Vaihtuvia ratsastajia, maastoilua ja paluu bootsihelvettiin - eli mitä meille näin kesäkuussa kuuluu

Olen nyt kesäkuussa kirjoittanut blogiini koostauksen karjakurssin toisesta päivästä, matkaratsastuskisoista, muulin uudesta laitumesta, yhdestä pidemmästä maastoreissusta ja haeskelin Muulille liikuttajaa.

Näistä ei kovin kokonaisvaltaista kuvaa Muulin tämänhetkisestä elämästä saa, joten on varmasti aika käydä läpi kuulumiset kesäkuun osalta.

No ensinnäkin maastoiltu on ja paljon. Ratsastustuntia ei olla saatu sopimaan vielä tälle kuulle, joten meno on ollut senkin takia maastopainotteista. Vain kerran olen ratsastanut "vain" kentällä ja no, se kerta ei mennyt kovinkaan putkeen kun Muuli pelkäsi kentällä kahta kokonaista sivua ja sai minut kuskattua mm talliin sisälle!

Todistusaineistoa ei tallentunut kuin muutamille verkkokalvoille, joten tästä kerrasta ei jäänyt postattavaa. Näin Muuli siis reagoi tuulisina päivinä, pitäisi vain ratsastaa kentän turva-alueella tai olla ratsastamatta kokonaan. Itseasiassa lopetin ratsastuksen siihen, kun sain Muulin jonkinlaiseen kontrolliin, ja tulin alas. Otin varusteet pois ja jatkoin sen työstämistä kentällä, vapaana.

Se ei todellakaan mennyt pelkosivuille vapaana, mutta ensin työstin sitä laukassa ja ravissa kumpaankin suuntaan (Muuli pysyi esimerkillisen hyvin pääty-ympyrällä), haeskelin join-upin, eli Muuli tajusi että on kannattavampaa seurata minua kuin olla seuraamatta, ja otin sen sitten riimuun.

Tarkoitukseni oli saada Muuli lähetettyä/juoksutettua kentän uria pitkin. Siis niin, että itse kävelen narun verran uran sisäpuolella ja Muuli uralla. Helpommin sanottu kuin tehty.

Työstin sitä ainakin tunnin, ennen kun sain molempiin suuntiin kaksi riittävän rentoa kierrosta. Välillä minulla oli Muuli karkuteillä kentällä, mutta hain sen aina takaisin hommiin. Tein sen olon työllistetyksi kaikkialla muualla, paitsi uralla.

Seuraavana päivänä tästä olimme pitkällä maastoreissulla, josta kerroin tässä postauksessa. Jouduin antamaan Muulille sen edellispäivän idiotismin anteeksi kun se oli niin hienosti maastossa ja meni veteenkin!

Kuva: Sonja Mäkinen

Muuli muutti myös tämän reissun jälkeen päiviksi uudelle metsälaitumelleen, josta kerroin tässä postauksessa. Muuli on edelleenkin hyvin aktiivisesti portilla odottelemassa aina, kun se näkee minut. Se ei ilmeisesti ole ihan vielä tajunnut, kuinka kivaa laiduntaminen ja puskien nyppiminen on! Ja sillä on kuitenkin myös varjoa ja puita tarjolla, joten sen elämän pitäisi olla oikeinkin mallillaan.

Meillä oli myös yksi lastausharjoitus juuri ennen matkaratsastuskisoja. En tiedä mitä siinä oikein tapahtui, mutta aikaa meni noin tunti ja meitä oli siinä kolme ihmistä lopulta mukana, kun Muulia ei vain yksinkertaisesti voinut jättää lastaamatta. Ehkä vanhanaikainen ajattelutapa, mutta tähän asti Muuli on aina laitettu koppiin eikä tällä kertaa tehty poikkeusta. Muuli oli ihan hyvin menossa alussa sisään, kunnes se pakitti ulos, pyörähti toiseen suuntaan ja pääsi käsistäni irti. Sen jälkeen se lähti käsistä noin 10 kertaa (!!) ja selvästi oppi hienon uuden taktiikan irtipääsemiseen. Siihen sisältyi pystyyn hyppimistä ja sillalta iholleni hyppäämistä. Kumpikin tapa on vittumainen, mutta valitettavasti ne toimivat Muulin kannalta oikein erityisen hyvin.

Lopulta mulkero todellakin lastattiin muutaman kerran eikä asiassa ollut mitään ongelmaa. Kopin sisällä seisomisessa ei ole mitään ongelmaa, sinne kävelyssä ei ole ongelmaa. Kyllä, lastaus jännittää ja stressaa, nimenomaan lastausvaihe. Onneksi matkakisoihin pääsimme oikein hyvässä yhteisymmärryksessä, kun Reetu oli jo kopissa valmiina.

Kävimme siis toisissa matkaratsaskisoissamme. Hyväksytty tulos jäi saamatta, mutta uskon, että päivästä jäi tosi positiivinen kokemus Muulillekin. Se käyttäytyi todella hienosti ja vaikka oli ajoittain jännittynyt, kohtasi se jännittymisen aasimaisesti eli sen liikkeet hidastuivat tai pysähtyivät kiirehtimisen sijaan. Lisäksi se kuitenkin pystyi toimimaan koko ajan.

Kuva: Maiju Aaltonen

Etsiskelin Muulille myös liikuttajaa ja kaikesta markkinoinnista huolimatta sain odotella jonkin aikaa ennen ensimmäistä sähköpostia. Mutta yksikin viesti riittää, kun se tulee oikealta ihmiseltä. Hannella on ollut hevonen "meidän" tallilla kymmenisen vuotta sitten, joten kynnys alkaa liikuttamaan on pienempi kuin jollain ihan randomilla. Itse en Hannea ennestään tuntenut, mutta tallinomistaja antoi suosituksensa.

Koeratsastus sovittiin matkaratsastuskisojen jälkeiselle päivälle, jotta Muuli olisi oikein erityisen flegu ja mukava. Itse ratsastin ensin hieman ja sitten oli Hannen vuoro. Oli pitkästä aikaa mukavaa katsella Muulia liikkeessä! Tästä postailin päivityksiä vain Instagramin stooreihin ja päivitin tiedon liikuttajan löytymisestä myös postaukseeni.

Jalustimet jäivät minun reikiini, eli liian lyhyiksi.

Hanne ratsasti hetken kentällä ja kävimme vielä kävellen maastossa. Se olikin varsinainen tulikoe, sillä läheiden omakotitaloalueen kaikilla pihoilla oli jotain toimintaa! Oli ruohonleikkuria, siimaleikkuria, sirkkeliä ja leikkiviä lapsia. Hanne ja Muuli selvittivät ne kaikki ja toki minäkin maastakäsin ehkä toin Muulille turvaa. Hanne aloittaa varsinaisesti juhannuksen jälkeen, eli siihen asti pärjäilen vielä itse.

Syy liikuttajan etsimiseen oli se, että tunnen aina huonoa omaatuntoa, kun en käy tallilla. Nyt saisin edes yhden sellaisen perustellun tallivapaan viikossa ja "normaalit" vapaapäivät voin Muulille antaa omien menojeni mukaan. Ja hei, kuka nyt ei haluaisi liikuttaa Muulia?! No, ei näköjään kovinkaan moni.

Toinenkin ihan vieras kuski Muulilla kävi, kun kysyin heppakaveriani Oonaa maastoilemaan Elsalla ja Muulilla. Annoin hänen valita ratsun, mutta suosittelin Muulia koska se on reippaampi ja voin paremmin ohjeistaa sen kanssa kuin Elsan. Elsa on minullekin vielä hieman mysteeri, vaikka olenkin sillä muutamia kertoja ratsastanut maastossa ja kentällä.

Oonasta on kerrottava pieni detalji vielä, hän hoiti ex-hevostani kymmenisen vuotta sitten! Kun luovuin tuosta kimppahevosesta, en ollut Oonankaan kanssa missään tekemisissä ennen kun tapasimme toisella tallilla viitisen vuotta sitten. Vuokrasimme siellä kumpikin hevosia! Minulla oli vuokralla maastomopo Nappi ja Oona vuokrasi Väiskiä. Väiskin taas omistaa Tiina, joka kävi tänä keväänä Muuliakin liikuttamassa. Eli piiri pieni pyörii ja kaiki tuntevat toisensa jotain kautta. Oona vuokraa Väiskiä edelleen.

Meillä oli oikein onnistunut iltamaasto ratsujemme kanssa. Muuli antoi vain pienet näytteet köyrypukkilaukasta ja ryösti vain kerran Elsan ohi. Se onneksi hiljentää heti ohi päästyään, eli jonkinlaista vetoviettiä Muulissa on.. Meitä onkin houkuteltu kovasti Porvoon laukkakisoihin kesäkuun lopussa, mutta en usko, että Muulin vauhti riittää ihan sinne. Ja jäädessään jälkeen se esittelee köyrypukkilaukkaa ja muita koottuja kevätjuhlaliikkeitä. En ole varma, haluanko siinä vaiheessa olla kyydissä.

Matkaratsastuskisoissa Muuli tuntui arkovan joissain kohdissa kavioitaan. Se siis niiasi osuessan kiven päälle, joten kotona ruuvasin Flex Hoof Bootseista nastat irti ja laitoin ne etusiin. Ero oli heti huomattava ja bootsitkin pysyivät jalassa, kun olin varustanut ne nahkaisilla takaremmeillä. Remmit ostin viime talvena Varustelekasta.

Ehkä ne pysyvät tänä kesänä entistä paremmin jalassa, kun Muuli on rauhoittunut liikkeidensä kanssa ja on entistä paremmin hallinnassa ja hallitussa askellajissa maastossa. Bootsit irtoilivat yleensä juurikin köyrypukkilaukassa ja muissa erikoisliikkeissä.

Muuli alkoi arkoa samoihin aikoihin myös viime vuonna. Olen kuullut, että syynä voisi olla liiallinen sokerin saanti (vihreästä ruohosta), mutta vuosi sitten Muuli ei ollut vihreällä. Sen kavioita en ole raspannut kenkien poisoton jälkeen eli reiluun kahteen kuukauteen ja näyttää siltä, että kaviot ovat nyt vain kuluneet niin lyhyiksi, että arkominen alkaa. Ne eivät kuitenkaan ole niin lyhyet, että niitä pitäisi rautakengällä suojata 24/7, joten bootseilla mennään maastoreissut.

Kentällä, tarhassa ja laitumella ei bootsitarvetta ole.

Katsotaan jos pari kuukautta bootsittelua riittäisi, aina välillä kokeilen kyllä arkomistilanteen, jos se olisi mennyt ohi. Onneksi ehdin täysin siemauksin nauttia keväästä, kun Muuli ei arkonut pätkääkään! Ja koko ajan odotin, milloin tämä alkaa uudestaan. Viime vuonna bootsittelin muistaakseni vielä elokuussa ja sitten pystyin jättämään monot pois jaloista eikä arkomista ollut koko syksynä.

Josko siinä olisi kuulumisia riittävästi kesäkuulle! Hyviä maastoreissuja on ollut, selkäännousuissa Muuli on ollut oikein erityisen hyvä (myös vieraiden kanssa) ja harrastuksessa on kaikenkaikkiaan ollut enemmän plussaa kuin miinusta. Muulin autopelko on vähentynyt kovasti, eikä minun enää tarvitse kääntää sitä maastokaverin taakse "turvaan". Fillareita vielä työstämme, varmaan Muulin koko loppuelämän.

Paskan määrä  on kuitenkin vakio, kun autot ovat ok, traileri ei enää olekaan. No, vierivä kivi ei sammaloidu vai miten se meni.