Maastoreissulla Italiassa; treffikutsuja, vaaratilanteita ja hoitamattomia kavioita +vlog

Meidän porukka ja ohjaaja Diego. Takana näkyy Assisi.

Olin viime viikolla Italiassa ja pääosan reissustamme vietimme Umbrian maakunnassa (suunnilleen keskellä Italiaa) meille vartavasten räätälöidyllä aasi/muuli/hevosmatkalla. Ensimmäisenä ryhmämatkapäivänä meillä oli ohjelmassa kahden tunnin maastoratsastus, hevosilla. Reissu oli mielenkiintoinen ja sitäkin ikimuistoisempi.

Ryhmämme koostui kahdeksasta henkilöstä ja puolet meistä oli valinnut ensimmäisen päivän aktiviteetiksi hevoset. Puolet ryhmästä taas tutustui suomalaisen oppaan kanssa Assisin ihanaan vanhaan kaupunkiin.

Tallilta meillä oli tiedossamme vain sen nimi ja paikallisen taksikuskin oli määrä tietää, missä talli sijaitsee. Kuulemma aivan Assisin juna-aseman vieressä. No. Ensin kuski vei meidät toiselle tallille, jonka nimi tosiaan oli saman tyylinen. Näimme kuitenkin taksin ikkunasta muutaman huonokuntoisen hevosen mutatarhoissaan, joten päättelimme, että tämä ei nyt ole meidän tallimme.

Selvittelimme netistä lisää ja kuvittelimme löytäneemme tallille uuden osoitteen. Radan toiselta puolelta löytyi kuitenkin valitettavasti vain ihan eri niminen talli, eikä missään näkynyt toista tallia. Ajelutimme taksikuskia pieniä peltoteitä pitkin ja yritimme löytää oikeaa paikkaa. Aloimme olla todella epätoivoisia.

Lopulta kuitenkin ajatimme kuskin sen tallin pihaan, joka sijaitsi oikeassa osoitteessa, mutta oli vain täysin väärän niminen. Tippasimme kuskia ja lähetimme hänet pois.

Tässä vaiheessa en ollut vielä varma siitä, olimmeko oikeassa paikassa.

Tallilta löysimme katetun ratsastuskentän, tarhoja ja tietenkin tallin. Kukaan ei tullut meitä vastaan, ja kentällä opetustuntia pitävä italialainen mies, jonka nimi paljastui Ricardoksi, oli yllättyneen oloinen. Olimmeko ylipäätään oikeassa paikassa? Oltiinko meitä odotettu?

Parasta tässä oli, että yhteistä kieltä ei ollut sitten ollenkaan! Meillä oli tarkoitus olla tällä matkalla koko ajan suomalainen matkanjärjestäjä mukana, mutta hän estyi kokonaan tulemasta, joten olimme keskenämme eikä meistä kukaan puhunut italiaa.

Alla on video päivän tapahtumista, lopussa on myös pätkiä Assisista. Suurin osa videosta on kuitenkin ratsastukseen ja hevosiin liittyvä.


Tunnilla olleen ruotsalaisperheen äiti toimikin sitten tulkkinamme ja saimme kerrottua, että meille piti olla varattuna kahden tunnin maasto ja että menisimme käyntiä ja ravia. Itselleni sain ruotsalaisäidin ratsastaman kolmevuotiaan ruunan Rambon, siskoni Katri sai ruotsalaisperheen tyttären ratsastaman Penelope ponin. Rambo oli, noh raaka. Suomessa tuollainen ei todellakaan tekisi tunteja. Se vastusteli jokaisessa ravinostossa ja näytti haluttomalta ravaamaan. Se oli kuitenkin puhdas. Penelope taas seurasi vain Ramboa eikä suostunut itsekseen ravaamaan.

Muut ryhmäläisemme saivat hevoset, jotka olivat tallissa syömässä ja kuntoonlaitossa.

Menimme "maneesissa" eli katetulla kovapohjaisella kentällä selkään ja tunnustelimme ratsujamme. Omani vaikutti muulimaiselta. Ei saanut tehdä äkkiliikkeitä tai ääniä ja kuunteli istuntaa. Eli ihan normaali kolmivuotias. Huh, en halua edes ajatella, milloin se on aloitettu.

Ja tähän väliin kerron, että saapuessamme tallinpihalle ja nähdessämme hevoset, teki mieli perua koko homma ja kävellä takaisin Assisisiin. Mutta kuulin muilta, että tämä on tosi siisti talli ollakseen "etelän maan talli", että niitä on pahempiakin. Ja talli kuitenkin kyltissään mainosti kaikenlaista toimintaa ja puitteet olivat tosi siistit. Ainoa vaan, että katetulla kentällä kopisivat kaviot aivan, kuin kavioura olisi valettu betonista ja hevosten kaviohuolto oli retuperällä joidenkin osalta.

Hevoset, varsinkin isoimmat, olivat todella laihoja kun taas ponit olivat jopa ylilihavia. Keskiarvo oli siis hyvä.

Katri ja Diego

No.. Tästä tulee pitkä tarina.

Lähdimme maastoon, minä ja Katri Ricardon perässä etujoukoissa ja kaksi muuta Diegon mukana jäljessä. Minun ja Katrin hevoset olivat kavereita ja kaksi muuta olivat myös keskenään kavereita. Olomme oli hieman turvaton, koska tosiaan Ricardo ei puhunut sanaakaan englantia, eikä myöskään ymmärtänyt sitä. Onneksi Diego puhui jonkin verran ja alkoi Ricardon ohjeistamana viritellä keskustelua heti alkumatkasta. Se meni suunnilleen näin.

Kuinka vanhoja olemme, olemmeko sinkkuja, onko meillä lapsia, kauanko olemme täällä päin lomalla ja että missä miehemme ovat. Kun kerroimme, että miehet löytyvät ihan kotimaasta, olimme yllättäen tulleet sopineeksi illaksi treffit Ricardon kanssa!

Tämä selvisi minulle kuitenkin vasta sitten, kun hän soitti ruotsalaiselle perheenäidille (joka puhui italiaa) ja pyysi tätä tulkkaamaan puhelimessa asiansa minulle. Kiitin Erikaa tiedosta ja pyysin välittämään tiedon, että vaihtaisimme numeroita ja viestittelisimme WhatsAppilla myöhemmin illalla. Ja että ottaisin numeron, kun olemme takaisin tallilla. Ajattelin tällä tavoin ostaa meille hieman lisää aikaa.

Ricardo ei tähän tyytynyt vaan lykkäsi puhelimensa käteeni ja käski tallentaa siihen numeroni.

Maasto jatkui ja hevoset vaikuttivat ihan mukavilta. Kunnes Diego ratsasti liian lähelle meidän hevosiamme, Rambo hermostui ja valmistautui latomaan taaksepäin. Karjaisin EI, pidin ojat tiukasti käsissä ja tilanne raukesi.

Eikä mennyt kauaakaan, kun olimme taas hieman sumpussa ja Rambo totesi, että muut hevoset eivät saa tulla sen taakse. Se valmistautui potkaisemaan taakseen (videolla kerron, että se latoi, mutta silminnäkijöiden mukaan se vain valmistautui), joten otin ohjat napakammin käteen. Siinä sitten Rambon takajalat putosivat sellaiseen jyrkkäreunaiseen shettiksenmentävään ojaan ja pian siellä oli myös etupää! Tilanne oli todella nopea, mutta elämäni ehti vilahtaa silmieni edessä ymmärtäessäni tilanteen vakavuuden. Kyseessä ei ollut mikään yli käveltävä pikkuoja vaan sellainen, jonka ratsastavat laukassa vain kenttähevoset. Ja sitten olin siellä täysin vieraan hevosen selässä miettien, että irrottaudunko hevosesta ja jään mahdollisesti sen alle vai pidänkö itseni satulassa, jolloin jään silloinkin mahdollisesti sen alle.

No, annoin ohjaa ja otin harjasta kiinni ja Rambo kiskaisi itsensä takaisin peltotielle. Silittelin ja rauhoittelin sitä kovasti ja jatkoimme matkaa.

Mietin siinä sitä silitellessäni, että tulen alas, kunhan hevonen hieman rauhoittuu, mutta sitten tajusin, että vetäjä saattaisi kiivetä sen selkään ja antaa kepin laulaa. Pysyin siis selässä ja Rambokin rauhoittui.

Laukkaa tai ravia ei tällä maastolla menty, en olisi suostunut tällä hevosella ravaamaan.

Mutta, kun loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen palasimme tallille, halusi Ricardo, että ravaamme vielä katetulla betonipohjaisella kentällä. Hän vahti, että meistä jokainen ravaa, joten menin Rambolla pari kierrosta. Se tosiaan siirtyi raviin melko haluttomasti vaikka yritin parhaani mukaan poistaa kaiken paineen ja olla selässä huomaamaton silloin, kun se ravasi. Videolta huomasin kuitenkin nojanneeni niin merkittävästi eteen, että jarrutin sen menoa jokaisella askeleella.

Lopulta saimme tulla alas ja veimme hevoset pois. Miehet riisuivat ne, eikä vahingoilta vältytty. Eräs hevonen oli sidottu tallin seinään ja sen riimunnaru sotkeutui seinässä olleen vesiletkun hanaan aiheuttaen hetkellisen vedenpaisumuksen ja seinässä kiinni olleiden hevosten paskahalvauksen. No, hevonen näytti saavansa turpiin, kun se talutettiin takaisin tarhaan.

Reissusta jäi tosi ristiriitainen fiilis. Tulimme tukeneeksi tallin toimintaa kukin 70 eurolla. Puitteet olivat kuitenkin siistit, vaikka hevoset olivatkin osittain laihoja ja tosi huonossa kaviossa. Tämä oli varmasti maan mittapuulla sellainen hyvä talli, eli jos tarkoitus on tukea ratsastustoimintaa, oli tämä talli varmasti siihen ihan hyvä vaihtoehto. Itse satun vain olemaan sen verran rajoittunut, ettei minulla ollut kokemuksia lämpimien maiden hevosmaastoista. Olen tähän mennessä ratsastanut ulkomailla vain Ruotsissa, Islannissa ja Saksassa ja jokaisessa maassa näin erinomaisesti hoidettuja ja asiakaskäytössä toimivia hevosia. Nämä hevoset eivät todellakaan olleet minkään aloittelijan maastopuksuttimia!

Maastoreissun jälkeen Ricardo pakotti minut vielä hänen Facebook-kaverikseen ja lopulta pääsimme myös tallilta pois, Ricardon kyydissä. En voinut kuvitellakaan että hänen pieni kauppakassinsa saavuttaisi hiekkatiellä 120 km/h nopeuden mutta niin mittari väitti. Rajoitus kyseisellä tieosuudella oli 30 km/h, mutta koska olimme jo selvinneet hengissä maastosta, tulisimme todennäköisesti selviämään hengissä tästäkin.

Olin kuitenkin erittäin helpottunut, kun saavutimme Assisin portin, vaihdoimme viimeiset poskipusut ja heilautimme kättämme kuskille.

Assisi paljastui oikein ihanaksi vanhaksi kaupungiksi! Kävimme ensin syömässä lounasta muun ryhmän kanssa ja sen jälkeen hajaannuimme. Osa lähti saman tien takaisin Folignoon ja osa meistä jäi vielä hetkeksi Assisiin. Katrin kanssa olimme kylillä ns koko rahalla ja palasimme Folignoon vasta yhdeksän jälkeen illalla. Ricardolle kirjoitin viestin, että palasimme juuri äsken hotellille ja olemme väsyneitä, joten drinkeille emme nyt pysty lähtemään.

Alla on kuvia Assisista. Suosittelen vierailemaan, jos liikut seudulla! Assisiin pääsee junalla, mutta junalta on 4 km kävelymatka. Paikallisbussi kulkee kuitenkin hyvin ja matka maksaa kuskilta ostettuna 2 euroa suunta!