Muuli kouristeli mahaansa siihen malliin, että epäilimme sen syöneen hiekkaa. Parin päivän kuluttua kouristelu loppui ja kiima alkoi.

Reilu viikko sitten olin tallilla ajatuksena lähteä ratsastamaan ja huomasin käytävällä Muulia kuntoonlaittaessani, että se kouristelee mahaansa mahan takaosasta. Muuli ei antanut mielellään koskea mahaan, vaan veti selän köyryyn, jännitti mahans, huisku hännällään, nosti takakoipea ja väisti pois. Se siis viestitti erittäin selvästi, että pysy ämmä kaukana sorminesi. Tottakai se hitaasti sivelemällä antoi koskea mahaansa, mutta jännitti sitä koko ajan.

Varustin Muulin kuitenkin normaalisti ja lähdimme suunnitellusti maastoon. Otin kentällä alkukäyntejä talutellessani pari klippiä, jotka julkaisin Instastoorina (ja jotka ovat myös tässä alla olevassa "koosteessa". Niihin sainkin heti maaston aikana parilta kaveriltani viestin, että voisiko Muulilla olla hiekkaa.

Ensimmäinen ajatukseni oli tietenkin että apua, nytkö se tapahtuu, nytkö minulla on ensimmäinen hiekkamuuli tässä?! Muulihan asuu hiekkatarhassa, mutta sen ei ole koskaan nähty syövän maata. siihen voi vaikuttaa se, että ruokintavälit ovat sen verran tiheät, etteivät mahahapot pääse jylläämään eikä Muulin tarvitse hiekkaa syömällä rauhoittaa mahaansa. Mutta tottakai osa heinistä varisee ruokintapaikkojen alla olevien kumimattojen sijaan hiekalle ja hiekansyönnin mahdollisuus on suuri, kun hevoset ja Muuli napsivat heinää suuhunsa.

Hiekka ei ole leikin asia ja altistaa ainakin ähkylle. Ja kuten tiedätte, Muulia ei koskaan tulla ähkyleikkaamaan, joten olisi hyvä saada hiekat takaisin tarhanpohjaan sen suolistosta. Kuten myös tiedätte, en ihan heti kutsu koskaan eläinlääkäriä paikalle, vaan katselen tilannetta ensin itse. Näin olen toiminut aina eläinten kanssa ja yleensä aina ne tokenevat nopeasti ihan itsestään tai kotikonstein. Onneksi en ollut asian kanssa yksin, tallinomistajamme on todella osaava hevosten kanssa ja suunnittelimme illalla maaston jälkeen Muulin ruokintaa.


Olemme yrittäneet syöttää sille psylliuminkuorijauhetta joitakin kertoja. Ensimmäisellä kerralla se veteli kaiken naamariinsa, mutta sen jälkeen alkoi nirsoilu. Syötinkin siis loput psylliumit kissoilleni raakaruokaan sekoitettuna ja ostin tilalle chiansiementä. Sen tehosta hiekanpoistoon ei ole ilmeisesti mitään näyttöä, mutta ei se suolistolle pahaakaan tekisi. Moni hevonen syö chiansiementä ihan muuten vaan. Toisaalta saman avun saisi kotimaisesta pellavansiemenrouheesta, joten chia on ehkä vähän sellaista hifistelyä.

No oli niin tai näin, Fortinutin chiansiementä löytyi Hevoset2019-messujen jälkeen neljä pussia, joten syöttöön vaan. Ensimmäisen satsin tarjoilin Muulille Hippolytin mash-näytepussin kera ja se söikin sen. Seuraavina päivinä chiansiemenet jäivät yhä suuremmalta osin kuppiin ja viikon päästä ilmeisesti kokonaan, vaikka annostus oli pieni. Sen nosto ei saanut Muulia syömään tavaraa yhtään sen suuremmalla ruokahalulla.

Mutta en stressannut, muulin "hiekkaoireet" paljastuivatkin ihan muuksi. Tallinomistaja oli paria päivää myöhemmin huomannut sen olevan tarhassa kiimassa, eli se kuseksi menemään pikkulirujaan. Samoina päivinä Muuli oli myös hieman "perseillyt" aamulla ulosviennissä ja rykinyt itsensä heti portilta vapaaksi sillä seurauksella, että riimu ja toki narukin jäi sen päähän. Sen jälkeen se ei ollut antanut tallinomistajan lähestyä itseään, joten riimua ei saanut pois.

PMS (premenstruaalioireyhtymä, kuukautisia edeltävät oireet) selittäisi tämänkin. Joillain hevosilla PMS-oireet ovat tosiaan niin pahoja, että aiheuttavat oikeasti kipuja ja tuollainen käsistä ryöstäytyminen sinänsä ihan tutussa tilanteessa voi viitata juurikin kipuihin. Mutta jolle sen kiimakäytöstä olisi huomattu, olisi tämäkin mennyt helposti hiekan piikkiin. Sekin aiheuttaa mörköjen näkemistä ja selittämättömiä käytöshäiriöitä.

Viikon kuluttua oireista Muuli oli taas oma entinen itsensä, mahan kouristelu oli loppu, mahaan sai koskea normaalisti ja riimunkin sai aamulla pois päästä.

Ja kun olen tässä parin vuoden ajan jo odotellut seuraavaa kiimaa, on Muulilla saattanut niitä hyvinkin olla, sillä aina välillä sillä on ollut tämä kausi, että se tykkää olla tarhassa narunsa kanssa. Minulle se tietää vähän lisätöitä, kun naru pitää pestä (voitte varmasti kuvitella, millainen se on, kun sitä pyöritetään päivän ajan tarhassa, vaikka hiekkatarhat ovatkin).

Kauhistelijoille muuten tiedoksi, jos eläin lähtee portilta eikä anna kiinni sen vertaa, että riimun saisi pois, on se silloin eläimen oma valinta eikä sille voi mitään. Tottakai siinä on riskinsä, että se huitelee tarhassa narun kanssa, mutta Muulin tarhaanvientiriimu ei ole naruriimu, eli nylonriimu tietenkin hajoaa, jos tulee erittäin tiukka paikka. Ja jotain hyväähän tässä on, Muuli osaa todella hyvin varoa kavioilaan narua ja jos se sattuu astumaan sen päälle, se ei jää repimään itseään irti, vaan nostaa kavionsa pois.

Muulin tämän syksyn kiimaeleistä ei saatu videota, mutta tässä on vanhempi video, missä näkyy erityisesti muulien ja aasien tyypillinen suunaukomis-ele. Sitähän ei hevostammoilla ole. Lisäksi muulit ja aasit pissailevat hevostan tapaan ja vilkuttelevat mennessään. Videolla Muuli yrittää saada Tuuli-ponia ymmärtämään, että tilanne on päällä-