Muulin uusi kesäparatiisi, oma pieni metsälaidun!

Muuli pääsi korkkaamaan ihan oman pienen metsälaitumensa! Olen ollut ja olen edelleen varovainen sen laidunnuksen kanssa ja sen takia se ei olekaan saanut olla "kunnon laitumella". Keväällä se on harjoitellut laiduntamista muiden hevosten tavoin pienellä läntillä tarhojen välissä. Samalla läntillä se laidunsi viime kesänä puolipäiväisesti. Siellä ei siis juurikaan ehtinyt mitään kasvaa, mutta vihreän nyppiminen on kuitenkin hevoseläimelle todella luonnollista ja sen takia suositeltavaa.

Tänä kesänä Muulille rakennettiin tallin puolesta ihan oma metsälaidun kentän päähän! Laidun sijaitsee itseasiassa kentän pelkopäädyssä, joten toivottavasti Muulin läsnäolo siellä helpottaa myös muiden ratsukoiden ratsastamista kentällä. Ja ehkä Muulikaan ei enää kyttäile sinne, kun joutuu laitumella lusimaan läpi kesän.

Valokuvia ajatellen metsälaidun on huippu, toisen puolen aitanauhaa ei nimittäin näe ollenkaan!

Otin kuvia, kun Muuli oli ollut laitumellaan parin päivän ajan. Se näkyi käyneen jo monessa paikassa, mutta ei ihan kaikkialla ja suostui eräälle saralle menemään vain kepin kanssa paineistamalla. Metsälaitumen erikoisuus ovat matalat avo-ojat, josta normaali hevonen kävelisi yli. Muuli on kuitenkin Muuli ja joutuu kentän puolelta kiertämään ojat. Toivottavasti loppukesää kohden se alkaisi kävellä myös ojien yli, olisi erittäin hyvää siedätystä.

Kun kirjoitin pari kappaletta sitten, että Muuli joutuu laitumellaan lusimaan, niin sillä fiiliksellä se siellä on. Jo tarhojen välissä laiduntaessaan se kuulemma seisoi pitkiäkin aikoja tarhassa ja söi kuivaa heinää.

Nyt metsälaitumellaan Muuli tuli heti portille vastaan minut nähdessään ja teki omaa muuliääntelyään! Se selvästi halusi ulos!

Otin sen kuvailujen jälkeen hetkeksi pois jotta voin ruokkia sen (näytti keskisormea ruuilleen) ja laittaa ötökkämyrkkyä. Kello oli sen verran vähän, että palautin Muulin laitumelle. (Hevoset ja Muuli ovat siis yöt hiekkatarhoissa. )

Tai siis yritin palauttaa, se nimittäin kiepsahti portilla ympäri enkä saanut pidettyä narusta kiinni.

Onneksi se meni vain kentän kulmaan syömään (vihreä ruoho siis kiinnostaa) ja sain sen siitä kiinni. Seuraavalla kerralla olin valmiimpi ja lähetin Muulin tarhaan sisään pitäen sen paljon lyhyemmässä narussa. Sen tapa on siis pyörähtää minusta pois päin ja kun naru painuu kaulaa vasten, on pelini pelattu.

Olin toki episodin jälkeen huolissani Muulin viihtyvyydestä, mutta kun palasin tallin pihaan, paineli Muuli portilta kauemmas syömään vihreää.

Joten lusikoot siellä ja nauttikoot oikein kunnolla laidunelämästä, kun siihen viimein on mahdollisuus! On sitten nöyrää tyttöä ratsastaa ja käsitellä.

Muuli katselee kentälle