Jälleen maastossa ilman kaverihevosta, muuli SUPER!

Aikatauluni ovat olleet sen verran eläväisiä, etten ole edes kysellyt maastoseuraa Muulille ja minulle. Tällä viikolla olen ehtinyt käydä tallilla tähän mennessä vain kahdesti, tiistaina ja eilen torstaina. Kumpanakin päivänä kävin Muulin kanssa saman pienen viiden kilometrin maastolenkin. Tiistaina käytiin ihan vain kaksistaan ja eilen mieheni, joka pitää itseään muulin toisena omistajana, lähti viettämään laatuaikaa tallille. Annoin hänelle kameran matkaan.

Joskus aikoja siten kirjoitin blogiini, että sitten on aika lopettaa, kun jokainen postaus on tasoa "tänään laukkasin". No nyt alkaa tuntua siltä, että jokainen postaus on "käytiin maastossa". Kumpikaan aihe ei sinänsä ketään muuta kiinnosta kuin kirjoittajaa itseään, tosin minullakin on nykyään tallilla tallivihko, joten ihan kaikkea ei tarvitse tänne blogiin laittaa ylös.

Muuli oli supermukava kummallakin maastokerralla! Kentällä toki vähän pyörittiin selkäännousun yhteydessä, mutta aika sujuvasti ja vähällä pyörimisellä sinne jo pääsee. Ja vaikka se pyöriskelisi ennen selkäännousua, ei ratsautumisen jälkeen enää tarvitse pyöritellä sitä niin kauan kuin ennen. Yksi pyörähdys riittää ja sitten Muuli tuntuu jo siltä, että uskaltaa ratsastaa suoraan eikä se meinaa kadota alta.

Selkäännousuista kerron vielä sen, että ongelmana on nimenomaan tuo ratsastuskerran ensimmäinen selkäännousu. Jos hetken päästä tulee alas ja menee takaisin selkään, ei ongelmaa 95% varmuudella enää ole. Tätä on siis vähän hankala nameilla kouluttaa, kun ongelmaa ei sitten myöhemmin enää ole. Mutta uskon vahvasti siihen, että kokemus ja rutiini korjaavat tämänkin ongelman.

Maastossa Muuli oli siis kuitenkin erittäin ok. Tiistaina se pelästyi ohi ajanutta autoa. Tilanteessa ei sinänsä ollut mitään pelottavaa, auto hidasti, meni etäältä, mutta ehkä se lennätti Muulin jalkoihin kiven, kun Muuli meinasi lähteä täysiä auton perään. Siinä kohtaa jouduin kiskaisemaan oikeasta ohjasta sen pysähdyksiin, mutta muuten en "hätäjarrua" joutunut käyttämään.

Ravattiin pitkät pätkät ja kotiin päin laukattiin yksi tietty mäki. Tai ei Muuli jaksa sitä kokonaan laukata, ei läheskään, mutta parempi niin. Tuollaisissa mäissä huomaa sen, miten kunto lähtee kasvamaan jos lähtee. Ei varmaan mene kauaa kun sen voi laukata alusta asti ja potkua riittää mäen päälle. Torstaina Muuli tuntui ensimmäisen kerran tajuavan, että "tässä kohdassa yleensä laukataan".


Hevosen tai muulin maastovarmuus on tietenkin jokaisen henkilökohtaisesti kokema asia. Toiselle riittää, että hevonen pysähtyy 50 metrin kuluttua ja toiselle maastovarma on sellainen pystyynkuollut tapaus, jonka korvakaan ei liikahda ohittavalle autolle. Mun mielestä maastovarma on sellainen, joka ohittaa suurimman osan vastaantulevista asioista moitteetta, on hallittavissa edes hätäjarrulla hätätilanteissa eikä rynni kotiin. Ex-hevoseni oli niin kovasti kavereiden perään, että olisi aina laukannut täysiä kotiin. En kuitenkaan antanut sen tehdä niin, vaan pyöritin tiellä niin kauan, että rauhallisempi käyntitahti löytyi. Se saattoi tarkoittaa kilometrin verran pyörimistä, koska rauhallisuutta ei välillä löytynyt millään.

Siksi tykkään Muulissa tosi paljon siitä, ettei se ole maastoreissuilla mitenkään läheisriippuvainen, päin vastoin! Kun viiden kilometrin minimaastollamme käännytään kotia kohti, alkaa Muuli hannata vastaan ja matokävelee 10 metriä. Tiistaina tein lenkin loppuun vielä tosi lyhyen extralenkin, samalla kun käännyttiin tallille johtavalta tieltä risteyksessä pois, kiihtyi Muulin kävelyvauhti huomattavasti. Ja kun minimaalinen 500 metrin ekstralenkki tuli takaisin tallille johtavalle tielle, hidastui käyntivauhti taas etanaksi.

On ollut tosi siistiä, että voin ravata ja laukata myös kotiin päin eikä se kiihdytä Muulia yhtään. Se ei ole itsestäänselvää kaikkien hevosten kanssa.

Minusta myös tuntuu, että Muuli tosiaan nauttii ja tykkää maastoilusta. En selästä käsin pysty tarkkailemaan kipuilmeitä, mutta kuvien ja videoiden perusteella sitä ei ainakaan rääkätä.

En vaadi siltä maastossa juuri mitään askellajin lisäksi. Voisin väistätellä sitä tien laidasta laitaan, voisin asettaa ja taivuttaa, mutta paskat, mä nautin just nyt siitä, että voin ylipäätään maastoilla sillä. Se on ollut niin letkeä ja mukava nyt hellekeleillä, etten halua pilata fiilistä kouluratsastuksella. Ehdin sitä sitten syksymmälläkin. Tai joskus. Sit kun jaksan.

Torstaina menin kentällä maaston jälkeen sen verran, että sai siitäkin pienen pätkän videota mukaan. Olin ottanut pitkästä aikaa tämän tavallisen padin satulan alle ja kokeilin, miten satula istuu sen kanssa. Ei kovin hyvin, sillä tämän kanssa satula jää edestä liian irti ja vaatisi lapaläskit Muulille. Jatkamme siis edestä korottavan padin käyttöä.

Muulilla on nyt ollut vain etusissa bootsit, mutta se on mennyt niiden kanssa tosi hyvin! En tiedä onko sen takaset vahvistuneet vai mikä on, mutta se ei yhtään aristele kivikkoisissakaan paikoissa! Etusten bootseista en kuitenkaan halua luopua.