Testimaasto Reetun kanssa, tavoitteena Liedon matkaratsastuskilpailut!

Kaikki ratsastuskuvat otti Sanna Lohenoja, kiitos! Sannaa voi seurata Instassa täällä

Kuten varmasti blogista huomasit, oli menestyksemme matkaratsastuksessa vertaansa vailla pari viikkoa sitten! Nyt on katseet käännetty tulevaisuuteen ja olenkin jo ilmoittautunut seuraaviin kilpailuihin, 8.6. Lietoon. Urjalan matkakumppani ei Lietoon päässyt mukaan, koska matkaratsastuksessa tulee kisojen jälkeen aina "kilpailukieltoa", eli lepoaikaa jolloin ei saa osallistua mihinkään SRL:n alaisiin kilpailuihin. Rimpillä oli vientiä toisen lajin parissa, joten Lieto jäi heidän ohjelmastaan pois.

Minun oli siis etsittävä uusi seuralainen, sillä ihan niin paljon en Muuliin luota, että menisin kisareitin yksikseni tai luottaisin onneeni, että maaliviivalta löytyy sopiva seuralainen.

Seuralainen löytyikin lopulta tosi helposti kun Facebookin bloggaajaryhmässä MR-kisapostaukseeni kommentoi pahaa-aavistamaton Piia. Hänellä on ihan meidän lähellä Reetu connemara ja hän oli suunnitellut menettävänsä matkaratsastusneitsyytensä vuoden kuluttua. Yhteistuumin aikaistettiin ajankohtaa vuodella, Piia kirjoittikin siitä jo omassa blogissaan Kolmas poni toden sanoo.

Sovimme, että teemme yhden testimaaston ennen, kun kisoihin on ilmoittauduttava ja päiväksi sovittiin tämän viikon tiistai. Muulille se tarkoittaisi runsasta matkustamista, mikä olisi pelkästään hyvä. Sen verran puihin meni nimittäin Muulin purku trailerista karjakurssin jälkeen (siitä lisää, kun kirjoitan toisen osan karjakurssista).

Testimaasto oli siis kuljetuksen kannalta kivaa vaihtelua, koska matkaa Chevalinniin olisi vain noin 7 kilometriä eikä Muulia ole kovinkaan usein kuljetettu noin lyhyttä matkaa. Yleensä, kun se lastataan, on matkaa paljon enemmän. Tallinomistaja tuli apuun ja Muuli saatiin kotipihassa matkaan vain yhden karkureissun jälkeen.

Matkassa olin siis yksin. Chevalinniin ei muuten ole ihan helppo löytää kännykän navigoinnilla! Tallin tie kyllä löytyi, mutta sinne ei ollut tietä perille asti navigaattorin mukaan. Onneksi talli oli kyltitetty hyvin. Kohteessa Muuli peruutti trailerista ulos hallitusti, oli pihalla vähän sen oloinen, että katselin kuumeisesti tukevia rakenteita, johon voisin sitoa sen. Sain kuitenkin laittaa sen valmiiksi tallin hoitopaikalla ja siihenhän se rauhoittui viimeistään sitten, kun Reetu tuli viereen.

Eläimet eivät ihmetelleet toisiaan yhtään eikä Reetu tainnut tajuta, että Muulissa on jotain outoa. Varustimme eläimet nopeasti ja Sanna naapuritallilta tuli ottamaan kuvia lähdöstämme, kiitos! Sannan ja Piian tapasin itseasiassa ekaa kertaa livenä Tampereen messuilla, toisiamme olimme kyllä somessa seuranneet jo pidempään.

Muuli rauhoittui siinä kuntoonlaittaessa todella kivasti ja oli ihan rentoreiska, kun siirryimme tallista ulos. Selkäännousussa se oli tosi hyvä ottaen huomioon, että olimme ihan vieraassa paikassa!

Sitten vain tielle. Muuli lähti johtamaan joukkoamme, koska sillä oli vetävämpi askel kuin Reetulla ja Piia huuteli sitten takaa ohjeistusta siitä, mihin käännymme. En ollut tuolla alueella koskaan aiemmin ratsastanut, vaikka siinä on pienellä alueella usemapi hevostalli, jotka jakavat samat maastoreitistöt. Olikin aika hauskaa törmätä peräti neljään ratsukkoon maastossa. Toiset muistivat, että Muuli on käynyt heidän tallillaan irtohypytyksessä ja toiset tunnistivat Hesarin tekemästä uutisesta!

Eihän täällä seudulla tosiaan ole yhtään toista Muulin näköistä muulia. Yksi toinen saman värinen on Inkoossa ja sen voi sekoittaa omaan muuliini. Heikki on kuitenkin muuliaasi yhdistelmästä suokkiori - aasitamma ja "hieman" tukevampirakenteinen kuin omani. Mutta väri ja koko ovat yhteneväiset!

Etenimme kaikissa askellajeissa, siis myös laukassa. Jarrut, tai siis erityisesti kaverin odottaminen askellajissa pysähdys, oli erittäin kadoksissa ja pysäytin Muulin joitain kertoja aika rumasti yhdellä ohjalla. Se on sellainen ratsu, että en vain voi antaa sille periksi, eli jos halusin pysähdyksen, niin se on myös loppuun asti vaadittava keinolla millä hyvänsä.

Juttelimme Piian kanssa tästä aiheesta, eli siitä, kun muuli on tänä keväänä hukannut jarrunsa aina välillä ihan kokonaan. Veikkaamme syyksi kunnon kasvua ja kevättä. Muulihan on ollut todella runsaassa käytössä nyt, kun polveni on ollut kunnossa!

Teimme mukavan 1,5 tunnin rauhallisen maaston. Pituutta kertyi 7,7 kilometriä keskinopeuden ollessa 5,4 km/h. Kierrokset SportsTrackerissa kertovat, että sellainen rennon rauhallinen ravi taitettiin keskinopeudella 9 km/h kun taas käynnin keskinopeus oli siinä 4,7 km/h. Laukkaa menimme niin lyhyen pätkän, ettei siitä oikein saa luotettavaa nopeutta. Mitään matkaratsastusnopeutta emme siis menneet emmekä sitä hakeneetkaan, tarkoitus oli antaa eläimille kiva kokemus yhteismaastoilusta.

Piian postauksen yhteismaastostamme voit lukea tästä.

Muulin nykytilasta olin maastossa todella iloinen. Se kulki reippaana edellä melkein koko reissun. Vain tallin pihassa olleen suolasäkin ohitukseen tarvitsimme vetoapua. Toki Muuli tiesi, että kaveri on takana, en usko että se olisi ilman kaveria noin rohkeasti mennyt, mutta sekin, että menee edellä ihan uudessa paikassa, on great success!

Piia oli värvännyt tallilaisia antamaan Muulille siedätyshoitoa, ihan mahtavaa!

Reissun jälkeen viereiselle hoitopaikalle Reetun tilalle tuli toinen ratsu.

Tallilla riisuimme ratsut ja Muuli pääsi hetkeksi karsinaan heinille samalla, kun Piia antoi minulle tallikierroksen. Muistan, kun Chevalinn avautui kymmenisen vuotta sitten ja luin, kuinka siellä oli kaikki tiptop. En kuitenkaan ollut ennen tätä päässyt koskaan tallilla vierailemaan. Minuun teki vaikutuksen siisti ja iso piha, talliympäristön asettelu ja helppois, pihaton "track" ja puoliympyrään asetetut ulkokarsinat, joissa on heinättimet. Sisätalli oli oikein siisti myös!

Kotimatkan lastaukseen lähdin jännittyneenä. Muulin helpot lastaukset olivat takanapäin ja edessä olisi duunia.. Piia oli onneksi apuna sulkemassa siltaa, en nimittäin voisi antaa Muulille enää mahdollisuutta pakittaa puomin alta ulos (siitä siis lisää karjakurssin kakkososassa). Avasin sillan sivulle stepiksi ja siinä jumpattiin sitten tovi. Muuli saatiin sisälle, puomi kiinni, häntä puomin yli ja silta kiinni.

Kotona sain vielä apua purkuun ja hyvä niin, Muuli tuli onneksi ulos oikein somasti ja hitaasti rynkyttämättä puomia vasten, huh!

Seuraavana päivänä käytiin maastoilemassa Sonjan ja Elsan kanssa ihan kotitallilla. Minulla oli ensin puolen tunnin mittainen kouluratsastustunti, jossa tosin yritimme kovasti harjoitella rollbackeja. Sain pari askelta sinnepäin.

Tehtiin Sonjan kanssa hyvä reipas maasto, 1,5 tunnissa 11,5 kilometriä keskinopeudella 7,6 km/h. Ravasimme ja laukkasimme kaikki sopivat pehmeät tieosuudet ja sain SportsTrackerista tällaisia nopeuksia eri askellajeille:

Käynti 5 km/h
Reipas ravi 12,8 km/h
Rento laukka 20-22/km/h
Erittäin nopea laukka 28 km/h (huippunopeus laukassa 33 km/h, kun Muuli poistui hetkellisesti kontrollista)

Muuli ei tullut tästä maastosta hikeen kuin hieman vyön alta ja ihan pikkuisen satulahuovan alta. Minusta myös tuntui, että satula pysyi paremmin paikoillaan kuin ennen, eli mäkivyöt eivät olleet maaston jälkeen aivan pingoittuneena. Muulille on siis saattanut tulla uutta lihasta varsinkin eteen. Vielä en kuitenkaan mäkivyöstä uskalla luopua, riski kaulalle päätymisestä on liian suuri.

Paskan määrä on kuitenkin vakio, sillä kun tiistaina hehkutin mielessäni miten Muuli ei aro yhtään kavioitaan, olin keskiviikkona joissain kohdissa aistivani pientä varovaisuutta sen liikkeessä. Toki takana oli hieman kosteampi kausi, joka on voinut pehmittää kavioita, mutta tuntui oudolta, että arkominen olisi tullut yhtenä päivänä.

Seuraan siis tilannetta ja otan tarvittaessa etubootsit käyttöön. Niillähän me hoidettiin viime kesänä arkomisongelmat.