Muulien värikäs historia antiikin ajoista nykypäivään

Muuli, tuo pitkäkorvainen hevosen ja aasin risteymä on ollut historian aikana kallisarvoinen menopeli ja luotettava kantojuhta. Se on ollut ylistetty kuninkaiden ratsu ja se on raivannut soita peltokäyttöön. Sen suosio on ollut jopa niin suuri, että hevosten määrä on ollut laskussa. Vaikka historiankirjat ovatkin täynnä hevosia, on muuleilla ollut erityinen asema ja käyttötarkoitus. 

Ota mukava asento, teekuppi ja suklaalevy lähettyville. Tässä tulee tietääkseni tähän mennessä kattavin teksti muulien historiasta, suomeksi.

Nykyaikaisia työmuuleja Yhdysvalloissa. Muuleja käytetään taakankantajina vaikeakulkuisissa maastoitta eri puolilla maapalloa edelleen. Kuva: Wikimedia Commons

Muuleista saatetaan sanoa, ettei niillä ole mitään syntyperää, mutta tilanne on oikeastaan ihan päinvastainen. Maailman ensimmäisen muulin syntymäpäivän ajankohtaa on vaikeaa arvioida, mutta se on saanut alkunsa varmasti siellä, missä aasit ja hevoset ovat jakaneet samat laitumet. Risteymiä on varmasti tapahtunut luonnossa jonkin verran. Nykyäänkin muuleja tupsahtelee maailmaan esimerkiksi Englannin New Forestissa, jossa ponit ja aasit jakavat saman kansallispuiston ja liikkuvat vapaina.

Luonto yrittää tosin kaikin keinoin estää risteymät, aasin ja hevosen kosiomenot eroavat niin paljon toisistaan, että risteymät luonnossa ovat melko harvinaisia. Eläimet ovat alunperin kotoisin eri mantereiltakin.

Muuleja on sittemmin kasvatettu ihan tarkoituksella antiikin ajoista lähtien. Aasiorin ja hevostamman lisäännyttäminen on yleisin ja tunnetuin hybridi. Tämä risteymä toisinpäin, eli hevosorin ja aasitamman risteymä muuliaasi, ei ole niin yleinen. Syynä on se, että varsa perii emältään rakenteensa, ja aasien ollessa pääosin pienikokoisia jäävät muuliaasit melko pieniksi. Niiden aikaansaaminen voi myös olla hankalampaa, sillä hevosorit eivät astu aasitammoja niin herkästi kuin aasiorit hevostammoja. Tiinehtymisprosentin sanotaan olevan huono, mutta tästä ei tietääksemme ole tutkimustuloksia.

Muulit antiikin historiassa

 

Antiikin Kreikan savinen juomapikari, joka on muulin pään mallinen. Malja on suunnilleen vuodelta 470 eaa. Kuva: Wikimedia Commons.

Varsinaisen muulinkasvatuksen kerrotaan syntyneen Paflagonian ja Nikean alueella. Alue on nykyisessä Pohjois-Turkissa.

Muuleja tiedetään olleen Egyptissä jo 3000 eaa ja lisäksi ainakin ajalla 2100-1500 eaa. Faraot lähettivät retkikuntia Siinaihin louhimaan turkoosia, ja kaivosmiehet merkitsivät reittinsä veistämällä kiviin erilaisia merkkejä. Merkkeinä käytettiin veneitä ja muuleja. Huomion arvoista on se, etteivät kamelit kuuluneet merkistöön.

Muulit olivat tuohon aikaan suosituimpia kuormajuhtia. Kun muinaisessa Egyptissä kanniskeltiin faaraoita paikasta toiseen ihmisvoimin, kulkivat kuolevaiset muulivetoisilla kärryillä. Egyptiläinen muistomerkki Thebasta kuvaa nimenomaan kärrymuuleja eikä kärryhevosia tai -aaseja.

Muulit esiintyvät usein sekä historiallisissa kuvissa että merkeissä, mikä kertoo muulien yleisyydestä. Niitä käytettiin kärryjen vetämisen ohella taakankantajina mutta ei kuitenkaan ratsuina.

Anatolian eli Vähä-Aasian alueella asui hevoskansa, heettiläiset. Heidän mukaansa muuli oli kolme kertaa hyvän kärryhevosen arvoinen.

Sumerilaiset olivat todennäköisesti ensimmäinen kansa, joka tuotti muuleja risteyttämällä kesyaasia onagerin kanssa. Kyseessä olivat siis eläimet Equus africanus ja Equus hemionus. Piirroksia tällaisista muuleista löytyy runsaasti sumerilaisten savitauluista, joita on löytynyt Mesopotamian alueelta. Villiaasille, kesyaasille ja hybridille on ollut omat merkkinsä. Kasvatuksesta on merkintöjä erityisesti 2800 eaa. Myöhemmin kesyaasin yhdistäminen hevosen kanssa tuli suositummaksi ja onager-risteytyksiä ei enää tehty. Historiankirjat kertovat, että tällaiset muulit todettiin vahvemmiksi.

Assyrialainen muuli piirrettynä kiviveistosten perusteella kirjassa John Clark Cyclopedia of Universal History (Cincinnati, OH: The Jones Brothers Publishing CO., 1885)

Abessinialaisesta muulista kerrottiin että se on erittäin ahkera, vahva ja käytännöllinen eläin. Se oli varmajalkainen ja valitsi varmasti oikean polun. Piirroksen on tehnyt S. G. Goodrich, 1885 kirjaan The Animal Kingdom Illustrated (New York: A. J. Johnson & Co., 1885).

Muulien hinnasta kerrotaan, että  lammas maksoi yhden sekelin, härkä maksoi kymmenen sekeliä, hevonen kaksikymmentä sekeliä ja muulin hinta oli kuusikymmentä sekeliä! Italian Elbassa muulin hinta saattoi olla kalleimmillaan 300 sekeliä!

Muulin arvostus oli suurta myös Mesopotamian pohjoisosassa, josta kerrotaan kuningasta nuhdellun ja hänelle sanotun: “Käyttäisit sinäkin muulia tavallisen hevosen sijaan, kuten kuninkaan kuuluukin.”

Muuli oli kovassa huudossa myös antiikin Kreikassa. Siellä sitä käytettiin samoihin tehtäviin, kuin muuallakin eli kuorma- ja vetojuhtana. Kreikassa kuljettiin pisimmät matkat tietenkin veneellä maan merellisistä oloista johtuen, mutta tavallinen kansa lähti harvoin kotoaan mihinkään kauemmas. Jos matkaa kuitenkin tehtiin, kuljettiin maan sisäiset matkat muuleilla.

Muuleilla on paljon hevosia kovemmat kaviot, ja ne sopivat paremmin Kreikan kivikkoisille poluille. Muuli oli historiankirjojen mukaan myös helpompi kouluttaa, ja se pystyi kulkemaan päivässä 80 kilometriä tarviten vain neljä tai viisi tuntia unta.

Homeroskin mainitsee muulit Ilias-eepoksessaan 800 eaa. Hän kertoo muulien tulleen Kreikkaan Anatoliasta, jossa heettiläiset niitä kasvattivat. Muuleja kasvatettiin myös Kreikassa Homeroksen aikana, ja niitä käytettiin sekä kantojuhtina että maataloudessa. Myöhemmin muuleja kasvatettiin erityisesti Peleponnesoksen ja Arkadian alueilla, ja jopa muuliraveja järjestettiin Olympiassa 500 eaa. Kilpailuja järjestettiin seuraavien 80 vuoden ajan.

Antiikin Roomassa muuleja käytettiin kulkuneuvoina, ylistettiin niiden uskomatonta voimaa ja kestävyyttä. Roomalaiset sotilaat kantoivat uskomattomat määrät varusteita ja aseita jalkaisin pitkiäkin matkoja. Kun Darius oli vastuussa barbaarien kukistamisesta, hän harjoitutti sotilaansa jaksamaan ja kantamaan vielä enemmän. Sotilaat varustettiin myös sauvoilla, joiden avulla he pystyivät kantamaan vielä enemmän. Näitä sotilaita kutsuttiin Dariuksen muuleiksi, koska he olivat kestäviä kuin muulit.

Roomassa kuljettiin paikasta toiseen sekä jalkaisin että muulivetoisilla kärryillä. Kuskit päivystivät kaupungin suurilla sisääntuloväylillä ja kuljettivat asiakkaansa nopeasti perille maksua vastaan. Roomalainen asianajaja Cicero, joka eli juuri ennen ajanlaskun alkua kertoi, kuinka oli taittanut 93 kilometriä vain kymmenessä tunnissa.

Muulikuskeja kutsuttiin nimellä “cisium” ja erilaisille muuleille oli jopa erilaiset nimitykset, jotka on kirjoitettu mosaiikkitauluun muulien kuvien oheen. Muulien nimet olivat Pudes (vaatimaton), Podagrosus (ontuva tai valittava), Barosus (siro) ja Potiscus (hiprakassa, mitä se sitten tarkoittaakaan).

Cicium

Hannibal oli antiikin ajan nerokas sotapäällikkö, joka muun muassa kulki Alppien yli vuonna 216 eaa. Hänen joukkueellaan oli kulkupeleinä sekä norsuja että muuleja. Reissun aikana muulit paljastuivat paljon paremmiksi kulkuvälineiksi kuin norsut.

Hannibal ei ollut ainoa suuri sotapäällikkö, joka marssitti joukkonsa Alppien yli. Parituhatta vuotta myöhemmin, toukokuussa 1800, oli samalla matkalla myös Napoleon Bonaparte. Hänen matkastaan on maalattu ikonisia ja myös propagandistisia maalauksia, joissa Napoleon istuu punainen viitta päällään pystyyn nousseen hevosen selässä. Todellisuudessa Napoleon ratsasti Alppien yli muulilla ja kulki oppaansa kanssa muutaman päivän sotilaidensa jäljessä. Hän ei siis johtanut joukkojaan Alppien yli, vaan kulki näiden perässä varmajalkaisella muulilla.

Viiden erilaisen hevostaulun jälkeen myös muulilla ratsastava Napoleon pääsi kankaalle. Maalauksen teki Paul Delaroche vuonna 1850, ja sen oli tarkoitus näyttää todellinen Napoleon ylväiden propagandataulujen rinnalla.

Jacques-Louis David

Maalauksen eri versiot eroavat toisistaan erityisesti väritykseltään. Nykyään Charlottenburgin linnassa oleva toinen versio eroaa kaikista muista siten, että siinä Napoleonin hevonen on ruskea eikä valkoinen.

Jacques-Louis David: Bonaparte ylittämässä Isoa Sankt Bernhardia 20. toukokuuta 1800 (1802), ensimmäinen Versailles’n palatsissa olevasta kahdesta versioista.

Oikeasti Napoleon ylitti alpit talutettuna muulin selässä. Maalaus: Paul Delaroche

Maalauksista löytyy lisätietoa Wikipediasta.

Haminan Sanomat kertoo lämminhenkisen propagandahöysteisen tarinan Napoleon Bonabarten ratsastaman muulin omistajasta ja -taluttajasta vuonna 1914. Nuori 23-vuotias muulinomistaja Pierre Nicolas Dorsaz ei tiennyt ennen kuin matkansa lopussa, kenet hän oli juuri taluttanut Alppien yli. Matka oli vaikea ja muulin kaviot lipsahtelivat joitakin kertoja märällä kalliolla, mutta Dorsaz oli varuillaan ja ohjasi muulia taitavasti. Hän kertoi myös, että muuli oli ainoa asia, minkä hän omisti ja että sillä ei ole koskaan tapana luiskahtaa jyrkänteeltä alas. Napoleonille poika kertoi sydänsuruistaan, kuinka hänen rakastamansa nainen ei saanut naida näin köyhää muulinajajaa. Alppien ylityksen jälkeen Napoleon huolehti nuorelle miehelle riittävästi rahaa, jotta tämä sai ostettua oman pienen maatilan.

Vanhat piirroskuvat ovat saksalaisen Christoph Weiditzin kirjasta “Trashtenbuch”, joka esitteli eri maiden ja kansojen pukeutumista. Kirja on kirjoitettu ja kuvitettu suunnilleen vuosina 1530-1540 ja se näyttää upeasti myös aasien ja hevosten varustusta ja käyttöä. Muuleja on käytetty erityisesti Espanjassa hevosten rinnalla ja muuleja sisältävät aukeamat kertovatkin juuri Iberian niemimaan pukuloistosta. Kirja löytyy Saksan kansallismuseosta Nürbergista ja se on digioitu ja sivut löytyvät mm Wikimedia Commonsista.

Muulit Pyhällä maalla

Muulit ovat olleet hyvin tunnettuja “pyhällä maalla”, eli Israelin ja Palestiinan alueilla suunnilleen vuodesta 1040 eaa lähtien. Kuningas Daavidin aikana muuli korvasi aasin kuninkaallisena ratsuna. Mooses kuitenkin sotki kuvioita säätäen laissaan (Kolmas Mooseksen kirja 19:19) “Älä anna karjassasi kahden erilaisen eläimen pariutua keskenään” ja kielsi näin muulien kasvatuksen. Heprealaisia ei kuitenkaan kielletty käyttämästä muuleja, kunhan eivät niitä itse kasvattaneet. Muuleja ostettiinkin jatkossa egyptiläisiltä ja armenialaisilta.

Daavidin aikana muuleilla kuljetettiin erityisesti ruokaa paikasta toiseen. Daavid myös ratsasti muuleilla. Tuohon aikaan muulit kuvastivat ratsastajansa sosiaalista statusta, joten muuleilla ratsastivat vain kuninkaalliset. Tavalliset tallaajat ratsastivat siis aaseilla. Daavidilla oli myös yksi muuliaasi, jolla hänen poikansa Salomo ratsasti omissa kruunajaisissaan.

Koska muulit olivat niin arvokkaita, lähettivät muut kuninkaat niitä lahjaksi Salomonille. Kaikki hänen poikansa saivat muuleja ratsuikseen. Kun Salomonin veli Absalom yritti viedä kruunun, hän pakeni paikalta muulilla. Hänet saatiin kuitenkin kiinni ja tapettiin muulin selkään.

Israelilaisten palatessa maanpakolaisuudestaan Babyloniasta 538 eaa he toivat mukanaan hopeaa, kultaa ja monia eläimiä. Kirjanpidon mukaan lastissa oli ainakin 245 muulia. Muulilla ja muuliaasilla on kaksi eri nimitystäkin hepreaksi, ja ne mainitaan 17 kertaa Vanhassa testamentissa. Uudessa testamentissa muuleista ei kuitenkaan mainita halaistua sanaa. Ehkä muulien suosio laski myöhemmin.

Muulit keskiajalla ja uudella ajalla Euroopassa

Muulit olivat Euroopan kaupungeissa yleisiä jo kauan ennen renessanssia. Muuleja käytettiin kantojuhtina koko antiikin Rooman alueella, erityisesti Espanjassa ja Gaulin alueella. Poitounaasi on ehkä tunnetuin suuri aasirotu maailmassa, ja ensimmäiset merkinnät siitä löytyvät 2000 vuoden takaa. Aasirotu on olemassa vain siksi, jotta saataisiin aikaan hienoja ja vahvoja työmuuleja.

Poitounaasin elämä oli aika karu. Koska aasilla ei itsellään ollut käyttöarvoa, pidettiin oreja läpi elämänsä tallissa, ja ne otettiin ulos vain tammojen astumista varten. Sanotaan myös, että useita aasivarsoja syntyi heikkokuntoisina tai kuolleina, koska aasien terveydentila ei ollut kummoinen. Aasinjalostuksessa haluttiin vain tuottaa suurta kokoa, mutta samalla poitounaasista tuli omanlaisensa ja se on helppo erottaa muista aasiroduista ulkonäkönsä perusteella. Pitkään aikaan ei aaseja myyty Poitoun alueen ulkopuolelle, ja lopulta kun myytiin, pitivät kasvattajat laadukkaimmat eläimet itsellään.

Hoitamattomille ja harjaamatta jätetyille poitounaaseille kasvaa niiden tavaramerkki, rastoittunut karva. Jos poitounaasia hoitaa kuten mitä tahansa aasia tai hevosta ja harjaa sen päivittäin, irtoaa vanha karva eikä rastoja synny. Kuva: Jean-Jacques Boujot

Keskiajalta on säilynyt kirje, jonka on kirjoittanut italialainen prelaatti, eli katolisen kirkon virkamies, Leon  Guillaume IV, pyytäen Ranskaa lähettämään ”yhden uskomattoman muulin” kirkolle. Prelaatti toisteli tätä pyyntöä kuusi vuotta. Tärkein syy muulin hankintaan oli se, että sen isä olisi ollut nimenomaan poitounaasi. Ranskassa muulien historia on paljolti kytköksissä poitounaasiin.

Muulien alkutaipaleella Baudet, eli aasiori, vain astui jonkin Ranskan raskaista työhevostammoista, kuten bretonin. Vuonna 1599 kuitenkin huomattiin, että osa hevosroduista sopii paremmin muulituotantoon kuin toiset. Varsinaisen mulassierin eli poitountyöhevosen kasvatus alkoi, kun Hunford Bradley toi Brabantista Belgiasta omat työhevostammansa Ranskaan saatuaan kuninkaalta käskyn raivata 3000 hehtaaria suomaata. Nämä hevoset olivat poitounaasille helppoja astua, ja muuleista tuli vankkoja ja kestäviä. Lopputulos on korkeudeltaan 151-161 cm.

Muulinkasvatus kukoisti Espanjassa, Italiassa ja Ranskassa 1700-luvulla. Monien vuosien ajan Ranskan Poitoun alue oli muulinkasvatuksen sydän Euroopassa. Alueella kasvatettiin noin 500 000 muulia joka vuosi. Raskasrakenteiset työmuulit olivat kysyttyjä maataloustöihin, ja vankkarakenteisesta poitounaasista tuli suosituin muulien isärotu. Poitounmuulien kasvatus oli jossain vaiheessa niin runsasta, ettei hevosvarsoja syntynyt enää alueella ollenkaan. Ranska asettikin rajoituksia muulinkasvatukselle, jotta poitounmuulin emänä käytetyn poitevin-rotuisen hevosen määrä saatiin kasvuun.

Poitounmuuli. Kuva: Wikimedia Commons

Vuonna 1770 ehdotettin jopa lakia, jolla kaikki poitounaasiorit olisi määrätty ruunattaviksi! Ehdotus ei kuitenkaan mennyt hallituksessa läpi, koska muulit olivat tärkeitä maan taloudelle. Hallitus antoi kuitenkin ohjeistuksen, jonka mukaan valittiin vain parhaimmat poitounaasit jalostukseen. Ohjeita noudattavat aasinkasvattajat alkoivat saada tukiaisia, ja näyttelyissä annettiin rahapalkintoja parhaiden aasien omistajille. Lisäksi osa eläimistä lisättiin kansalliseen kantakirjaan. Vuonna 1884 kantakirja avattiin sekä poitounaaseille että mulassiereille.

Pian Espanja otti Ranskan kiinni muulikasvatuksen saralla, ja sekä Katalonia että Andalusia kehittivät omat aasirotunsa tuottamaan vahvoja muuleja. Katalonianaasi sai alkunsa Etelä-Ranskan pyreneittenaasista.

Vaikka muuleja oli jonkin verran Englannissa ja Amerikassa jo ennen 1700-lukua, eivät ne olleet kovin yleisiä tai suosittuja. Muuleja vietiin Englannista myös siirtomaihin, erityisesti Intiaan, mutta muulit olivat pienikokoisia. Yhdysvaltojen muulikanta lähti suureen nousuun 1700-luvun lopulla ja haastoi Euroopan muulikeskukset toden teolla.

Vuonna 1929 tehdyn tilaston mukaan oli Espanjassa 635 000 hevosta mutta peräti 2,1 miljoonaa muulia ja aasia! Euroopan maista toisiksi eniten muuleja ja aaseja oli Italiassa, 1,5 miljoonaa, hevosmäärän ollessa 990 000. Vaikka Ranskakin oli muulimaana kova, oli siellä hevosia kuitenkin 2,9 miljoonaa ja pitkäkorvia vain 500 000.

Espanjan kuningatar Isabella (1451-1504) muulin selässä. Kuva kirjasta: The Animal Kingdom Illustrated (New York: A. J. Johnson & Co., 1885)

Muulien alku "uudella mantereella"

Kolumbus matkasi “uudelle mantereelle” 1495 ja toi laivan mukana neljä aasioria, kaksi aasitammaa ja hevosia. Näiden eläinten tarkoitus oli tuottaa lisää eläimiä, joiden avulla uutta mannerta oli mahdollista lähteä tutkimaan.

Espanjalaisten tehtyä asteekkivaltakunnasta oman siirtomaansa, toivat he maahan kolme aasioria ja kaksitoista aasitammaa Kuubasta. Nämä aasit toimivat Meksikon aasinkasvatuksen perustana.

Muulitammoja käytettiin ratsuina ja muulioreja ja -ruunia kantojuhtina. Erityisesti pitkäkorvia näkyi hopeakaivoksissa mutta myös mantereen valloituksen etulinjassa. Jokaisen siirtokunnan oli kasvatettava omat muulinsa, ja kaupungeissa olikin aina vähintään yksi aasiori muulinkasvatusta varten. Nämä muulit olivat pienikokoisia, koska aasit olivat noin metrin korkuisia. Ne olivat kuitenkin hyvin sitkeitä ja vähään tyytyviä.

Nykyään Etelä-Amerikassa on vahva muulikulttuuri, ja erityisesti brasilialaiset muulit ovat vertaansa vailla. Aasina käytetään maan omaa aasorotua, pegaa, joka on aikaansaatu risteyttämällä kotimaisiin aaseihin mammuttiaasia. Pegalla on hyvin kyömy turpa, se on sirorakenteinen ja pitkäjalkainen. Muuleja käytetään karjanajossa hevosten rinnalla.

 

Muulit Pohjois-Amerikassa

George Washington on tunnettu sekä Yhdysvaltojen presidenttinä että edistyksellisenä maajussina. 1700-luvun lopun muulit olivat pienikokoisia, mutta kokoonsa nähden erittäin sitkeitä ja vähään tyytyväisiä. Niillä oli suuri arvo maataloudessa. Washington halusi maahan suurempia ja vahvempia muuleja, juuri sellaisia, joita Euroopassa jo kasvatettiin Ranskassa ja Espanjassa.

Ongelmana oli vain se, että Yhdysvalloissa olleet aasiorit olivat hyvin pienikokoisia, eli ihan tavallisen kokoisia aaseja. Upeimmat ja suurimmat aasit taas löytyivät Espanjasta. Isoja ja vahvoja työhevosia kyllä löytyi, mutta sopivien aasien puute oli ongelma. Washington ihastui erityisesti espanjalaisiin katalonianaaseihin, mutta Espanjan laki kielsi aasien myymisen ulkomaille.

Washington ei lannistunut vaan kirjoitti kirjeen Espanjan kuninkaalle. Lopulta Espanjan kuningas Kaarle III vastasi pyyntöön ja lähetti isoja aaseja Washingtonille lahjaksi. Andalusialainen ori ja kaksi isoa aasitammaa saapuivat Virginiaan vuonna 1785.

Ori sai nimekseen Royal Gift ja se asui Mt.Vernonissa. Säkäkorkeudeltaan komistus oli 144-154 cm korkea, tarkkaa kokoa ei historiankirjoista löydy. Sen astutusmaksu oli korkeampi kuin tuon ajan parhaiden hevosorien. Se ei ensimmäisenä vuonna suostunut astumaan hevostammoja ollenkaan, mutta seuraavana vuonna se ryhdistäytyi ja useita muulivarsoja syntyi.

Royal Giftistä on tehty erittäin asiapitoinen video, se on upotettuna tähän alle


Myöhemmin Washington sai lahjaksi vielä kaksi laadukasta aasitammaa ja hieman pienemmän orin Maltalta. Nämä olivat lahjoja Lafayetten markiisilta, joka oli ranskalainen poliitikko ja mukana Amerikan vapautussodassa kuten Washingtonkin. Ori sai nimekseen The King of Malta, ja sillä sanottiin olevan “tiikerin raivo ja pelottomuus”. Siitä tuli erinomainen muulien isä varsinkin, kun sillä astutettiin kevytrakenteisia ratsutammoja.

Kun Yhdysvalloissa risteytettiin aasirotuja keskenään, syntyi maailman suurin aasirotu, mammuttiaasi eli Mammoth donkey. Mammuttiaasin perimässä on tänä päivänä kaikkia suuria aasirotuja, katalonianaasia, andalusianaasia, poitounaasia ja grand noir du berrynaasia.

Mammuttiaasiorien säkäkorkeus saa olla mitä tahansa, kunhan se on yli 142 cm.

Sisällissodan jälkeen Washingtonilla oli aikaa keskittyä muulinkasvatukseen entistä enemmän. Viidentoista vuoden kuluttua hänellä olikin jo 58 muulia työkäytössä maatilallaan. Hän pystyi nyt mainostamaan aasiorejaan, ja ihmiset innostuivat käyttämään hienoja oreja nähdessään työmuulit työnteossa. Astutusmaksu oli hevostammoille pienempi kuin aasitammoille, se rohkaisi ihmisiä käyttämään pitkäkorvia.

Vuoteen 1808 mennessä Yhdysvalloissa arveltiin olevan noin 855 000 muulia. Muuleja oli erityisesti etelävaltioissa, pohjoisessa hevoset ja härät tekivät maataloustyöt. Yksi mies pystyi kahden muulin kanssa kyntämään 6,5 hehtaaria peltoja. Kyntämisen lisäksi ne tekivät kaikki muutkin tilan työt ja veivät sadon torille myyntiin. Tupakkafarmeilla muulit vetivät istutuskonetta, ja sadonkorjuun jälkeen tupakanlehdet vedettiin puisilla reillä pelloilta tilalle.

Vuoteen 1840 mennessä Kentuckyn osavaltiossa muulinkasvatukseen käytetyn laatuaasiorin arvo saattoi olla jopa 5000 dollaria. Kentucky oli silloin, niin kuin nytkin, johtava osavaltio muulinkasvatuksessa.

Muulibuumissa eivät maan omat aasit riittäneet, vaan nyt aaseja tuotiin lisää Espanjasta. Vuosien 1850 ja 1860 välillä muulien määrä Yhdysvalloissa tuplaantui. Pelkästään vuonna 1889 Yhdysvalloissa syntyi 150 000 muulivarsaa. Pitkäkorvat olivat korvanneet hevoset täysin maatilan töissä, ainakin eteläisissä osavaltioissa.

Vuonna 1897 muulien määrä oli 2,2 miljoonaa, ja tässä vaiheessa puuvillabuumi oli kovimmillaan. Erityisesti Teksasissa muulien määrä kasvoi räjähdysmäisesti, ja osavaltiossa olikin neljännes kaikista Yhdysvaltojen muuleista. Ft. Worthin karjapihaa pidettiin koko maan muulivälityksen keskuksena.

Sokerijuurikkaiden korjuuta suunnilleen vuonna 1900.

Vuonna 1926 julkaisi Yhdysvaltojen maatalousministeriö tilastotietoa maan kotieläinten lukumäärästä. Hevosten lukumäärä oli vähentynyt 16,6 miljoonasta 15,8 miljoonaan, mutta muulien lukumäärä oli suurin koskaan, 5,8 miljoonaa. Hevosen keskihinta oli tuohon aikaan 65 dollaria ja muulin 81 dollaria. Vertailun vuoksi kerrottakoot, että saman tilaston mukaan Suomen hevosmäärä oli samaan aikaan 403 000 yksilöä.

Muulien vallankumous tuli päähänsä teollistumisen ja autojen myötä. Tosin toisen maailmansodan aikaan muuleille oli vielä tiloilla kysyntää maan kärsiessä kaasupulasta.

Muulien ja isojen aasien määrä oli hyvin pieni teollistumisen jälkeen, mutta nykyään sekä mammuttiaaseja että muuleja kasvatetaan jälleen runsaasti ja näitä käytetään yhä enemmän vapaa-ajan ratsastukseen. Amissit luottavat edelleen hevosvetoisiin kulkuvälineisiin, mutta joillakin alueilla amissit käyttävät erityisen paljon raskasrakenteisia työmuuleja hevosten sijaan. Amissit ovat myös tunnettuja laadukkaista hevos- ja muulitarvikkeista.

Amissien muuleja, kuva: Tom Long

Uudisraivaajien apuna

Anglosaksisten siirtolaisten matkatessa länteen 1840-luvulla, oli heidän suosikkikuormajuhtansa muuli. Meksikossa oli totuttu käyttämään kaikenlaisia kuormaeläimiä, jopa kameleita, mutta suosikkieläimenä oli sielläkin muuli. Tosin pian meksikolaiset muulit korvattiin suuremmilla yksilöillä, joista suurin osa tuli Missourista.

Santa Fen ja Los Angelesin välillä kulkeneella tiellä kuljetettiin tuotteita erityisesti muuleilla vuosien 1829 ja 1849 välillä. Meksikosta tuotiin laadukkaita puutuotteita, ja niitä saatettiin vaihtaa laatumuuleihin. Reitillä oli pituutta 2700 mailia, ja sitä pidettiin pisimpänä ja vaikeakulkuisimpana kauppareittinä tuohon aikaan. Ensimmäinen porukka, joka reitin raivasi auki, koostui 60 miehestä ja 100 muulista.

Muuli pystyi hyvällä alustalla vetämään vankkureita 30 mailia päivässä, kun hevonen ja härkä pystyivät vetämään niitä vain viisi mailia. Tuhannet muulit vetivät uudisraivaajien vankkureita, ja kun sopiva maaläntti oli vallattu, muulit vetivät hirret metsistä tuvan rakentamista varten. Muulin valintaa pidettiin jopa vaativampana kuin vaimon valintaa. Muuli eli pitkään ja oli ehdoton edellytys perheen elämän ja toimeentulon kannalta.

Kenraali George Crook ratsasti 1870-luvun lopulla erityisen paljon muulillaan nimeltä Apache. Hän piti huolen myös muista kuormajuhtamuuleistaan ja katsoi, että ne olivat terveitä ja hyväkuntoisia. Hänen mukaansa armeija pystyi menestymään vain, jos eläimet olivat vahvoja ja niillä oli sopivat varusteet. Jokaiselle muulille tehtiin mittoihin sopiva kuormasatula, ja muulit pystyivätkin kantamaan tuplasti sen, mitä ohjekirjassa kerrottiin.

George Crook muulinsa Apachen kanssa.

Yhdysvalloissa on vielä tänäkin päivänä “pack mule stringejä” esimerkiksi luonnonpuistoissa. Nämä kuormamuulit sidotaan nimensä mukaan jonoon, ja jonoa vetää ihminen joko hevosella tai muulilla ratsastaen. Tällaiset muulit tulivat erittäin tärkeiksi 1850-luvulla, kun kultaa löydettiin Kaliforniasta, ja kaivoksille oli kuljetettava tarvikkeita ja ruokaa. Samalla muulit kuljettivat kullat pankkiin.

Ehkä tunnetuin muuli-ilmiö liittyy booraksin hakkuuseen Kalifornian Death Valleyssa. William Tell Colemanin yritys käytti 20 muulin vetämiä vankkureita booraksin kuljetukseen 1890-luvun alussa. Lastina oli sekä booraksia että vettä, 20 päivän menopaluu kuljettiin nimittäin kuivassa autiomaassa. Kokonaiskuorman paino oli yli 36 tonnia.

20 muulin vankkureista löytyy myös hyvä video YouTubesta.

Muulit sodassa ja puolustusvoimilla

Muuleilla on ollut merkittävä osuus Yhdysvaltojen sotahistoriassa. Niitä on käytetty erityisesti kantojuhtina, ja muuli onkin Yhdysvaltojen armeijan tunnuseläin. Muuleja on nähty sotalinjoilla myös muilla mantereilla. Englannin armeija osti ensimmäisen maailmansodan aikaan runsaasti muuleja Yhdysvalloista, koska vain muulit pystyivät kulkemaan vaikeissa maasto-olosuhteissa ja niiden kestävyys oli paljon hevosia parempi. Sodan päättyessä brittiarmeijalla oli 213 000 muulia, menetettyjä hevosia ja muuleja oli tosin 415 000,

Englannin hallitus kiitti seitsemän vuotta ensimmäisen maailmansodan jälkeen sodassa palvelleita hevosia ja muuleja ja kustansi näistä melkein 800-sivuisen kirjan. Hallituksen julkistuksessa todetaan, että kehittyköön sotatekniikka millaiseksi tahansa, hevoseläimiä tullaan aina ja ikuisesti tarvitsemaan sotatantereilla. Muulista kerrottiin myös, että se on paljon hevosta parempi, koska se ei ole altis sairauksille, tulee toimeen vähemmällä ruualla ja on kestävämpi.

Sodan jälkeen nämä jäljellä olevat hevoset ja muulit olivat apuna lihapulassa, niitä siis teurastettiin ja syötiin. Välirauhan jälkeen myytiin Pariisin lihakauppiaille 28 384 yksilöä ja englantilaisille 16 000 yksilöä teurastettavaksi. Huomionarvoista on, että kun englantilaiset nautiskelivat hevosen ja muulin lihaa, syötettiin sotavangeille nautaa ja lammasta.

Suomalainen Hevoslehti kertoo vuodelta 1924 seuraavaa:

“Muulien käyttökelpoisuutta sotatehtävissä on suuriääneisesti ylistetty. Se on ensiluokkainen sotaeläin kaikissa ilmanaloissa ja tilanteissa; niin hyvin Ranskan liejukoissa kuin Egyptin aavikoilla, Intian tasangoilla ja Himalajan kukkuloilla, polttavassa auringonpaisteessa, jäässä ja lumessa ovat niiden suoritukset olleet kerrassaan hämmästyttävät. Jos sillä mitä huonoja ominaisuuksia on, niin piilevät ne sen luonteessa, mutta hyvät puolet sillä ovat voitolla. Muuli suoriutui sankarina maailmansodasta. Sitä käytettiin kevyenä vetohevosena kaikenlaisissa tehtävissä. Se viihtyy työssä ollessaan ja levossa se pian lihoo. Esimerkkinä niiden kestävyydestä voidaan mainita, että Somme-retkellä 1916 hevosista joutui kelvottomiksi 4,42 % ja muuleista vain 0,61 %.”

Sommen taistelusta kerrotaan vielä, että uupumus ja voimattomuus riittämättömän ravinnon ja liiallisen rasituksen vuoksi heikensivät hevosia ja tuhosivat ne. Englantilaisilla oli taistelussa mukanaan 354 217 hevosta ja 62 914 muulia ja näistä oli edellä mainituista syistä hoidettavana 4,54 % hevosista mutta vain 0,6 % muuleista. Muulien sitkeys oli siis vertaansa vailla.

Hoidettavia hevosia Sommen taistelussa ja alemmassa kuvassa mutaan juuttuneita muuleja samasta taistelusta. Kuvat: Wikimedia Commons.

Suomen sotilasaikakauslehden numero 9 vuodelta 1923 kertoo muuleista myös “Muuli osoittautui erittäin sopivaksi sotatarkoituksiin niin keveään kuin raskaaseen vetoon sekä kantohevosena. Ainoastaan ratsastukseen sitä ei voitu käyttää.”

Wikipedia kertoo, että Yhdysvaltain armeijalla oli Italian Apenniineilla yli 4000 muulia toisen maailmansodan viimeisen talven aikana. Muuleilta katkaistiin yleensä äänijänteet, jotta ne eivät paljastaisi joukkoja. Noin muuten ei toisessa maailmansodassa enää oltu niin paljon eläinten varassa kuin aiemmin, mutta muuleilla oli silti edelleen suuri arvo. Ne pääsivät alueille, joille autot tai panssarivaunut eivät päässeet. Mainittakoon esimerkiksi Italian vuoristo, Burman viidakot ja Suomen Lappi.

Jatkosodan aikaan Suomi toimi yhteistyössä saksalaisten kanssa, ja nämä auttoivat muun muassa parantamaan Pohjois-Suomen tieverkostoa. Saksalaisilla oli mukanaan runsaasti hevosia ja muuleja. Muulit olivat peräisin Kreikasta ja muualta Keski-Euroopasta, ja niitä käytettiin sekä kantojuhtina että vetopeleinä. Kesäaikaan ne sopivatkin hienosti tehtäväänsä kantaen taakkaa tiettömillä alueilla, mutta raskaita vaunuja ne eivät pystyneet vetämään. Ensimmäisenä talvena muuleista kuoli moni, vaikka saksalaisilla oli edistynyttä eläinlääkintätoimintaa.

Kalevin historiasivut kertovat, että saksalaiset alkoivat kesällä 1941 rakentaa Alatornion Kaakamoon isoa eläinlääkärikeskusta. Se sisälsi yli kuusikymmentä suurta tallirakennusta, ulkorakenuksia, kengityspajan sekä miehistön tiloja. Leiri oli niin suuri, että enimmillään siellä oli hoidettavana 3000 hevosta ja muulia. Lisäksi suuri eläinlääkintäyksikkö löytyi Rovaniemeltä. Eläimiä ei syöty, vaan saksalaisilla oli hyvät muona-  ja juomavarat omasta takaa. Hevosista ja muuleista huolehdittiin hyvin, sillä ne olivat välttämättömiä tavaroiden kuljetuksessa.

Ensimmäiset muulit tuotiin Lappiin Kreikasta. Ensin ne kuljetettiin kotimaastaan junalla satamaan, sieltä laivalla Ouluun, uudestaan junaan ja loppumatkan ne kävelivät. Ensimmäiset muulit eivät kylläkään kestäneet kylmää keliä kovin hyvin, ja suurin osa kuoli. Saksalaiset toivat näiden jälkeen uusia kestävämpiä muuleja muualta.

Sanomalehti Kaleva kertoo vielä, että saksalaisten eläimille tuotiin heinät ja oljet Keski-Euroopasta, ja sitä kului raskaissa sotahommissa jokaista eläintä kohden yhteensä 40 kiloa vuorokaudessa, 20 kiloa heinää ja 20 kiloa olkea. Saksalaisilla oli mukanaan kavioeläimiä yhteensä 32 000.

Muuleja Lapissa. Kuvat SA-Kuva.

Yksi mainitsemisen arvoinen muulitarina on Korean sodan ajalta. Yhdysvallat käytti muuleja vaikeakulkuisissa maastoissa, ja kun myös Kiina ja Pohjois-Korea käyttivät muuleja, oli vain ajan kysymys, milloin nämä alkavat varastaa eläimiä toisiltaan. Keväällä 1951 kommunistit käyttivät muuleja kantamaan tarvikkeita rintamalle. Kun nämä kukistettiin, jäivät muulit niille sijoilleen, ja Yhdysvaltojen joukot ottivat eläimet takaisin.

Nämä muulit olivat melko laihoja ja sairaita, mutta sotilaat antoivat näille sokeria ja muuta evästä omista tarpeistaan, ja ne kuntoutuivat nopeasti. Yksi näistä muuleista oli erityisen mielenkiintoinen, sillä sillä oli Yhdysvaltojen armeijan polttomerkki numero 08K0. Kirjanpidosta selvisi, että muuli oli alunperin toiminut Kiinan, Burman ja Intian alueella toisen maailmansodan aikaan. Sodan jälkeen se oli siirtynyt Kiinan armeijalle, ja myöhemmin se oli todennäköisesti varastettu kommunistien toimesta ja viety Korean sotaan. Kuusi vuotta myöhemmin muuli oli jälleen alkuperäisen armeijan omistuksessa, ja lopulta se palasi “pack stringiin”.

Yhdysvaltojen armeijan viimeiset viralliset muuliyksiköt lakkautettiin vuonna 1957, mutta se ei suinkaan tarkoittanut sitä, etteikö muuleja enää olisi käytetty. Niille tuli nimittäin tarvetta jälleen 1980-luvulla, kun CIA osti tuhansia muuleja Afganistaniin auttamaan tavarankuljetuksessa niillä alueilla, joille isoilla kulkuvälineillä ei pääse.

Yhdysvaltain armeijan ohjekirjan mukaan eläinten käyttö sota-alueilla lisää huomattavasti tehtävän suorittamisen onnistumista, kun ympäristö vaatii muulien käyttämistä maastoautojen sijaan. Muulien avulla tarvikkeita on helpompaa siirtää paikasta toiseen. Muulin luonteesta kerrotaan, että se on älykäs, notkea ja kestävä, mikä tekee siitä erinomaisen kuormajuhdan.

Saksan armeijalla on edelleen hevosyksikkö, johon kuuluu sekä haflinger-rotuisia hevosia että muuleja, pitkäkorvia on joukossa 30. Eläimiä käytetään vuoristoalueilla, joihin ei ole pääsyä moottoriajoneuvoilla. Tositoimissa muulit eivät ole olleet, mutta niitä treenataan jatkuvasti. Vaikka kantosatulaan ei pakatakaan oikeita ammuksia, lastataan kantosatulat hiekkasäkeillä, ja muulien kanssa tehdään rankkojakin vuoristovaelluksia. Tositoimissa jokainen muuli saisi 140 kiloa kannettavaa, mutta Saksan joukkojen 30 muulia eivät tositoimiin koskaan pääse. Niitä voisi pitää harjoituseläiminä, joille sovitellaan modernit kantosatulat ja jotka testaavat uusia ominaisuuksia.

Muulit ja hevoset esiintyvät myös edustustilaisuuksissa ja Saksan Equitanassa ne esiintivät yleisölle useasti päivässä. Muulit seisoivat esitysareenalla rauhassa niiden ohjaajien satuloidessa nämä.

Muulit esillä Equitanassa 2017

Lue lisää & Lähteet

Englantilaisessa Mulography-blogissa on usein tietoa muulien historiasta. Kurkkaa esimerkiksi tämä postaus, jossa on 10 taideteosta historiasta, joissa on mukana muuli.
Muulit Brasiliassa 1800-luvun lopussa. Teksti Edvard A. Vainion kirjasta.
Kalevi Mikkonen: Kalevin historiasivut
Every Living Thing: Daily Use of Animals in Ancient Israel
American Mule Museum: History of the Mule
Saksalaisten joukkojen sopivuus sodankäyntiin Pohjois-Suomessa vv 1941-1945, Majuri S. Ahto
Napoleon Sankt Bernhardin solassa
Paatsjoki-Inari yhteinen erämaaluonto ja historia
Military Horses and Mules in the 21st Century
Das Muli ist der beste Kamerad, Frankfurter Allgemeine 10.9.2012
Mulography: Mules in Ancient Rome

Sanomalehdet ja aikakauslehdet löytyvät Kansalliskirjaston e-materiaaleista
15.11.1925 Hämeen Sanomat no 264
11.05.1926 Kristiinan Sanomat no 36B
01.08.1924 Hevoslehti no 8
20.12.1929 Hevosviesti no 20