmisen mielestä ei ollut muuta kuin tuulessa lentävä lehti. Tämä kun on mielessäni, olen aina kiitollinen kun Muuli pärskähtää maastossa, koska silloin se on ainakin vähän pystynyt rentoutumaan. Toki pärskähdys voi olla myös negatiivinen, Muuli oli päässyt turhan jännittyneeksi vaikka ratsastajan pitäisi vältellä sellaisia tilanteita.
PoistaSitten olen lukenut toista artikkelia (lähde edelleen hukassa), jonka mukaan kesyhevosten pitäisi päästä pelästymään ja spurttamaaan x-määrä päivässä, se kuuluu niiden luontoon. Eli jos hevonen laitumella spookailee metsän ääniä, sillä ei ole enää tarvetta tehdä sitä ratsastaen, mutta jos hevonen on hyvin pumpulissa ja chilli tarhassa, saattaa se sitten sätkyillä ratsastaessa. En ole ihan varma, oliko tästä edes tehty kunnollista tutkimusta, koska kuulostaa vähän mutuilulta, mutta yritän etsiä tekstin uudestaan käsiini. Ja jatkossa laitan hyvät linkit varmaan talteen.
Opittu avuttomuuskin on tässä terminä "sotkemassa" ajatuksia. Esimerkiksi esimerkkisi varsasta, sehän ei pääse riimun painetta pakoon, joten onko se sitten sen suhteen turta koko loppuelämänsä? Toisaalta riimu ei aiheuta käsittääkseni kipua ja hevosen iho varmaan tottuu siihen pian eikä hevonen enää riimua huomaakaan. No tämä oli hyvin kärjistetty esimerkki, opittu avuttomuus on erittäin äärimmäinen tila, johon hevosta on ajettu jo pitkän aikaa ja isosti. Itse en ole sellaisia hevosia koskaan tavannut.
Minulla oli aiemmin keväällä Klimken kaltainen tilanne. Olin taluttamassa Muulia maastakäsin ihan tallin lähitiellä, kun se pysähtyi tielle ja kuunteli tarkkaan. Ajattelin, että teen tämän kerrankin oikein, eli en katsonut Muulia (en luonut siihen painetta), käyttäydyin rauhallisesti ja ns tylsistyneesti. Huomasin, että Muuli katsoi ilmeisesti ojarumpua, jossa virtasi hieman vettä, eli ääni oli tasainen ja jatkuva. Odotin, että Muuli lähtisi itse eteen enkä luonut siihen siis mitään painetta (toki jo läsnäoloni on paine mutta ei mennä siihen). Mutta sitten ilmeisesti jostain kuului joku toinen ääni ja Muuli pyörähti 180 astetta ja poistui paikalta eikä minulla ollut mitään mahdollisuuksia pitää sitä siinä. Kävin sitten ottamassa sen kiinni emmekä enää menneet pelottavalle tielle vaan ihan vain kotiin. Ehkä se oli virhe, ehkä ei, mutta tiesin, etten sitä tulisi siitä ohi saamaan joten parempi poistua vähin äänin niin, ettei uutta tilannetta enää sen reissun aikana tule. Eli tilanne tuli täysin yhtäkkiä ja rennosta kävelylenkkimuulista tuli henkensä edestä pakeneva muuli.
Ehkä muutaman vuoden päästä osaan lukea sen rauhoittavia signaaleja paremmin, rennon näköinen muuli voi siis oikeasti olla jo erittäin kauhuissaan ja siinä vaiheessa, kun se puhisee sieraimet suurina, on jo liian myöhäistä saada sitä rauhallisemmaksi.
Onko oikeasti olemassa ihmisiä joiden mielestä hevonen ei voi tehdä kevätjuhlaliikkeitä kesken liikutuksen ihan vain silkasta innosta? Tähänkö on tultu? Nykyään tuntuu että joka ikinen hevosen ele tulkitaan kivuksi tai epämiellyttävyydeksi. Onko mitään, mikä kertoisi hevosen olevan iloinen, rento tai onnellinen? Kun korvat osoittaa eteenpäin, on hevonen jännittynyt, kaulaa vaakatasossa kannatteleva on masentunut ja takajalkaa lepuuttavalla on mahahaava. Hienoa että hevosten kipukäyttäytymistä tunnetaan paremmin, mutta mennäänkö monessa kohtaa jo vähän turhan pitkälle?
VastaaPoistaOlisi kiva saada sulta ihan kokonainen postaus aiheeseen liittyen.
Kyllä niitä tuntuu olevan ainakin hevospuolen someryhmissä. Tutkimukset aiheesta keskittyvät aina kivun tunnitsemiseen ja se onkin tärkeämpää kuin tyytyväisen hevosen tunnistaminen, mutta sitten nähdään jokainen hevonen enemmän tai vähemmän kipeänä. Hevonen on kuitenkin saaliseläin, joka kesyoloissakin seurailee ympäristöään koko ajan etsien petoja, jotka voisivat tappaa sen, joten onkai se normaaliakin, että hevonen on aika usein huolestuneen näköinen.
PoistaHyviä esimerkkejä nuo "kipueleet", joita luettelit. Listaa voisi tosiaan jatkaa pidemmällekin. Muuli muuten nosteli takajalkaa aiemmin, kun kurotin satulavyötä mahan alta. Hiekkaa? Vatsahaava? Se nostelu loppui seinään, kun ostin uuden satulavyön, eli se johtui varusteen aiheuttamasta kivusta tai ainakin epämukavuuden tunteesta. Eli kyllähän oireilu varmasti aina jostain kertoo, mutta kun lukee ihmisten kokemuksia, voi se jalan nostaminen kieliä juuri huonosta satulavyöstä tai sitten hevosella oli äärimmäisen paha vatsahaava.
Haukottelevalla hevosella voi olla muuten mikä tahansa tauti, mutta selvää on, että joku tauti sillä on. Tai sitten se on stressaavassa tilanteessa.
Pitäisi varmasti katsoa kokonaisuutta paremmin eikä vain yhtä tiettyä oiretta. Ratsastuspuolellehan oli valmistunut tutkimus, jossa piti bongata 10 minuutin ratsastuksen aikana muistaakseni 7 eri "häiriökäyttäytymistä". Jos niitä näkyi 7 tai yli, oli hevonen kipeä. Jos näkyi vähemmän, ei se ollut kipeä. Muuli ratsain heilauttaa häntäänsä aika vimmatusti aina, kun siihen käyttää pohjetta. Somen muiden muulivideoiden perusteella se on tosi normaalia aaseille ja muuleille, ne kommunikoivat laumassakin kovasti toistensa kanssa häntiään heiluttamalla, yleensä hännän heilutus tarkoittaa painetta, eli "häivyppäs siitä". Häntä viuhuu paljon enemmän kuin hevosilla.
Postaus tästä aiheesta olisi tosiaan mielenkiintoista tehdä, mutta maallikon on vaarallista julistaa vain häntää heiluttava hevonen terveeksi, joten tällaiset aiheet on parempi jättää eläinlääkäreille. Uskallan kertoa vain omista kokemuksistani aiheeseen liittyen.