Muuli sänkkärillä TÄYSIII!!!

Otsikko on tietenkin siinä mielessä klikkihuorausta, etttei Muuli mennyt täysiä, mutta sänkkärillä oltiin ja hauskaa oli! Kuvista saattaa saada sen käsityksen että vedeltiin siellä pitkin peltoa mennentullen, mutta tottapuhuen pisin pätkä oli 50 metriä ja sitten Muuli oli silleen että onko pakko jos ei haluu.

Tehtiin me Muulin kanssa paljon muutakin, mutta koska nämä sänkkärikuvat ovat niin hienoja ja aika ainutlaatuisiakin, julkaisen nämä ensin omassa postauksessaan. Näiden lisäksi pyöritin Muulia pyöröaidassa, hypytin tynnyrin yli, tein selkäännousuharjoituksia, leikkasin sen tukan ja ratsastin maneesissa. Raportoin näistä toisessa postauksessa, koska päivän kohokohta oli tietenkin sänkkäri ja kuvat!

Kun Reetan kanssa ratsastin pellolle sanoin, että en sitten ehkä mene kuin käyntiä. Muuli oli tullessa kytännyt ensin laitumella olleita hevosia ja sen jälkeen heinälatoa.. Mietin siinä jo että mitäköhän tästäkin sitten tulee. Pellon vierellä kulkevalla tiellä oli vielä pahoja kaapelikeloja, joista meillä ei ole kovin hyviä kokemuksia. Pellolla Muuli oli kuitenkin todella ok. Siinä olisi aakeeta laakeeta, eikä mikään pääsisi yllättämään sitä. Pelto ei ole ihan tasainen, vaan siellä on kumpareita. Korkein niistä vaikutti juuri tarkoitukseen sopivalta, ravaisin sen päälle. Tiedän, ettei Muuli tykkää ravata tai laukata alamäkeen, joten saisin sen pysähtymään kukkulan päälle.

Samalla kukkula olisi sellainen hyvä kiintopiste jos ohjaus pettäisi.

Otin ensin ravia. Parin askeleen jälkeen totesin, että Muuli on erittäin lunki, joten nostin laukan ja laukattiin mäen päälle. Ja se oli kuulkaas hienoa!

Laukkasin vielä pari kertaa, kunnes Reetta sanoi, ettei laukka ole Muulin kuvauksellisin askellaji. Ravi sensijaan on. Aloin ravata Reetan ympärillä jonkinlaista ympyrää, mutta Muulin mielenkiinto oli tiellä kulkevassa Titta-ponissa. Siinä sitten matoravattiin Reetan ympärillä jotenkin, mutta onneksi kuvaaja ja kamera olivat ensiluokkaisia ja Muuli näytti kuvissa erittäin hyvältä!

Se oli niitä hetkiä että "tuntui paskalta, mutta ei näyttänyt siltä". Blogissahan se ei haittaa, onneksi kuva on vain pieni hetki.

Tuli vähän sellainen todellinen bloggaajafiilis kun pätkien välissä kysyin Reetalta että no saitko kuvia. Kun kuvat oli saatu, lähdettiin kävelemään takaisin tallille. Luulen, että peltoilu oli Muulille kuitenkin juuri sopiva. Se ei väsynyt, pääsi vähän jyvälle ja ennen kuin se kyllästyi, lähdettiin tallille.

Oikeastaan vasta nyt, kun sain kuvat ja valitsin niistä osan tähän postaukseen, sisäistän että hitto, mä tein tämän Muulin kanssa. Entisen villimuulin kanssa. Että mä voin lähteä sillä ihan mihin vaan ja tehdä mitä vaan ja me molemmat nautitaan siitä. Kyllähän mä tätä odotinkin pari vuotta, mutta varmaan vasta nyt viisivuotiaana Muuli on tarpeeksi kypsä.

Mutta nyt asiaan ja annan kuvien kertoa tuhat sanaa. Kaikki kuvat otti siis Reetta Ollila! Hän oli muuten ensimmäinen ihan vieras kuvaaja, joka Muulia aikojen alussa kuvasi. Hänen kuviaan on mm tässä postauksessa.  Tuolloin käytiin Muulin kanssa ekaa kertaa tässä maneesissa. Muuli asui siis tuolloinkin Tukkilassa, missä olemme nyt "lomailemassa" sen kanssa.