Hevoset 2019 otti Muulin ja muut muulit hienosti vastaan!

Kuva: Marle Muuronen, kuva otettu sunnuntaina. Kiitos!

Viime viikonloppuna oli kovasti odottamani ja jännittämä messuviikonloppu, Tampereen Hevoset-messut! Olen ollut näytteilleasettajan roolissa messuilla muistaakseni kolmena ensimmäisenä vuonna ja sen jälkeen pari kertaa turistina. Syksyllä teimme päätöksen, että Aasiyhdistys osallistuu messuille pitkästä aikaa ja tietenkin Muuli tulisi mukaan.

Messuista oli innostunut myös Hutkon laama- ja eläintilan Anu, joka päätti tuoda paikalle kaksi omaa muuliaan, Aapon ja Ollen.

Aloitimme messusuunnittelun niin hyvissä ajoin, että jouduimme järjestäjäpuolta hoputtamaan Racing-ohjelma-alueen aikataulun kanssa. Väänsimme myös jonkin verran kättä osastopaikkojen ja karsinoiden sijainnista, mielestämme niiden pitää olla vierekkäin. Lopulta kaikki kolme muulia olivat vierekkäisissä karsinoissa ja meidän osastomme olivat siinä vastapäätä.

Tässä alla on messuilta koostamani video. Se on tälläkin kertaa poikkeuksellisesti pystymallinen, koska minulla oli niin paljon materiaalia, joka oli kuvattu pystyssä. Kokeilen myös ensimmäistä kertaa IGTV-palvelua, eli video on nähtävissä myös siellä!


Suunnittelimme myös ohjelmaa etukäteen. 25 minuuttia, joka sisältää sekä saapumisen että poistumisen, ei ole mikään kovin pitkä aika. Kirjoitin suunnitelman ja myöhemmin se meni täysin uusiksi Anun saadessa KoruMies Arvin ratsastamaan toisella omista muuleistaan. Arvin ja Aapon treeneistä kirjoitinkin jo tässä postauksessa.

Lisäksi esityksen aikana totesin, että noin 20 messukäynnin kokemuksella pystyn puhumaan aaseista ja muuleista täysin lonkalta kuulostamatta silti aivan idiootilta änkyttäjältä. Lonkalta siis vedettiin ja Anun kanssa jaoimme puheenvuorot keskenämme. Tämä olikin itseasiassa ensimmäinen kerta, kun olen vain puoliksi puhevastuussa ja koska Anu on hyvä puhuja, toimi tämä mielestäni erittäin hyvin! Saimme lavalle pientä vuoropuhelua ja kerroimme niistä asioista, joista tiedämme parhaiten. 25 minuuttiin ei kuitenkaan mitään kovin syvällistä eläinlääketieteellistä luentoa hevosten ja muulien eroista voi syntyä.

Perjantai

Messuille kuljettiin kimppakyydillä Anun ja muulien kanssa. Meidän tallinpihassa jouduttiin perjantaina vain vaihtamaan muulien järjestystä, Aapolta tuli nimittäin kumisen väliseinän takaa sen verran kipakkaa potkua, että oma muulini olisi ollut Tampereelle mennessä jalaton. Olle väliin ja pääsimme hyvin matkaan. Kaikki muulit lastautuivat hienosti, omani peruutti kerran ulos, mutta tuli sen jälkeen perälle asti. On varmasti aika mukavaa astella sisään suureen avoimeen traileriin ja matkustaa etuviistossa.

Niin, ja kaikki Aasiyhdistyksen tavarat ja omat tavarani siirrettiin Anun autoon. Matkan aikana näimme trailerikamerasta koko ajan, mitä muulit puuhasivat. Vaikutti siltä, että Muuli söi mukaan otettua kuivaa heinää sivuseinän takaa ja Olle napsi Muulin heinäverkosta kovasti kurotellen.

Tampereella otimme kyydistä ensin Aapon ja veimme sisälle messuhalliin karsinaansa. Sen jälkeen Muuli ja Olle saivat liittyä sen seuraan. Kannoimme illalla myös kaikki messutarvikkeet sisään ja rakensimme osastomme. Meillä on Aasiyhdistyksessäkin Anu, joten meitä oli paikalla siis kaksi Anua ja meikä.

Olin aiemmin viikolla photoshopannut Muulin karsinaan tuon karsinakyltin. Teetätin sen järvenpääläisessä tulostusfirmassa, joka myös laminoi sen. Pelkäsin etukäteen, ettei tekstistä saisi selvää riittävän hyvin, mutta lopputuloksesta tuli mielestäni tosi hieno!

Tässä on alkuperäinen kuvatiedosto.

Aapo näytti aluksi siltä,että se meinaa rysäyttää jabakarsinan seinän läpi Ollen viereen, mutta kun muulit saivat heinää eteensä, kaikki rauhoittuivat. Muulikin oli alussa levoton, mutta kun sain heinäverkon kiinnitettyä karsinaan, se rauhoittui syömään. Ja mikä parasta, se ei viikonlopun aikana ripuloinut kertaakaan! Siltä tuli kyllä lirua ulostamisen yhteydessä, mutta kikkareet olivat täysin muulimaisia. Tuota lirua on tullut kotonakin, syytä selvitellään.

Lähtiessämme messuilta kahdeksan jälkeen, jäivät Muulit oikein somasti karsinoihinsa.

Lauantai

Horse Training Team vastasi hevosten hyvinvoinnista viikonlopun ajan eli he antoivat karsinan eteen jättämäni heinäverkot Muulille illalla ja aamulla. Esikuivattu heinä oli kelvannut erinomaisesti ja Muuli oli aamulla pirteä ja mielestäni hyväntuulinen. Karsina oli siisti, eli paskat ja kuset olivat toisessa laidassa ja Muulista näki, että se oli ainakin piehtaroinut ellei jopa nukkunut makuultaan. Karsinassa ei lattiaa näkynyt, joten se ei ollut ainakaan kovin paljon myllännyt yön aikana.

Messuilla kiinnitän aina huomiota näihin seikkoihin ja lauantai lähtikin hyvin käyntiin kun huomasin, että Muulin yö oli mennyt hyvin.

Viimeistelimme osastoa ja kävin katsomassa Mia Jurvalan maastakäsittelyesitystä. En kuitenkaan ehtinyt katsoa sitä loppuun asti (toivon, että joku kuvasi sen ja video ilmestyisi YouTubeen), kun minun piti palata karsinalle harjaamaan Muulia lauantain esitystä varten!

Lauantaina oli muuten porukkaa ja PALJON! Karsinan luona tuntui koko ajan olevan hirveesti sutinaa ja supinaa "ai tää on SE muuli!" ja moni uskalsi jutellakin. Oli tosi kivaa saada somehenkilöille kasvot! Tosi moni laittoi myös instaan kuvia ja videoita, joita parhaan taitoni mukaan jaoin uudestaan omassa stoorissani.

Muuli sai päälleen ihan normaalit varusteet ja tietenkin uudet suitsensa avo-ohjilla. Syitä tähän oli kaksi, en ollut ehtinyt öljytä normaaleja ohjia ja avo-ohjissa olisi enemmän pelivaraa JOS jotain tapahtuisi. Muuli oli kuitenkin erittäin chill, kun varustin sitä ja kun siirryimme areenalle. Muuli johti joukkoa, kun meidät haettiin Horse Training Teamin toimesta esiintymään.

Nämä kuvat otti Johanna Plyhm, kiitos!

Katsomo oli ihan täynnä yleisöä ja myös kentän joka puolella oli tosi paljon ihmisiä! En ole ikinä nähnyt näin paljon katsojia muuleille tai aaseille millään messuilla. Emme kuitenkaan aloittaneet ihan heti, vaan kiersimme muulien kanssa alueen pari kertaa ympäri. Elmassa olen päässyt aina edellisenä iltana tutustumaan Muulin kanssa areenaan, mutta Tampereella en ollut voinut ottaa Muulia karsinasta ulos sen jälkeen, kun edellispäivänä olin sen sinne laittanut.

Talutin siis Muulia areenan ympäri, kehuin kovasti ja annoin herkkuja jos se oikein erityisen hienosti ja rohkeasti liikkui. Muuli oli kuitenkin erittäin chill, joten aloitimme.

Nämä kuvat otti Veera Kopakkala eli VK Hevoskuvaus, kiitos!

Kerroin muuleista, niiden varusteista, näistä areenan muuleista, niillä ratsastamisesta ja niiden kouluttamisesta. Kerroin, että ne ovat steriilejä, mutta että niitä voidaan käyttää kantajina alkioille. Kerroimme Anun kanssa muulien päällä olevista varusteista ja kerroimme, mihin juuri tämä muuli on "tehty". Anullahan oli siis mukanaan pienempi muuli Olle, joka toimii lasten ratsuna ja vetohomissa ja suuri Arvin ratsastama Aapo, joka taas sopii jäyhän luonteensa takia tukkimetsään ja terapiahommiin. Aapo ei myöskään pakene paikalta pelästyessään, itseasiassa, se ei juurikaan edes pelkää. Paitsi omaa jabaansa esityksen jälkeen.

Nämä kuvat otti lahjalas Jeriso Photo, https://www.facebook.com/jerisophoto/

Tämä kuva sai Instassa oikein erikoispaljon tykkäyksiä! Ja onhan se tosi hieno kuva, harmi että pilaan sen omalla kädelläni.

Arvi talutteli ensin Aapoa ja nousi sitten selkään ja kertoi vielä lopuksi ratsastamisen jälkeen fiiliksiään Aaposta ja muuleista. Se meni todella hyvin, mitä ehdin sivusilmällä katsoa. Minun oli nimittäin pysyteltävä koko ajan areenan toisella puolella, koska Aapo saattaisi edelleen osoittaa vihaa ja rakkautta Muulia kohtaan. Emme kuitenkaan halunneet karkuuttaa muuleja tai emmekä  demonstroida minkäänlaista astumistilannetta.

Esityksen jälkeen poistuimme areenalta hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta Aapo ei tosiaan halunnutkaan palata karsinaansa. Hetken siinä annoimme yleisölle viihdettä koko rahalla ja parin minuutin kuluttua Aapo käveli karsinaansa.

Alla olevalla videolla on Arvin esiintyminen.

Virittelin Muulin karsinaan sen uuden hienon karsinavahdin ja jätin varusteet vielä hetkeksi päälle. Ihmisiä oli nimittäin tosi paljon ja moni halusi kysyä jotain tai tulla esittäytymään. Olin tästä todella positiivisesti yllättynyt, sillä viimeksi, kun olimme Muulin kanssa messuilla ja Muuli oli ihan yhtä "tunnettu", ei juuri kukaan tullut juttelemaan. Samalla, kun ihmisiä kävi, tulin itsekin tosi hyvälle fiilikselle ja koko messupäivä menikin tosi kivasti jutellen! Karsinavahdista tuli tosin pian sanomista, karsinan ovia ei saanut pitää auki ollenkaan. Onneksi Muulin jaban ovessa oli poikkiputket, siitä näki sisään paremmin kuin kokonaan verkoitetusta ovesta.

Kävin hakemassa Muulille St Hippolytin pisteeltä näytepakkauksen jotain mashia. Se on joskus saanut kotona Elsan jämät ja nauttinut kovasti, joten nyt Muuli saisi ihan omaa mashia. Sekoittelin sen lämpimään veteen ja jätin turpoamaan. Sillä välin aloin opettaa Muulia nostamaan harjaa omaan käteeni. Se siis nostaa kaikkia sen eteen heitettyjä esineitä, mutta se vain nostaa ja heittää ne pois. Nyt halusin opettaa sen antamaan harjan minulle käteen.

Lauantaina homma eteni siihen, että se saattoi pudottaa harjan niin, että se osui käteeni ja aivan satunnaisilla kerroilla ehdin kopata harjasta kiinni. Muuli tosin tuntui hieman pelästyvän tätä, mikä hidasti oppimista.

Mash tuntui olevan Muulin mieleen. Ensin se joi ämpärin melkein kokonaan tyhjäksi ja sitten pelaili puoli tuntia lopun kanssa sotkien päänsä ihan kokonaan! No, yleisölle iloa koko rahalla. Myöhemmin kastelin pesusienen ja pyyhin Muulin pään puhtaaksi.

Aapo, Olle ja Muuli karsinoissaan.

Lauantaina tapahtui suuria Aasiyhdistyksen suunnalla. Meillä oli nimittäin messuilla vuosikokous, jossa oli todella mukava osanottajamäärä. Itse olin erovuoroisena ja olin kertonut jo kaksi vuotta aiemmin, että en enää ole käytettävissä hallitustoimintaan ollenkaan tämän jälkeen. Olin toiminut puheenjohtajan roolissa kuusi vuotta ja sitäkin ennen todella aktiivisesti yhdistyksen hallitustoiminnassa alusta asti hoitaen sekä sihteerin, rahastonhoitajan että jäsensihteerin tehtäviä. Lisäksi vastasin melkein kokonaan Facebookista, kotisivuista, sähköpostista, kirjanpidosta ja verkkokaupasta. Homma oli siis hallussa jo vähän liiankin hyvin ja kun alkoi tuntua siltä, etten pystynyt delegoimaan tehtäviä eteenpäin, tuli meikäläisen kuppi täyteen.

Oma oloni oli kokouksen jälkeen todella kevyt ja mukava. Olen siis edelleen käytettävissä Muulin kanssa esimerkiksi juuri messuilla, mutta tietenkin hallitus päättää, mitä aaseja ja muuleja he pyytävät mukaan jos ylipäätään osallistuvat messutapahtumiin. Itselleni jää aina hieman ristiriitaiset fiilikset messuilta. Menoa on aina enemmän kuin tuloa ja uusia jäseniä messuilta ei pääsääntöisesti saa. On kuitenkin hyvä olla esillä ja varmasti joku, joka aaseista jutteli messuilla, liittyy myöhemmin myös jäseneksi. Toisaalta yhdistyksemme tarkoitus ei ole koskaan ollut kerätä suurta jäsenmäärää vaan antaa oikeanlaista tietoa aaseista ihan kaikille. Tietoa pystymme antamaan messuilla, mutta tottapuhuen ohjelmiemme aikana jaettu tieto on vasta pintaraapaisu ja syvällisempää tietoa olemme jakaneet jäsenlehdessämme ja Aasinhoitopäivissä.

Noh, yhdistystoiminnasta riittäisi tekstiä varmasti ihan kokonaiseksi blogipostaukseksi, eli palataan asiaan!

Minun oli tarkoitus suunnata lauantaina hieman ennen messujen päättymistä A-halliin ostoksille, mutta yhtäkkiä kello olikin jo kuusi ja messut päättyivät. Väkeä riitti todella hyvin ihan loppuun asti ja muistan jutelleeni muuleista viimeisille minuuteille asti.

Sunnuntai

Kuva: Johanna Plyhm

Muulilla oli taas mennyt yö oikein rattoisasti karsinan siisteydestä päätellen. Siivosin karsinan pikaisesti aamulla ennen, kun yleisöä alkoi tulla sisään. Sunnuntai olikin heti väkimäärältään paljon vähäisempi ja tasalta suuntasin itsekin heti A-halliin ostoksille. Listallani oli Vetcaren E-vitamiinia, mutta Tallitukun osastolta ostin myös Chiansiementä, kun oli niin hyvässä tarjouksessa. Itseni lisäksi ostin E-vitamiinia myös muille kotipuoleen, koska eihän 44 euron tarjousta voi ohittaa!

Pian kello alkoikin tulla 11 ja oli taas muuliesityksen aika. Sunnuntaille meillä ei ollut Aapolle ratsastajaa ja vaikka Muulikin oli edellispäivänä käyttäytynyt oikein erityisen hyvin, en silti ajatellutkaan nousevani sen selkään. Se kuitenkin turvautuu minuun paljon enemmän silloin, kun olen maassa ja areena on hyvin pieni millekään äkkiliikkeille.

Sain kamerani nakitettua aktiiviselle ja pitkäaikaiselle muulifanille ja näin saimme myös sunnuntailta kivoja kuvia. Lauantaina kuvaajia näkyikin olleen paljon enemmän paikalla ja oli kiva, miten ainakin kaksi kuvaajaa oli ottanut ihan asiakseen tulla katsomaan muulit!

Nämä kuvat otti Marle Muuronen sunnuntaina, kiitos!

Kerroimme muuleista suunnilleen samat jutut kuin edellispäivänäkin ja vaikka väkeä oli sunnuntaina vähemmän, oli katsomo ja kentänlaita silti mukavan täynnä. Muulit siis tuntuivat kiinnostavan monia! Moni kyseli muulien hankkimisesta ja kerroimmekin esityksessä myös näiden muulien hankintaprosessin ja myös hinnan. Muuli voi olla tosi halpa tai tosi kallis tai sitten jotain siitä väliltä. Lisäksi yritimme kovasti mainostaa kesän muuli- ja aasiviikonloppua Pukkilassa, toivottavasti saisimme sinne lisää osallistujia! Kirjoitin leiristä Aasiyhdistyksen nettisivuille tarkemmin, eli klikkaappa tästä jos viikonloppuleiri aikuisporukassa kiinnostaa.

Koin nimittäin hieman hankalaksi sen, miten leirin ikärajasta ilmoitetaan. Leiri ei siis missään tapauksessa ole lastenleiri, jossa leiriohjaajat paimentavat karjaa, vaan leirillä on asia ja sisältö kohdistettu ihan täysi-ikäisille osallistujille. Lapset ovat tietenkin tervetulleita oman huoltajansa kanssa ja huoltajan velvollisuus on huolehtia jälkikasvustaan leirin ajan.

Niin, ja illalla ajattelin kyllä napsauttaa siiderin tai pari auki ja nauttia saunomisesta ja uimisesta.

Esityksen jälkeen puoliltapäivin oli muulien edessä mukavasti porukkaa ja tapasin taas ihania blogin lukijoita ja Instagramin seuraajia, mutta aloin itse väsähtää. Lähdinkin siis etsimään ruokaa iltapäivällä ja kierrettyäni kaikki messujen ruokapaikat, ostin hodarin. Olisi pitänyt ottaa eväitä mukaan! Muulille nappasin toisen makuisen Mashin mukaan St Hippolytin osastolta ja kokeeksi myös kivennäiskeksin Pavon osastolta.

Palatessani osastolle, oli väkimäärä hallissa jo paljon pienempi ja istuskelin pitkät tovit satulapukilla satulani päällä. Leikattu polveni alkoi jäykistyä ja turtua, että oli ihan hyväkin lyödä perse penkiin. Sekoittelin myös Muulin uuden mashin ja annoin sille, mutta juomakiintiö oli ilmeisesti täynnä, koska Muuli vain pelasi vedellä karsinaa kovasti samalla ärsyyntyneenä kuopien. Lopulta vedet olivatkin pitkin karsinaa ja sen pituinen se.

Pavon Summer Fit-patukka sensijaan maistui erityisen hyvin ja Muuli veteli koko keksin yhdeltä istumalta! Tämä olisi ihan mahtava tuote Muulillekin, mutta jälleenmyyjiä ei meidän hoodeilla näytä olevan ollenkaan. Ja Pavon keksit taitavat tulla kalliimmiksi kuin sen nykyään syömä Doson&Horrel Daily Minerals-kivennäinen. Mutta tiedän mitä ostan, jos Dailyn kanssa tulee maistuvuusongelmia!

Muuli pääsi taas pesulle, kun kostealla sienellä pyyhin sen pään puhtaaksi mashista. Sen jälkeen otettiinkin taas treeniä harjannostossa ja sunnuntaina se sujuikin paljon paremmin. Meillä taisi sunnuntaina olla kolme lyhyttä treenikertaa ja viimeisellä kerralla melkein jokainen nosto oli onnistunut! Olin siis saanut nostettua kriteeriä riittävän hitaasti mutta vaatinut samalla. Sunnuntaina eräällä aikaisemmalla treenikerralla Muuli nimittäin "mokasi" peräti neljä kertaa peräkkäin, eli en hyväksynyt sen suoritusta. Sitten se kuitenkin jaksoi jatkaa ja viides nosto menikin putkeen.

Kuva: Anu Ylä-Mononen

Päivä ei tuntunut päättyvän ollenkaan ja viimeiset pari tuntia olivat melko hiljaiset. Istuskelin satulassani ja konsultoin uutta puheenjohtajaa Aasiyhdistyksen asioista. Mietimme tulevaisuutta ja sitä, millaista toimintaa jäsenet haluaisivat.

Itse olen koulutusten ja luentojen puolella, mutta en halua enää itse vetää Aasinhoitopäiviä. En koe olevani tarpeeksi osaava, kouluttautunut ja uskottava sillä saralla ja esiinnynkin aina hieman anteeksipyydellen. Tietoni tulee kyllä hyvistä lähteistä, mutta monen vuoden kokemusta minulle ei saa mitenkään.

Koulutukset ja luennot ovat kuitenkin hieman hankalia siksi, että kovinkaan moni aasin- tai muulinomistaja ei halua tai pysty poistumaan kotinurkilta. Lisäksi eläimet ovat todella hajallaan ja kaukana toisistaan. Toivottavasti elokuun viikonloppukurssille tulisi kuitenkin ihmisiä!

Kun messut sulkeutuivat puoli kuudelta, laitoimme ensin osastomme pakettiin. Minun kantamukseni olivat huomattavan keventyneet, kun mitkään Aasiyhdistyksen tavarat eivät enää matkanneet mukanani kotiin. Olinkin niistä jo kahdeksan vuotta pitänyt hyvää huolta.

Vajaan tunnin kuluttua osastot ja muulien tavarat oli kannettu autoon, joten enää muulit kyytiin ja kotiin! Kun koko viikonloppu oli mennyt niin kovin hyvä, oli hyvä ottaa vähän sydämentykytyksiä sunnuntaille. Selvisimme oikein hienosti trailerille asti, vaikka Muuli kävelikin parkkiksella pää pystyssä.

Muuli piti lastata ensimmäisenä ja kun se oli sillalla, hyökkäsi Aapo sitä kohti sivulta. Muuli yritti poistua paikalta, mutta joutui pysähtymään hevostrailereille varatun alueen muovinauhaan ja Aapokin oli heti hallinnassa. Muuli seisoi siinä aivan lyötynä, selkä pyöreänä, mutta onneksi tämän jälkeen kipitti kiltisti traileriin. Väliseinä nopeasti kiinni ja Olle sisään. Aapon kanssa keskusteltiin hetki, mutta onneksi se sietää ja varsinkin kunnoittaa hienosti takaa tulevaa painetta.

Otimme vielä pari kuvaa parkkiksella ja starttasimme kotiin puoli seitsemältä, vain tunti messujen sulkeutumisen jälkeen! Matkalla näimme taas muulit trailerikamerasta ja kaikki näyttivät syövän heinää. Minun muulini katseli korvat hörössä ikkunasta pihalle, ikkunahan on penkan puolelle, joten siellä olikin varmasti katseltavaa.

Kotitallille saavuimme kahdeksan jälkeen. Ensin otin oman muulini edestä ulos ja vein karsinaan. Kaverit tallissa kovasti hörisivät sille!

Sen jälkeen vaihdoimme Ollen ja Aapon paikat, jotta traileri olisi paremmassa tasapainossa. Helpommin sanottu kuin tehty, koska nämäkin muulit olisivat oikein mielellään vaihteneet kotikuntansa Tuusulaksi. Olle oli minulla narussa ja se kiskoi penkkaan minkä ehti! Onneksi nämä lastautuivat jälleen hienosti ja pääsin lähettämään delegaation kohti Pukkilaa.

Kotona!

Jälkipuheet

Reissu oli rankka, kuten messukäynnit aina ovat. Muuli käyttäytyi todella hienosti, kai sekin alkaa jo oppia, että mikä tämä messuhomma oikein on. Tarkkailin sitä karsinassaan eikä se vaikuttanut kovin stressaantuneelta. Vain silloin, kun pidin ovea auki, se alkoi haukotella suurin liikkein. Kun ovi oli kiinni, ei se myöskään haukotellut. Yleisöä se toki huvitti, enkä voi mitenkään ehkäistä kaikkea stressiä.

Hevosten hyvinvointi messuilla oli korostettu tänä vuonna sekä messuilla että somekeskusteluissa jälkikäteen. Eihän messutapahtuma ole millekään hevoselle stressitön. Se on täysin vieras paikka, messuilla on lämmin, ilmanlaatu on ihan erilainen kuin ulkona ja messuilla on kovasti hälinää ja ihmisiä ympärillä. Jos joku sanoo, että hänen hevosensa nauttii messuilla olosta, niin ei mene läpi. Itse en henkilökohtaisesti pidä messutapahtumaa kuitenkaan niin stressaavana, ettenkö olisi valmis viemään Muulia tällaisiin tapahtumiin jatkossakin. Aiheutamme hevosille ärsykkeitä aina, kun toimimme niiden kanssa, messuilla ärsykkeitä on toki enemmän.

Parasta messuilla olitte Te, eli blogin lukijat, Instagramseuraajat ja YouTuben tilaajat. Todella moni tuli juttelemaan ja kyselemään lisää. Yleisin kommentti viikonlopun aikana oli muuten se, että "ompa se pieni!". Pari kertaa sain onneksi kuulla myös, että se onkin suurempi kuin kuvien kautta ymmärtää. Muuli näyttää heti suuremmalta, kun sillä on varusteet ja ratsastaja selässään, karsinassa mashvettä juodessaan se on aika pikkuisen näköinen.

Joitakin keskusteluja mainiten, oli kivaa tavata Anniina (@anniinagee) pitkästä aikaa. Ensimmäisen kerran tapasimme Nibbelinkin kurssilla pari vuotta sitten, kun Anniina oli kuunteluoppilaana. Hän vaikuttui viikonlopun sisällöstä, minä en niinkään. Nykyään Anniina kaulanaruilee nuoren hevosensa kanssa ihan mennentullen ja toteutti unelmansa omasta kotipihatosta.

Heportteri-lehden osasto oli ihan meidän vieressä ja sunnuntaina Teija kävi katsomassa Muulia sen karsinalla. Tuli hassu fiilis, kun kuvittelen tuntevani Teijan aika hyvin lehden perusteella ja kävin läpi kaikki Muulin rauhoittumiseleet ja koin tärkeäksi kertoa, että välitän oikeasti sen hyvinvoinnista vaikka raahaankin sen tänne täysin epäluonnolliseen ympäristöön. Sain muuten yhden Heportterin arvottavaksi Teille, mutta teen arpajaiset hieman myöhemmin. Koska en ole kertonut Heportterista pelkkää hyvää blogissani, on ensitapaaminen livenä aina vähän jännä, mutta Teija vaikutti tolkun naiselta.

Houkuttelin (oikeastaan pakotin) Danielan (@kultahippuja) katsomaan Muulia karsinaan ihan lähietäisyydeltä. Danielaan olenkin tosi usein törmännyt hevosjutuissa, Goldi kun asuu ihan hoodeilla. Olemme itseasiassa sunnuntaina menossa Muulin kanssa Goldin kotitallille irtohypytystilaisuuteen, yritin kovasti suostutella Danielaa paikalle kameransa kanssa. Danielalla oli ollut Meet&Greet HIHSsin osastolla ja faneja oli ollut kuulemma koko tunnin ajan valtava määrä!

Samalta tallilta oleva Hanna (@hannaylen_equestrian) kepitti paikalle kyynärsauvojen kanssa ja olisin mielelläni vaihtanut muutaman sanan ellen olisi ollut juuri samaan aikaan uppoutuneena toiseen syvälliseen muulikeskusteluun. No Hanna tulee pitämään Muulista hyvää huolta sunnuntain irtohypytyksessä!

Itse saimme lauantaina hieman kuvaa fanittajista, kun Arvin (@korumiesarvi) kannatusjoukot olivat paikalla. Aapon karsinan edusta oli täynnä faneja katsomassa, kun Arvi varusti Aapoa ja vastaili kysymyksiin. Myös Arvin perhe oli hyvin messuilla messissä ja hei sunnuntaina Arvi tuli toiseksi omassa luokassaan! Martikaiset kävivät vielä päivän lopuksi moikkaamassa ja rapsuttamassa Aapoa karsinalla. Siitä tuli jotenkin älyttömän hyvä fiilis, Arvi selvästi tykkää Aaposta!

Arvi tuolla taustalla. Kuva: Johanna Plyhm

Kuva: Veera Kopakkala eli VK Hevoskuvaus

Marle (@marlemuuronen) ja Maisa (Hän pakastaan, sai sotilaan) olivat messuilla sunnuntaina ja tulivat juuri parahiksi ennen meidän muuliesitystä. Marke suostui ottamaan kamerani ja dokumentoimaan myös sunnuntaita, lauantailta olikin jo paljon kuvia. Juttelimme myös näistä rauhoittavista signaaleista samalla, kun Muuli haukotteli isolla liikkeellä karsinan oven ollessa auki. Muulilla oli siis oikein hyvä olla, kun ovi oli kiinni, mutta avonainen karsinan ovi vaikkakin ovivahdilla "suljettu", oli sille hieman liikaa. Maisasta mainittakoot, että hän on Hevoslehti Riden uusi päätoimittaja, mahtava juttu!

Muulinomistajia ja entisiä sellaisia kävi myös ständillä. Sain tietää uudesta Pähkinä-muulista, joka etsikin ensi kesäksi kesäkotia. Pähkinällä on kaviokuume, joten se ei voi laiduntaa ja sen kaveri taas lähtee kesälaitumelle joten raukka jäisi ihan yksikseen. Tarja, joka talvihoiti Orimattilan kotieläinpihan Iita-muulia monta vuotta, kävi moikkaamassa Muulia myös. Ehdin hänellekin jo mainostaa tätä "koditonta" muulia, mutta Tarjalla on sama ongelma, eli hevonen lähtee kesäksi laitumelle eikä pihaan jäisi muulille mitään seuraa.

Samaan aikaan Muulin luokse tuli myös Kuurilan kartanon Miisa, jonka olen nähnyt viimeksi todella monta vuotta sitten! Miisa ja Kuurilan kartano ovat tuttuja vanhemman polven aasi-ihmisille, Kuurila oli nimittäin ensimmäinen aasikasvattaja Suomessa ja tuotti ensimmäiset aasinsa Irlannista. Heidän kasvattejaan on vielä paljon, mutta kuulin, että heillä on kotonaan enää kolme aasia jäljellä. Aasit olivatkin jo melko vanhoja, joten vanhimmat olivat kuolleet vanhuuttaan. Kävin Kuurilassa aikoinaan muutaman kerran kopioimassa heidän aasirekisterinsä (löytyy nykyään Sukupostista) ja juttelemassa aaseista. Meillä taisi mennä johonkin puoleen yöhön ensimmäisen kerran, kun istuttiin keittiön pöydän ääressä ja käytiin läpi kaikki Suomen aasit. Tuolloin noin 10 vuotta sitten niitä olikin paljon vähemmän ja suurin osa liittyi jotenkin Kuurilaan.

Lisäksi oli kiva tavata livenä Janette (@vauhdikastaponielamaa), jolla on shettisten lisäksi Piipaa-muuli! Kannattaa ottaa tili seurantaa Instassa, siellä on tosi usein Piipaa mukana menossa. Piipaalla ratsastetaan myös esteitä ja maastoillaan. Se on vielä aika nuori, mutta muulista tulee varmasti mahtava esimerkki siitä, että pienemmälläkin muulilla voi harrastaa! Onneksi Janette on sen verran kevyt, että hän pystyy itsekin Piipaata ratsastamaan ja läpiratsastamaan.

Instagramissa jo pitkään seurattavana olleen @arthuraasin omistaja Eeva oli lauantaina messuilla ja osallistui myös Aasiyhdistyksen vuosikokoukseen. Eevalla ja hänen tyttärellään Venlalla on kaksi lämppäritammaa Arthurin kanssa, mutta ainakaan vielä viime kesänä Arthur ei osunut oikeaan paikkaan. Tänä kesänä Arthur saanee vieraakseen myös aasitamman tai tammoja, joten ehkä homma alkaa sitten toimia myös hevosten kanssa. Tässä voi sitten hyvinkin olla ensimmäinen Suomen muulikasvattaja! Kannattaa siis ottaa tili seurantaan. Omasta mielestäni lämminveritamma on erinomainen muulintekokone. Kevytrakenteinen ja hyväpäinen. Muulikasvatuksessa tärkein seikka onkin emän kiltti ja ihmisystävällinen luonne.

Messujärjestelyiden puolesta Satu (@satulablogi) kävi moikkaamassa heti perjantaina ja oli katsomassa, miten muulien esitys menee. Satu opiskelee tapahtumatuotantoa hevospuolella (apua, meniköhän oikein) ja oli harjoittelussa messuilla! Näin näytteilleasettajankin toimesta on hyvä tutustua järjestyspuoleen ihan henkilökohtaisesti, yhteydenpito on paljon helpompaa kun tietää minkä näköinen tyyppi siellä toisessa päässä vastailee sähköposteihin. Satu muuten kirjoittelee myös erinomaisia artikkeleita Heportteriin!

Playsson (@playssonnet) piti loungea messujen eteisaulassa ja ehdin käydä paikalla sunnuntaina ostoskierroksen jälkeen. Penina kertoi hevoslauman muuttaneen Hämeenkyröön ja elämän muutenkin asettuvan uomiinsa. Heillä onkin sekä omassa elämässään että yrityksessä ollut aikamoisia hankaluuksia, joten onneksi nyt näyttää siltä, että elämä tasoittuu. Lehdelläkin näytti pyyhkivän hyvin! Uusia tilaajia tuli varmasti messuilta lisää.

PRE-hevosyhdistys oli ihan meidän lähellä ja blogiinikin aktiivisesti kommentoinut Sanna (@sannnikka) tuli tervehtimään minua ja Muulia. Hänen aikaisempi hevosensa, joka oli PRE oli ollut ihan samanlainen kuin Muuli nopeiden ja isojen reaktioidensa kanssa! Ja siinäkin mielessä samanlainen, että suurten pelkoreaktioiden jälkeen sekin oli heti rauhoittunut ja ollut ihan chilli. Eli näistä ei oikein tunne, kun ne alkavat kuumentua ja kun ne kuumuvat, niin ne menivät jo. Sanna yritti kovasti houkutella minua PRE-hevosyhdistyksen jäseneksi, mutta paska homma, Muulilla ei ole sukutaulua, niin enhän minä oikeasti tiedä sen emää. Mutta hyvin PRE-tyyppinen Muuli jokatapauksessa on.

Oli tosi kivaa saada kasvoja myös muille bloggaajilla ja Piia (Kolmas poni toden sanoo) tuli käymään messupäivän loppupuolella. Piialla on poni Reetu, joka itseasiassa asuu aika lähellä meitä. Piia oli ostanut uudet Mountain Horsen saappaat, jotka olivat messuilla tarjouksessa 299. Näin jälkikäteen kadun kovasti sitä, miksen käynyt sovittamassa ja ottamassa mittoja ylös. Juuri nyt en nimittäin pysty saappaisiin sijoittamaan, mutta ehkä joskus. Piian kanssa olimme yhtä mieltä siitä, ettei nettitarjouksista uskalla tilata, ellei tiedä omaa kokoaan varmasti oikein.

Marja ja Harri Eskonmaa kävivät lauantaina karsinalla, oli tosi kiva että hekin ehtivät katsomaan muuleja vaikka ohjelma olikin tiukka, jos halusi katsoa kaikki maastakäsittelyyn liittyvät ohjelmat. Marja ja Harri ylläpitävät Facebookissa suosittua ryhmää "Maastakäsin työskentely hevosen kanssa" ja olen ollut mukana siitä lähtien, kun meitä oli ryhmässä vasta satoja. Nyt meitä on melkein 6000 ja myös ns isoja nimiä! Ryhmässä on aina ollut hyvä henki keskustella ja ylläpito puuttuu heti, jos jotakuta lytätään. Harri kirjoitti muuten tosi kivasti messujen annista ryhmään jälkikäteen ja uskallan lainata siitä tähän pienen pätkän:

"Messuviikonloppu on takana, Huli on jumpattu ja nyt on aikaa miettiä, mitä messuilta jäi käteen.
Ajattelen aina mielummin sitä, mikä yhdistää enkä sitä, mikä erottaa. Maastakäsintyöskentely oli messuilla hyvin edustettuna ja kaikissa esityksissä, jotka näin oli asioita, jotka yhdistivät eri esiintyjiä. Kaikkien tekemisen perustana oli hevosten hyvinvointi. Kaikki myös korostivat palkitsemisen tärkeyttä. Se mikä myös yhdisti eri esiintyjä oli sen korostaminen, että jos hevosella on kivaa, se tekee mielellään ihmisen kanssa ja myös oppii nopeammin."

En ehtinyt juurikaan omalta osastoltani poistua, eli kiitos teille, jotka ehditte tulla siinä käväisemään.

Sen verran ostoskierroksella pyörin hallissa, että pysähdyin sanomaan heipat Niina Kirjorinteen osastolla (@kirjorinne). Olen kuullut hänestä paljon hyvää ja Muulin stunttiratsastaja Tiina käy hänen tunneillaan aina, kun Niina käy meidän suunnalla valmentamassa. Ja arvatkaas mitä? Tiina menee MUULIN kanssa ensi maanantaina Niinan tunnille! Jos kaikki menee hyvin, varaan itsekin Niinan tunnin, kun hän seuraavan kerran on maisemissa. Käy kuulemma Uudenmaan seudulla parin kuukauden välein. Ja mikä parasta, hän vastaanottaa Smartumeita, eli saan jatkossakin aina puolet tunnista maksettua niillä. Tuntihinta on 90 euroa, joten ihan tuosta noin vain en pysty sitä rahapussistani kaivamaan. Onneksi Smartumeita on vino pino jäljellä ja lisää tulee joka kuukausi.

Kuva: Marle Muuronen

Huh, ehkä siinä tuli mainittua ainakin suurin osa teistä, jotka tunnen ennestään tai sitten sain nyt tilaisuuden tutustua hieman paremmin. Muulia saa muuten ihan vapaasti tulla katsomaan meidän tallille, laita vaan viestiä Instagramin tai sähköpostin kautta, niin sovitaan päivä. Ja jos kamera pysyy hetken kädessä, niin aina parempi.

Messujen jälkeen pidin tallivapaata kaksi päivää, mutta vain olosuhteiden pakosta. Maanantaina töistä kotiin ajaessani autoni ratti alkoi nimittäin täristää niin kovaa, että auto oli ajettava pajan pihaan. Selvisi, että auton edestä oli joku pallonivelhomma mennyt rikki. Sama osa oli vaihdettu toiselle puolelle jo aiemmin ja nyt se oli mennyt rikki toiseltakin puolelta.

No, ehkä Muulikin kaipasi parin päivän lomaa minusta. Olimmehan aika tiiviisti näköyhteydessä kahden päivän ajan messuilla.

NÄHDÄÄNKÖ MESSUILLA? Kuva: Marle Muuronen