Kissojen naksutinkoulutus, ihka ensimmäinen harjoitus ja kosketuskeppi

Tiesithän, että kissoja voi kouluttaa? Omat abessinialaiseni ovat hyvin ruokaorientoituneita, joten kouluttaminen on ollut helppoa. Vanhempi kissani, 13-vuotias Jehu, on konkari temppuhommissa, mutta oma mielikuvitukseni on ollut kovin rajoittunut temppujen suhteen. Nuorempi kissa, 3- vuotias Stinde, tuntui nuorempana niin aktiiviselta, ettei sen kanssa tullut temppuiltua kuin pari satunnaista kertaa. Näiden jälkeen totesin että tästä ei tule koskaan mitään. Mutta nyt kolmivuotiaana se tuntuu rauhallisemmalta ja sillä tuntuu "leikkaavan" enemmän.

Myönnän heti tähän alkuun, että en osaisi opettaa kissaa, jolle nami ei ole tavoiteltava palkinto.

Kaikki temput on opetettu positiivisella vahvistamisella eli naksuttimella tai äänellä "hyvä". Jehun kanssa olen aikoinaan osallistunut jopa kahdelle kissojenkoulutuskurssille, jotka järjesti Suomen Agility kissat ry. Kurssit olivat huippuhyviä ja sieltä olen saanut teoriapohjan positiiviselle vahvistamiselle.

Varsinkin näille vain aidatulla alueella ulkoileville sisäkissoille kaikki ylimääräinen viriketoiminta on hyvästä! Naksutinkoulutus on lisäksi siitä hyvä, että kissa joutuu tekemään töitä ruokansa eteen. Ideaalitilanteessa yksi päivän ateria tulisi kouluttamisen kautta! Ainakin nämä minun kissani väsähtävät heti 5-10 minuutin treenin jälkeen. Virikkeellistämisen on tutkittu vähentävän riskiä ylipainoon ja myös virtsakiviongelmiin.

En mene tässä postauksessa sen syvemmin operantin ehdollistamisen nelikenttään eli jos se ei ole hallussa, kirjoita googleen "operantti ehdollistaminen" ja lue teoriat ensin. Koulutuksen nelikentästä minulla on tässä käytössä siis positiivinen vahvistaminen, joka on yksinkertaisesti sitä, että kun kissa tekee oikein, se saa jotain itselleen mieleistä eli minun tapauksessani herkun. Naksuttimella merkkaan juuri sen kohdan, jossa kissa teki oikein ja herkku seuraa heti perästä. Itse en ole nähnyt tarpeelliseksi venyttää naksauksen ja herkun aikaväliä, vaikka sekin olisi mahdollista. Pidän siitä kiinni, että naksauksen jälkeen tulee aina myös herkku vaikka ilmeisesti osa kouluttajista siirtyy antamaan herkkuja jossain vaiheessa satunnaisesti?

Mennäänpä sitten asiaan.

Aloitan siis pienen postaussarjan kissojen kouluttamisesta. Tässä ensimmäisessä postauksessa on ihan perusjuttua kouluttamisesta, ihan ensimmäinen mutta tärkein koulutusvaihe ja helpoin temppu, josta kannattaa kissan kanssa aloittaa, eli kosketuskeppiin koskeminen nenällä.

Herkut

Itse käytän siis ruokapalkkaa. En käy sen takia läpi muita palkkausmahdollisuuksia. Omat kissani ovat raakaruokinnalla ja satunnaisesti saavat teollista märkäruokaa. Kuivamuona ei siis missään määrin kuulu niiden normaaliin elämään, joten raksut toimivat mainiosti koulutuksessa. Raksuvalmistajat kun saavat leivottua raksunsa niin makoisiksi, että kissat himoitsevat niitä suuresti!

Paras koulutusraksu on mielestäni Whiskas Crunch. Nämä herkuiksi tarkoitetut murot ovat todella pienikokoisia eli kissa syö ne nopeasti ja rasiasta riittää nameja todella kauan! Toinen herkku on Dreamies. Niitä käytän erikoistilanteissa, jossa kissa tarvitsee selvästi jonkun paremman palkinnon. Normaalissa käytössä Dreamiesit ovat turhan suuria palkkausta varten, kissa syö papanaa liian kauan.

Kaikista ensimmäinen työvaihe, opeta kissa ymmärtämään naksauksen ja namin välinen yhteys

Ennen mitään temppuja, on kissalle opetettava, että naksauksen jälkeen tulee nami. Tässä ehdollistetaan kissaa naksuttimen (tai jonkun muun selvästi ympäristöstä eroavaan) ääneen. Tuloksena kissan aivoissa pitäisi olla ajatus "naksaus tarkoittaa herkkua". Tämä on ihan helppo ja nopea toteuttaa ja vaikka Stinde tietää, mikä naksaus on, kuvasin tähän demovideon tästä vaiheesta myös.

Miksi naksutin tai joku muu selvästi erilainen ääni? Jos käytetään jotain ihan tavallista kehusanaa kuten "hyväää", pitäisi siitä aina kaikissa tilanteissa seurata nami. Jos ei seuraa, menee katti hämilleen että mitäs nyt. Hyvä-sana voi tulla suusta silloinkin, kun namit eivät ole taskussa. Naksutin on oikeasti hyvä tuote, se ääni on íhan omanlainen ja tiedättekö mitä? Käsi on suuta nopeampi! Koulutuksessa me haluamme tosi täsmällisesti kertoa kissalle, mikä on just se oikea kohta. Sana tai kielellä tehtävä naksautus on aina vähän myöhässä.

On myös sellaisia naksuttimia, joissa on pieni nappi. Niitä voi pitää suussa, jos haluaa pitää kädet vapaina. Leuan liikkeetkin ovat nopeammat kuin ääni, joten tätä kannattaa kokeilla. Kissojen kanssa omat käteni riittävät yleensä hyvin, koska voin pitää kosketuskeppiä ja naksutinta samassa kädessä. Muulin kanssa olen tästä syystä käyttänyt äänikomentoa.

Takaisin asiaan, mitä siis ihan ensin pitää opettaa.

Kissan pitää ensin ymmärtää, että naksautus tarkoittaa herkkua. Tämä on siis kuin Pavlovin koirakokeista. Koirat ehdollistuivat siihen, että kellon ääni tarkoitti ruoka-aikaa. Hyvin nopeasti koirat oppivat yhdistämään nämä kaksi asiaa ja ne alkoivat kuolata kuullessaan kellon äänen. Kuolaaminen on alitajuinen toiminto, koira ei voi päättää että "nyt kuolaan". Tämä naksauksen ja herkun yhdistelmä pitää siis saada kissan alitajuntaan. Silloin sen hyvä fiilis alkaa kasvaa just siitä sekunnista, kun se kuulee naksauksen.

Ja miten se opetetaan?

Yksinkertaista, naksautetaan naksuttimella ja annetaan herkku. Tätä voi treenata ihan missä tahansa, sohvalla, lattialla, pöydällä... Ei tarvitse raivata mihinkään erityistä koulutustilaa. Kannattaa naksauttaa myös ennen kun antaa kissalle sen varsinaisen sapuskan niin saa senkin hyödynnettyä.


Vahvisteväli kannattaa pitää pienenä. Eri lähteiden perusteella oppimisen kannalta olisi hyvä, jos vahvistetiheys (naksautusten väli) olisi 3-5 sekuntia. Silloin kissa oppii parhaiten eli kansankielellä, sen ajatus ei lähde harhailemaan.

Tässä tempussa kissan ei kuitenkaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Se vain kuulee naksautuksia ja saa sen jälkeen heti herkun. Mutta, kun tämä vaihe on hyvin hoidettu, pitäisi kissan kirmata iloisesti luokse toisesta huoneestakin kuullessaan naksautuksen. Eli se on oppinut, että naksautuksesta saa herkun ja herkku tulee ihmiseltä.

Itse annan herkun joko lattialle kissan eteen tai kädestä suoraan suuhun. Tässä pätee sama sääntö kuin hevostenkin kanssa, herkku viedään kissan luokse tai heitetään kauemmas. Emmehän halua, että kissa oppii hakemaan sen sylistämme, koska silloin se oppii että syliin tuleminen on se, mitä halutaan. Jos siis kissa kirmaa luokseni eri huoneesta, ojennan herkun sille tai annan sen eteen lattialle.

Stinde ja Jehu on altistettu tälle jo aiemmin, mutta kuvasin Stinden kanssa demovideon vain teitä lukijoita varten.

Kosketuskeppi

Kosketuskeppi on mielestäni todella sopiva ensimmäiseksi "varsinaiseksi" tempuksi. Sitä varten ei tarvitse olla tällaista hienoa teleskooppimaista pallotikkua kuten minulla, vaan tähän sopii mikä tahansa tikku tai vaikkapa kynä. Sormikin on täysin ok! Teleskooppitikku on siitä kätevä, että ensin voi aloittaa ihan lyhyellä, kun halutaan että kissa saa monta toistoa tiiviissä tahdissa ja sitten kepin pituutta voi hiljalleen kasvattaa ja keppiä on helpompi viedä eri paikkoihin. Kosketuskeppi myös eroaa selkeästi muista kodin jutuista, eli kissa jossain kohtaa kosketuskepin nähdessään tietää jo, mikä on homman nimi.

Ensin harjoitellaan ihan paikallaan. Kissa saa olla missä onkaan ja ihminen tulee viereen kepin, naksuttimen ja herkun kanssa. Tehtävästä pitää tehdä ihan älyttömän helppo kissalle eli keppi viedään niin lähelle kissan pärstää, että se voi haistaa sitä päätään liikuttamalla. Tämä on yleensä ihan helppoa, koska kissoilla on tapana haistella kaikkea.

Tämä vaihe siis ei voi epäonnistua ja kun kissa haistaa keppiä niin naksautus ja nami. Itse pidän keppiä naksautusten välissä alussa ihan paikallaan (keppi kyllä liikahtaa hieman, kun painan naksutinta). Jos keppi viedään palkitsemisen ajaksi pois, se voi tuntua kissasta rankaisulta (tuttua sieltä koulutustapojen nelikentästä). Itse pidän siis kepin alkuvaiheessa näkyvillä koko ajan.

Tässä olisi taas tarkoitus päästä palkkaamaan tiheästi eli 3-5 sekunnin välein. Käteen kannattaa ottaa kourallinen palkkioita ja kun kissa syö edellistä, seuraava pyöräytetään sormien väliin valmiiksi. Homma ei mielestäni toimi, jos muroa aletaan vasta naksautuksen jälkeen kaivella purkista ja vielä niin, että rapina kuuluu.

Tauot ovat tärkeitä alussa. Kannattaa ottaa käteen valmiiksi 5-10 namia ja kun nämä loppuvat on tauon paikka. MUTTA nyt tulee tärkeä asia. Taukoa ei pidetä niin, että keppi laitetaan piiloon ja ihminen häipyy. Tämän kissa kokee rankaisuksi. Että miksi tuo lähti ja kiva opetustuokio päättyi tähän. Itse teen tauot niin, että annan kissalle useamman namin kerralla ja silitän ja kehun sitä ja samalla siirrän koulutusvälineet piiloon. Yritän siis harhauttaa kissaa niin, ettei sille jää paska fiilis kun treeni loppuu.

Stinde oli tutustunut ihan ensimmäisen kerran kosketuskeppiin puolisen vuotta aiemmin, joten videolla on tekstistä poiketen toinen harjoituskerta. Treeni oli kuitenkin ensimmäinen pitkään aikaan ja kuvattu tätä postaussarjaa varten.

Tällä videolla näkyy, kuinka Stinden keskittyminen herpaantuu helposti ja teen sen kanssa liian pitkään. Sen turhautuminen näkyy kepin varren ja minun puskemisena ja ulos katselemisena.


Harjoitus pitäisi myös aina lopettaa siinä kohtaa, kun kissa vielä haluaisi jatkaa. Joillakin omilla videoilla jatkan liian pitkää kun en malta lopettaa. Jos pääsee kuitenkin käymään niin, että kissa väsyy ja häipyy paikalta, ei peli ole menetetty. Tässä kohtaa on ihan oikei kehua kissaa paljon ja lopettaa treeni tai sitten teettää joku kissalle tosi helppo tehtävä josta se ei voi epäonnistua. Tämän jälkeen herkkuja ja paljon kiitosta.

Osaavamman kissani kanssa teetän sen kanssa näissä tilanteissa esimerkiksi "istu" tai "high 5", koska nämä temput se tekee jopa ilman herkkuja. Näin saan koulutushetken loppumaan hyvään suoritukseen ja pääsen palkitsemaan kissaa.

Mutta jos kissan mielenkiinto on totaalisen loppunut, annan vain herkkuja ja kehun.

Alla on video Stinden 3. kosketuskeppikerrasta. Tässä se tuntuu ymmärtävän hienosti kepin ja namin yhteyden ja se jopa hyppää lattialta takaisin pöydälle jatkamaan harjoituksia. Pystyn viemään keppiä pöydän puolelta toiselle eikä Stinde epäröi mennessään kepin luokse. Vain parissa kohdassa sen keskittyminen herpaantuu ja se haistelee kepin vartta punaisen pallon sijaan. Koska harjoittelu on vielä niin alussa, palkitsen myös hyvistä yrityksistä eli siitä, kun Stinde liikkuu keppiä kohti vaikka nenä ei olisi ihan siinä kiinni. Näin saan vahvistetiheyden hyväksi ja kun kunnollisia suorituksia alkaa tulla riittävästi, voin alkaa palkita vain niistä.

 

Kosketuskeppi on tulevaisuudessakin mahtava työväline kissan kanssa.

Vaikeustasoa voi nostaa kun edellinen homma sujuu helposti. Kun kissa liikkuu sujuvasti pöydällä eri paikkoihin ja haistelee kosketuskeppiä, voi kepin viedä välillä maahan tai tuolille ja sitten taas pöydälle ja laittaa kissa liikkumaan enemmän kepin perässä. Aluksi välimatka pitää olla pieni, jotta vahvistetiheys pysyy tiheänä, mutta kun kissa on pro, voi keppiä viedä kauemmas ja eri tasoille.

Eikö kissa mene helposti kuljetusboksiin? Kosketuskepillä sitäkin voidaan opettaa, eli keppi laitetaan boksin sisään (ei toki heti syvälle, vaan ovensuuhun ja siitä sitten pikkuhiljaa syvemmälle) ja kun kissa haistaa, niin naksautus ja palkkio.

Kissan voi opettaa seuraamaan liikkuvaa kosketuskeppiä, eli kepin kanssa voi opettaa myös talutuksessa kulkemista! Keppiä siis vedetään kissan tasolla vierellä ja kun kissa seuraa sitä, naksautus ja nami. Seurattavaa matkaa pidennetään pikkuhiljaa, varsinkin alku on kriittinen. Jos kissa on hienosti oppinut koskemaan keppiä nenällään, voi siitä tuntua aika tympeältä, kun keppiä viedäänkin sen jälkeen kauemmas! Eli alkuun seurattava matka on vain 5 senttiä ja siitä matkaa sitten pidennetään.

Kosketuskepillä kissan voi opettaa kulkemaan agilityrata, hyppäämään esteiden yli, sukeltamaan tunneliin, you name it!

Tällä videolla näkyy kosketuskepin seuraamisen alkeet ja tasolle hyppääminen sen perässä.