Muuliprojekti: Aasi kärsii mahahaavasta yhtä paljon kuin hevonenkin, mutta ei vain näytä kipuaan yhtä selvästi

Aasien mahahaavat ovat yleisempiä kuin uskoisi, mutta muuttamalla aasien ruokintaa luonnollisempaan suuntaan, voidaan myös mahahaavalta välttyä. Sekä hevonen ett äaasi ovat laiduntavia eläimiä, joiden ruuansulatuselimistö toimii täysin samoin, kuin silloin, kun ne elelivät vielä villeinä. Hevoseläinten kuuluu laiduntaa melkein jatkuvasti koko päivän ajan, jolloin niiden mahalaukussa on jatkuvasti pieni määrä ruokaa. Niiden ruuansulatus on tottunut tähän ja tuottaa suolahappoakin jatkuvasti. Jos suolahapolla ei ole ruokaa käsiteltävänä, se alkaa käsitellä mahalaukun seinämiä. Ja se ei ole hyvä juttu.

Mahahaava on tila, jossa aasin mahalaukussa oleva suolahappo pääsee jyystämään mahalaukun seinämää ruuan sijaan. Mahahaavat sijaitsevat joko mahalaukun yläosassa tai rauhasosassa. Yläosan haavaumat ovat lääkäreille tuttuja ja ne syntyvät helposti jos aasia paastotetaan tarkoituksella tai se on syömätön esimerkiksi hammasvaivojen takia päivän tai useamman tai syö muuten normaalia vähemmän. Tai ihan vain siksi, että mahalaukku ehtii tyhjentyä ruokintakertojen välissä. Erään tutkimuksen mukaan jo kuuden tunnin ruokintaväli nostaa mahahaavan riskiä.

Rauhasalueen, eli mahalaukun alaosan, mahahaavoja todetaan hevospuolella yhä enemmän, mutta niiden syntymekanismi on vielä hieman hämärän peitossa, toteavat Kati Niinistö ja Riitta-Mari Tulamo Helsingin yliopistolta. Haavaumia voi tulla myös ohutsuoleen.

Hevosilla mahahaavaa on tutkittu melko paljon. Ulkomaisissa tutkimuksissa on todettu sen olevan erittäin yleinen kaikilla hevosilla, siis sekä kilpureilla että varsoilla. Jopa 88% kilpahevosilla todettiin eri asteisia mahahaavoja. Kilpahevosiksi luettiin täysiveriset laukkahevoset ja ravurit. Urheilu- ja harrastehevosilla oli mahahaavaa 37-66 prosentilla ja varsoillakin puolella oli muutoksia. Matkaratsuilla mahahaava oli erittäin yleinen ja siitä kärsi pitkän matkan kisahevosista kisakaudella jopa 93 % ja lepokaudellakin 48%. Monella hevosista muutokset olivat lieviä ja oireettomia, mutta haavojen yleisyys yllätti tutkijat. Mahahaava myös paranee itsestään, kun hevosen elinolot muuttuvat sille luonnollisemmiksi, joten voi olla, että jokainen kesyhevonen kärsii mahahaavasta jossain vaiheessa elämäänsä.

Mahahaava tuottaa kipua hevoselle ja aasille. Tyypillisiä oireita ovat hampaiden narskuttelu, ähky, lisääntynyt syljeneritys, laihtuminen, ruokahalun menetys, alentunut suorituskyky, muutokset luonteessa ja käytöksessä ja huono karvapeite. Varsat voivat ripuloida. Aikuiset hevoset voivat olla myös täysin oireettomia ja aaseille tehdyn tutkimuksen mukaan myös aasit ovat useimmiten täysin oireettomia. Aasi onkin tutkitusti hevosta parempi peittämään kipunsa, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö aasin mahahaavamahdollisuutta tule ottaa huomioon ja hoitaa vaiva pois muuttamalla aasin elinolosuhteita.

Aasin luonnollinen elinympäristö sisältää virikelaitumen, paljon tilaa, raikasta vettä ja pienen lauman.

Hevospuolella mahahaava on yleisesti tunnettu ja tutkittu vaiva ja sen mahdollisuus otetaan huomioon yleensä aina, kun hevosen käytös muuttuu yleensä omistajan kannalta negatiiviseen suuntaan. Aasien mahahaavoista ei kuitenkaan ollut mitään tutkimusta ennen kun tutkijaryhmä Burden, Gallagher, Thiemann ja Trawford englannin Donkey Sanctuarystä tekivät oman tutkimuksensa aiheesta. Tutkimus julkaistiin 2008. Lisäksi toinen mutta paljon pienemmällä aasiotannalla toteutettu tutkimus on tehty Espanjassa ja julkaistu 2015.

Donkey Sanctuaryssä tehdään rutiininomainen ruumiinavaus kaikille kuolleille ja lopetetuille aaseille, joita heillä on ollut hoidossaan. Vuosien 2005 ja 2006 välillä tutkimuspöydällä käväisi 533 aasia joista 426 otetiin mukaan tutkimuksiin. Sama patologi kävi nämä kaikki aasit läpi ja merkitsi ylös kaikki huomiot ruumiinavauksen yhteydessä. Näin aasien raportit olivat varmasti verrannollisia keskenään. Tutkimukseen otettiin vain yli kaksivuotiaat aasit.

Yksikään aasi ei näyttänyt eläessään merkkejä mahahaavasta eikä niitä lopetettu mahahaavaepäilyjen takia, vaan muista syistä.

Patologi merkitsi ylös monia seikkoja kuolleista aaseista ja erityisesti huomionsa mahahaavasta. Hän merkitsi kunkin aasin mahahaavojen sijainnin tai sijainnit ja määritteli mahahaavatilanteen skaalalla 1-4, joista ykkönen tarkoitti lieviä muutoksia ja nelosessa tilanne oli erittäin paha.

Tulokset olivat melko kamalia, peräti 41 prosentilla aaseista oli jonkinasteisia muutoksia mahalaukun seinämissä. Luku on suuri, kun otetaan huomioon, että Donkey Sanctuaryssä aasit elävät kaikessa rauhassa pihatoissaan aasikavereiden kanssa, voivat liikuskella ja syödä oman fiiliksensä mukaan, eikä ihminen järjestä niille mitään erityisohjelmaa. Niiden pihatot on kuivitettu oljella ja kesäisin ne pääsevät myös virikelaitumille. Niiden elämä on siis niin luonnonmukaista, kuin se nyt tarhaolosuhteissa voi vain olla.

Haavaumista suurin osa, 89%, löytyi margo plicatuksen alueelta, eli mahalaukun alaosan rauhasosan ja yläosan epiteeliosan rajakohdasta. Mahalaukun yläosassa ei ole suojaavaa limakerrosta, joten se on herkkä hapon aiheuttamalle ärsytykselle varsinkin hevosen ja aasin liikkuessa. Tämä kohta on myös yleisin paikka hevosten mahahaavoille. Suurimmalla osalla aaseista haavaumia oli vain yhdessä kohdassa, vain 19 aasilla haavaumia oli kahdella tai useammalla alueella.

Suurin osa haavaumista, 49%, oli keskikokoisia, eli 2-10 neliösenttimetrin kokoisia alueita. Pieniä, ei alle 2 neliösenttimetrin kokoisia oli 28% ja suuria oli 23%. Hevosten mahahaavoista taas suurin osa on pieniä, enintään yhden neliösenttimetrin kokoisia. Tutkijat arvelivat eron johtuneen aasien korkeammasta iästä, muista samanaikaisista terveysongelmista ja korkeammasta kivunsietokyvystä. Kivunsietokyvyllä tarkoitettiin sitä, että kun aasi alkaa oireilla mahahaavaa, on tilanne sen mahassa jo hyvin paha. Hevonen oireilee paljon pienemmästä ja tulee sen takia tutkittua varhaisemmassa vaiheessa.

Kun lukemat aasien ruumiinavauksista oli saatu, alkoivat tutkijat haravoimaan syitä näin runsaiden mahahaavojen takaa. Aaseista oli kirjattu ylös myös muita tietoja, kuten mitä ne söivät, minkä ikäisiä ne olivat ja millaisessa ympäristössä ne asuivat. Tutkimuksessa avatut aasit olivat peräisin seitsemästä eri Donkey Sanctuaryn toimipisteestä.

Donkey Sanctuaryn aasit elävät kuvankaltaisissa halleissa ja pihatoissa, jossa niillä on olkikuivitus ja vapaa kulku ulos ja sisään. Tämä kuva on kuitenkin otettu Belgiassa vastaavanlaisessa aasienpelastusjärjestössä.

Tutkituista aaseista suunnilleen puolet oli tammoja ja puolet ruunia, oreja ei Donkey Sanctuaryssä ole, koska ne ruunataan heti niiden saavuttua. Aasin sukupuolella ei ollut merkitystä mahahaavojen yleisyyteen. Hevospuolen tutkimuksissa orien on todettu saavan herkemmin mahahaavoja, mutta tätä ei voitu tässä tutkimuksessa aasien kohdalla todeta.

Tutkittujen aasien keski-ikä oli sekä tammoilla että ruunilla keskimäärin 30,5 vuotta vaihteluvälin ollessa 6,8 vuotta. Pöydälle päätyi siis melko iäkkäitä pitkäkorvia, koska hoito Donkey Sanctuaryssä on erittäin hyvää. Aasien iällä ei todettu olevan vaikutusta mahahaavan esiintymiseen. Hevospuolen tutkimuksissa on yleensä keskitytty paljon nuorempiin hevosiin. Kisahevosten keski-ikä on paljon matalampi kuin tutkittujen aasien huomattavan korkea ikä. Olisikin mielenkiintoisa saada hevospuolelta tutkimus, jossa on tutkittu eläkeläishevosia ja toisaalta tutkimustuloksia myös nuoremmista aaseista. Aasien voidaan kuitenkin todeta olevan paljon pitkäikäisempiä kuin hevosten, jos otetaan huomioon ei-työtätekevät harrasteaasit.

Yksi syy mahahaavoille voisi olla aasien aiempi elämä. Donkey Sanctuaryyn yhdistetään pääsääntöisesti kaltoinkohdeltujen aasien hoito, mutta totuus on se, että suurin osa aaseista tulee hyvistä kodeista ihmisiltä, jotka eivät syystä tai toisesta voi enää aasejaan pitää. Alle puolet aaseista on siis kokenut kaltoinkohtelua. Tässä tutkimuksessa ei kuitenkaan otettu huomioon aasien taustoja tältä osin.

Aaseista huomattiin verinäytteiden perusteella, että 18 prosentilla lopetetuista aaseista oli myös hyperlipemia, joka altistaa merkittävästi mahahaavalle. Näistä aaseista mahahaava olikin 62 prosentilla. Hyperlipemia on tila, jossa aasin elimistö alkaa yleensä syömättömyyden takia käyttää energiavaroja sen rasvasta. Veren rasvapitoisuus kasvaa ja kasvaessaan liian suureksi, on tila aasille hengenvaarallinen ja sen takia aaseja Donkey Sanctuaryssä myös lopetettiin. On helppoa nähdä yhteys hyperlipidemian ja mahahaavojen välillä, syömättömyys ja paastoaminen muodostaa hevoseläimelle käytännössä aina jonkinasteisia mahahaavoja ja tilanteen pitkittyessä nämä haavat syvenevät.

Aaseista moni sairasti ennen lopettamistaan ja aaseista moni sai kipulääkettä, mutta niiden ei todettu vaikuttaneen mahahaavaan. Vain munuaissairauksia sairastaneilla aaseilla riski oli korkeampi, mutta sen syy on helppo nähdä. Näillä aaseilla on pääsääntöisesti huono ruokahalu, jota on heräteltävä täysrehuilla. Kun aasi ei syö riittävästi tai se ei syö riittävästi karkearehua, mahahapot pääsevät jyystämään mahan seinämää. Syynä tähän on muun muassa se, että syödessä karkearehua aasi pureskelee enemmän. Sylkeä kehittyy sylkirauhasissa vain leukojen liikkuessa eli ei esimerkiksi Pavlovin koirien tapaan heinäkassin jo lähestyessä. Mitä enemmän leuat louskuttavat, sitä enemmän sylkeä erittyy. Sylki nimittäin on se juttu mahahappojen kanssa, sillä se neutraloi mahahappoja ja aloittaa ruuansulatusprosessin jo hevoseläimen suussa. Sylkeä erittyi Meyerin tutkimuksen mukaan eniten kuivaa heinää ja olkea syödessä ja vähiten pellettimuotoista rehua syödessä.

Tutkitut aasit jaettiin kolmeen ryhmään sen perusteella, millaisella ruokinnalla ne olivat olleet ennen kuolemaansa. Pelkkää karkearehua eli heinää ja olkea saaneita aaseja tutkimuksessa oli 37%, karkearehua ja viljapohjaista täysrehua sai 34% ja karkearehua ja kuitupohjaista täysrehua sai 29% aaseista. Näitä aasiryhmiä tarkasteltaessa syntyivät myös ensimmäiset erot.

Aasit, jotka saivat viljapohjaista täydennysrehua kärsivät herkemmin mahahaavasta. Mahahaavaisista aaseista 55% oli näitä. 33% mahahaavaisista aaseista söi heinän lisäksi kuitupohjaista täydennysrehua ja 34% oli pelkällä heinällä. Mahahaavaa oli siis myös aaseilla, jotka laidunsivat tai söivät pihatossa vapaasti olkea ja saivat heinää säännöstellysti. Donkey Sanctuary kertoi antavansa viljaa ja viljapohjaisia täysrehuja aaseille, jotka eivät muuten syö riittävästi tai ovat turhan laihoja. Useimmat tällaiset aasit olivat juurikin iäkkäämpiä tapauksia.

Tulokset ovat linjassa hevospuolen tutkimusten kanssa, sillä hevosillakin on todettu suuren tärkkelysmäärän lisäävän selkeästi mahahaavariskiä. Tärkkelystä on kaikissa viljoissa ja viljapohjaisissa rehuissa eikä se kuulu hevosen tai aasinkaan luonnolliseen ruokavalioon.

Pukkilassa Hutkon tilalla pitkäkorvat, eli sekä aasit, muulit että muuliaasit, syövät laitumella ruokintatelineistä olkea. Heinää ne saavat erittäin säännöstellysti ja kesäaikaan heinän korvaa virikelaidun.

Hengitystiesairauksista kärsivät aasit yllättivät tutkijat. Niillä oli nimittäin mahahaavaa hieman vähemmän, kuin muilla aaseilla, vaikka näiden aasien pihatoissa on olkikuivike korvattu kumimatolla pölyn vähentämiseksi. Aasit eivät siis pääse jatkuvasti käsiksi karkearehuun, vaan ruokitaan heinällä säännöllisin väliajoin. Samankaltaisia tuloksia on myös hevospuolelta, eli säännöstelyllä mutta runsailla ruokintakerroilla olevilla hevosilla on mahahaavaa vähemmän kuin vapaalla heinällä olevilla hevosilla. Tällaista ruokintaa puoltaa myös se, että vapaalla heinällä yhä useampi hevonen on aivan liian lihava ja lihavuus taas altistaa muille terveyshaitoille, kuten kaviokuumeelle. Aasi on hyvin alkukantainen eläin siinä mieless, että se lihoo ravinnolla, jolla hevonen näkisi nälkää. Sen takia aasille sopii hyvin vapaa olkiruokinta ja säännöstelty ja tiukka heinäruokinta. Aasin ruuansulatus eroaa hevosesta siinä, että se pystyy käyttämään hyväkseen paljon kuitupitoisempaa karkearehua. Suomessa tähän tarpeeseen voidaan vastata oljella.

Donkey Sanctuaryn tutkimuksessa ei aasien taustatietoja kerätty lomakkeelle kovinkaan tarkasti. Hengitystiesairauksista kärsivistä aaseista tiedettiin entuudestaan, että ne asuivat erilaisessa pihatossa kuin muut aasit ja niiden ruokinnat ovat säännöstellyt. Muista aaseista tällaisia tietoja ei kerätty, joten tutkijat heittivät ilmoille ajatuksen uudesta tutkimuksesta, jossa aasien taustatiedot otettaisiin tarkemmin huomioon.

Hevosten kipuilmeitä ja -eleitä on tutkittu viime vuosina paljon ja ainakin yksi tutkimus on tehty myös aaseista. Siinä todettiin, että kipeät aasit pitävät päätään alempana, silmiään puoliksi kiinni, makailevat enemmän eivätkä jaksa kiinnostua ympäristön tapahtumista yhtä paljon, kuin kivuttomat toverinsa. Muutokset kipulääkittyjen ja lääkitsemättömien aasien välillä olivat kuitenkin melko pieniä ja jäävät helposti tavan tallaajalta huomaamatta. Ei siis ihme, että mahahaavakin on näin yleinen rauhallisina pidettyjen aasien keskuudessa. Kun hevosella mahahaavan oire voi olla liikkumishaluttomuus, pidetään sitä aasin kohdalla täysin normaalina ja klassisena luonteenpiirteenä. Ja jos aasi taas on erittäin liikkuvainen ja aktiivinen, pidetään sitä helposti epänormaalina, mitä se saattaa toki jossain tapauksissa ollakin.

Mahahaavaisista hevosista osa saattaa olla apaattisen oloinen kiemurteleva etana kun joku toinen tuntuu saavan virtapiikkejä ja pelkotiloja milloin mistäkin. Nämä tulkitaan herkästi ratsastajan testailuksi ja sikailuksi.

Aaseilla todetaan olevan hyvin korkea kipukynnys, eli sen kipu on nähtävissä vasta, kun kipua on erittäin paljon. Tämä on yksi syy siihen, miksi aasi on kehitysmaissa niinkin suosittu kuormajuhta kuin on. Se saattaa olla hyvinkin suurissa tuskissa ja silti jatkaa työntekoa normaalisti. Aasilla on siis suuri selviytymisvaisto, luonnossa se ei saa näyttää kipuaan käyttäytymällä normaalista poikkeavalla tavalla, koska silloin se kiinnittäisi petoeläinten huomion.

Paljon makaileva, päätään riiputtava ja silmiään vain puoliksi auki pitävä aasi voi hyvinkin olla kipeä. Tämä aasivanhus asuu belgialaisen aasinpelastusjärjestön hoivissa ja sen selässä on nähtävillä epäsopivan tai huonosti pehmustetun kuormasatulan jäljet.

Hevosiin verrattuna aasia on jalostettu paljon vähemmän. Hevosjalostuksessa on jo vuosisatojen ajan kiinnitetty huomiota luonteeseen. Työhevosista on jalostettu rauhallisia järkäleitä kun taas täysiveristen kuuluu painaa kovaa. Arabien toivotaankin kulkevan häntä pystyssä ja sieraimet suurina ja syttyä hyvin pienistä asioista. Aasin jalostus taas on ollut paljon maanläheisempää. Joko kesyaasit ovat lisääntyneet vapaasti keskenään tai sitten on käytetty lähimpänä olevaa oria. Aasien luonteeseen ei siis ole kiinnitetty huomiota. Luonnonvalinta on tavallaan ollut pelissä myös. Kun suurin osa maailman aaseista on kehitysmaissa, kuolevat heikot yksilöt pois ennen lisääntymisikää tai ainakaan montaa varsaa ne eivät elämänsä aikana ehdi saada. Kesyaasin selviytymisvaisto on siis edelleen hyvin korkea.

Suuren aasien mahahaavatutkimuksen jälkeen Donkey Sanctuaryssä tehtiin muutoksia mahahaavan vähentämiseksi. Viljapohjaisista täysrehuista luovuttiin kokonaan ja ruokintaosasto kehitti mm TopSpecin kanssa aaseille sopivan kuitupitoisen ja viljattoman täydennysrehun. Rehu kattaa aasin kivennäistarpeen ja riittää ravitsemaan aasin silloinkin, kun se on pelkällä olkiruokinnalla. Nyt kymmenen vuoden jälkeen tutkimuksesta Donkey Sanctuary kertoo, että mahahaavatapauksia on saatu vähennettyä 80% kymmenen vuoden takaisista lukemista. Melkoinen saavutus!

Mahahaavan diagnosointi vaatii paastottamista

Mahahaava voidaan diagnosoida varmasti vain tähystämällä aasin mahalaukku klinikalla. Ennen tätä aasia on paastotettava 16 tuntia, jotta mahalaukku on tyhjä. Toisaalta jo näin pitkä paasto voi aiheuttaa haavaumia tai pahentaa niitä.

Jos oireet ovat hyvin selkeät, voi aasille ilman tähystystä aloittaa hoitokokeilu. Lääkkeenä käytetään yleensä omepratsolia, eli tutummin Gastrogardia. Se on pastamuotoinen lääkeaine, jota annetaan kerran päivässä tyhjään mahaan. Lääkkeen on todettu parantavan mahan yläosan haavoja. Jos aasin olemus ja kunto parantuu kokeilun aikana, oli sillä hyvin todennäköisesti mahahaavoja.

Pelkkä lääkehoito ei kuitenkaan pidemmän päälle auta, vaan myös aasin elinympäristössä on tehtävä muutoksia luomalla aasille mahdollisimman luonnonmukainen elämä. Aasin kohdalla tämä tarkoittaa kuitupitoista karkearehua joko jatkuvasti tai pienissä erissä useasti päivässä annosteltuna. Olki sopii aasille tähän tarkoitukseen hyvin. Lisäksi aasille annetaan heinää pieni määrä vuorokaudessa. Viljapohjaisia täysrehuja ei tule antaa ollenkaan eikä kauraa edes herkkuna. Heinän ja oljen lisäksi aasille annetaan siis vain sen omat kivennäiset. Jos aasia on lihotettava, kannattaa se tehdä lisäämällä heinäannosta. Jos aasi on laumassa, eikä yksilöllinen heinäruokinta onnistu, on etsittävä täysin viljaton ja mahdollisimman kuitupitoinen täysrehu. Rehusatsi jaetaan useampaan ruokintakertaan päivässä ja ennen rehun antamista aasille annetaan tuppo heinää. Heinätuppo saa aikaan syljenerityksen ja mahaan siirtynyt heinämassa suojaa aasin mahaa.

Aasin mahahaavaoireet

Aasien mahahaavaoireita voi olla vaikeaa tai peräti mahdotonta tunnistaa, koska tutkijatkin totesivat aasien olevan täysin oireettomia ulkoisesti. Mahahaavaa on kuitenkin syytä epäillä jos tietää, että aasien ruokintavälit ovat pitkiä ja ne ehtivät seisoskella useamman tunnin ilman pureskeltavaa.

Jos aasit kolistelevat ja huutavat aamuisin kovasti ennen heinätarjoilua, voi se tarkoittaa sitä, että mahalaukut olivat ehtineet olla tyhjänä liian kauan ja aasit ovat sen takia nälkäisiä. Jos aasi maastossa talutusreissulla hyökkää jatkuvasti ihmisestä välittämättä heinän tai puiden lehtien kimppuun, voi sekin kertoa mahahaavasta. Aasi siis hoitaa itse itseään, kun sillä on mahdollisuus, eli se tietää kyllä, että syöminen helpottaa oloa, kun vatsahapoilla on oikeaa tekemistä. Ennen liikuntaa aasille kannattaakin antaa tuppo heinää tai olkea, jolloin vatsalaukun hapoilla on heinää sulatettavanaan. Tässä on kaksi etua. Mahalaukku ei ole tyhjänä, koska liikunnan aikana ei ole välttämättä mahdollista syödä ja mahahappo ei pääse hölskymään vapaasti tyhjässä mahalaukussa polttaen mahalaukun yläosaa.

Toisaalta on muistettava aasin alkukantaisuus ja selviytymisvaisto. Luonnossa villiaasi syö aina, kun se on mahdollista ja näin toimii myös kesyaasi.

Stressi liittyy mahahaavaan ja stressi voi tosiaan edesauttaa haavaumien syntyä, koska stressaantunut eläin ei syö välttämättä riittävästi, tarpeeksi usein tai pureskele riittävästi. Yliopistollisen eläinsairaalan sivuilla todetaan, että jos mahahaavaisen hevosen elämästä poistetaan mahahaavalle altistavat tekijät ja hevonen jätetään lomalle, se parantuu itsestään muutamassa viikossa. Aasin kohdalla stressi on erittäin mahdollinen mahahaavan aiheuttaja. Aasin luonne ei juurikaan muutu, vaikka se kärsisi hyvin kovista kivuista tai stressistä, joten kaikkien sen elämässä tapahtuneiden muutosten yhteydessä on otettava huomioon mahahaavariski. Aasin ruokailua on seurattava esimerkiksi silloin, kun se varsana vierotetaan emästään, se vaihtaa kotia tai sen kaveri vaihtuu. Nämä kaikki asiat saavat aasille ainakin hetkellisen stressin.

Itse kiinnitän Muulin syömiseen huomiota silloin, kun olemme poissa kotoa ja trailerimatkoilla. Tähän asti se on syönyt trailerissa vaihtelevasti. Välillä se on syönyt erittäin hyvällä ruokahalulla kun taas joillakin matkoilla heinäverkko on melkein koskematon. Muulilla on hyvä ruokahalu, joten syömättömyys ei ole koskaan hyvä asia. Toisaalta se ei koskaan kotioloissa hotki heinäänsä, vaan tarhakaverinsa Elsan kanssa saattavat pitää pienen lepotauon syömisestä ja hengailla hetken aikaa. Tallillamme on lisäksi neljä ruokintakertaa päivässä ja lisäksi pisin ruokintaväli, eli yöaika, on hoideltu oljella.

On kuitenkin Muulin vastuulla ruokkia itsensä, eli jos olki ei maistu, niin olen tehnyt voitavani.

Ennen maastoreissua ratsulle kannattaa antaa tupollinen heinää, jotta mahan suolahapoilla on "oikeaa työtä" eivätkä hapot hölsky valtoimenaan pitkin mahalaukkua korventaen myös mahalaukun yläosaa. Kuvan vuonohevosmuulit on kuvattu belgialaisella Hepscheid Longears Trails-tallilla.

Myös Espanjassa samankaltaisia tuloksia

Myös Espanjassa toteutettiin samantyyppinen tutkimus, mutta paljon pienemmällä otannalla. Tutkijakolmikko Briceno, Lamprea Garrido ja Mendez Sanchez kävi läpi kymmenen andalusianaasin ruumiinavauksen ja kiinnittävät huomiota erityisesti mahahaavoihin. Tutkitut aasit olivat iältään 4-16 vuotiaita ja niistä neljä oli oreja tai ruunia ja kuusi oli tammoja. Tutkimus julkaistiin 2015

Näiden aasien mahahaavat luokiteltiin aiemman tutkimuksen tapaan asteikolla 1-4. Yksikään aasi ei näyttänyt eläessään merkkejä mahahaavasta, eli ne söivät normaalisti eikä niiden käytöksessä ollut muutoksia. Ruumiinavauksessa havaittiin kuitenkin, että vain yhdellä aasilla kymmenestä ei ollut haavaumia. Yhdeksällä aasilla sen sijaan oli, seitsemällä näistä oli haavaumia tasoilla 1 ja 2 ja kahdella tasoilla 3 ja 4. Haavaumia löytyi näiltäkin aaseilta erityisesti margo plicatuksen alueelta.

Tutkijat totesivat vaivan olevan aaseilla vähintään yhtä yleinen kuin hevosilla, mutta tutkimista kannattaisi jatkaa suuremmalla otannalla.

Aruballa aasit elävät melko luonnonmukaisesti, mutta toisaalta osan vuotta olot ovat yltäkylläiset. Noin puolet saaren aaseista elelee vapaana ja puolet on saaren yhden aasinsuojelujärjestön hoivissa. Nämä aasit kulkivat vapaana. Kuva: Katri Määttänen

Lukuvinkki vielä Pallurablogiin, jossa Jenni on käsitellyt mahahaavaa noin yleisesti tässä postauksessa ja kertoo nykyisen hevosensa mahavaivoista tässä tuoreessa postauksessa.

Lähteet