Muuli on ratsuna tosi hyvä, mutta miksi tallivihko täyttyy vastoinkäymisistä?

Kuva: Minttu Koponen / http://aaveen.net/

Mikäköhän siinä on, että tallivihkoon tulee kirjoitettua kuusi riviä siitä, kuinka Muulin selkään oli vaikeaa päästä ja loppumaasto kuitataan "Muuli tosi kiva muuten"? Tai mikäköhän siinä on, että kun postauksen otsikko kertoo katastrofista, klikataan sitä tuplasti enemmän kuin sitä postausta, jossa kerron kuinka hienosti Muuli on käyttäytynyt?

No kyllä minä tiedän. Lukijat rakastavat toisten epäonnistumisia, ongelmia ja toisaalta ongelmista selviytymistä. Itse kirjoitan tallivihkoon ongelmista lähinnä siksi, että jos ongelma jatkuu, voi vihosta katsoa, milloin se alkoi ja haarukoida ongelman syitä.

Tällä hetkellä Muuli on ratsastuskerroista 90% ajasta kiva. Jos siis olen selässä 1,5 tuntia, saattaa selkäännousun jumppaamiseen mennä 10 minuuttia. Luulen, että se "taantui" sen suhteen kotiin palatessaan tai yhdistää sinkoilun juuri kotitalliin ja kotikenttään. Nousen selkään niin, että ensin hypin vieressä ja kehun kun se seisoo, sitten nostan jalkaa jalustimeen ja kehun ja palkkaan kun se seisoo, sitten nousen jalustimen varaan muutaman kerran ja sitten vasta selkään. Joskus se seisoo paikoillaan ja pystyn palkkaamaan selästä, yleensä se lähtee tuossa kohtaa pyörimään. Ei se mihinkään karkuun pääse, sisäohja on lyhyenä.

Ratsastan hetken kentällä, muutama kierros riittää. Kokeilen että pysähtyy ja lähtee hallitusti liikkeelle. Saatan peruuttaa pari askelta. Sitten ollaan valmiit maastoon. Olen siinä uskossa, että Muuli nauttii maastoilusta. Palkkaan selästä ratsastuksen aikana tosi vähän, korkeintaan muutaman kerran. Ajattelen siis, että Muulille se maastoon lähteminen on myös palkkio. Kun menee kentällä sievästi sen viisi minuuttia, pääsee maastoon.

Maastossa on ollut tosi hauskaa Muulin kanssa! Miettikää, ollaan menty asfalttitietä, ylitetty ja alitettu junarata, kohdattu pyöräilijöitä, mopoja ja pelottavia kävelijöitäkin. Saatetaan ohittaa 20 kulkuvälinettä ja sitten yksi kävelijä aiheuttaa ongelmia. Minkä muistan maastoreissun jälkeen? No sen helvetin kävelijän, jonka kohdalla mentiin kylkimyyryä. Miksen muista niitä 20 ohitusta, jotka mentiin pitkällä ohjilla korvia lotkauttamatta?

Ekoissa raveissa edelliskerran pitkällä maastoreissulla Muuli otti kierroksia kaverin takana. Jouduin kahdesti ottamaan sen aika rumasti haltuun. Sen jälkeen mentiin edelle ravaamaan ja laukkaamaan ilman mitään ongelmia. Miksi mieleen jäi vain noi kevätjuhlaliikkeet eikä sitä, kun Muuli laukkasi kivaa rauhallista laukkaa pitkän pätkän?

Ja kun viimeksi maastosta palatessamme sanoin viimeisen ylämäen alla, että anna mä laukkaan edeltä. Keräsin ohjat, istuin satulaan ja Muuli nosti laukan ihan ajatuksesta. Tunsin takapuolessani kuinka satulan takakaari painautui sitä vasten, mutta ajattelin että saan sen kyllä ylämäkeen kiinni. Parin askeleen jälkeen laukan tahti olikin ihan normaali ja Muuli väsähti ihan itse ennen kuin päästiin mäen päälle. Kehuin sitä tosi paljon ja minulla oli tosi rento muuli kotimatkalla.

Muulin ilme maastossa on levollinen. Me tallilla seuraillaan hevosten kipuilmeitä, ei siis olla mitään vanhanaikaisia kalkkiksia. Muuli ei näytä kipeältä. Se liikkuu rennosti pää alhaalla, mutta löysiä muulien propellikorvia en ole vielä sillä nähnyt. Ehkä sitten, kun maastot ovat sille tutumpia. Nyt on vielä niin paljon katseltavaa.

Uskallan lähteä Muulin kanssa "mihin vain" maastoon. Onko se nyt niin paha, ettei se mene lätäköistä tai  ylitä märkiä ojia? Ylitettiin muuten ihan huomaamatta yksi ojakin yhdellä maastoreissulla. Okei, se oli kuivunut ja aika matala, mutta Muuli tuntui tunnistavan sen ojaksi. Se laski pään alas, haistoi ja loikkasi yli.

Tein maastakäsittelyä ihan hiljattain  yksi päivä. Ensin juoksutin irtona ja kuvittelin, että kunhan pidän sen liikkeessä haluamaani suuntaan, se jossain vaiheessa laukkaa vapaana ympärilläni. No se ei toteutunut. Mutta sen jälkeen kun otin sen naruun, se toimi täydellisesti. Se nostaa ravit sillä, että ryhdistäydyn ja siirtyy käyntiin, kun puhallan ulos ja "lyyhistyn" hieman. Se kulkee narussa pää alhaalla.

Kentällä taluttaessa voin pitää ohjat kyynärtaipeessa ja säätää samalla SportsTrackerin päälle. Muuli kävelee perässä kevyesti ja huomaamatta. Se pysähtyy kun pysähdyn ja lähtee liikkeelle samaan aikaan. Se kulkee pää alhaalla vaikka luulen sen tietävän, että menen pian selkään.

Olen aina välillä kommentoinut monen blogin kiiltokuvamaisuutta, kuinka aina paistaa aurinko ja treenit menee putkeen. Hemmetti, jos minäkin kirjoittaisin vain niistä, niin pikkuhiljaa elämä muuttuisikin varmasti sellaiseksi!

Tiesittekö, että omia aivojaan voi huijata? Olen ollut joitain kertoja tilaisuuksissa, jotka eivät todellakaan ole menneet putkeen, mutta joista haluan jättää itselleni kivat muistot. Tilaisuuksien jälkeen kerron tutuille ihan tarkoituksella vain niistä hyvistä jutuista, koska niitä on aina. Vuoden jälkeen kuvia katsellessa tulee päällimmäisenä mieleen ne hyvät muistot. Huonoja saa ihan kaivamalla kaivaa.

Tämä huijaus toimii kuulemma myös inhokkiruokiin. Jos aina kesäkeittoa syödessään hokee itselleen, kuinka herkullista ja kermaista se juuri tällä kertaa on, voi vuosien päästä huomata pitävänsä kesäkeitosta. Kuulemma. En ole testannut. Vihaan suurinta osaa keittoruuista.

Ratsastuksessa ja hevosharrastuksessa ihaillaan niitä, jotka ovat nöyriä ja jotka eivät kuvittele tietävänsä mitään. Jos joku hehkuttaa hyvin mennyttä rataa, on kymmenen kriitikkoa kaivamassa videolta epäkohtia. Että mitä toikin kuvittelee itsestään, hevonenhan viuhtoi hännällään koko radan läpi? Mitä jos se juuri tuolla kerralla viuhtoi hännällään puolet vähemmän kuin aiemmin? Mitä jos se vielä vuosi sitten kieltäytyi menemästä kuljetuskoppiin?

Mitä jos muuttaisimme ajattelutapaa niin, että emme enää niin aktiivisesti panostaisi huonoihin juttuihin niitä kehittäen, vaan ratsastaisimme niitä, missä hevonen on hyvä ja mistä se nauttii? Pääsisimme kehumaan tosi paljon ja usein. Voisiko käydä niin, että jossain vaiheessa ne vaikeatkin jutut parantuvat ihan huomaamatta?

En ihan täysin ottanut vastaan kaikkea, mitä Piet Nibbelink viime kesänä antoi, mutta yhdessä asiassa hän oli oikeassa. Sinun hevosesi on kaunein, hienoin ja upein maailmassa.

Ja Muuli on hienompi kuin teidän kaikkien hevoset yhteensä. prkl.