Muuli on eläin ja eläimet tekevät asioita aina jostain syystä. Ne tekevät asioita, josta ne hyötyvät ja välttelevät asioita, jotka ovat epämukavia. Minä annan joko painetta ja Muuli myötää. Tai sitten palkkaan leipäpalalla jostain tosi hyvästä suorituksesta ja Muuli yleensä tarjoaa tätä toimintaa jatkossa enemmän. Leipäpaloja menee myös silloin, kun opetan sille jotain naksutinkoulutustyyliin positiivisella vahvistamisella.
Ei tässä ole mitään johtajuutta tai mitään sen syvällisempää. Meillä on eläin ja sitten on ihminen. On paine, sen poisto ja nami ja sen antaminen.
Jos homma on tehty hyvin ja tarpeeksi hitaasti siedättäen, ei pitäisi periaatteessa tulla tilannetta, jossa eläintä pitäisi komentaa. Jos Muuli vähän steppaa käytävällä, palautan sen peruuttamalla paikoilleen. Opetan sitä siis seisomaan paikoillaan. Jos se meinaa kävellä niskaani, annan painetta ja se palaa taakseni hyvän välimatkan päähän.
Ratsain se saattaa tehdä kevätjuhlaliikkeitä syystä, että se pelästyy jotain tai paneistuu liikaa. Ihan hiljattain sain elämäni kyydit, kun annoin pohkeella Muulille painetta, että se jatkaisi laukalla hiekkakasan ohi. Hiekkakasan kohdalla painetta oli liikaa (pohje + pelottava kasa). Pysyin selässä. Näissä tilanteissa en komenna, koska se paineistaisi Muulia vielä enemmän.
Mitä paremmin opin tunnistamaan Muulin tarpeita ja elämää, sitä paremmin voin sen käyttäytymistä ymmärtää ja toimia eri tilanteissa oikein. Tällä tarkoitan sitä, että tunnistan häiriötekijät enkä anna painetta väärässä kohdassa. Yritän myös jatkuvasti ja aktiivisesti päästä eroon Muulin inhimillistämisestä. Kun annamme eläimille inhimillisiä piirteitä ja selittelemme niillä niiden käytöstä, on se vähän sama kuin uskoisi sekä Jumalaan että Joulupukkiin.
Me ihmiset olemme sellaisia, että selittelemme kaikkea outoa yliluonnollisilla asioilla, jotta saisimme asiaan jotain tolkkua. Mitä enemmän opin Muulin käyttäytymisestä, sitä enemmän voin sanoittaa sitä järkevästi. Muulilla on paljon käytöksiä, joihin minulla ei ole antaa sanakirjavastausta, osa on ehkä menneisyyden haamuja. Eläimet muistavat koko loppuelämänsä kaikki vaaranpaikat, jossa ne ovat olleet. Niiden on pakko, muuten ne olisivat kuolleet sukupuuttoon.
Muulissa ja sen käytöksessä on vielä paljon opittavaa. Mielenkiintoista tästä tekee se, ettei se käyttäydy suoraan kuten hevonen tai aasi. Muulit tuntuvat olevan ihan oma juttunsa, mutta niillä on keskenään paljon samoja piirteitä. Muun muassa erittäin korkea itsesuojeluvaisto. Jos muulit olisivat ihan oma eläinlajinsa, olisivat ne varmasti viimeiset elossa olevat eläimet maapallolla siinä vaiheessa, kun ihminen on tuhonnut kaiken muun.
Sen pituinen se.
 |
| Kuva Muulista neljän vuoden takaa 20.2.2016, kun se oli juuri saapunut Suomeen. Meillä onkin tänään siis nelivuotispäivä! |
Ei kommentteja
Lähetä kommentti