Ollaan otettu aika isoja harppauksia kouluratsastuksessakin!

Sen lisäksi, että olen käynyt estetunneilla, ovat koulutunnit rullanneet normaalisti ja ilokseni tunti on nyt onnistunut jopa kerran viikossa! Valehtelin muuten juuri vähän, me emme käy 60 minuutin tunneilla vaan tässä lajissa 30 minuuttia on meille oikein sopiva. Esteilläkin olemme lopettaneet hyvään kohtaan, vaikkei tunti olisi aivan täynnä.

Viime viikko oli tosi ihmeellinen, sain kuvamateriaalia myös koulutunnilta, kun Muulin satunnainen sunnuntaihoitaja Sonja oli kotikonnuillaan. Hän kävi myös sunnuntaina Muulin kanssa maastoilemassa, huippua!

Koulutunneilla olemme nyt ottaneet puomeja mukaan kuvioihin ja harjoitelleet laukkaa aika paljon. Ja kas, laukkahan sujuu! Vielä on Muuli aika tahmainen, itse olen ratsastajana sellainen tasainen jalalla jumputtaja, vaikka pitäisi antaa kerran kunnolla jalkaa ja antaa mennä.

Itseasiassa selkään Muulin laukka on tuntunut pääasiassa ihan reippaalta, mutta video paljastaa totuuden, Muuli laukkaa oikeasti eteen vasta sen jälkeen, kun se on pelästynyt jotain ja ottanut pienet lähdöt.

Lähtöjen esiintymistä olen tässä kovasti miettinyt. Että onko se kipeä vai mikä homma. Se rauhoittui jo muutama viikko sitten, kun sen kiima alkoi (epäilen PMS-kipuja) ja jos ei ole tuulinen ilma, niin pääsemme ratsastamaan peräti koko kenttää ympäri! Mutta eihän tuulinen ilma periaatteessa ratsua säikäytä, mutta jos ratsu on kipeä jostain muualta, se on tuulisella säällä hieman skarpimpi ja kyttäileväisempi.

No, korvahuppua päähän ja kovaa ajoa. Paitsi että tällä nimenomaisella tunnilla sitä ei ollut, koska ei ollut tuulinen keli.

Muuli kieltäytyi ekalla yrittämällä kulkemasta kentän uraa pitkin... Mutta seuraavalla yrittämällä menimme puomit. Ajatuksena oli harhauttaa sen kyttäys, kun se joutuu vähän katsomaan mihin astelee.

Jätin tämän kuvan ihan informaatiotarkoituksissa. Tässä Muulin katse on kiinnittynyt kentän ulkopuolelle ja se on juuri siirtymässä keskemmälle kenttää.

Koostin tunnista pienen videon, jossa on juurikin heikointa askellajiamme laukkaa. Tehtävänä oli taas ylittää laukkapuomeja ja suht kivasti me niille osuimmekin ja pääsin ottamaan vähän tuntumaan Muulin ponnistamisenkin kanssa, ihan esteratsastusta ajatellen.

En halua, että Muuliprojekti on sellainen tappavan tylsä blogi, jossa käydään vain tuntiraportit läpi mutta pakkohan mun on näistä raportoiva edes itseäni varten, kun olen nyt ihan eri tavalla kiinnostunut kentällä pyörimisestä! Viimeinkin tuntuu, että tässä on joku tolkku ja homma etenee. Muuli on joka kerta edelliskertaa parempi eikä se tunnu mitenkään vastahakoiselta dressagemuulilta. No ei se sen puoleen näytä mitenkään erityisen iloiseltakaan, vaan se on sellainen tasainen puurtaja, joka tekee mitä pyydetään, mutta yhtään enempää se ei itsestään anna. Muulit ja aasithan ovat loistavia energiansäästäjiä eivätkä ota ylimääräisiä askeleita ellei ole ihan pakko.

Toinenkin edistyminen on laukan lisäksi tapahtunut. Olen saanut Muulin siedätettyä onnistuneesti selkäännousutelineeseen! Vielä jokin aika sitten se ei millään suostunut edes seisomaan sen vieressä, mutta hitaalla työstöllä selkäännousupaikan siirtäminen kohti telinettä onnistui ja nyt Muuli seisoo kiltisti paikoillaan, kun nousen sen selkään.

Hommassa auttoi siis jakkara, jonka Muuli melko hyvin hyväksyi ja siirsin aina jakkaraa hieman lähemmäs selkäännousutelinettä, kunnes se oli aivan sen vieressä.