Muuli on tajunnut myötäämisen ja ohjan ja pohkeen välissä kulkemisen, mutta samalla aukeaa suu. Ja se herättää paljon mielipiteitä.

Olin aiemmin tällä viikolla koulutunnilla, joka meni tosi kivasti. Silminnäkijöiden mukaan se oli ensimmäinen kerta, kun ratsastin Muulia. Ja sen huomasi, olin aivan hiestä märkä, selkäpanssari ei suinkaan helpottanut asiaa.

Muuli on tässä kevään aikana hakeutunut jo hetkittäin kuolaintuelle, mutta myös kuolaimen alle. En ole antanut sen häiritä, koska olen ollut käsityksessä, että se on remonttien (Muuli on ratsastuksellisesti hyvin remonttivaiheessa korkeasta seitsemän vuoden iästään huolimatta) kohdalla yleistä. Somen perusteella se on jopa toivottu tilanne, niin paljon likejä saavat kaikki kuolaimen alla kulkevat hevoset.

Muuli siis tajuaa hienosti ulko-ohjan ja sisäpohkeen merkityksen ja jos sen mieli vain on rento, eli keli ei ole tuulinen eikä kentän vieressä olevalla pellollakaan tapahdu mitään jännittävää, se myötää ja asettuu hienosti. Ei minun kanssani tosin kuin puolisen kierrosta maksimissaan, mutta se on tietenkin parempi, kuin ei mitään.

Kaikki kuvat otti Aino Holmberg, kiitos!

Ratsastuksenopettajamme kävi myös Muulin selässä ihan hiljattain ja menivät niin hienosti kaikissa askellajeissa että itketti! Muuli kulki uralla, lapa ei ollut ulkona ja tahti oli reipas, myötäys löytyi helposti ja Muuli oli kuin mikäkin dressagemuuli. Valmentajallamme on erittäin hyvä käsi, kun hän höyhenenkevyellä mutta tasaisella tuntumalla luotsasi Muulia temposta ja askellajista toiseen.

Paitsi että se turpa ei pysynyt kiinni edes hyvän ratsastajan alla!

Muuliprojekti ei ole nyt eikä tule olemaankaan kovin analyyttinen blogi mitä tulee ratsastuksellisiin asioihin. En ole itse kovin diippi ajattelija ja toimin mielummin käytännön tasolla ratsastuksen suhteen. En myöskään usko, että te lukijat jaksatte lukea mitään ratsastusvalkkuanalyysejä. Mutta tämä suun aukominen vaatinee hetkellisen pohdinnan, koska ainakin Instagramin puolella se herätti keskustelua.

Ensinnäkin sain kiitosta siitä, että olin uskaltanut julkaista aivan kamalan kuvan, jossa Muuli hakeutui hienosti kuolaimen alle ja suu oli niin auki, kuin se löydällä pitämälläni turpahihnalla ylipäätään on mahdollista. En varsinaisesti pyytänyt vinkkejä, mutta niiden saapuminen oli odotettavissa. Yllätyin, että vältyin rumalta kritiikiltä vaikka aihe onkin aina välillä tulenarka.

Juuri kukaan ei tällaisia kuvia julkaise, koska niihin liitetään paljon negatiivisuutta. Muuliprojekti kulkee kuitenkin vastavirtaan koska onhan kaikki julkisuus loppupeleissä hyvää julkisuutta. Ja ainakin jo instapostaus sai aikaan sen, että direviesteissä kiiteltiin asian nostamista esille, yleensä tästä halutaan vaieta eikä suotta, onhan tämä nyt aivan kamalan näköistä ja erittäin ei-toivottavaa.

Eläinläääkäri Sue Dyson tutki ratsastettujen hevosten kipuilmeitä ja -eleitä ja listasi niistä 24 kappaletta. Jos näistä kahdeksan näkyy ratsastuksen aikana, on kivun todennäköisyys suuri. Asiasta on kirjoitettu paljon artikkeleita englanniksi ja myös videoita löytyy. Suomeksi listan voi lukea Anna Kilpeläisen blogipostauksesta.

Toistuva suun aukominen on yksi merkeistä. Muuliin sopii lisäksi pää luotiviivan takana (samalla, kun suu aukeaa) ja se myös huiskii hännällään melkein aina, kun antaa pohjetta tai käyttää muuten painetta. Tuulisella kelillä Muuli tekee myös spontaaneja askellajin vaihdoksia ja yhtäkkisiä suunnanvaihdoksia, mutta näihin liittyy aina pelästyminen. Toisaalta jatkuva pelästyminenkin voi kertoa kivusta, koska kivulias eläin seurailee ympäristöään tervettä eläintä tarkemmin ihan selviytymisvaistonsa takia. Ja aasien ja muulien itsesuojeluvaisto on vailla vertaansa, ne eivät aseta itseään vaarallisiin tilanteisiin.

Kahdeksaa eri elettä en kuitenkaan Muulista saa 10 minuutin ratsastuksen aikana irti, joten ainakaan kovin kipeä se ei luultavasti ole. Suun aukominenkin liittyy vain myötäämiseen, syystä X Muuli vetää päänsä luotilinjan taakse ja avaa samalla suunsa.

Suun aukomiseen voi olla useitakin syitä, yksi näistä tai kaikkien summa.

Ensimmäinen syy on ratsastajan puutteelliset taidot, kova ja epävakaa käsi tuntuu inhottavalta ja sen otteita voi hieman paeta avaamalla suun ja heittämällä kielenkin kuolaimen päälle. Anna Kilpeläinen kävi asiaa läpi blogissaan ja pohdiskeli erityisesti kuolaintuntuman tärkeyttä. Voin ihan suoraan sanoa, että oma vartalonhallintani ja jäntevyyteni on puutteellista ja käteni on muuta, kuin tasainen. Pohdiskelinkin pari postausta takaperin sitä, onko ylipäätään ok, että harrastan ratsastusta, mutta tulin siihen tulokseen että ainakin tällä hetkellä yleinen paheksunta ei yllä minuun. Jännä nähdä tilanne 20 vuoden päästä.

Toinen syy voi olla varusteissa, enimmäkseen kuolaimessa. Nivelkuolaimen nivel saattaa tökätä juurikin luotiviivalla kitalakeen tai kuolain on liian paksu, ohut, pitkä tai lyhyt. Siis kaiken kaikkiaan epäsopiva. Muuli kävi muutama vuosi sitten Mirjami Miettisen luona raspattavana ja hän antoi suulle mitan ja suositteli kuolaimia. Kirjoitin tuolloin postauksen ja se aukeaa tästä.

Muulilla on käytetty ratsastuskentällä tunneilla enimmäkseen Neue Schule Turtle Top with Flex-kuolaimia, jotka olen esitellyt tässä postauksessa. Eräs Muulin liikuttaja tykästyi niihin ja olen itsekin niitä sen jälkeen koulutunneilla käyttänyt. Tämän postauksen kuvissa sillä on kuitenkin toista kertaa tänä vuonna suussaan Bombers Williams Snaffle Ultra Comfy Lock Up lukkonivelkuolaimet. Kuolaimet siis lukittuvat käytännössä suoriksi kuolaimiksi Muulin suussa, eli pähkinänsärkijäefektiä ei tapahdu.

Maastossa olen käyttänyt PeeWee-kuolainta, joka on ohut, suora ja hieman kaareva kuolain. Käytin sitä myös ohjasajossa tällä viikolla samalla tuloksella, Muulilla oli pää luotiviivan takana oli ohjastuntumaa tai ei ja suu auki. Turparemmia en käyttänyt ohjasajossa.

Varusteissa voi tökkiä myös suitset ylipäätään, esim turparemmi, niskaremmi tai jopa otsapannasta sain vinkin, että eräs hevonen oli alkanut pitää turpaansa kiinni, kun otsapanta lähti pois. Suitsissa on nykyään tarjolla vaikka mitä ergonomista suitsea ja turpiksia on joka lähtöön, jos sellaista haluaa käyttää. Muulilla on kenttätyöskentelyssä turparemmin, mutta se on niin löysällä, että sen tarkastelu täyttää tarkimpienkin kriitikojen kriteerit. Ei minulla ole varsinaisesti mitään sen kummempaa syytä pitää turparemmia ylipäätään eikä se kuulu maastossa varusteisiin ollenkaan. Se on esteettinen asia.

Turpahihnallahan on jo maailman sivu peitetty suun aukomista, erityisesti alaturpis on siinä mahtava peli. Muuliprojekti ei ole kuitenkaan sille linjalle lähtenyt eikä ole lähtemässäkään.

Kuolaimethan eivät ole mitenkään pakolliset varusteet ja minulta löytyy myös kuolaimettomia vaihtoehtoja.

Olisi ihan mahtavaa, jos syy olisi varusteissa, sehän ratkaisisi ongelman kertaheitolla ja hevostarvikeliikkeetkin kiittäisivät! Olisihan se perin aikaavievää ja turhauttavaa myöntää, että ongelma on omissa ratsastustaidoissa.

Kolmas mahdollinen syy on kuitenkin ratsussa, vaikka me emme koskaan saakaan julkisesti ratsujamme mistään syyttää. Syy voi kuitenkin olla ihan vain siinä, että Muulin oma keho ja lihakset eivät ole valmiita tuontapaiseen työskentelyyn. En siis syytä ratsua, se ei vain vielä pysty.

Eihän se siis missään tapauksessa ole peräänannossa näissä kuvissa, koska peräänantoa katsotaan ennemmin takaosan ja selän työskentelystä (pään ja ja kaulan asento tulevat seurauksena), mutta valitettava totuus on se, että kun itse siinä ratsastaa ja on tasoltaan suht surkea, on se pään ja niskan asento se, mistä itse katson miten menee. Tietenkin minun pitäisi osata tuntea, kun Muuli polkee alleen ja selkä on mukana, mutta totuus on se, että meidän valmentaja sen minulle vielä hyvin pitkälti kertoo. Muulilla tällainen toivottu liikehdintä on kaikin puolin vielä hyvin vaatimatonta ja koska en itse ole ratsastanut montaakaan kertaa oikeasti rehellisesti peräänannossa olevilla hevosilla, on oma perstuntumani hyvin heikko.

Neljäs syy voi olla kipu, eli esimerkiksi hammaspiikit tai muut ongelmat suussa. Muuli on raspattu viimeksi 5 kuukautta sitten ja seuraava raspaus on kuukauden päästä. En näe tarpeelliseksi aikaistaa raspausta varsinkin, kun sen suussa ei ole koskaan mitään radikaalia ollut ja posketkin ovet olleet ehjät.

Suun vaurioihin liittyen kaikille lienee jo tuttu Mirjami Miettisen eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma "Kuolaimen ja trpahihnan valinnan, sovituksen ja käytön merkitys ratsuhevosen suun terveydelle", joka valmistui 2015. Työ on verkossa ja kaikille avoin ja aukeaa tästä. Lopputulemahan oli se, että vaurioita oli hyvin monilla hevosilla ja niitä aiheutti erityisen paljon turpahihna. Kuolaimia kannattaisi myös vaihdella ja ratsastaa välillä kuolaimettomilla. Myönnän ihan suoraan, että itse teen vaihtelua vain maastokuolainten ja kenttäkuolainten välillä, mutta sentään viikoittain on kaksi eri kuolainta ja kahdet eri suitset käytössä eikä maastosuitsissa ole turparemmiä.

Okei, mitäs nyt?

Koska toivon salaa, että syy olisi varustevalinnoissa, kokeilen itsekseni ja tunneilla erilaisia kuolain- ja suitsicomboja, myös kuolaimettomia vaihtoehtoja. Jos bosal tuottaa positiivisia tuloksia niin sehän kertoo suoraan, että ratsastajalla ei ole homma ihan hallussa, eli oman käden ja kehon kanssa on ongelmia. Toisaalta Muuli aukoi suutaan myödätessään myös opettajamme ratsastamana ja hän ratsastaa pehmeiten ikinä. Tällä verukkeella uskottelen itselleni, että en ehkä olekaan aivan eläinrääkkääjä siellä selässä vaan ongelma voisi olla Muulin lihaksistossa. Kulkeminen näin päin on sille hyvin uutta ja kuljetun matkan pituutta on pidennetty hyvin maltillisesti tänä vuonna.

Muuli ei siis suinkaan jatkuvasti kulje suu auki kärpäsiä keräillen, vaan vain silloin, kun se myötää. Esimerkiksi estetunneilla tai puomien yli liidellessämme sen leuka on avoin ja turpa eteenpäin, eli turpa on selkeästi luotiviivan edessä, jossa sen kuuluukin olla.

Se luultavasti kasvattelee koko ajan ns oikeita lihaksia ja ongelma ratkennee itsestään jossain vaiheessa. Etevämpi omistaja tulisi tässä kohtaa alas selästä ja alkaisi jumpata hevosta suoremmaksi ja kykeneväisemmäksi maastakäsin esimerkiksi Straightness Trainingin metodeilla. Itse olen kyllä ihan etevä maastakäsittelyssä mitä tulee narunpyöritykseen, mutta tämänkaltainen akateeminen ratsastustaide on itselleni vierasta enkä lähde pelkän videomateriaalin avulla poistumaan omalta osaamisalueeltani.

Tällä kuvalla ei ole mitään tekemistä Straightness Trainingin kanssa. Talutan loppukäynnit yleensä maastakäsin ja harjoittelimme tässä käynti-ravi siirtymisiä maasta mahdollisimman pienin elein. Syynä niiden harjoitteluun on eläinlääkärintarkastus matkaratsastuskisoissa.

Olen eläinten omistajana sellainen, että kun ongelma tulee, jään odottelemaan josko ongelma poistuisi. Asiaa on jo puitu asianomaisten kanssa tallilla ihan livenä, katsottu Muulin suuhun ja miettitty päävehkeitä. Homma on siis käsittelyssä.

Kerroin jo postauksen alussa, että kirjoitin aiheesta jo Instagramiin. Sain monia kommentteja ja huomattavan moni kertoi, että heidän hevosellaan oli ollut samaa jossain vaiheessa. Se oli parantunut joko treenillä tai sitten se ei ollut parantunut. Joku hevonen teki tätä aina uusien asioiden parissa ja ns protestoi suuta aukomalla. Hevonenhan ei varsinaisesti protestoi, vaan kertoo jännittymisestä ja stressistä tekemällä erinäisiä liikkeitä. Itse toivon tietenkin että tämä luotiviivan taakse hakeutuminen ja suun aukominen on ohimenevä vaihe, joka korjaantuu itsestään sen lihaksiston muuttuessa. En odota mitään nopeita tuloksia, eikä niitä voi tullakaan. Muuli on enenmmin kestävyysurheilija, kuin raudannostaja ja kouluratsastuksessa pitäisi pystyä nostamaan vähän sitä rautaakin.

Ps. En ota mitään vastuuta tästä pohdinnastani, luin linkittämäni lähteet hyvin kevyesti ja nappasin sieltä asiat, jotka sopivat omaan katsantokantaani. Jos hevosellasi on samaa ongelmaa, ethän kysy minulta, en oikeasti tiedä mistään mitään.

Pss. Jos sinulla on kuvan kaltainen Eskadronin Platinium-sarjan korvahuppu, niin ethän pese sitä pesukoneessa. Tämän omani pesin ensimmäisen kerran ja arvatkaas mitä kävi blingeille! No ne kaikki löytyivät pesupussista!