Irtojuoksutus ja miksi minä sitä harrastan Muulin kanssa

Irtojuoksutus voidaan ymmärtää monella eri tavalla. Jollekin se on sitä, kun hevonen päästetään maneesiin kirmaamaan kesken pahimman jäätikkökauden ja toinen juoksuttaa irtona ihan samalla tavalla, kuin jos hevonen olisi liinan päässä.

Minä pyrin irtojuoksutuksessa samaan, kuin pyöröaidassakin. Haluan saada Muulin täyden huomion ja ohjailla sitä paineella suuremmalle ja pienemmälle ympyrälle, hallita askellajia ja vaihtaa suuntaa. Haluan pysäyttää sen, käydä rapsuttelemassa ja lähettää taas ympyrälle.

Muuli ei suinkaan alusta asti ole "kuulolla", vaan kyllä sekin usein ottaa ensin ilon irti kentästä tai maneesista (kun olemme maneesitallilla vierailleet), mutta jos teen tätä säännöllisesti esimerkiksi kerran viikossa, ei Muuli välttämättä loiki ollenkaan omia kevätjuhlaliikkeitään, vaan asettuu heti ympyrälle.

Kuvasin aikoja sitten videon, jossa selitän sitä, mitä minä haen irtojuoksutuksesta. En ole videota tainnut blogissa koskaan julkaista, mutta se on ollut koko ajan julkisena YouTube-kanavallani. Kuvasin videon Tukkilan tilalla, jossa Muuli oli mukanani. Muuli asui tällä tallilla, kun se oli juuri tullut Suomeen ja se on ollut pari kertaa mukanani, kun työskentelen tilalla pidemmän pätkän kerrallaan. Maneesi oli sille siis tuttu.

Alla oleva video on syksyltä 2018.


Join-up on termi, joka on ainakin lännenratsastusta harrastaville tuttu. Se liittyy pyöröaitatyöskentelyyn, jossa saadaan mahdollisimman nopeasti hevonen "kesytettyä" niin, että se alkaa seurata ihmistä. Siinä ei ole mitään maagista, hevoselle vain kerrotaan paineella ja sen poistolla, että kun se on kiinnostunut ihmisestä ja pysyy tämän lähellä, ei painetta tule. Tämä on tila, johon minäkin aina pyrin, eli että Muuli seuraisi minua. Tekeekö se sen vapaaehtoisesti? No luultavasti ei. Ennemmin se söisi kentän laidalla ruohoa.

Marraskuussa 2018 olin kuvannut samantyylisen videon, mutta tällä kertaa jalustaa käyttäen, eli oma liikkumiseni näkyy videolla myös. Alla olevalla videolla on myös ääniraita!


Huhtikuussa 2019, eli vuosi sitten, irtojuoksutimme Muulia ja Elsaa kentällä yhdessä. Ensin ne saivat juosta ihan vapaasti keskenään meidän ihmisten siihen puuttumatta, mutta sen jälkeen työstin Muulia hetken aikaa tavoitteena saada aikaan join up ja se onnistuikin lopulta, vaikka haastavaa oli.


Alla on myös video Elsan ja Muulin irtojuoksutussessiosta. Ne saivat siis revitellä ihan vapaasti. Elsa ja Muuli olivat tarhakavereita ja tulivat hyvin toimeen muutenkin, joten sen takia ne olivat kentällä yhdessä. Mukava katsella näitä videoita nyt jälkikäteen. Elsa jouduttiin valitettavasti lopettamaan pari viikkoa sitten.


Viime kesäkuulta oli jäänyt käsittelemättä nämä klipit. Näissä ei ole mitään sen ihmeellisempää, mutta pidin huolen, ettei Muuli jäänyt syömään. Eli jos se jäi syömään, maiskutin jopa raivoisasti ja annoin painetta koko kropallani ja juoksutusraipalla.


Tämän vuoden maaliskuussa kuvailin pari kertaa Muulin irtojuoksutusta. Tällä allaolevalla videolla ei ole oikeastaan päätä eikä häntää. Ensimmäisen minuutin aikana annoin Muulin juosta periaatteessa vapaasti, mutta pidin huolen, ettei se pysähtynyt. Eli jos se pysähtyi, annoin painetta, jolloin sain taas hetkeksi Muulin mielenkiinnon. Videon toisen minuutin aikana säätelin jo sen suuntaa ja askellajiakin.


Irtojuoksuttaminen ja juoksuttaminenkin tuntuu jakavan mielipiteitä. Toiset ovat sitä mieltä, että ratsastuskentällä tehdään töitä eikä hilluta ja jos hevosen päästää sinne irtona, se saattaa yrittää sitä samaa myös ratsastajan kanssa. Minä en itse usko tähän.

Vastaava tilanne kävi ihan pari päivää sitten. Muuli oli tarhassa hermostunut, kun se jäi viimeiseksi ulos (koska minun oli tarkoitus tehdä sen kanssa vielä) ja ramppasi tarhan aitaa vasten ja nakkeli niskojaan stressaantuneena. Pään viskominen on muulien yhteiskieltä ja kertoo suuresta turhautumisesta. Mutta kun menin tarhaan hakemaan sitä ja lähetin sen vapaana ympärilleni ympyrälle, se rauhoittui heti ja kiinnitti huomionsa minuun. Jos oletus siitä, että toiminto jatkuu, oli ihminen lähellä tai ei, olisi Muuli jatkanut hermostunutta ramppaamistaan.

Otin sen tuolla kerralla kentälle ja juoksutin. Muuli oli alusta asti kanssani ja ravasi hienosti ympärilläni. Se ei kokenut tarvetta omille kevätjuhlaliikkeille.

Postauksen kuvat on otettu huhtikuun alussa. Olen kehunut Muulia leipäpalojen avulla siitä, kun se ravaa vihikoiramaisesti turpa alhaalla ja nyt se tarjoilee sitä joka kerta, vaikkei leipäpaloja olekaan. En ole kovinkaan perillä hevoseläinten liikehdinnästä, mutta uskoakseni tämä on oikeanlainen eteen-alas venytys, koska nenä on aavistuksen eteenpäin, Muulin ilme on hyvä ja takajalka astuu Muulimaisesti epänormaalin paljon rungon alle.

En voi tietenkään kaikkien hevosten puolesta luvata, että ne käyttäytyisivät asiallisesti irtojuoksutusta seuraavana päivänä, mutta oma muulini ei ainakaan "muista" mitä kentällä on viime kerralla tehty. Tai no kyllä se muistaa, että toiselle pitkälle sivulle ja päätyyn ei ole asiaa. Siellä on varmasti muuleja syöviä näkymättömiä petoja.

Alla oleva video on samalta päivältä, kuin postauksen kuvatkin. Sen loppupuolella näkyy pätkä tuota turpa alhaalla tapahtuvaa ravaamista.


Toivoisin, että voisin opiskella paremmaksi oman kehonkieleni käyttäjäksi. Piet Nibbelinkin kurssilla muutama vuosi sitten tähän paneuduttiin ihan kunnolla ja hahmotan kyllä oman rintamalinjani, mutta olen tainnut mokata jo aikoja sitten, koska Muuli kulkee, vaikka rintamasuuntani olisi pielessäkin. Toisaalta olen opettanut sitä kulkemaan ympärilläni seisoessani paikoillaan (Parellityyliin). Se taas sotii kehonkielen käyttöä vastaan, koska kun ihminen on selin hevoseen, on kaikki paine pois ja hevonen yleensä pysähtyy ja saakin pysähtyä.

Eli periaatteessa perinteinen juoksutus, irtojuoksutus ja pyöröaidassa toimitettava join-up sotivat jonkin verran keskenään. Jos olen edellispävänä työstänyt Muulia niin kauan, että olen saanut aikaiseksi join-upin, tuntuu vähän epäreilulta pyytää sitä seuraavana päivänä jatkamaan ravia vaikka se kuinka katsoo minua valmiina tulemaan luokseni pienimmästäkin merkistäni (pysähtyminen, peruutus, kyljen kääntö, kyykistyminen).

Joskus en itseasiassa tajunnut tätä yhtä selkeästi ja sinnikkäästi laitoin Muulin ravaamaan, vaikka se raukka esitti kaikilla eleillään olevansa "valmis" tulemaan luokseni. Kun sitten tuon jälkeen työstin taas join-uppia, ei Muuli niinvain tullutkaan.

Mutta onko se juoksutus nyt niin tärkeää? Ei mielestäni. Minä en itseasiassa ole ainakaan vuoteen laittanut Muulille kapsonia ja juoksutusliinaa. Juoksuttamiseni on pieni maastakäsittelysessio naruriimussa ja pitkässä narussa. Maastakäsitellessä tsekkaan, että se väistää molemmat puolet, seuraa, peruuttaa, pysähtyy ja pitää huomionsa minussa. Maastakäsittelyyn liittyy myös lähettäminen molempiin suuntiin ja smoothi suunnanvaihto. Muuli on suunnanvaihdoissa oikein erityisen hyvä. Riittää että pysähdyn (kävelen yleensä pientä omaa ympyrääni, kun juoksutan/irtojuoksutan), peruutan askeleen-pari ja näytän kehollani ja kädelläni uuden suunnan.

En tiedä voiko 15 minuutin sessiota edes kutsua juoksuttamiseksi. Se on enemmänkin sellaista herkistelyä ja vaihtelua. Ja kyllä, minun syyni juoksutamiseen on juurikin kiirepäivä, kun ei "ehdi" ratsastaa (vaikka olenkin tallin nopein hevosenvarustaja). On todella rentouttavaa laittaa Muulille vain naruriimu päähän ja ottaa se kentälle ilman suurta stressiä tai tavoitteita. Se ei ole maastakäsin mitenkään kovin osaava libertyssä, eli vapaanatyöskentelyssä, mutta sen taso riittää minulle todella hyvin. En nimittäin itsekään osaa pyytää siltä enemmän, kuin mitä jo pyydän.

Pieni aasinsilta vielä omaan mieleeni. Minä en pysty oppimaan asioita vain lukemalla tai videoita katsomalla, tarvitsen aina jonkun paikan päälle näyttämään ja kertomaan. En ole treenannut libertyä koskaan, eli teen sitä nyt omalla "maksimitasollani". En uskalla missään asiassa edetä pidemmälle, ellen varmasti osaa tehdä asiaa oikein. Sen takia moni asia jää tavallaan kesken, kun en enää luota taitooni jatkaa eteenpäin.

Pelkään paljon tilannetta, jossa olen itsevarmasti opettanut jotain asiaa ja Muuli on mielestäni todella hyvä ja sitten ammattilainen sanoo, että se on oppinut liikkeen täysin väärin. Koen turvalliseksi jäädä sille tasolle, jolla itse olen, koska koen myös suurta epävarmuutta opettaessani jotain asiaa, josta en itsekään ole ihan varma. Se varmasti heijastuu tekemiseeni.

Olen kuitenkin nopea oppimaan, ja jos näen, miten joku muu asian Muulin kanssa hoitaa, pystyn siihen melko hyvin itsekin. Sen takia oli mahtavaa, kun Muuli oli pari vuotta sitten koulutusjaksolla ja sain runsaasti videoita ja pääsin näkemään koulutuksen etenemistä. Kun näin, että Muuli toimi kouluttajan kanssa, sain paljon varmuutta myös itse. Jos olet tuoreempi Muuliprojektin lukija, kannattaa lukea läpi postaukset tagin "koulutus" alla. Niistä saa hyvän kuvan siitä, mistä lähdettiin ja mihin ollaan tultu.