Laukkaa hiekkamontuilla! + video

Käytiin lauantaina Ridasjärvellä hiekkakuopilla Muulin ja Väiskin kanssa! Kyseinen päivä oli nimetty vuoden harmaimmaksi päiväksi, mutta oli aika hauskaa, kun näin silloin auringon ensimmäisen kerran marraskun aikana. Suunnilleen vuosi sitten oltiin muuten samalla kokoonpanolla (Muuli ja Väiski) Vepsän luona! Tai siis Muuli tapasi Vepsän ja Tiina treenasi oman valkkunsa kanssa Vepsän maneesissa working equitationia. Kirjoitin tuosta Vepsäkerrasta muutaman postauksen, tässä on yksi, jossa Vepsä treenaa laukannostoja pyörötarhassa Muulin kanssa. Tuo oli ensimmäinen kerta kun Muuli kulkee trailerissa toisen matkustajan kanssa eikä Muuli ollut nähnyt Väiskiä tässä vuoden aikana ollenkaan.

Nyt kerron kuitenkin tästä maastoreissustamme. Tämä postaus on tekstipainotteinen, mutta mukana on video! Jos siis et jaksa lukea, katso edes video.

Starttasin aamulla puolisen tuntia myöhässä kotoa ja ajoin Tiinan tallille, josta otettiin mukaan traileri ja Väiski. Sen jälkeen ajettiin lyhyt matka meidän tallille ja otettiin matkaan myös Muuli. Jouduin vinssailemaan sitä sisään, mutta nopeasti lastaus kuitenkin sujui. Lisäkierroksia aiheutti Väiski, joka ei ollut ihan varma, että onko sisään lastattava elukka ookoo vai ei. Kun laitettiin heinäverkko eteen, tilanne rauhoittui heti.

Vinssaamisella tässä yhteydessä tarkoitan sitä, että kun Muuli kävelee sillalle ja jää siihen seisomaan, kävelen itse eteen, kiepautan narun trailerissa eteen kiinni ja odottelen. Varsinaista vinssaamista ei siis tapahdu, eli en vedä narusta Muulia sisään. Pidän vain narun kiinni. Kun Muuli kävelee eteenpäin, kiristän narua hieman. Siinä vaiheessa, kun se saa etujalkansa trailerin puolelle, se käveleekin suoraan sisään ja takapuomi saadaan suljettua. Muuli ei siis paniikissa ole (ainakaan vielä) peruuttanut tässä vaiheessa ulos.

Haluaisin kuitenkin saada sen opetettua niin, että se kävelee lähettämällä sisään, kuten se Vepsän laittamana vuosi sitten meni. Itse en kuitenkaan tuolla tyylillä ole saanut aikaiseksi kuin sellaisen muulin, joka pakittaa kauas trailerista. Ollaan siis tultu kauran avulla sillalle asti ja siitä sitten "vinssaamalla" sisään.

Kuva: Tiina Lepojärvi

Kun takasilta suljettiin, oli reissun ensimmäinen kolmesta jännittävästä vaiheesta suoritettu. Näitä ovat siis molemmat lastaamiset ja lisäksi selkäännousu. Nämä kolme asiaa ovat jännittäviä myös siksi, että jännitän niitä itse ja ruokin sillä tavoin myös Muulin stressiä. Tällä kertaa se nimittäin jännitti lastauksia oikein erityispaljon, se paskoi neljä kertaa kotipihassa ja varmuuden vuoksi vielä pari kertaa trailerissa. Ihmeen paljon shitiä pieneen muuliin mahtuukin!

Kuljetin Muulin ekaa kertaa naruriimulla. Yleensä olen lastannut sen naruriimulla, mutta ottanut sitten naruriimun pois ja jättänyt päähän nylonriimun. Suomessa naruriimusta sitomistakin pidetään brutaalina ja kuljettamista vielä brutaalimpana. Rapakon takana taas on ihan normaalia kuljettaa naruriimuista eikä kaikilla hevosilla tai muuleilla ole edes olemassa "tavallisia" riimuja.

Suitset olin pukenut ennen lastaamista naruriimun päälle, turparemmin jätin auki kuljetuksen ajaksi jotta Muulin oli mahdollista syödä heinää.

Matka trailerilla ei ollut pitkä, vain hieman reilut 10 kilometriä, eli teoriassa voisin ihan hyvin myös ratsastaa hiekkatielle. Käytännössä kuitenkaan en, koska matkasta suurin osa on kapeaa piennarta asfalttitien laidassa. Ja ainakaan tänä vuonna Muuli ei tule olemaan sellaisessa fyysisessä kunnossa, että se jaksaisi kävellä 10 kilometriä mennentullen ja painella vielä puolivälissä hiekkakuopilla. Enkä ole muuten minäkään.

Tiina oli kysynyt luvan saada parkkeerata erään tallin pihaan 1,5 km päähän hiekkamontuista. Olisi paljon mukavampaa purkaa ja varustaa tallin pihassa kuin tien laidassa levikkeellä, tosin myöhemmin huomasimme, että montuille olisi voinut ihan hyvin ajaa trailerilla, koska sinne ei ollut puomia ja keskellä oli hyvä tila kääntää traileri.

Väiskillä oli kaikki varusteet päällä jo trailerissa, itse varustin vielä satulan selkään kohteessa. Vaikka länkkäsatulan kanssa olisi voinut ihan hyvin lastata, on se kuitenkin sen verran leveä jalustimet mukaan laskettuina, että kuljetin sen ennemmin takakontissa.

Pari heijastinta vielä jalkoihin, naruriimun naru kiepille satulaan ja menoksi.

Lainasin tallilta tarhaa selkäännousua varten ja se sujuikin melko kivuttomasti. Olen ehkä oivaltanut selkäänousun viakeuden perimmäisen syyn, mutta kerron siitä erillisessä postauksessa jos oivallukseni osui oikeaan.

Lähdettiin siitä sitten samantien liikkeelle ja Tiina kytki SportsTrackerin päälle ja tarkisti GoPro:n toiminnan. Miten etuoikeutettu olenkaan, kun sain reissulta niin mahtavaa videomateriaalia! Kaverin kuvaamana ne toimivatkin paljon paremmin kuin että kamera olisi ollut minulla. Olemme ennenkin kuvailleet maastojamme (siis AEM, ajalla ennen Muulia), linkitän joitain pätkiä postauksen loppuun.

Hiekkakuopat olivat ISOT! Olen aiemmin ratsastanut vain Järvenpään Lemmenlaakson montuilla, jossa ei oikeastaan voi mitään pitkää baanaa painaa menemään, mutta Lemppari onkin kiva paikka kiipeillä mäkiä ja kulkea hieman metsäpoluilla. Suurin osa Lemmenlaaksostahan on rajattu ratsastuksen ulkopuolelle, koska se on luonnonsuojelualuetta.

Lemppariin verrattuna Ridasjärven monttu oli siis ihan mahtava! Pelkkää hiekkapohjaista leveää baanaa ja polkua, matalaa puukasvustoa "vanhalla" puolella. Uudemmalla puolella, josta vielä hiekkaa otettiinkin aktiivisesti, oli leveä tie isojen hiekkakasojen keskellä. Viikonloppuna työkoneet eivät tietenkään olleet hommissa, viikolla en tänne edes tulisi.

Montut eivät ole mitenkään salaiset, vaan ne ovat suosittuja myös ulkoilijoiden ja koiranulkoiluttajien keskuudessa. Nähtiinkin kaksi eri koiranulkoiluttajaa sinä aikana, mitä oltiin kohteessa ja varsinkin koiran jälkiä näkyi hiekassa, mutta ei niinkään kavionjälkiä.

Jälkiä maastopyöristä ja mopoista näkyi myös runsaasti.

Ensin kiivettiin yksi rinne ylös. Väiski ampui edestä kuin raketti ja Muuli perään, en ollut täysin valmistautunut. Käytännössä seisoin jalkkareilla ja nojasin ohjiin. Noin sekunnin kuluttua oltiin rinteen juurella, jolloin annoin ohjat ja nojasin eteen. Jotain tapahtui ja jäin liivistäni kiinni satulan nuppiin! Seuraavat sekunnit olivat mielenkiintoisia, kun Muuli rämpi pystysuoralta tuntuvaa seinämää ylös ja itse olin kiinni satulassa. Ylhäällä sain liivin irti.

Liivi ei ollut mennyt alakautta nuppiin, vaan ilmeisesti vetskari oli tehnyt pienen "pussin" ja nuppi jäi siihen kiinni. Eli kun suoristin selkäni, irtosin myös satulasta.

Tämän jälkeen oli tarkoitus ravata toiseen päähän Väiskin perässä, mutta Muulilla oli hyvä veto päällä, joten ensin ravattiin Väiskin ohi ja sen jälkeen Muuli tulkitsi tahattoman painonsiirtoni satulassa laukannostoksi ja laukattiin pitkä kiva pätkä toiseen päähän. Tiina huuteli takaani, että mihin suuntaan mennään.

Tämän ensimmäisen laukkapätkän ajan olin aika jäykkänä kauhusta ja jännityksestä, mutta ihmeen vähän se Muuliin tarttui. Se vain meni korvat pystyssä eteenpäin ihan tuntemattomalla alueella. Se on hyvä merkki matkaratsun uraa ajatellen.

Tämän jälkeen käveltiin hieman ja laukattiin taas. Sitten kierrettiin hiekkamonttujen toinen puoli, josta hiekkaa varsinaisesti nostettiin ja tultiin takaisin tälle vanhemmalle puolelle. Tässä kohtaa huomasin, että Muuli alkoi väsähtää. Se jäi jälkeen ja kun taas laukattiin, se loikkikin apujen perään tasajalkaa ja veti päätä alas. Tulkitsin tämän protestiksi, että ei enää oikein jaksaisi. Mentiin hissukseen ennen viimeistä laukkapätkää, jonka Muuli taas jaksoikin ihan hyvin ja mentiin edellä.

Olen aiemminkin maastossa huomannut, että kun Muuli väsähtää, tulee siltä helposti protestia. Siinä kohtaa on mielestäni järkevämpää kävellä vielä hetki tai antaa sen ravata sen sijaan, että vaatisin laukkaa. Tietenkään protestointi ei ole ookoo, mutta Muuli ei kuitenkaan ole mitenkään pitelemättömissä, kunhan pomppii pari kertaa paikoillaan. Muulit tietävät hyvin sen, mitä ne jaksavat ja mitä eivät.

Viimeisen pitkän laukan jälkeen lähdettiin kävelemään takaisin trailerille.

Alla on videokooste reissulta. Siitä näkee kuinka Väiski olisi lähdössä paljon kovempaa, kuin mitä Tiina antaa sen lähteä. Lupasin, että ensi kerralla mekin uskalletaan Muulin kanssa painaa urku auki, eikä Tiinankaan tarvitse himmailla. Tämä eka kerta oli varmasti ihan järkevää ratsastaa fiksusti.


Reissu ei ollut ajassa eikä kilometreissä pitkä. Aikaa meni 1,5 tuntia ja kilometrejä tuli hieman yli 10. Keskinopeus oli 6,6 km/h ja katsoin vielä SportsTrackerin raportista keskinopeuksia eri askellajeille.

Käynnin nopeudeksi sain 5,4 km/h, mutta tämä tapahtui siis reippaasti kulkevan hevosen perässä. Muulin "luonnollinen" käynti on noin 4,5 km/h.

Ravin keskinopeus oli noin 9 km/h. Rauhallisen laukan keskinopeus oli 13-15 km/h ja reippaan laukan 18 km/h. Nämä nopeudet on otettu puolen kilometrin keskiarvoista, eli ne sisältävät oikeassa elämässä myös piikkejä ja sitten toisaalta myös hitaampia pätkiä.

Muuli hikosi tosi paljon. Keli oli nimittäin sen verran lämmin, että jätin takin pois itseltäni. Aurinkohan meitä lämmitti myös, keli oli tällaiseen seikkailuun täydellinen! Satulan alta Muuli ei kuitenkaan ollut pätkääkään hiessä, mutta otin silti kännykällä pari kuvaa "hikijäljistä". Karvat olivat painautuneet selkään melko tasaisesti, pientä pörröä oli aivan sään takana satulan etukaaren kohdalla. Sensijaan pörröä ei ollut satulan puolivälissä, jossa yleensä on. Käsin kokeilemalla satula istuu aivan mainiosti, mutta yritän tässä silti vakuutella itselleni, että satula on riittävän istuva Muulille.

Kotimatkalle lastauskin sujui paremmin, Väiski ensin sisään ja sitten Muuli. Muuli jäi taas sillalle seisomaan, jolloin laitoin narun eteen kiepille ja odottelin. Tiina ohjasi Muulin pois Väiskin takapuolesta ja pian meillä olikin Muuli sisällä trailerissa.

Tällä kertaa se söi heti mielellään heinää ja kauraa taskustani, mutta paskoi silti varmuuden vuoksi vesiripulia lastaussiltaa vasten. Kiva kiitos.

Vietiin Muuli ensin kotitallille, laitoin vain loimen selkään ja palautin tarhaan. Sen jälkeen palautettiin Väiski ja pestiin trailerista paskaroiskeet Muulin puolelta. Ja putsattiin traileri tietenkin myös muuten.

Tämän jälkeen ajelin takaisin kotitallille järjestelemään satulan ja suitset sattariin ja harjasin nyt jo kuivuneen Muulin karvat suoraksi. Vaikka aurinko paistoi ihanasti, oli kello jo tulossa kolme ja aurinko laskemassa. Jätin sille siis loimen päälle. Normaalisti se olisi tällaisena päivänä ollut tarhassa ilman loimea.

Oli kerrassaan hyvä reissu! Ja kun jatkamme näitä uskon, että minulla tulee olemaan hyvin lastautuva Muuli, joka tottuu myös toimimaan vieraissa paikoissa hyvin. Kun muut menevät trailerilla valmennuksiin ja kisoihin, mennään me trailerilla maastoon. Ja se on ihan ok.

Ei tästä varmasti mitään viikottain tapahtuvaa juttua tule, mutta aina sillointällöin tätäkin voi Muulin kanssa harrastaa. Mulla on kuitenkin jonkun verran maastoilevia heppatuttuja, joiden kanssa ollaan ajauduttu eri tallille, joten on ihan hauskaa mennä Muulin kanssa paikalle ja käydä vähän pidemmällä maastoreissulla yhdessä.