Maneesissa on laukattu, palloa potkittu ja irtohypitty, eli perinteinen tallipäiväpostaus

Sain jo toistamiseen kuvaajan ihan lyhyen ajan sisällä, mitä luksusta! Emmi Jormanainen ajoi siis tänään Porvooseen kameransa kanssa ja dokumentoi minun ja Muulin ratsastusta.

Minulla oli ajatuksena pukea Muulille barokkisatula, jonka sain tallilaiselta lainaan, mutta Muuli reagoi siihen aika suppeasti käytävällä, notkisti selkäänsä ja oli hyvin epämääräisen oloinen. Koska halusin ratsastaa, otin varman päälle ja laitoin sille kuitenkin oma satulan. Se tarkoitti samalla bosalin käyttämistä, koska se näyttää paremmalta kuvissa kuin enkkusuitset.

Koska oltiinhan me ottamassa kuvia nimenomaan blogia varten. Eikä minulla muutenkaan ole mitään bosialia vastaan, haluaisin käyttää sitä enemmänkin mutta olen nössö.

Vauhdilla Vermoon

Ensin pyöritin Muulia pyöröaidassa sen aikaa, että sain sen kuulolle ja "join-uppaamaan". Sitten jumppasin selkäännousua. Sain tallin omistajalta Outilta tähän hyvät ohjeet, joita olemmekin nyt noudattaneet. Etenen vasta sitten, kun Muuli näyttää olevan ok. Kotona vielä vähän kiirehdin selkään.

Treenasin selkäännousua eilen barokkisatulalla (kipeyttikö se Muulin, en tiedä) siihen asti, että olin toisen jalustimen varassa ja kumartuneena selän yli, mutta en vienyt jalkaa yli. Muuli oli tosi lunki ja kiltti!

Tänään samat systeemit, eli tosi hitaasti etenin selkäännousussa ja kun Muuli oli ok, istuin selkään. Olin taivuttanut sen päätä sivulle vain aavistuksen ja hetken siinä jo mietin että menipäs hyvin, tulen alas ja kokeilen uudestaan, kunnes Muuli sitten alkoi pyöriä. Siinä kohtaa minun ei ole turvallista tulla alas, joten otin sen pään reilusti sivulle ja odotin, että se pysähtyy. Sitten myötäsin, otin, myötäsin jne, että sain sen oikeasti myötäämään heti.

Ratsastin pienen hetken pyörötarhassa, että Muuli tuntui hallussaolevalta ja sitten siirryttiin kentälle. Aurinko paistoi ja toi kuviin omat haasteensa isojen kontrastien myötä.

Menin käyntiä ja ravasin ja kokeilin hieman väistöjä aitaa vasten. Sain muutaman askeleen sieltä täältä onnistumaan.

Pleasureainesta?

Onhan se nyt jumalaisen kaunis muuli?!

Mentiin vielä maneesiinkin, kun kuvaaja oli paikalla availemassa ovia. Edelliskerralla Muulia kauhistuttivat katsomon puolella olevat WE-esteet ja varsinkin siniset tynnyrit, mutta nyt ratsastimme uraa pitkin hyvässä yhteisymmärryksessä. Muuli työnsi päänsä tynnyriin ja etsi varmaan ruokaa.

Emmi antoi meille katsomosta jumppapallon ja Muuliprojektin pidempiaikaiset lukijathan tietävät, että Muuli diggaa palloja. Sen oma parellipallo oli muuten mennyt säilytyksessä rikki, mutta Muulin toinen omistaja on korjannut sen. En ole vielä ottanut sitä korjauksen jälkeen käyttöön, joten Muuli oli varmaan vuosi sitten potkinut viimeksi palloa.

Siihen nähden se tajusi heti, mitä pitää tehdä.

Ja minkä huomasin itsessäni oli se, että palloa potkiesa ja seuratessa on ratsastettava jalalla, ei niinkään ohjilla. Ohjilla saan kyllä Muulin pään kääntymään, mutta kun palloa varten pitäisi kääntää lapoja.

Pallon seuraaminen oli juuri sellainen tehtävä, joka on minulle ja uskoakseni myös Muulille hyvä. Pallo auttaa siinä mielessä, että se on selkeä kiintopiste ja siihen liittyy tietty tehtävä. Mutta ei Muuli pallolle sentään niin paljon imenyt, että olisin voinut istua toimettomana satulassa.

Suosittelen kokeilemaan palloa! Ainakin minulla keskittyminen oli täysin pallossa ja sen luokse ratsastamisessa ja juuri sellaista ratsastuksen pitäisikin olla, ajatukset täysillä siinä.

Menin maneesissa vielä ravia ja koska Muuli tuntui niin kivalta, nostin sille laukan ensin toiseen kirrokseen ja sitten toiseen. Vasen kierros oli paljon vaikeampi, mutta lopulta Muuli nosti siihenkin laukan, kehuin sitä tosi paljon ja hyppäsin alas satulasta. Ratsastuksen sain siis lopettaa erittäin hyvään suoritukseen, jes!

Muulin päivä ei kuitenkaan päättynyt vielä tähän. Emmi halusi nähdä sen hyppäävän ja minä en halunnut hypätä sen kanssa, joten rakennettiin irtohypytyskuja, johon tuli kaksi estettä ja puomi. Kujaan emme kuitenkaan laittaneet nauhaa, koska se pilaa kaikki kuvat. Tiesin, että Muuli imisi kyllä esteille, se nimittäin tykkää irtojuoksutuksesta!

Itseasiassa, siinä vaiheessa kun olimme saaneet esteet kannettua paikalle, Muuli meni ihan oma-aloitteisesti esteille ja ylitti ne hallitusti käynnissä.

Muuli käveli esteen yli tosi nätisti pudottamatta puomia.

Otin pussiraipan sitten kouraani, että saisimme Muuliin vauhtia ja se ampui kuin tykin suusta! Se ei epäröinyt hetkeäkään eikä kertaakaan sujahtanut esteiden ohi sisäpuolelta, mikä mahtava eläin!

Minä vain nostatin sillä laukan viimeistään kulmassa ja jäin katsomaan, miten se suoriutuu. Yhtään kertaa se ei kolauttanut tai pudottanut puomeja, mutta eiväthän ne kovin korkealla olleetkaan.

Alla olevassa kuvassa Muuli on mittatikkuna korkeimmalle esteelle.

Ja tässä on lisää irtohypytyskuvia. Jos blogia lukee joku, joka tajuaa hyppytekniikasta jotain, niin antakaa tuomionne. Onko paska vai sysipaska? Hylkäänkö kaikki hyppysuunnitelmat saman tien ja hypytän jatkossakin vain irtona?