En pidä itseäni mitenkään supertaitavana ratsastajana. Kuulun siihen ryhmään, joka katsoo omia ratsastusvideoitaan löytäen tuhat ja yksi virhettä, mutta yritän silti olla itselleni armollinen. Tämän lajin viehätys on kuitenkin nuo ahaa-elämykset, kun itse oppii tai onnistuu opettamaan hevoselle (tai Muulille, hehe) jotain uutta. Mikään ei ole niin opettavaista (ja kamalaa) kuin omien ratsastusvideoiden katsominen.
Hankin ensihevoseni Väiskin reilut kahdeksan vuotta sitten. Väiski oli tuolloin juuri kääntynyt kuusivuotiaaksi ja itse olin täysin puska Ö-tasoinen. Olin hurahtanut ratsastuskoulun tunneilla klassiseen kouluratsastukseen ja ahaa-elämyksistä tuli niin koukuttavia, että oli pakko ostaa oma hevonen. Oli käsittämätöntä, miten pienillä istunnan korjauksilla hevosessa tapahtui niin suuri muutos ja kuinka tekemällä vähemmän, tapahtuu itse asiassa paljon enemmän.
Olen valmentautunut Nora Ylöstalon (ent. Jeulonen) silmän alla ja käynyt muutaman kerran vuodessa Catherine Laurentyn kursseilla siitä saakka, kun Väiskin ostin. Catherine on ollut itsensä Nuno Oliveiran oppilas ja Nora opettaa hyvin samaan tyyliin kuin Catherine. Kirjorinne edustaa myös tätä niin kutsuttua klassista suuntausta, mutta hän on ammentanut suuren osan opistaan eversti Cardelta. Niina on lisäksi opiskellut paljon hevosen anatomiaa ja biomekaniikkaa. Näitä oppeja yhdistelemällä hän keskittyy jokaisen ratsukon yksilöllisiin ominaisuuksiin ja auttaa hiomaan tasapainoa, suoruutta ja notkeutta.
Klassinen kouluratsastus mielletään usein ilman jalkaa ja löysin ohjin hissutteluksi, mutta oma kokemukseni on aika kaukana tästä. En itse asiassa edes miellä klassista kouluratsastusta miksikään spesiaalijutuksi. Oman kokemukseni perusteella se on ratsastusta, missä korjataan ensin ratsastajan virheet. Hevonen seuraa lähes aina mukana, kun ratsastaja antaa hevoselle mahdollisuuden liikkua oikein.
Klassisessa kouluratsastuksessa keskitytään siihen, että hevonen liikkuu itse, ratsastajan sitä kantamatta. Tästä tulee ehkä herkästi mielikuva löysillä ohjilla ratsastamisesta, sillä usein ratsastaja pitää opettaa ensin löytämään oma tasapaino selässä ottamatta ohjista tukea ja luottamaan siihen, että se hevonen ei poistu paikalta, vaikkei suussa roiku maitopurkin paino molemmissa ohjissa.
No, mutta asiaan: Mikä johti ajatukseen mennä Muulin kanssa Kirjorinteen Niinan tunnille? Se, että olen saanut Niinalta todella paljon apua ja avaimia oman hevoseni kanssa. Olin lukenut Niinan blogia jo pitkään ja sen vuoksi uskalsin pyytää häntä minua ja hevostani katsomaan. Olimme hevoseni pitkän sairasloman jäljiltä sellaisessa lähtötilanteessa, etten ihan ketä tahansa olisi rohjennut paikalle pyytää. Nora olisi ollut vaihtoehto numero yksi pitkän historiamme takia, mutta hän asuu nykyisin niin kaukana ja on mennyt vielä lisääntymään niin liikkuminen on väistämättä vähän rajoittunut. Niinalla ja Noralla on pikkuisen eri lähestymistavat asioihin, mutta mielestäni on hyödyllistä käydä useamman valmentajan silmän alla. Jokainen näkee asiat eri tavalla ja jokaiselta saa varmasti jotain oppia, mikä hyödyttää itseä. Yhtään ei kyllä harmita, että tuli tutustuttua Niinaan myös.
Väiskillä oli todella isoja ongelmia tuntuman kanssa, eikä se käyttänyt kroppaansa oikein. Nyt kun olen Muulin kanssa tovin touhunnut, olen törmännyt samankaltaisiin tuntumaongelmiin ja siihen, että Muulin ohjattavuus kärsii sen liikkuessa lavoillaan. Ongelman korjaaminen tuntumaongelman takia on tuntunut vaikealta. Ajattelin, että saadaan Niinalta avaimia tähän ja jos minä onnistun opettamaan Muulille parempaa tuntumaa, se helpottaa myös Kaisaa.
Muulilla on ollut toisinaan tapana singahtaa selkäännousussa, joten arvelin, että se tekee sen ihan varmasti nytkin kun ollaan vieraassa paikassa. Edelliskerralla tällä tallilla vieraillessa mentiin maneesissa ja Muulilla oli uusi grippipadi satulan alla. Uusia juttuja siis. Silloin se veti oikein kunnon pierupukkilähdöt selkäännousun jälkeen. Harmillisesti sitä ei kukaan saanut ikuistettua, vaikka silminnäkijöitä olikin useampi. Muulin kotitallilla nuo selkäännousut ovat huomattavan paljon rauhallisempia.
Noh, selkäännoususingahdusta lukuun ottamatta Muuli käyttäytyi todella hienosti vieraassa paikassa! Vaikka oltiin kentällä ja trafiikkia ympärillä oli varmasti sata kertaa enemmän kuin kotona niin mitään tuhmaa tai tyhmää Muuli ei tehnyt. Pällistelyä oli enemmän kuin kotona, mutta se suotakoon. Muuli on vähän sellainen pällistelijä.
Niinan kanssa keskityttiin kokeilemaan, miten Muuli reagoi erilaisiin ohjasotteisiin. Pääosa tunnista (tai puolituntisesta) mentiin käynnissä ja lisäksi otettiin vähän ravia.
Muulin kanssa tehtiin esimerkiksi sitä, että molemmat ohjat otettiin kevyelle tuntumalle yhteen käteen ja käsi tuettiin Muulin omaan kaulaan. Silloin tuntuma on siellä, mutta siihen ei tule ulkoista painetta vaan käsi seuraa Muulin omaa liikettä ja tuntuma vaan on. Muuli kun herkästi reagoi paineeseen tai käden jännittymiseen poistumalla paikalta, saa käden kanssa olla todella tarkka.
Koska käsi kaulassa koko ajan on melko hankala asento ratsastaa, jatkettiin tehtävää sillä, että suunnasta riippuen pidetään joko ulko- tai sisäkäden nimetön kaulaa vasten. Toisella kädellä voi sitten perstuntuman mukaan keskustella suupielen kanssa joko johtavilla ohjasotteilla tai vain rutistelemalla ohjaa pehmeästi nyrkissä.
Välillä Muuli reagoi ohjaan asettumalla ja rentoutumalla, ihan kuin olisi aina niin tehnyt ja välillä niska kivettyy ja jäkittää vain vastaan. Olen varma, että reaktio riippuu täysin ratsastajan tekemisistä, sillä Muuli on ihan superherkkä suun lisäksi myös painoavuille. On todella vaikeaa tuntea tai nähdä, milloin se reagoi mihinkin, joten täytyy vaan kiitellä luojaa siitä, että sen pakoreaktio on muutaman vuoden aikana lähestulkoon poistunut kokonaan, eli ratsastajan virheille on nykyään jo vähän varaa :D
Tunnin jälkeen oli vähän tyhmä olo. Olin halunnut Muulilla Niinan tunnille siksi, että saisin apua samoihin ongelmiin kuin Väiskin kanssa. Ei sitten tullut itselle mieleen kokeilla niitä samoja asioita Muulin kanssa, mitkä Väiskillä toimivat :DDD Urpo…
No, mutta sitä varten on ammattilaisia: He kertovat, miten edetä kun omat hoksottimet eivät pelaa tarpeeksi pitkälle. Sain ”uusien juttujen” lisäksi vahvistusta siitä, että jo kokeilemani ja tekemäni jutut ovat itse asiassa aika hyviä olleet nekin. Lisää treeniä vaan!
Ei kommentteja
Lähetä kommentti