Muuli ylitti ensimmäisissä kisoissaan kaikki odotukset: HYVÄKSYTTY TULOS!!!

Huh mikä viikonloppu takana! Osallistuimme Muulin kanssa ihan ensimmäisiin virallisiin kinkereihin, eli Matkalaukan järjestämiin matkaratsastuskilpailuihin Urjalassa! Muuli on aiemmin edustanut kyllä Aasiyhdistyksen aasipäivillä (tullen palkituksi vuoden harrasteaasiksi), mutta nämä olivat ensimmäiset SRL:n alaiset kilpailut.

Kuten blogin lukijat ja someseuraajat ehkä tietävätkin, oli meillä suuria vaikeuksia saada Muuli tottumaan "eläinlääkärintarkastukseen". Matkaratsastuskisoissa eläinlääkäri tarkistaa eläimet ennen suoritusta ja sen jälkeen ja pidemmillä matkoilla myös tauoilla. Eläinlääkäri lähestyy, katsoo suun, jalat ja mittaa sykkeet ja eläimen tulisi pysyä tämä aika paikoillaan.

Muulin toleranssi vieraisiin (ja tuttuihinkin) lähestyviin ihmisiin on hyvin minimaalinen, joten harjoittelimme tätä Muulin toisen omistajan (eli mieheni) kanssa alkuviikosta.

Ensimmäinen eläinlääkärintarkastus kesti viisi minuuttia, neljäs ja viimeinen enää kaksi minuuttia, eikä sivuaskeleitakaan juuri otettu.

Silti näissä kilpailuissa jännitin eniten juuri ensimmäistä eläinlääkärintarkastusta. Lähestyisikö eläinlääkäri hitaasti ja mukavia jutellen vai ronskisti suoraan kohti, jolloin meillä saattaisi olla kisapaikalla valtoimenaan juoksenteleva muuli. Tottakai osaan avata suuni ja pyytää eläinlääkäriä juttelemaan. Muuli on nimittäin paljon välinpitämättömämpi vastaantulijaa kohtaan, jos juttelen tämän kanssa. Sama piirre on ilmeisesti myös koirilla, eli ohitustilanteessa auttaa, kun koirien taluttajat juttelevat toisilleen ja koira toteaa, että tyyppi on ihan fine.

Tässä alla on videokooste päivästä. Se on koottu erilaatuisista ja kokoisista pätkistä ja siksi videokuva on osittain rakeista. Laitoin mukaan tekstit ja puhettakin on jossain kohtaa!


Pari päivää ennen kilpailuja tuli aikataulu Kipaan ja siitä selvisi, että alunperin klo 14.00 oleva lähtö oli aikaistunut peräti 3,5 tuntia ja tarkoitti minulle heräämistä kukonpierun aikaan. Laitoinkin siis jo perjantaina trailerin ja auton lähtökuntoon tallin pihalla, lauantaina riittäisi, että ajan paikalle, kiinnitän trailerin ja lastaan Muulin.

Tallinomistaja oli värvätty dokumentoimaan lähdön hetket.

Yllätin hänet, Muuli menikin traileriin kahdessa minuutissa, eli asteli sisään juuri siinä kohtaa, kun hän lopetti videoinnin ajatellessaan, että ehtii kessutella välissä. Onneksi salamannopea hevosnainen saa videon heti uudestaan päälle.

Ajelin muutaman kilometrin päähän hakemaan kisahuoltajan eli groomin Tiinan mukaan. Hänellä on pers- ja näppituntumaa Muulista, joten hän oli korvaamaton apu kisoissa! Ihan kenelle tahansa en vielä uskalla Muulia antaa vessakäyntini ajaksi.

Sitten navigaattori päälle ja kahden tunnin riemuretki kohti Urjalaa! Matkalla pysähdyimme vain vessatauolla Iittalan Shellillä.

Kohteessa oltiin vähän hoomoilasina, pahoitteluni kisajärjestäjille! Saavuimme traiperiparkkiin, jossa käskettiin ottaa eläin ulos, jättää traileri siihen ja viedä auto kisapaikalle. Olin kuitenkin hiljattain saanut kuulla, että eläintä ei missään tapauksessa pureta ennen, kun on ilmottauduttu ja rokotukset on tarkistettu. Tämähän ei sitten tällä kertaa pitänyt paikkaansa, jonka sain tietää myöhemmin..

Teimme siis trailerin kanssa lenkin kisakeskukseen, jossa ilmottauduin ja sain ensin kuulla, että  yksi tehosterokotus puuttuu! Onneksi minulla on täällä blogissa kivassa taulukossa rokotukset, jonka avulla metsästimme rokotukset passista ja niiden osalta kaikki oli kunnossa. Samaan aikaan samaan luokkaan tuli ilmoittautumaan kaksi tyttöä, joiden ratsujen rokotukset olivat menneet edellispäivänä vanhaksi. He lähtivät siitä samantien kotimatkalle kulkematta lähtöruudun kautta.

Tämän jälkeen vietiin traileri oikeaan paikkaan, purettiin Muuli ja Tiina lähti ajamaan autoa kisakeskukseen. Itse talutin Muulin sinne 500 metrin matkan.

Ja heti ensiaskeleista tunsin suurta iloa ja ylpeyttä Muulista! Se kulki perässäni melko rauhassa ja luottavaisen oloisena. Otin matkalla muutaman pysähdyksen ja palautin Muulin narua heiluttamalla taakseni, jos se ei pysähtynyt samaan aikaan kanssani. Kisakeskuksessa huoltoalueella Tiina oli saanut auton parkkeerattua ja oli meitä vastassa kameran kanssa. Huomasin, kuinka talon kuistilla reittiselostuksessa (jep, minunkin oli tarkoitus olla siinä, mutta myöhästyin) kaikkien päät kääntyivät ja myöhemmin kuulin, kuinka porukassa oli kommentoitu "no nyt SE muuli saapuu!"

Kuva: Tiina Lepojärvi. Tässä olimme juuri saapuneet kisakeskukseen.

Koska reittiselostukseen en enää ehtinyt, talutin Muulin eläinlääkärintarkastukseen. Olisi sitten pahin vaihe ohi ja tietäisin, että lähdetäänkö samantien kotiin. Mitä vielä, Muuli otti neljäsosakierroksen verran sivuaskeleita eläinlääkärin lähestyessä. Häntä oli ilmeisesti ohjeistettu etukäteen Muuliin liittyen ja hän oli todella rauhallinen ja mukava, kuten toki pitää olla kaikkia eläimiä kohtaan.

Suun limakalvot, kuivumisaste ja sykkeet (52 muistaakseni) oli äkkiä katsottu ja sen jälkeen ravautin Muulin edestakaisin, jotta eläinlääkäri näki, onko se puhdas. Muuli oli kai niin hämillään uudesta paikasta, että se unohti kokonaan luimistella raviin siirtymisessä.

Reittiselostus oli vieläkin menossa, mutta huomasin että kisoihin huijaamani Marita oli kuuntelemassa sitä, joten suuntasin takaisin huoltoalueelle, jossa tapasimme Maritan ratsun Rimpi-suomenhevosen. Marita on siis työkaverini ja sattumoisin myös hevosenomistaja, joten yllytin hänet osallistumaan ensimmäisiin matkaratsastuskisoihin, koska yksin en olisi mitenkään voinut kisamatkalle lähteä. Marita yllytyshulluna otti haasteen vastaan ja meillä oli tosi kiva kisapäivä huoltajiemme kanssa!

Varttia ennen lähtöä varustin ruohoa nautiskelevan Muulin satulalla (suitsethan olivat päässä koko ajan, eli puin ne sille trailerissa) ja nousin selkään. Selkäännousukin meni todella hyvin siihen nähden, että oltiin vieraassa paikassa vieraiden ihmisten ja hevosten keskellä! Muuli pyörähti siis vain pari kertaa sen jälkeen, kun olin istunut selkään. Kiersimme Maritan kanssa huoltoalueen kerran ratsain, saimme mukaan vielä toisenkin suomenhevosratsukon ja suuntasimme reitille minuutti lähtömerkin jälkeen. Pari nopeammassa tahdissa menevää menivät jo edeltä, eli koko luokka ei tällä kertaa ratsastanut yhdessä. Meitä oli luokassa loppujen lopuksi viisi, koska kaksi joutui rokotusten takia jättämään kisat välistä.

Nämä kuvat otti Tiina Lepojärvi, kiitos!

Laitoin Sports Trackerin päälle, jotta pystyisimme reitillä seuraamaan keskinopeutta. Koska eläinlääkäritarkastuksesta oli selvitty, oli päivän seuraava tavoite selvä: ratsastaa vajaat 17 km ihanneajassa eli 8-12 km tunnissa.

Tässä kohtaa kerron, etten ollut vielä koskaan ikinä ratsastanut Muulilla 17 kilometriä putkeen enkä ollut koskaan ratsastanut yhtään maastoreissua 8 km/h tuntinopeudessa, vaan aina hitaammin. Uskoin kuitenkin, että se selviäisi matkasta kunnialla.

Lähdimme liikkeelle liian hitaasti ravaillen vain vähän, vaikka tiet olisivat antaneet myöden ravata.

Jossain kohtaa loputtomalta tuntuneen asfalttitiepätkän kohdalla katsoin Sports Trackeria ja totesin keskinopeuden olevan alle 7 km tunnissa. Se tarkoittaisi aika ripeää loppumatkaa! Seuraavat kilometrit menimmekin aika haipakkaa ja joukkoon liittyi myös pitkänmatkalaisia, heitä toki myös erosi porukasta.

Tässä kohtaa alkoi actioni ja harmittelin, kun en ollut ottanut kypäräkameraa mukaan.

Sain koko reissun aikana aikaiseksi yhden ainoan normaalin laukannoston, johon ei siis liittynyt pään vetämistä alas ja köyrypukkilaukkaa. Noin muuten Muuli näytteli kevätjuhlaliikkeitä joka helvetin nostossa! No ei se mitään, pysyn kyllä kyydissä, mutta ei noi nyt liian kivoja ole. Sivuhyppyjä Muuli ei ole vielä tähän mennessä juurikaan harrastanut, mutta eräällä osuudella oli joku roska tiellä, joka aiheutti taas hetkellisen köyrypukkilaukkakohtauksen.

Jännittävimmät hetket koimme eräällä reippaalla pätkällä, kun seuranamme ollut Onni-suomenhevonen kadotti hetkellisesti jarrunsa. Muuli ajatteli, että nyt hänet jätetään ja unohti samalla omat jarrunsa myös. Siinä sitten rinta rinnan yritimme saada ratsuihin jotain tolkkua, tuloksetta, nehän kuitenkin ruokkivat toinen toisiaan koko ajan.

Kiitolaukkapätkä ei todennäköisesti ollut kovin pitkä, se vain tuntui sellaiselta, mutta lopulta saimme ratsut taas hanskaan ja matka jatkui.

Siitä pääsimme laukkailemaan taas melko hallitusti, eli suomenhevoset ravasivat ja minä laukkasin, koska Muuli ei muuten pysy mukana. Kanssakilpailijoiden suhtautuminen Muuliin oli tosi rohkaisevaa, tien päälläkin kysyttiin, että miten Muulilla on mennyt, ihan mahtavaa! Juuri tällä tavoin uudet harrastajat otetaan vastaan ja käsittääkseni matkaratsastukseen toivotaan lisää kilpailijoita, nythän kilpailuja on jouduttu perumaan osanottajapulan takia.

Niin, miten Muulilla on mennyt.. No, jarruista keskusteltiin moneen otteeseen, mutta hävisin keskustelut melkein joka kerta. Jos hevonen edessä painaa täyttä ravia, on Muuli niin imussa, etten oikein pysty tekemään mitään. Pyydän siis vielä julkisesti anteeksi siltä tytöltä, joka valkoisella arabioletetulla oli ylämäessä ja jonka ohitin väärältä puolelta (vasemmalta). Mm siinä kohdassa oli Muuli jossain ihan muualla kuin hanskassa. Ohitimme myös Miran tiimin turhan vauhdikkaasti, vaikka ei olisi tarvinnut, aika olisi riittänyt kyllä. Olen pahoillani!

Tulimme kilometrikyltille asti melko reippaasti. Kilometrikyltti kertoo siis siitä, että maaliin on kilometri matkaa. Siinä kohtaa onkin hyvä kiittää ratsua, antaa pitkät ohjat ja kävellä loppumatka. Näytti siltä, että jokainen ratsu tajusi kyltin kohdalla, mikä on homman nimi ja kuljimme hyvässä yhteisymmärryksessä loppumatkan käynnissä.

Laitetaan tänne myös hieman Sports Trackerin antamaa tietoa talteen. Nopein kilometri taitettiin nopeudella 18,5 km/h ja nopein kaksi kilometriä nopeudella 11,7 km/h. Viiden kilometrin pätkät olivat vauhdissa 7,4, 7,6 ja 10,5 km/h. Näistä huomaa, miten otimme lopussa alun hidastelua kiinni melko hyvin.

Maisemat reitillä olivat hienot ja reitti oli monipuolinen! Teiden pehmeydelle ei luonnollisesti mitään voi ja minä painelen Muulilla kaikilla pohjilla kaikkia nopeuksia. Muuli itseasiassa itse valitsee hiekkatieltä sen kovan kohda, josta auton rengas menee, vaikka vaihtoehtona olisi leveä ja pehmeä piennar. Tässä kohtaa annan siis eläimen päättää, kaippa se tietää, mikä sille on hyväksi. Jalat olivat kisan jälkeen kuivat ja viileät, samoin seuraavana päivänä kotona.

Maalissa saimme taputukset ja aplodit ja siirryimme huoltoalueelle purkamaan ratsumme. Tiina oli ottanut valmiiksi vettä lämpenemään, joten huuhtelin Muulin kokonaan ja se pääsi piehtaroimaan. Vartin päästä arvelimme ratsujen sykkeiden laskeneen sen verran, että eläinlääkäritarkastukseen uskaltaisi mennä. Sinne olisi voinut tosin mennä heti suorituksen jälkeen, Muulin sykkeet olivat 48 eli ne olivat aamusta peräti laskeneet! Eläinlääkäri sanoi, että se on hyvin tavallista. Aamulla eläimet ovat vähän stressissi uuden paikan takia.

Nämä kuvat otti Tiina Lepojärvi ja jostain syystä en saanut niitä Photoshopissa rajattua..? Valittaa jotain parametrejä.

Itsekin olen tullut siihen tulokseen, että Muulin sykkeet nousevat lähinnä järkytyksestä, ei niinkään fyysisestä rasituksesta. En siis tietenkään ole sen kanssa lähdössä suorittamaan mitään 50 km nopeuskilpailua, mutta tällainen maltillinen matka ei varmasti rasittanut sitä liikaa vaikka laukkaamaan joutuikin.

Tässä kohtaa mietimme Maritan kanssa, että uskaltaisikohan tästä lähteä kotiin ja lähdimme kansliaan kysymään. Sinne saatiin juuri eläinlääkärin tulokset ja hetken päästä meidät oli laitettu järjestykseen. En tiennyt, että myös kutosluokan ratsukot laitetaan kunnon mukaan järjestykseen, jos olisin, olisin heti hyökännyt eläinlääkärintarkistukseen. Kuntopisteisiin vaikuttaa se, kuinka nopeasti maaliintulon jälkeen ilmoittautuu eläinlääkärintarkastukseen ja sykkeet tarkastuksessa. Eli se, joka menee nopeasti tarkastukseen ja jonka ratsulla on matalat sykkeet, saa enemmän pisteitä.

Muuli oli tässä kohtaa luokkansa viides, Maritan Rimpi neljäs. Mutta yhtä kaikki, molemmille saatiin hyväksytty tulos keskinopeuden ollessa karvan yli 8 km/h! Eli odotuksiin nähden päivä onnistui todella hyvin!

Palkintoämpärit pakattiin huoltoautoon ja talutimme ratsut traileriparkkiin. Muuli kieltäytyi aluksi lastautumasta, mutta kunhan traileriparkki hiljeni, eli muut siinä olleet hevoset lastattiin, käveli Muulikin sisään koppiin. On näköjään turhaa edes yrittää lastata sitä vieraassa paikassa "hälinässä", odottelen ennemmin hetken, että ympäristö rauhoittuu.

Tiina ajoi kotimatkan, jotta sain somekanavat taas ajan tasalle. Ja lisäksi minulle oli kehittymässä mehevä migreeni, koska en ollut juonut ollenkaan ennen reitille lähtöä! Onneksi minulla on miggelääkkeet mukana, joten Tuusulaan saavuttaessa oli pääkin jo ihan ookoo. Migreeniin vaikutti varmasti myös kova jännitys ja sen laukeaminen, mutta ehkä se olisi ollut lievempi jos olisin juonut kunnolla ennen ratsastussuoritusta. Vettä minulla ei reitillä ollut mukana.

Erityiskiitos huoltojoukkojen ja seuralaisten lisäksi siis myös kaikille Teille blogin lukijoille ja muiden somekanavien seuraajille! Kisapäivitykset saivat ihan mahdottoman määrän tykkäyksiä ja lämpimiä onnentoivotuksia! Täytyy myöntää, etten itsekään odottanut, että me Muulin kanssa ihan oikeasti saadaan homma maaliin, olin ihan varma että matkamme tyssää ensimmäiseen eläinlääkärintarkastukseen. Ja niin uskoi varmasti moni muukin!

Olisinko kolme vuotta sitten uskonut että tämä päivä tulee? En todellakaan.

Näillä kavioilla Muuli porskutti täysin arkomatta koko kisareitin!

Koska Muuli ei ole tänä keväänä arkonut ollenkaan (viime keväänä arkoi, jouduin bootsittamaan), en ennen kisoja uskaltanut raspata kavioita ollenkaan, vaikka se olisi ollutkin erittäin aiheellista kuten kuvasta näkyy. Nyt kisojen jälkeen Muuli saa Jaanuksen lempeää käsittelyä, Jutin hammashoitoa ja minun kaviohoitoani.

Muuli käyttäytyi niin sievästi vieraassa paikassa, etten meinaa uskoa sitä itsekään! Olemmehan me käyneet messuilla ja olleet vieraissa paikoissa tekemässä erinäisiä asioita, mutta nämä olivat kuitenkin ensimmäiset isommat kilpailut. Onneksi matkaratsastusporukka on todella lämminhenkistä ja avointa, eikä kukaan näkynyt katsovan nenänvartta pitkin, päinvastoin! Pitkiä katseita tietysti saimme, mutta vain hyvässä mielessä. Jälkikäteen luin Facebookista, että kisoissa oli pahaa toimihenkilövakausta ja säätämistä, mutta ainakaan meille aloittelijoille se ei näkynyt mitenkään!

Hieman kateellisena katsoin ratsastajia, jotka vetivät pidempiä lenkkejä, juttelimme Maritan kanssa, että mitä jos nyt pitäisi lähteä uudestaan samalle matkalle, niin ei kyllä pystyisi. Onneksi minulla ei ole ainakaan vielä intressiä vetää pidempää matkaa. Se vaatisi luultavasti varusteinvestointeja, koska lännensatula ei ole Muulille välttämättä ergonomisin vaihtoehto pidemmällä matkalla vaikka tauolla aina vaihtaisikin padin. Ja kavereista irtaantuminen ei myöskään luonnistu kovin hyvin. Muuli kyllä posottelee edelle, mutta jos joku menee kaukana edessä, tulee Muulille kova tarve saavuttaa kaveri. Sen takia on minun pakko saada joku jakamaan kisamatkaa kanssani myös Lietoon 8.6. Laitappa siis kommenttia lootaan, jos olet tulossa ykköstasolle ja tavoitevauhti olisi siinä 8,5-9 km/h!

Lietoa varten suunnitelmaa pitää hioa ja samaan suuntaan kuin mitä Mirakin (Matkaratsastajatädin hevoselämää) omassa postauksessaan kirjoitti. Eli tasaisempaa vauhtia. Nythän taisi käydä niin, että he painoivat alkumatkan reippaasti ja me taas loppumatka. Paras olisi tietenkin mennä tasaisella vauhdilla koko reissu. Me jäimme alkumatkasta arpomaan pohjien kanssa, että kannattaako tässä ravata vai onko liian kova, kunnes loppupäässä oli "pakko" mennä reippaammin, jotta saadaan riittävän korkea keskinopeus.

Niin, ja niistä jarruista ja niiden olemassa olosta keskustelemme Muulin kanssa erittäin tiukasti Liedon kisoihin asti. Enää en katsele mitään sekoilukohtauksia tai hanskasta lähtemisiä, eikä varmasti katsele kukaan muukaan.

Jos muuten olet yhtään tuoreempi blogin lukija, niin tänään Hesarin nettiin ilmestyneessä jutussa käydään erittäin hyvin läpi Muulin hankintaa ja alkuajan epätoivoa. Jutusta tuli mielestäni todella kiva! Lue se tästä.

Virallinen voittokuva, otettu kotioloissa seuraavana päivänä. Tänä kyseisenä seuraavana päivänä Muuli oli kouluratsastustunnilla niin hieno, että aloin selailla Kipaa raviohjelmien toivossa! Sellaisistakin saa kommenttilootassa vinkata, toiveena olisi Uudenmaan alue, mutta koko Etelä-Suomi huomioidaan myös.

 Ps. Suomen virallinen matkaratsastuksen muuliranking näyttää tältä

1. Buena Chica, 16,7 km