Pelkoa ja kauhua ratsastustunnilla

Olen nyt syksyn aikana käynyt muutamalla ratsastustunnilla, vai pitäisikö sanoa valmennuksessa. Opettajana ovat toimineet kaverini Tiina ja tuoreempi tuttavuus Saara, jonka kolmas tunti oli viime viikonloppuna. Tuntimme eivät suinkaan ole tunnin pituisia, vaan vain puolen tunnin sessioita. Olen huomannut, etteivät Muulin mielenkiinto tai minun fyysinen kuntoni riitä kokonaiseksi tunniksi.

Lauantaina oli siis tunti ja kuvaajaksi värväsin Tiinan. Hän onkin jo muutaman kerran treenannut kuvailuhommia Muulin kanssa ja ankara harjoittelu tuotti tulosta, vaikka meno oli pariin otteeseen melko villiä, tuotti Tiinan vakaa kuvauskäsi erittäin katselijaystävällistä materiaalia!

Minusta ja Muulista ei vielä olekaan näin hyvälaatuista ryöstöpätkää olemassa! Stunt-ratsastajista kyllä oli, mutta heidän varjelemisekseen en ole julkaissut klippejä.

Koostin viikonlopulta vlogin, jossa on myös hevosbloggaajien pikkujoulut, mutta suurin osa alla olevasta videosta on kuitenkin ratsastustunnilta. En siis tee tunnista toista erillistä videota.


Jos et kuitenkaan jaksa katsoa kuin "parhaat palat" löytyvät ne alla olevalta videolta. Huomatkaa muuten erityisesti, miten hyvin Flex Hoof Bootsit pitävät. Tämä on ehkä hieman kyseenalaista mainostusta tuotteelle varsinkin, kun yrityksen omistustaho näppäillee tätä videota katsoessaan elsujen numeroa luuriinsa, mutta ilman noita oltaisiin molemmat kuoltu.

Toinen vaihtoehto on se, että Muuli olisi fiksuna tyttönä jättänyt lähdöt ottamatta tietäessään, että tulee melko varmasti kaatumaan liukkauden takia.


Ratsastustunti alkoi erittäin lupaavasti. Selkäännousu onnistui tosi hyvin ja tuli videolle. Hyvät asiat jäivätkin sitten siihen.

Ensin oli tarkoitus ratsastaa koko kenttää ja säädellä käynnin tahtia. Olemme sitä harjoitelleet kovasti ja Muuli on erityisen hyvä reippaassa käynnissä. Jopa tallinomistaja sanoi että sillä on ihan hyvät askellajit! Olen itse pitänyt Muulin liikkeitä aika vaatimattomina.

Päästiin kenttä kerran tai pari ympäri kunnes Muuli muisti että helvetti, takanurkkaan ei muuten voinutkaan mennä, koska kentän takana on jotain, mikä syö pieniä mulkeroita.

Keskustelimme siinä Muulin kanssa siitä, että kävelläänkö uraa pitkin vai ei. Tilanne eskaloitui häviööni ja Muuli kuskasi minut kentän toiseen päähän. Videolta näkee, kuinka revin kaikin voimin sisäohjaa kouraani, täysin tuloksetta. Kulmassa se pysähtyi ja revin sen pään ihan tarkoituksella tosi rumasti sivulle kertoakseni sille että MITÄ VITTUA NYT MUULI.

Kaikki postauksen kuvat otti Tiina Lepojärvi. Vaikka tunti oli aamulla kymmeneltä, eli melko valoisaan aikaan, ovat kuvat silti tosi pimeitä. Odottelenkin malttamattomana kevättä ja päivien pidentymistä, joulu- ja tammikuussa on blogimateriaalin hankkiminen todella haastavaa valon puutteen takia.

Ja sitten jatkettiin tehtävää, kuin mitään ei olisi tapahtunut ja tunnin aihe muuttui käynnin säätelystä siihen, että pystyisin ratsastamaan rennolla Muulilla edes suhteellisen läheltä takakulmaa.

Oli ihan älyttömän vaikeaa kiittää Muulia sanallisesti tai rapsuttamalla tuollaisen tempun jälkeen. Ohjat lyhensin ihan minimiin ollakseni valmis lähtemään uudestaan. Samalla Muuli tietenkin jännittyi.

Pian tilanne eskaloituikin taas ja Muuli kuskasi minut kentän toista pitkää sivua pitkin portin luokse.

Sain sen siis pideltyä ihan yhtä hyvin kuin edelliselläkin kerralla. Positiivisena asiana näkisin sen, että Muuli ei poistunut kentältä vaan pysähtyi yllättävän nopeasti. Se ei myöskään harrastanut köyrypukkilaukkaa.

Loput tunnista kävelimme sitten viistosti kulman ohi, eli oikaisimme sen ja pyörittelin Muulia volteilla ja ympyröillä kentän pelkopäädyssä. Tiedän, että minun olisi ponnekkaammin pitänyt kiittää ja kehua sitä, olihan se selvästi peloissaan kulman takia. Eikä pelko koskaan ole eläimen syy. MUTTA SILTI MINUA EI KUSKATA MIHINKÄÄN.

Loppuvaiheessa toinen ratsukko tuli kävelemään kentälle alkukäyntejään ja heitä hyväksikäyttäen ratsastin Lilin perässä kulman ohi molempiin suuntiin pari kertaa. Siihen oli ihan hyvä lopettaa.

Kävin luovuttamassa korvanapin seuraavalle ratsastajalle ja poistuttiin kentältä kuvaajan kanssa. Kun ihminen oli maassa kävelemässä, selviydyttiin Muulin kanssa ratsain ulos kentän takaportista. Otettiin peltotiellä muutama joulukuva ja sitten vielä talutin Muulia pelottavassa kulmassa ja myös kentän toisella puolella, missä "se jokin pelottava asia on". Muuli suhtautui tähän tyynesti ja söi kaisloja.

Pelon lähteillä

Muuli ei suinkaan ole ainoa tallin ratsu, joka ei mielellään mene tälle alueelle. Olen käynyt pitkiä keskusteluja entisen vuokrahevoseni kanssa samalla kentällä siitä, että mennäänkö koko kenttää ja missä askellajissa. Se myös kiikutti minua välillä, mutta ei niin pahasti kuin Muuli. Ongelma lienee siis ihan pelkästään minussa.

Tarvitsen siis ratsuttajan, jolla on lehmänhermot ja hyvät vakuutukset.

Ps. Mitä mieltä olette karvapehmusteesta mäkivöissä? Eikö olekin törkeen makee!!