Kyllä minulla taitaa tässä karjamuuli olla, se toimi toisena kurssipäivänä turvamuulina ja parityöskentelyssä!

Kaikki ratsastuskuvat otti ©Ansku Kauppinen/ak.galleria.fi

Osallistuimme Muulin kanssa Hietaniemen tilalla Sonkajärvellä järjestetylle intensiivikarjakurssille toukokuussa. Alunperin ajatuksena oli käydä ihan vain Muulin kanssa tutustumassa nautoihin ennen elokuun karjakurssia, mutta Sanna keksi tehdä viikonlopusta avoimen muillekin. Tosin vain yksi toinen ratsukko uskaltautui mukaan, mutta saimme sen ansiosta erittäin intensiivistä ja tehokasta opetusta!

Kurssipostaukset jaoin kahteen osaan. Ensimmäisessä toukokuussa julkaisemassani postauksessa kerroin saapumispäivästä, perjantaista, ja ensimmäisestä varsinaisesta karjapäivästä lauantaista. Postauksen pääset lukemaan tästä, jos et vielä lukenut sitä.

Kun Muuli jo lauantaina osoitti huomattavaa erinomaisuutta valitsemassani lajissa päätin sunnuntaina jättää turparemmin siltä pois. Bosaliin en vielä uskaltanut siirtyä, ehkä sen aika tulee elokuussa Jeff Sandersin karjakurssilla. Jeff on liittänyt bosalit vahvasti itseensä ja on julkaissut mm opetus-dvd-levyjä bosalin käytöstä. Muulin bosal on ostettu hänen verkkokaupastaan ja on aitoa raakanahkaa eikä mitään nahalla päällystettyä vaijeria tai muovia.

Mutta mennään nyt sunnuntain kurssipäivään.

Alla on sunnuntaista koostamani video.


Sunnuntaina minulla ja Tiialla olisi hieman tiukempi aikataulu pitkän kotimatkan takia ja sovimme, että aloitamme karjan kanssa heti yhdeksältä, jolloin ehtisimme hyvin tehdä kahden tunnin session ja lähteä kotiin puoliltapäivin. Heittäisin siis taas Hertan ja Tiian Kangasalle, josta jatkaisin Muulin kanssa kotiin.

Meillä oli myös sunnuntaina kuvaaja paikalle kun Ansku Kauppinen, eli ak.galleria, kurvasi Iisalmesta paikalle! Tästä pääset ak.gallerian nettisivuille, Facebook-sivulle ja Instagramiin!

Kentällä nousin heti Muulin selkään ja jatkoimme eiliseen tapaan. Sanna oli tosin miettinyt meille lisähaasteita ja se oli ravaaminen hiehojen perässä. Tarkoitus oli kokeilla, lähtisikö Muuli helposti itse hiehon imuun ja käyttää tätä ominaisuutta hyväksi harjoitteissa. Lisäksi voisimme harjoitella lisää väistöjä ja rollbackeja karjan avulla.

Muuli ja Hertta olivat selvästi miettineet asioita yön yli ja kumpikin oli vielä edellispäivääkin itsevarmempana paikalla. Muulin korvat menivät luimuun heti alussa ja se yritti jopa kääntää perää ja tuntui suunnittelevan potkaisua. Ne ajatukset torppasin alkuunsa karjuen sille napakasti EI. Nautojen potkiminen ja pureminen on siis totaalisen kiellettyä.

Koko ensimmäisen minisessiomme aikana Muuli tuntui kiellosta huolimatta siltä, että se suunnitteli nautojen vahingoittamista, joten ratsastin sitä aika napakasti enkä mennyt ihan nautojen iholle sooloilemaan. Mitään ei kuitenkaan onneksi tapahtunut ja tauon aikana seurasimme Hertan ja Mirkan työskentelyä kaikessa rauhassa aidan toiselta puolelta.

Me kumpikin teimme siis "areenalla" 5-10 minuutin sessioita vuorotellen, eli ratsut saivat mukavasti lepotaukoja mutta silti tiheästi toistoja. Elokuun Jeff Sandersin kurssilla meitä osallistujia on paljon enemmän, kun kummassakin ryhmässä on 6 ratsukkoa. Kun sessiot ovat siellä noin puolentoista tunnin pituisia, on siinä "oma vuoro" vain pari-kolme kertaa. Mietinkin jo lauantaina, että jos olisin tullut suoraan Jeffin kurssille, olisimme päässeet lauantai-illan pisteeseen. Nyt meillä oli mahdollisuus harjoitella vielä sunnuntaina toisetkin minisessiot!

Sanna oli varustanut Dancerin myös ja tuli avustamaan minua hiehojen kanssa yrittäen saada niitä ravaamaan eilistä enemmän. Pari pientä ravipätkää sainkin aikaiseksi, kun ensin johdattelin yhden hiehon alueen toiseen päähän josta se palasi ravilla lauman luokse. Muulin kanssa emme saaneet hiehoja ravaamaan. Tässä kohtaa sellaiset jalustimiin tulevat tapaderot olisivat olleet kätevät. Ne ovat sellaiset suuret roikkuvat nahkaläpyskät, joista lähtee ääntä, kun niitä ravistelee tai sitten niillä voi läpsytellä nautoja, jotta ne siirtyisivät.

Mirkakin ylentyi Hertan selkään ja kun huomasimme, että Hertta pelkäsi hieman Dancerin nopeita liikkeitä ja hännänheilutusta, vaihdoimme turvaratsukoksi minut ja Muulin! Miettikää, me Muulin kanssa toimimme turvaratsukkoina ja tehtäväni oli pitää naudat pois Hertan takapuolelta ja toisaalta auttaa liikuttamaan niitä.

Tällainen yhdessä työskentely on minusta hauskinta, ja oli jo viime kesänä Jeffin kurssilla! Hiehoja on sitä paitsi paljon helpompi liikuttaa yhdessä.

Saimmekin siis tehdä Muulin kanssa ihan tosi paljon duunia sunnuntain sessiossa! Tein sen kanssa kaksistaan omalla vuorolla ja sen lisäksi Mirkan kanssa. Siinä huomasin, että Muuli taisi hieman väsähtää, se ei nimittäin enää reagoinut pohkeeseen juuri mitenkään ja nyt jos joskus teki mieli käydä se vitsa vääntämässä. Toisaalta ei ole oikein puskea mahdollisesti väsynyttä eläintä vielä enemmän. Muuli ei ulkoisesti näyttänyt väsyneeltä, se ei vispannut häntää eikä esitellyt kipuilmeitä. Ei se toisaalta juurikaan myöskään mutustellut suullaan, joka tosin saattoi kertoa vain siitä, ettei sen stressitaso noussut kertaakaan niin korkeaksi, että sen olisi pitänyt palautua sieltä.

Jarrut/pysähtyminen meiltä katosi taas, eli Muuli ei pysähtynyt pienestä pidätteestä, eikä edes isosta. Sainkin ohjeeksi ottaa aina peruutusta pysäytyksen jälkeen, jos se toisi lisää särmää stoppeihin. Pohkeenväistöt olivat myös kadonneet kokonaan, koska pidätteet eivät menneet läpi ja pitkillä ohjilla Muuli tulkitsi pohkeen merkiksi eteenpäin.

Kaiken tämän johdosta ratsastin myös itse tosi huonosti ja epäreilustikin enkä osannut ratkaista tilannetta. Palasimme hieman taaksepäin Muulin kanssa ja jätimme väistöt ja rollbackit sikseen ja seurailin vain hiehoja. Sain niitä kyllä kuljetettua alueen toiseen päähän ihan hyvin vain seuraamalla takaa ja antamalla painetta aina jommallekummalle kyljelle sen mukaan, mihin halusin naudan siirtyvän. Ja toki Hertan kanssa työskentely ei tuntunut Muulista vastenmieliseltä, vaan sitä se teki oikein mielellään!

Tietenkin tämä intensiiviviikonloppu oli ollut kaikille osapuolille rankka ja vaikka Muuli olikin sunnuntaina ajoittain haluton, olen tyytyväinen, että saimme session silti hienosti suoritettua tehtäviä helpottamalla. Muuli siis kyllä mielellään kulki hiehojen perässä, jos ne vain liikkuivat ensin. En kuitenkaan saanut Muulia siirtelemään niitä, vaan itseasiassa annoimme niille hieman raippaa.

Keskustelimme Sannan kanssa, että hieman virkeämmät naudat olisivat olleet meille sopivia, mutta toisaalta tällaiset hitaammat ja laiskemmat olivat hyvä valinta ensimmäiselle kerralle. Mitään nautojen joukkopakoa ei nimittäin syntynyt vaan tilanteet olivat tosi hyvin hallussa koko ajan. En tiedä, miten Muuli olisi toiminut, jos naudat olisivat sinkoilleet laumana koko ajan johonkin.

Kun pidimme pieniä pausseja hyvin menneiden suoritusten jälkeen nautojen keskellä ja annoin Muulille rapsutukset ja pitkät ohjat, se piti päätään rennosti sään alapuolella ja tuntui jaksavan seisoa vaikka maailman tappiin. Jeff puhui viime kesänä hevosen sammuttamisesta ja käski esimerkiksi sään rapsuttamisella kertomaan hevoselle, että nyt on tauko, eikä tarvitse stressata. Muuli tuntui sammuvan ihan sillä, että seistiin pitkin ohjin.

Se jaksoi myös todella kivasti seistä nauta-aitauksen ulkopuolella, kun oli Mirkan ja Hertan vuoro. Uskalsin jopa laittaa ohjat nuppiin ja kuvata kännykällä videota kummallakin kädellä! Tosin loppuvaiheessa Muulikin alkoi kuopia, mutta onneksi kello olikin jo sen verran, ettemme tehneet kuin pari minisessiota ja sitten lopetimme. Muulikin siis todellakin väsyi, henkisesti, ja lopetimme mielestämme hyvään aikaan.

Nämä kuvat otti Tiia Kortelainen eli Hertan omistaja ja Hertan ratsastajan sisko, kiitos!

Päästimme vielä karjan takaisin muiden luokse ja aloimme valmistautua kotimatkaan. Hertta meni ensin sisään ja Muuli perään. Se pakitti vain kerran ja käveli sitten perälle asti heinäverkon ääreen. Takasilta kiinni ja menoksi.

Riemuretki Kangasalaa kohti alkoi!

Matkalla kävimme kerran tankkaamassa auton hyvin pikaisesti ja Kangasalla olimme todella hyvissä ajoin eli hieman kuuden jälkeen.

Jos viikonloppu oli tähän asti sujunut täysin yli odotusten, alkoi Muuli pikkuhiljaa palauttaa minua maanpinnalle. Varauduin kyllä siihen, ettei se siedä Hertan poisjääntiä, mutta en ihan uskonut, miten ison reaktion se Muulissa sai aikaan! Onneksi tajusin nostaa sen hännän takapuomin yli, eli pitelin hännästä kiinni, kun Tiia purki Hertan ja laittoi takasillan kiinni. En todellakaan voinut päästää Muulin hännästä irti, niin raivoisasti se puski takapuomia vasten ja yritti jopa pukittaa sitä kohti!

Kun silta oli kiinni, tuli Tiia etuovelle  Hertan kanssa, jotta sain auton käyntiin ja puhelimeen navigoinnin päälle. Lähdin liikkeelle samaan aikaan, kun Tiia sulki etuoven. Kuoppaisella tiellä Muuli ei voisi enää rymistellä. Kotimatkaa oli kuitenkin pari tuntia.

Kotitallilla ei ollut illalla enää ketään, mutta Muuli oli trailerissa rauhoittunut ja syönyt kaikki heinät (niitä oli paljon). En siis ajatellut, että meillä olisi enää tässä vaiheessa mitään ongelmaa, mutta mitä vielä..

Irrotin Muulin ensin edestä ja laitoin narun sen selän yli taakse. Sitten nostin pressun ja avasin sillan. Ehdin irrottaa takapuomin sokan, kun Muuli alkoi survoa itseään puomin alta. Hakkasin sitä kaikin voimin takapuolelle kädellä ja narulla ilman mitään vaikutusta. Tarkoitukseni oli siis saada se lopettamaan rymistely ja astumaan eteen, jotta saan puomin nostettua. Hemmetti, kun en ollut heti sillan avaamisen jälkeen ottanut häntää puomin yli. Se estää alta peruuttamisen.

No, toimillani ei siis ollut mitään merkitystä ja niinhän siinä kävi, että Muuli sai itsensä puomin alle ja lähti tulemaan ulos melkoista kyytiä! Puomi ei kuitenkaan heti lähtenyt irti (vaikka sokka oli irti), vaan vasta sään kohdalla. Muuli oli minulla narussa ja jäi sillan taakse seisomaan. Otin puomin, siirsin toiselle puolelle ja mietin että jahas. Pakkohan se on tuonne kerran laittaa, ettei jää traumoja. Satoi vettä ja olin todella väsynyt, pelästynyt ja vihainenkin lähinnä itselleni, kun en ymmärtänyt ottaa hännästä kiinni. Toisaalta olin myös helpottunut, eihän tässä käynyt juuri mitään eikä tämä ollut ensimmäinen kerta Muulille. Hirveen moni hevonen ryskyttää joskus puomin alta eikä maailma siihen ole vielä kaatunut.

Lähetin siis Muulia traileriin, mutta yleisen vitutustilan takia lopetin harjoituksen siihen, kun sain sen sinne puoleksi ja pyysin itse ulos. Loppuun asti se ei siis mennyt, ehkä olisi mennyt jos olisin jatkanut tai ehkä ei. En jäänyt murehtimaan sitä, kun vesisateessa tyhjensin auton ja trailerin ja putsasin kuljetusvälineen ja kävin palauttamassa sen ennen kotiin menoa.

Niin, Muulin selästä lähti karvat peukalonpään kokoiselta alueelta eikä iho ole edes vereslihalla. Se ei aristanut selkää eikä selkärangan kohta tuntunut mitenkään kuumemmalta kuin muu selkä. Vahingotkin olivat paljon vähäisemmät kuin ensimmäisellä kerralla vajaat kolme vuotta sitten, kun karvaa lähti selästä paljon enemmän. Mutta silloinkaan nahka ei mennyt vereslihalle.

Tämä episodi aiheutti Muulissa todennäköisen pienen lastausongelman, sillä nyt kesäkuussa lastasimme sitä kerran ihan harjoitusmielessä todella kauan ja kahden ihmisen voimilla. Muuli pääsi minulta irti hyppäämällä pystyyn ja pyörähtämällä ympäri, ei se tietenkään ensimmäistä kertaa näin hienoa liikettä esittänyt mutta tuon jälkeen se toisti liikkeen kymmenisen kertaa! Ei auttanut kuolaimet tai liina kuolaimissa, kun Muuli päätti poistua paikalta.

Kun sen riittävän monta kertaa sitten sai pidettyä hanskassa, alkoi lastauskin sujua. Taktiikkani on nyt jonkin aikaa tarjota sille vain erityisen mukavia lastauskokemuksia, eli kaveri on trailerissa valmiina eikä Muuli koskaan jää viimeiseksi traileriin. Lisäksi mennän lyhyitä matkoja kivoihin paikkoihin. Olenkin tässä välissä käynyt maastoilemassa vajaan 10 kilometrin päässä ja Liedon matkaratsastuskilpailuihin mentiin kaverin kanssa niin, että kaveri oli valmiina kopissa eikä Muuli jäänyt koppiin ollenkaan yksin. Seuraavakin reissu on suunnitteilla toteuttaa tallikaverin hevosen kanssa, joten josko se siitä.