Kunnon maasto ekaa kertaa ilman kaverihevosta, kaveri-ihminen oli sentään mukana

Kaikki postauksen kuvat ja videot otti Heidi "Hedu" Blom, kiitos!

Olen aaseillut mm Saarenmaalla aiemmin tällä viikolla, joten muulijutut laahaavat hieman jälkijunassa. Yritän nyt ottaa kiinni.

Muuli on ollut mielestäni juuri sopivasti liikkeessä. Ratsastuskertoja on viikossa tullut keskimäärin kolme ja sen lisäksi se on juossut irtona tai liinassa ja nautiskellut laitumella pieniä hetkiä kerrallaan. Viime viikolla kyselin maastokaveria meille, sellaista en saanut, mutta tallinomistaja lupautui lähtemään mukaan kävellen! Hän otti kamerani kantoon ja tehtiin tosi kiva vähän reilun tunnin lenkki. Kilometrejä tuli suunnilleen seitsemän ja lenkki on aiemmin tehty ratsain kaverihevosen kanssa, eli se ei ollut Muulille uusi.

Uutta oli vain se, että mukana ei ollut kaverihevosta.

Muuli päästi tilanteeseen nähden aika kivasti selkään, toki muisti pyöriä hetken selkäännousun jälkeen, mutta rauhallisesti selässä istuen ja Muulille jutellen se rauhoittui. Kentällä ratsastin muutaman ympyrän ja kun Muuli tuntui olevan kuulolla, suunnattiin maastoon. Jo edelliskerralla satulasta kuului outo laahaava ääni jostakin oikean reiteni alta. Ääni loppui jossain vaiheessa sen maastoreissun aikana, mutta nyt se kuului taas. Pelkäsin tietty pahinta, että satula on mennyt rikki, mutta reissun jälkeen diagnosoin syyksi fenderin osumisen toiseen nahkaosaan satulassa. Luultavasti pieni pätkä jesseteippiä ratkaisee tilanteen. Ääntä ei kuulu, jos pidän jalkaa ja jalustinta todella edessä tai takana, mutta sen ns oikeassa kohdassa se koskee toista nahkaa joka askeleella.

Muulilla ei tähän outoon ääneen ollut juurikaan toleranssia, varsinkin kun se kuului sitä selvemmin, mitä reippaammin Muuli käveli. Ensimmäisellä kerralla meillä olikin aika mielenkiintoisia tilanteita. Ensimmäisessä ravisiirtymässä fenderi piti vielä oikein kunnon vingahduksen, mutta Muuli oli taas parin askeleen jälkeen jokseenkin hallinnassa.

Mutta palataan tuohon viime viikon soolomaastoon. Muuli oli siis tosi kiva. Tallinomistaja kipitti edelle ja otti videota kun ravattiin ja laukattiin. Otettiin heti alussa yksi ylämäki laukalla takaisin tallille päin, että saadaan "mehut pois", mutta Muulissa ei tuntunut olevan yhtään ylimääräistä potkua, vaikka se oli juuri lomaillut pari päivää ollessani itse muualla.


Pari kertaa maaston aikana tallinomistaja lähti kiertämään lenkkiä eri suuntaan ja me mentiin Muulin kanssa ihan kahdestaan, jotta tullaan kuvaajaa vastaan. Muuli ei hötkyillyt yhtään eikä ollut ihmisen perään. Jos olisimme toimineet näin kaveriratsukon kanssa, olisi Muulille varmasti tullut hätä.

Kun se sitten näki tallinomistajan kaukaisuudessa, tuntui se heti tunnistavan tyypin ja kipitti entistäkin reippaammin kohti.

Tavattiin pari ulkoilijaa, joka ohitimme erittäin hienosti. Toinen näistä oli tosin Muulin hoitaja Sonja, joka oli sattumalta juoksulenkillä. Oli kiva että Muuli sai hänestä tosi positiivisen kohtaamisen. Muulikin tunnisti Sonjan heti ja marssi reippaasti luokse, vieraiden luokse se ei todellakaan mene.

Lenkin lopussa laukkasin saman mäen vielä pari kertaa ylös. Suunta on silloin siis kotia kohti, mutta Muuli ei ole vielä kertaakaan tuntunut sellaiselta, että se haluaisi ryöstää täysillä kotiin. Lisäksi tuossa ylämäessä se on helppo saada kiinni, koska sillä ei ole kuntoa laukata pitkiä pätkiä.

Ensimmäisellä kerralla Muuli tiputti kuvaajan kohdalla raviin, mutta sen jälkeen tehtiin tosi reipas nosto, jopa niin reipas että mietin hetken sen pysäyttämistä. Uskalsin silti antaa sen mennä, ja se olikin ns hallussa muutaman askeleen jälkeen. Ja tiesin, että saisin sen ylämäkeen kyllä myöhemmin kiinni.

Tultiin mäki sitten vielä kerran  ylös ja sillä kertaa laukattiin kuvaajan ohi mukavaa rentoa laukkaa.

Muulilla oli nyt etusissa bootsit, koska minulla on ollut epäonnea parin bootsin kanssa ja lähetän ne valmistajalle korjaukseen. Ainakin tällä maastoreissulla tuntui siltä, että etubootsit riittivät, tiet eivät olleet ihan niin kovat, kuin mitä ne pahimmillaan ovat olleet.

Toisen bootsin päälitarra näytti auenneen jossain vaiheessa maastoreissua, mutta koska huomattiin se vähän ennen kotia, ratsastin tarra auki kotiin.