Joulumaasto

Jouluaattoaamun maastoratsastus lienee kaikkien heppaharrastajien lempipuuhaa. Facebook täyttyy tallien joulukuvista, jossa on lähdetty maastoon koko tallin voimin kun ykköshoitajat ovat puunanneet hoitsunsa ja lähteneet tonttuilemaan maastoon. Eikä perinne puutu yksityistalleiltakaan, vaan tosi moni tuttu näkyi olleen hevosensa kanssa maastoilemassa joko yksin tai isommassa porukassa.

Meidän tallillakin joulumaasto toteutettiin parin hiljaisemman vuoden jälleen. Tallinomistajan päivätyön (tai pitäisikö sanoa yötyön) luonteen vuoksi olimme sopineet startin aattoaamuksi klo 8.00. Laitoin itselleni herätyksen seitsemäksi, jotta olisin puoli kahdeksalta tallilla. Mietin siinä kyllä, että en edes normaalina työviikkona herää vielä seitsemältä, mutta mitä en tekisi jouluaattoaamun maaston eteen.

Olin yllättynyt, kun saavuin omistajaporukasta ekana tallille. Maastoratsut olivat jo saaneet aamuheinää sisään ja muut hevoset olivat ulkona. Kaikki oli niin rauhallista. Muulikin oli karsinassaan ihan lunki ja laski pään viereen, kun menin karsinaan sisään.

Muutkin saapuivat paikalle ja varustehuoneessa oli hetken aikaa ruuhka kun neljää hevosta varustettiin samaan aikaan! Muuli ei ole koskaan ollutkaan noin isossa porukassa maastossa, itseasiassa se on tainnut olla aina vain yhden kaverin kanssa kerrallaan.

Ratsauduin kentällä ja se meni tosi nappiin! Kun kaikki olivat kuosissa, lähdettiin.


Kahdeksalta oli vielä ihan pimeää, mutta alkumatkasta meillä oli katuvalot loimottamassa. Kännykällä ei saanut kovinkaan valoisia kuvia videoista puhumattakaan. Jätin kuitenkin videokoosteeseen myös pimeitä pätkiä.

Tämä jouluaatto oli oikein erityisen kaunis. Lunta oli satanut ja jäänyt puihin ja maassa oli tuoretta puhdasta lunta, mutta ei liikaa. Ei tällaisia päiviä ole meidän talvessa montaa. Ketään muuta ei näkynyt missään näin aikaisin aamulla. Oltiin vain me neljä.

Muuli ja sen tarhakaveri Elsa ovat hyvät maastoilukaverit, kumpikin on yhtä hidas paitsi että kotimatkalla Elsa lämpenee ja alkaa kävellä reippaammin. Nyt Elsa ei halunnut jättää kahta toista hevosta ja me pidimme Muulin kanssa perää koko matkan.

Otettiin hieman ravia ja me Muulin kanssa laukkaa, kun ollaan hitaampia. Se oli ihanaa! Muuli loikki kuin pupu pientä nypylaukkaansa muiden perässä alkumatkasta.

Sitten sukellettiin metsään ja kuljettiin pieniä metsäteitä pitkin käynnissä kaikesas rauhassa. Siellä yhdessä alamäessä Muuli olisi mielellään sijahtanut kaikkien ohi, mutta jouduin ottamaan sen pään sivulle ja estämään suunnitelmat. Päästiin heti jatkamaan matkaa normaalisti, eikä se yrittänyt enää toista kertaa.

Olin varustepuolta karsinut sen verran, että otin turparemmin pois sen suitsista. Olin pitänyt sitä jo tähänkin asti löysimmällä asetuksella niin, että nenäpiin ja turpiksen väliin mahtui sormet hyvin. Turpis oli ollut lähinnä ulkonäöllisten syiden takia mukana, mutta ei enää. Suitsiminen nopeutuu ja Muulin on helpompi syödä lahjuksia ilman turpista.

Kotimatkalla otettiin taas ravia ja laukkaa. Nyt Muulissa oli jo vähän enemmän potkua ja se ensimmäisellä laukkapätkällä laski päätä alas ja oli vähän hyppivinään, mutta koska kaverit menivät edellä, ei se voinut jäädä paikoilleen loikkimaan. Vedin ohjista pään ylös ja jatkettiin matkaa ihan normaalisti.

Edellä kulkeva hevonen hieman kuumui vauhdissa ja alkoi pukitella, Muuli pelästyi ja etupää keveni sen takia, mutta en suinkaan ollut suistumassa alas. Hetken päästä vaihdettiin hieman järjestystä, eli tämä kuumakalle meni ensimmäiseksi, toinen puoliverinen sen perään ja me Muulin kanssa perässä, koska ollaan hitaimpia.

Tallin lähellä on yksi pitkä suora, ja ylämäki, jolla yleensä mennään kovempaa. Hevoset ja Muulin saa hyvin kiinni ylämäkeen, joten paikka on ihan turvallinen ratsastaa. Lisäksi se on autoilta kielletty pätkä.

Otettiin laukkaa hyvissä ajoin, hevoset edellä. Ja ne lähti. Kovaa. Vaikka Muuli pinkoi kuinka, välimatka kasvoi parissa sekunnissa ihan mielettömästi. Edellä olevalta hevoselta lensi tonttulakkikin tielle ja putosi meidän eteemme. Hetken aikaa mietin, että minkäköhän paskahalvauksen Muuli saa täydestä laukasta, mutta ohitimme lakin oikein siististi. Ja tässä kohtaa Muuli lähti täysiä, sillä hevoset olivat jo tosi kaukana edellä.

En ole koskaan milloinkaan ratsastanut Muulin kanssa niin kovaa vauhtia. En hallitusti enkä hallitsemattomasti. Vaikka se on kuskannut minua johonkin, ovat matkat olleet lyhyitä ja ohja sen verran pinkeänä, ettei niin kova vauhti ole edes mahdollista.

Pidin ohjat mukavasti pienellä tuntumalla yrittämättä säädellä Muulin vauhtia. Tiesin, etten mahtaisi mitään, koska se on tällaisissa tilanteissa niin kovasti kavereiden perään. Tiesin myös, että vauhti itsessään ei tapa, mutta ohjausvirheet tappavat. Ja ettei Muuli voisi näin kovassa vauhdissa tehdä mitään isoja sivuloikkia, eikä se niitä harrasta muutenkaan.

Se oli mieletön tunne, kun singeri tikittää alla pikkujaloillaan ja tuntee sen voiman, mikä siitä silti lähtee. Ylämäessä Muuli hyytyi ja antoi jo hyvin kiinni, vaikkei ihan vielä nähnyt kavereita. Tallinomistaja oli ylhäällä vastassa kameran kanssa ja videolla näkyi, kuinka hän kysyy, että mihin jätitte Muulin.

Sitten lähdettiin hakemaan toiselta hevoselta pudonnutta tonttulakkia. Sanoin, että lähden Muulin kanssa kaveriksi alas. Ja hyvä että lähdin, sillä Muulin molemmat nastatossut olivat jääneet tielle juuri siihen kohtaan, missä se laittoi kaikista pienimmän vaihteen silmään. Tossut olivat noin 5 metrin päässä toisistaan ja molemmista oli auennut päälitarra. Toisesta se oli itseasiassa irronnut kokonaan, mutta oli nätisti tiellä eikä mikään osa kadonnut.

Laitoin monot kiinni satulaan, kyllä Muuli kai pystyisi ilman niitäkin kävelemään kotiin, kun olimme kuitenkin juuri laukanneet melko liukkaan mäen täysiä ylös..

Jos olisin siinä kohtaa tiennyt, ettei takana ole enää ollenkaan pitoa, olisin varmaan ollut laukan aikana erittäin kauhuissani. Onneksi en tiennyt.

Kotitallille saavuttaessa Muuli oli huurustunut ja sai päälleen paksumman loimen ja alkoi viettää omaa joululomaansa yhdessä Elsan kanssa.

Me kaikki. Kuva: Pasi Rönn