Muulin eka maasto uudella tallilla ja lapasesta!

Postauksen kuvat otti Outi Tukkila pois lukien maastossa otettua kuvaa.

Huhuh, vieläkin kädet tärisee... No ei vaan, näin olisin voinut vuosi sitten aloittaa postauksen, nyt vaan naurattaa!

Olin Muulin luona, en ollut nähnyt sitä viikkoon. Viime viikon tiistaina kuskasin sen Tukkilaan, sitten olin itse reissussa ja töissä ja tänään sitten pääsin tallille. Vielä huomennakin voin harrastella ihan huolettomasti, perjantaina alan Tukkilassa lomittaa. Katsotaan sitten, miten ehdin Muulin kanssa touhuta. Nautin siis tästä päivästä ja huomisesta.

Tukkilan tytär Peppi lupasi lähteä maastoon kanssani... Lumi-aasilla. Lumilla tosin sattuu olemaan kesäkuun alussa syntynyt varsa, jota ei ihan vielä voi jättää kotiin yksikseen. Ja varsalla ei ole ollut riimuakaan vielä päässä, mutta se ei ole mikään ongelma aasivarsojen kohdalla.

Varsalle riimu, Lumille satula, kuski selkään ja varsa käsiaasiksi. Harjoiteltiin ensin kentällä ja sitten kun kaikki pitkäkorvat tuntuivat hyviltä, lähdettiin maastoon.

Ottaisitko kolmikuisen riimuttamattoman hevosvarsan käsihevoseksi maastoon? En minäkään.

Huolehtijoille tiedoksi, Lumilla ratsastetaan vain satunnaisesti ja lyhyitä matkoja.

Ensin oli tarkoitus mennä pellolle, mutta se oli täysin tuhoon tuomittu yritys. Lumi vain veti pään alas ja söi. Ja siinä samalla kun Peppi yritti repiä Lumin päätä ylös ja hallita poukkoilevaa varsaa, ei siitä tullut mitään. Siirryttiin siis tielle silläkin uhalla, että vastaan tulisi autoja. Siinä homma toimi ja Lumikin ymmärsi että tiellä tosiaan kuljetaan kauniisti.

Vajaan kilometrin päässä oli kaivettu kaapelia maahan ja tien laidassa oli iso kaapelikela.

Siihen Muulilla EI ollut toleranssia.

Mentiin kaapelin ohi hyvässä yhteisymmärryksessä, sidepassissa. Pidin Muulin katseen kaapelissa, koska niin olen oppinut tekemään. Eivät pääse pakoon pelottavaa asiaa mutta ohittaisimme sen asiallisesti.

Muulilla EI ollut toleranssia siihenkään ja parin sekunnin päästä huomasin istuvani ryöstävän muulin selässä. Vedin oikeasta ohjasta niin kovaa kuin se vain oli mahdollisat ja vasemmalla kädellä pidin kiinni satulan nupista. Ei mitään reaktiota, ei oikeasti mitään.

20 metrin päästä tuli talon pihatie oikealla puolella. Muuli kääntyi siihen ja sain sen hallintaan. En mitenkään nätisti repinyt sen päätä omaan polveeni kiinni samalla kiroillen.

Soittakaa elsut, tiedätte missä Muuli ja minä majailemme ensi viikon prkl. Ehkä elsut voisivat vähän puhua sille järkeä.

Lumi meinasi singahtaa Muulin perään (raukka elätteli varmaan toiveita laukkamaastosta, mutta varsa hidasti), joten Peppi tuli alas ja sai päivän parhaat naurit Muulin karkureissusta. Ja olihan se huvittavaa, niin tosissaan se laukkasi risteykseen asti ja kuvitteli pääsevänsä pitkällekin. Oikeasti matka oli tosi lyhyt eikä se edes laukannut täysiä. Miten se olisi voinutkaan, kun roikuin toisessa ohjassa niin kovaa kuin pystyin.

On vielä tekemistä tuon yhden ohjan pysäytyksen kanssa.

Loppureissu meni paremmin, otin ohjat lyhyeksi kun ohittelimme keloja, mutta eivät ne sitten enää olleetkaan ongelma. Eikä tämä yksikään ollut enää ongelma kotiin tullessa, kunhan Lumi meni ensin.

Muuli ei tuolla tallilla käynyt kuin kerran taluttaen maastossa, eikä silloinkaan käyty kovin pitkällä. Se ei siis tiedä maastoja.

Tehtiin sellainen pieni lenkki, joka palaa samalle tielle takaisin mutta eri kohdasta, mistä tieltä poistuttiin. Siinä kohtaa kun Muuli tajusi mutkan jälkeen että ei helvetti, nyt mennään kotiin päin, iski se jarrut päälle ja kieltäytyi liikkumassa. Rätkin pohkeilla voimakkuutta lisäten ja sain sen kiemurtelemaan eteen. Tuon jälkeen se mateli kotiin hyvin hitaasti verrattuna alkumatkan reippauteen.

Tästä ORIvarsasta tulee muuten Tukkilan uusi siitosori. Niin paksut ja suorat jalat sillä on! Sillä on myös hieno väri ja se ehkä kimoutuu tai jää ainakin päistäriköksi. En malta odottaa, miltä se näyttää aikuisena!!

Metsässä aasivarsa sai juoksennella narunsa kanssa vapaana. Muulikin olisi varmaan mielellään juoksennellut, varsinkin kun se kyttäsi metsissä kyykkiviä sienestäjiä. Onneksi ne ymmärsivät olla meluamatta ja poistuivat kauemmas metsäautotiestä.

Yhdet sauvakävelijät kohdattiin, mutta juttelin heidän kanssaan ohituksen ajan, niin Muuli meni oikein sujuvasti heidän ohitseen tiellä. Tällaisia hyviä ohituksia juuri tarvitaan harjoittelun takia!

Kuva. Peppiina Tukkila

Tukkilan emäntä Outi on aika haka hevostenkäsittelyssä ja koulutuksessakin. Hän sanoi että selkäännousuni kentällä ennen maastoon lähtöä oli vaarallista (pelkää nimittäin minun loukkaantumistani, koska silloin heidän perjantaina alkava New Yorkin reissu vaarantuu). Sain maaston jälkeen erinomaisia vinkkejä selkäännousuun siedättämiseen ja myös ohjeet, miten voisin teoriassa opettaa Muulin hakemaan minut aidalta. Se on ollut mielessä, koska silloin Muuli voisi "valita" ottaa minut kyytiin eikä ehkä olisi niin kireänä siinä.

Laitoin "valita" lainausmerkkeihin, sillä eihän se oikeasti voi valita. Nyin narua niin kauan että se valitsee oikein.

Ja sitten päivän järkyttävin uutinen!! Muulin takajalat olivat TUKIT!! Tai eivät ne oikeastaan olleet tukit, mutta eivät kuivatkaan! Niissä ei tuntunut mitään löllöä nestettä, vaan ne olivat sellaiset napakan turvonneet. Kysyin tietenkin kahden muun mielipidettä heti ja sain vastaukseksi että kovaa ravia vaan. Kaviot olivat viileät, samoin jalat. Mitään jälkiä ei näkynyt, joten Muuli on varmasti vain reagoinut laitumeen, jossa se on. Varmaan sekä siihen, että se saa nyppiä sieltä vihreää että siihen, että pohja on pehmeämpi kuin kotona hiekkatarhassa.

Jalat tosiaan laskivat hieman liikutuksessa eivätkä olleet kuumat. En nähnyt tarvetta viilentää niitä mitenkään. Niin, ja liike oli puhdas, muuten en olisi ratsastanutkaan. En kuvannut jalkoja, koska eroa ei edes huomaa kuvista tai videosta, mutta minä tietenkin tunnen sen.

Järkyttävää. Muuleilla ei pitäisi koskaan olla mitään jalkavaivoja tai mitään muitakaan vaivoja, poislukien henkiset. Kuvittelin että olen kaiken tällaisen rumban yläpuolella.. En halua yhtään lisää tallirutiineja tai jalkojen kylmäyksiä, joten toivottavasti jalat palautuvat normaaleiksi kun Muuli palaa kotitallilleen. Perjantaista lähtien voin onneksi tarkkailla sitä 247.