Nyt meni maailmankirjat sekaisin, Muuli asteli veteen!

Kaikki kuvat otti Sonja Mäkinen, kiitos!

Muuli ei oikein pidä vedestä, joka on maassa. Muulin voi ihan hyvin pestä, mutta mieluiten sienellä ulkona, koska se ei tykkää seistä pesarissa kun lattiakaivon eteen muodostuu lätäkkö. Pesarissa Muuli ei esimerkiksi siirry pesukarsinan toiselle puolelle, koska se ei suostu astumaan veden ja lattiakaivon yli. Olen joskus liiskautunut aika tiiviiksi Muulin kyljen ja pesarin seinän väliin, kun olen kuvitellut ihan vähän tuuppaavani Muulia saadakseni sen väistämään toiselle puolelle.

Ulkona sienellä peseminen ei ole ongelma.

Maastossa Muuli ei juurikaan ylitä ojia tai mitään, minkä voisi tulkita ojaksi. Parhaiten se on kulkenut niiden yli "huijaamalla" eli ihan toisen hevosen takapuolessa, jolloin se ei huomaa lähestyvää ojaa. Lätäköt se ohittaa ja tältä vuoden takaiselta videolta näet, miten se reagoi, kun yritin ratsastaa sitä lätäkön poikki. En muuten ratsastanut.

Toisaalta, jos lätäkkö on koko tien levyinen, astelee Muuli sen yli ihan reippaasti, toki kovasti lätäkköä kytäten. Mutta aina, jos on mahdollisuus kiertää, Muuli todellakin kiertää. Olen todennut häviäväni taistelut, joten ohjaan sen ravissa ja laukassa jo valmiiksi lätäköiden ohi. On mielestäni turhaa alkaa taistella noin mitättömästä asiasta, kun Muulin käytöksessä on suurempiakin korjattavia asioita.

Tämän pitkän pohjustamisen jälkeen olinkin eilen erittäin yllättynyt siitä, kun Muuli tosiaan asteli mahansyvyiseen veteen ihan tuosta vain! Ehkä suurimpana syynä oli juuri oma asenteeni. En odottanut hetkeäkään, että Muuli kävelisi veteen vaan jäin ihan suunnitellusti hiekkakuopan rantaan hengailemaan ja kuvailemaan, kun Sonja ratsastaa Elsan veteen. Elsahan porskutteli sinne kuin vanha tekijä!

Muuli kiinnostui kasveista ja annoin sen laittaa päänsä alas. Toisella kädellä pidin nupista kiinni, koska Muulin tuntien se saattaa yht'äkkiä tajuta olevansa ihan veden lähellä ja pyörähtää nopeasti rollbackilla takaviistoon. Se kuitenkin haisteli ja maisteli vesirajassa kasvavia kasveja ja sitten, se laittoi toisen etukavion veteen. Okei, tämä on tapahtunut ennenkin, puristin nuppia tiukemmin.

Sitten se laittoi toisenkin etukavion veteen ja asteli syvemmälle! Onneksi juuri tällä maastolla minulla oli GoPro mukana ja se oli ollut päällä koko ajan! En voinut muuta kuin hihkua onnesta ja kehua Muulia. Tarjosin sille kauraakin pari kertaa, mutta se oli ihan liian kiinnostunut vedestä ja vesikasveista. Ja varmasti sitä jännittikin, vaikka se selkään tuntui ja ylospäin näytti ihan rauhalliselta.

Annoin Muulin kävellä mihin se nyt halusikaan ja menimme Elsan luokse. Kun minuutin kuluttua lähdimme pois, uskalsin ratsastaa Muulia ensimmäisen kerran vedessä. Eli en tehnyt muuta, kuin että käänsin sen Elsan perään, jotta poistuisimme vedestä samasta kohtaa. Tuolla matkalla menimme myös syvimmän kohdan yli, eli Muulin mahakarvatkin taisivat kastua!

Tarinan opetus oli se, että muulia ei voi pakottaa. Pakottamalla se ei mene, mutta jos ei pakota, se saattaa mennä. Tai sittene ei. Facebookissa tulikin osuva kommentti, ehkä aika oli juuri nyt kypsä kahlailulle, en usko, että se olisi vuosi sitten ollut.

Tein kahlailusta alla olevan lyhyen videon ja julkaisin blogini Facebook-sivulla.


Ei tämä ensimmäinen kerta ollut, kun Muuli oli vedessä, mutta ensimmäinen kerta ratsastajan kanssa. Tämäntyyppiseen hiekkamonttuun Muuli asteli pienen taistelun jälkeen ensimmäisen kerran Kari Vepsän luona pari vuotta sitten. Videon näet tästä. Ps, eikö näytäkin muuli ihan kakaralta tuossa! Ja toi harja on jär-kyt-tä-vä!

Olimme Sonjan kanssa hieman kauempana maastossa ja matkaa kertyi yhteensä 16 kilometriä. Vaikka maastoiluvideossa on enimmäkseen ravi- ja laukkakohtia, menimme suurimman osan käynnissä keskinopeuden ollessa 6,6 km/h. Tuolla suunnalla oli paljon ihanan pehmeitä hiekkateitä ja ihan vartavasten ratsastajiakin varten tehtyjä pätkiä. Menimme laukalla myös mukavaa pitkää metsäpolkua. Kahlailun jälkeen sitä laukatessamme ei Muuli edes reagoinut muutamaan pehmeään kohtaan. Samat kohdat olivat tulomatkalla kauhistus sille!

Tässä alla on video, jonka koostin koko maastosta (se sisältää myös muutaman klipin hiekkakupalta). Kameran akku tosin loppui ennen kotitallia, mutta loppumatka oli lähinnä asfalttitien laitaa, eli siinä ei enää ollut mitään mielenkiintoista kuvattavaa.


Muulin jokin aika sitten alkanut autopelkokin on alkanut mukavasti helpottaa. Enää meidän ei tarvise olla Elsan "suojissa" tai ihan hännässä kiinni, vaan välimatkaa voi olla vaikkapa 10 metriä eikä Muuli sano autoista mitään. Se tosin ohittaa ne paremmin asfalttitiellä, hiekkatiellä autot tuntuvat jännittävän enemmän. Veikkaamme syyksi sitä, että talvella auto lennätti sohjoa Muulin jaloille ja ongelmat alkoivat oikeastaan siitä. Kesäaikaan sen jaloille on saattanut lentää hiekkaa tai pikkukiviä.