Koostan postaukseen fiiliksiä kunkin vuoden helmikuulta. Postauksen aloituskuva taitaa olla tuorein sivuprofiilikuva Muulista, joka minulla on. Se on tämän vuoden helmikuussa otettu. Tassut pystyyn, moniko uskoi neljä vuotta sitten, että tuolla villieläimellä ratsastetaan? Omaa kättäni en voi nostaa.
Helmikuu 2016
Olin pahassa kusessa. Porvoolaiselle tallille oli juuri saapunut "koulutettu" muuli, joka kuitenkin muistutti eleiltään ja varaustasoltaan olevan lähempänä villimuulia. En osannut tehdä sen kanssa yhtään mitään, mutta onneksi tallinomistaja oli apunani. Mutta kun eläin pyörittelee karsinassa silmiään ja on valmis pakenemaan takaisin sinne, missä oliivipuut reunustavat laidunta, ei siinä juurikaan auta että "itsevarmasti vaan menet sinne".
Muistan edelleen sen tunteiden kirjon, jota kävin läpi ensimmäisen viikon aikana. Olin odottanut muulini saapumista kuumeisesti, olisihan se minun uniikki lumihiutaleeni. Sitten se saapui ja ei helvetti.. Parin päivän jälkeen jouduttiin vaihtamaan tallipaikkaa tallille, jossa on tukevat lankkuaidat ja pihattomahdollisuus. Sitten mietin, että miten hoidan reklamaatioasian, koska olihan minulle myyty muuli reilusti pienempi, kuin mitä sen piti olla. Ja olihan sen koulutuspuolikin vähän niin ja näin. Lopulta en jaksanut vääntää, reklamaatiot saivat jäädä. Otin opikseni ja toivottavasti joku muukin, joka on blogia lukenut.
Helmikuussa lähinnä syöttelin muulilleni leipiä aidan takaa, koska se oli ainut tapa päästä sen lähelle. Samassa tilassa se ei nimittäin päästänyt kosketusetäisyydelle. Jos sain sen sisään, se tuli kyllä kiltisti talutuksessa talliin, jossa sain sen harjattua ja opetin sille kavioidennostoa. Muuli oli todella herkkä, arka ja pelokkaan oloinen, mietin kyllä siinä jo, että ei tästä taida peliä tulla. Niin, ja suunnilleen kaikki, mitä etukäteen pelkäsin, ne toteutui.
 |
| Muulin huolestuneet ensiaskeleet Suomessa, |
Helmikuu 2017
Tänä talvena oli lunta ja jäätä ja se rajoitti tekemistämme aika paljon. Tein talvella aika paljon positiivista vahvistamista tarhassa tai kentällä. Totutin sen lisäksi muulia kärryihin, olin ostanut ne juuri työkaveriltani, koska alkujärkytyksen jälkeen ensimmäinen vuosi Muulin kanssa menikin ihan kivasti ja olin aika toiveikas tulevaisuuden suhteen.
Jostain syystä ajattelin, että ei Muulista ehkä ratsua tule, vaikka selässä kävinkin syksyllä, mutta ajopeli varmaan tulee helpommin. Minulla oli päässäni sellainenkin harhaluulo, että sen nyt saisi ajokoulutukseen mihin vain.
 |
| Mites se nyt.. |
Helmikuu 2018
Muuli asusteli Sonkajärvellä, jossa se oli Sannan luona koulutuksessa, ratsukoulutuksessa. Olimme sitä kyllä kotitallilla ratsastaneet, mutta homma ei oikein edennyt, koska Muuli sai slaakeja milloin mistäkin ja myönnän suoraan, että minua pelotti ajatuskin ratsastamisesta. Minun ei siis todellakaan kannattanut jatkaa sen kanssa, tai en olisi jossain vaiheessa uskaltanut ratsastaa enää ollenkaan.
Sanna lähetteli minulle aktiivisesti videoita ja kertoi koulutuksen etenemisestä ja itse hykertelin kotona, pian minulla olisi supermuuli! Nautin myös kovasti ajasta, kun Muulia ei ollut. Jos satoi vettä, saatoin vain olla peiton alla ja katsella telkkaria. Pelkäsin myös, että Muuliprojekti olisi vain koulutusten viikkopostausten armoilla, mutta minulla oli asiaa yllättävän paljon! Aikaahan nimittäin oli, vaikka teinkin koulutusajan pitkästä aikaa jälleen kahta työtä.
Sanna teki hienoa työtä. Aloitti maastakäsin ja ratsautui ensimmäisen kerran helmikuun alussa. Koulutukselle ei ollut mitään sen suurempia tavoitteita, vain se, että Muulilla voisi maastoilla pitkin ohjin, eli rennosti ja kaikissa askellajeissa. Sanna kirjoittelu helmikuun lopussa vieraskynäpostauksen, jossa käy läpi kahta ensimmäistä kuukautta Muulin kanssa.
 |
| Ensimmäisiä ratsastuskertoja, kuva tosin maaliskuun alusta. |
Helmikuu 2019
Tämä helmikuu ei mennyt omalta osaltani ihan putkeen. Muulille oli juuri laitettu tuliterät hokkikengät ajatuksena tehdä tiukkaa treeniä mm matkaratsastuskilpailuja varten. No, sitten polvestani leikattuun eturistiside ja olin itse pelistä pois. Onneksi huippustuntit kävivät liikuttamassa Muulia! Esimerkiksi tästä postauksesta voi kurkata, miltä näytti meno, kun Tiina oli Muulin kanssa maneesilla. Linkitin sen siksikin, kun en löytänyt näitä videoita osaksi tekemääni videokoostetta.
Ennen leikkausta nautin kyllä maastoilusta. Vaikka Muuli palasi koulutuksesta jo heinäkuun alussa, meni meillä siinä puolisen vuotta silti rakentaa sellaista rentoa maastoilufiilistä. Muuli taantui selkäännousuissa ja ne olivat aika haastavia. Joskus juurikin tässä vuoden alussa niihin alkoi tulla parannusta. Muuli liikkui enimmäkseen maastossa ja yleensä aina toisen ratsukon kanssa. Menin bosalillakin, vaikka Muuli ei aina ollut ihan täysin hallinnassa. Tarkoitan tällä siis sitä, että se esitteli kevätjuhlaliikkeitä ja yritti painella kavereiden ohi pää koipien välissä. Se ei ollut siis kovinkaan vaarallinen itselleen tai minulle.
Kun vuosi aiemmin sain makoilla sohvalla siksi, kun Muuli oli Sonkajärvellä, makoilin tämän helmikuun polvileikkauksen takia.
 |
| Muuli maneesilla Tiinan kanssa |
Helmikuu 2020
Voitteko kuvitella, VIIDES helmikuu, jona Muuli on Suomessa?! Ja että se kääntyi juuri 7-vuotiaaksi! Kauas on tultu alkuajoista, mutta paljon on vielä tekemistä. Tai oikeastaan, mitään ei välttämättä tarvitse tehdä mutta pieni tasainen kehitys pitää mielet virkeänä!
Kelit ovat olleet vähän huononlaisia, mutta ainakin tiet ovat olleet useasti pehmeät ja on ollut mukavaa ravata ja laukata, ihan kuin kesäkeli olisi. Paitsi että on 0 astetta lämmintä ja jäätävää tihkua. Olen käynyt maastossa sekä kaveriratsukon kanssa että yksin. Pimeämaastoilu on hieman jännittävää, mutta Muuli kyllä keksii jännittäviä asioita päiväsaikaankin. Nykyään se pelkää kovasti kissoja. Ja kissan nähtyämme se pelkää sen jälkeen suunnilleen kaikkea mikä liikkuu ja mikä ei liiku. Kivipelon se kehitti syksyllä.
Nautin silti sen kanssa maastoilusta. Sen reaktiot ovat hyvin ennakoitavissa ja kun vain odottelen, pääsemme yleensä pelottavan asian ohi ihan sujuvasti. Kun pari vuotta sitten olisin ollut ihan paskanjäykkänä näissä tilanteissa, tuntuvat ne nykyään mukavilta pikkuhaasteilta.
Muulilla on taas kengät, mutta taisin laitattaa ne aivan turhaan täksi talveksi. Olisimme selvinneet ilman kenkiä käyttämällä nastamonoja aina tarvittaessa. Niitäkään ei olisi tarvinnut kovinkaan montaa kertaa käyttää. Kengäthän laitatin vuosi sitten siksi, kun en enää jaksanut bootsipelleilyä, ne kun lentelivät niin helposti jaloista.
Alla on kooste, johon kokosin klippejä aina jokaisen vuoden helmikuulta. Jos videoita ei tullut kuvattua, saattaa koosteesa olla klippejä myös tammi- tai maaliskuulta.
Helmikuu 2021?
Vuoden päästä näen meidät Muulin kanssa aika samanlaisessa tilanteessa. Meillä on lumitalvi ja ollaan päästy tekemään ekaa kertaa ikinä hankitreeniä. Muuli on siis tosi fitissä kunnossa, sillä olemmehan treenanneet koko ajan matkaratsastuskisoihin. Keskinopeudet ovat ihan perusmaastoillakin reilu 8 km/h, joten tasonnousu kakkostason matkoille on mielessä tänä kesänä. Itsekin olen harvinaisen fit, olenhan viimein ymmärtänyt oheisliikunnan tärkeyden ja varsinkin kestävyyskuntoni on hyvä.
Lumentulon ansiosta olen viritellyt pulkkaakin Muulin perään ja minua se vetää käynnissä, mutta ei sen nopeammassa vauhdissa. On se myös vetänyt pitkin laidunta pulkka perässään, mutta siihen on aisat, joten se ei tule jaloille.
Muuli on pysynyt todella terveenä, kaikeksi onneksi, ja se tuntuu nauttivan elämästään. Käytösongelmat ovat takanapäin runsaan kisaamisen ja reissaamisen takia. Traileriin se suorastaan kirmaa sisälle. Kisaamisesta huolimatta nautin todella paljon maastoreissuista Muulin kanssa. Olemme kartoittaneet lähiseudun maastoja ja teemme aika pitkiäkin reissuja, eväät mukana satulalaukussa. Elämä on aika mukavaa.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti