Vieraskynä: Maastomuuli, pakeneva muuli ja liinassa laukkaava muuli

Sanna, Muulin kouluttaja, vieraskynäili taas iloksenne ajatuksia Muulin koulutuksen vaiheista edellisestä vieraskynäpostauksesta tähän päivään.

Edellisestä vieraspostauksesta on vierähtänyt vajaa pari kuukautta. Aika menee niin kauhean nopsaan, tai ehkä se vain tuntuu nyt siltä, kun alkaa tekemistä olla enemmän ja enemmän lumien sulettua pois. Suomi on kylpenyt melkoisissa aurinkokeleissä jo useamman viikon, samaten Sonkajärvi muiden mukana. Lumet lähtivät täältäkin, tarhat kuivuivat, Muulikin sai taas vettä juodakseen ;) Se tosiaan oli melkoinen hienohelma mutatarhojen suhteen, parkkeerasi suosiolla ainoaan kuivahkoon kohtaan mikä tarhasta löytyi ja siinäpä se. Koska juoma-astia oli toisessa päässä tarhaa, Muuli oli mieluummin juomatta. No onneksi siinä on aasin sukua, joten ne vissiin pärjäävät pitempäänkin ilman vettä. Ja toki sillä oli karsinassa vettä (ja kyllähän se oikeasti kävi juomassa tarhassakin, mutta hyvin vastentahtoisesti). Mutaisuus meinasi viedä järjen itseltäkin, kerran uin villasukkasillani kaiken mutapaskan keskellä, kun vein Muulia tarhaan ja oma kumikenkäni jäi kiinni mutaan. Muulipa ei pysähtynytkään ja minulla ei ollut muuta vvaihtoehtoa kuin jättää kumppari siihen paikkaan! Ai että mitä herkkua. Onneksi nämä ajat ovat muisto vain.

Edellisen kirjoituksen jälkeen keskityttiin treenailemaan kentällä ja kun saimme Kaisan tilaamat nastabootsit, siirryimme myös tielle ratsastamaan. Bootsit pitivät hyvin jäällä, kunhan ne vain pysyivät jalassa. Voi olla etten kirinyt niitä tarpeeksi tiukalle, pelkäsin ehkä Muulin jalan verenkierron takia. Ainakin selkäännousua tuli treenattua useampaankin otteeseen, kun jouduin keräilemään irronneita bootseja pitkin teitä. Yksi bootsi jäi sille tielleen, emme sitä koskaan löytäneet. En vieläkään käsitä, miten se on mahdollista, mutta neljällä bootsilla lähdettiin liikenteeseen ja kolmella tultiin takaisin.

Jes!

Huhtikuun ”maastoilut” olivat oikeastaan vain yhden tien edestakaisin ratsastusta. Se oli onneksi hyvä suora, jossa pystyi ravaamaan pitkän pätkän. Muutaman kerran meillä oli Muulin kanssa melkoisia keskusteluja ja taisteluja minne mennään ja millä vauhdilla. Nyt kun näistä maastoreissuista on kulunut aikaa, pitää hieman kaivella muistinystyröitä ja miettiä, että mitähän siellä aina tapahtui ja miksi? Tällä hetkellä Muuli nimittäin menee vallan loistavasti maastossa, ja kaikenlaiset taistelut ovat muisto vain (ja nyt JÄREÄT koputukset puuhun, ensi kerralla saldona varmaan köyrypukkia ja karannut Muuli). Uskoisin, että nämä ensimmäiset maastoilureissut olivat Muulille uutta, ehkä se ei luottanut minuun, minä en luottanut Muuliin jajaja… mistä näitä tietää. Pari kolme kertaa se tosiaan kirjaimellisesti ryösti ja lähti viemään, ja useamman kerran meillä oli keskusteluja mennäänkö vaiko eikö mennä? Muuli hyppi pystyyn, pyöri ja hyöri… Olihan se melko hikistä touhua. Missä vaiheessa se sitten oikeastaan rauhottui?

Kaisahan kävi täällä huhtikuun lopulla ja Muuli meni vallan mainiosti. Sanoinkin Kaisalle että mikähän siinä on, että minun kanssa pitää aina taistella? Pohdin tätä asiaa ja tulin siihen tulokseen, että minä vaadin enemmän ja jos Muuli kokee ettei se osaa tai ei halua, se pistää vastaan. Tietenkin pitää aina ajatella Muulin sen hetkistä osaamista, mutta vaatimustasoa on uskallettava nostaa pikkuhiljaa. Mitään älyttömiä kenttäkiemuroita Muuli ei edelleenkään osaa; pysähdykset ja peruutukset, oikea vasen ja hieman väistöjä. Se menee voltteja ja uria, mutta pehmeydessä ja myötäämisessä on paljon työtä. Se oli todella kankea oikeaan suuntaan, ei millään suostunut myötäämään kädelle ja tämän takia kaivoin takataskusta Saksasta mukaan tarttuneet juoksutusopit. Muuli menikin yllättäen todella mallikkaasti juoksuttaessa; sillä oli tosiaan kuolaimet ja sisäohja meni kainalon kautta satulaan kiinni. Näin se oppi myötäämään itse sisäohjalle ohjan aina kiristyessä Muulin nostaessa päätään. Se meni todella hienosti, näytti aika ajoin jopa ratsulta kun astui kivasti alleen takajaloilla ja myötäsi niskasta. Harmi ettei sama toiminut selästä käsin; kokeilin mennä kerran kuolaimilla ja oli kyllä täysi katastrofi koko ratsastus. Muuli aukoi suutaan, muljusi kielellään, painoi ohjia vasten… Se kokeilu jäi siihen yhteen kertaan. Juoksutus kuitenkin toimi kuolaimilla tosiaan hyvin, ja on varmasti Kaisalle yksi työkalu liikuttaa Muulia (tiedetään, juoksutus ei ole tervettä missään muodossa ;) ). Muuli ei ole edelleenkään ihanteellisen pehmeä bosalillekaan, mutta ainakaan se ei vastusta sitä niin paljoa kuin kuolaimia. Jos Muulia vertaa esimerkiksi Giraan, jota voin ohjailla parilla sormella ja se kääntyy parhaimmillaan ihan minimaalisella ohjasotteella, Muulin kanssa on otettava ohja nyrkkiin ja näytettävä se suunta. En tiedä kuinka kauan menisi ja mitä kaikkea vippaskonsteja se vaatisi, että Muulista saisi kunnon dressagemuulin, mutta Kaisan toive oli (onneksi) ensisijaisesti maastomopo. Tämän tavoittelemiseen olemmekin nyt toukokuussa lähinnä keskittyneet.

Muulista onkin kuoriutunut oikein oiva maastopeli. Tätä kun miettii, niin kuten tuossa aiemmin kirjoitin, missä vaiheessa se oikein rauhottui? Jaan nämä maastoilut kahteen kategoriaan; maastoilut talviaikaan sillä yhdellä tienpätkällä ja maastoilut nyt keväällä. Suurimmat taistelut käytiin talvella, ja nyt Muuli on mennyt todella hyvin. Yhdellä reissulla jouduin vetämään Muulin pysähdyksiin yhdellä ohjalla, kun se ei suostunut hiljentämään ravista käynnille. Tämä piti toistaa kaksi kertaa, jonka jälkeen se totesi että parempi mennä nättiä muuliravia kuin kaahottaa pää viidentenä jalkana.

Olemme laukanneet lähes joka kerta maastoreissuilla ilman mitään ongelmia. Laukannostot eivät tietenkään ole ihan puhtaita, koska niitä ei ole mitenkään erityisemmin harjoiteltu. Äänikäsky, maiskautus ja joskus Muuli nostaa laukan ihan sievästi. Silloin kun se alkaa väsyä, saattaa laukannosto mennä kiitoravin kautta ja silloin onkin parempi antaa olla. Muuli selkeästi nauttii näistä maastoreissuista, se on rento ja kuuntelee todella hyvin äänikäskyjä, malttaa seistä paikallaan (naapurinkin kanssa pystyin juttelemaan viitisen minuuttia Muulin vain seistessä). Se ei pahemmin kyttäile eikä parit säikähtämiset ovat jääneet vain hetkellisen hätkähdyksen tasolle, mitä joku normaali nuori hevonenkin saattaisi tehdä. Kuulostaako alkuaikojen Muulilta? Ei minustakaan. Onkohan tässä nyt jotain taustalla, mitä jätän kertomatta?

Noooo, palataanpas pilvilinnoista takaisin maanpinnalle. Vaikka selästä käsin Muuli on mennyt maastossa oikein mainiosti, se on pitänyt huolen että balanssi säilyy eikä kaikki olisi pelkkää ruusuilla tanssimista. Se on nyt muutamia kertoja lähtenyt karkuun ihan talutuksesta. Ensimmäisen kerran se säikähti sonneja ja toisen kerran pressuja. Sonnitapauksessa olen tosin melko varma, että karkaamista ei olisi tapahtunut ellei naapurin emäntä olisi juuri silloin sattunut paikalle autollaan. Siinä tuli vähän liikaa muuttuvia tekijöitä ja Muuli katsoi parhaaksi vaihtoehdoksi poistua paikalta.
Pressutapaus oli kyllä ihan omaa laatuaan. Tiedättekö, se tunne kun kävelet omissa ajatuksissasi Muuli perässäsi kohti tallia ihan niin kuin aiemminkin ja WHOOOP, yhtäkkiä Muuli vetää häntä putkella kohti takalaitumia. Hetken oli sellainen wtf olo? Koska olen ihminen enkä ajattele kuten hevonen (tai muuli), en tietenkään tajunnut että juuri sinä päivänä siemenlavan päälle aseteltu valtava pressu olisi pelottava. Mutta ei Muulikaan kyllä antanut mitään ennakkovaroitusta. Jos normaalisti hevonen pysähtyisi ja jäisi tuijottamaan pressua silmät ja sieraimet suurina, osaisin varautua ja ottaa hieman varovaisemmin sen kohdan, antaa hevoselle aikaa katsoa rauhassa. Juu ei, ei Muulin kanssa. Muuli tuli, näki ja lähti. Morjens.

Tässä onkin hyvä aasinsilta seuraavaan aiheeseen; Muulilla on nimittäin todella vahva pakoreaktio. Se ei välttämättä liity pelkästään pelottaviin asioihin, kuten pressuun, vaan myös paineeseen. Kaisa heitti minulle haasteen saada Muuli laukkaamaan liinassa. Tämä oli ollut hieman epäonnista kotipuolessa, ja minä sitten ajattelin ottaa haasteen vastaan. Ensimmäisellä kerralla Muuli karkaili pariinkin otteeseen. Vaikutusta oli varmasti omalla sijoittumisella ja paineella, johon Muuli reagoi.
Mutta tässäpä tullaankin juuri siihen, mihin viittasin; Muulin pakoreaktioon. Jos olen joskus juoksuttanut Giraa ja sijoittunut epähuomiossa itse ympyrän keskellä väärin, hevonen on saattanut hämmentyä ja pysähtyä. Se on saattanut vaihtaa lennosta suuntaa, tai peruuttanut tai jäänyt katsomaan paikalleen riippuen tietenkin omasta reagoinnistani, olenko käskyttänyt samantien liikkeelle vai antanut rauhan. Mutta Muulin reaktio on poistua paikalta. Kauas ja kovaa. Se ei jää katsomaan tai vaihda suuntaa, se lähtee. Ja kun Muuli lähtee, se muuten lähtee ja sitä ei pitele mikään. Tai no, pitelin minä kerran ja ihan ilman kyntöruunausta! Kaisahan pitää minua ihan nössönä kun en ole kyntöruunausta harrastanut, mutta myönnän olevani sen verran diiva etten halua lanata kentän pintaa omalla ruhollani. Minulla on mönkkärin perässä vedettävä hara sitä varten.

nössö. t. Kaisa (Kuva: Emmi Jormanainen)

Anyways, otin kuluneella viikolla yhtenä iltana missioksi saada Muulin laukkaamaan liinassa. Laitoin sille kuolaimet ja deltan, ei satulaa. Alkukäynnit ja ravit kuten ennenkin, ja sitten laukkaa. Muuli vaatii todella paljon painetta, jotta sen saa liikkumaan reippaasti. Se on laiska, mutta ennen kaikkea uskoisin sen olevan niin fiksu, että se kokee juoksemisen ympyrällä olevan niin turhanpäiväistä, että miksi hitossa sitä pitäisi tehdä? Sen takia sitä ei voisi vähempää kiinnostaa joku laukannosto. Juoksutusraippa viuhui ilmassa kunnolla kun yritin saada sitä laukkaamaan. Tulihan sieltä jokunen askel molempiin suuntiin... kunnes sitten tuli se kuuluisa karkaaminen. No ei mitään, Muuli kiinni ja uutta yritystä. En oikein muista missä tilanteessa se karkasi, mutta sitten se karkasi vielä toisenkin kerran. Sen jälkeen sille selkeästi jäi päälle se olo, että karkaamalla pääsee vapaaksi. Tämä on juuri sitä, mistä jo alussa puhuin ja jonka todella hyvin tiedostin; jos Muuli saa jotain ei-toivottua läpi, se tulee kokeilemaan sitä uudestaan. Ja niinhän se kokeili. Pariin kertaa se yritti lähteä, sain pidettyä ja takaisin ympyrälle liikkeelle. Sitten se veti minua koko kentän poikki, yritti lähteä oikealle ja vasemmalle mutta kaksin käsin sain kuin sainkin sen pidettyä käsissä.

Ja sen jälkeen sain todistaa historiallista tapahtumaketjua, kun käskin Muulin ympyrälle ja se kuulkaas laukkasi. Se laukkasi laukkasi laukkasi reipasta laukkaa, puhdasta ympyrää koko liinan pituudelta. Toki sitä sai käskyttää eteenpäin, mutta se laukkasi. Ja kun pyysin raville ja vaihdoin suuntaa, se nosti laukan ja laukkasi toiseen suuntaan. Se tunne oli jotain niin uskomatonta, fiilistelin koko illan sitä ja Kaisa sai oman osansa minun hehkutuksista. Olin ihan hiestä märkä, kädet tärisi ja hauis huusi hoosiannaa (Muuli on aika vahva), Muulikin puuskutti mutta se meni niin hienosti! Oliko se sitten tahtojen taistelu, eli sille piti tehdä kerran kunnolla selväksi, että ihmisen käsistä ei karata. Jotain vaikutusta tällä oli, sillä seuraavana iltana kun kokeilin tätä uudestaan, Muuli ei kertaakaan (huom! ei kertaakaan) yrittänytkään lähteä käsistä eikä paineistunut, vaikka yritin saada sitä laukkaan aikamoisella paineella. Se meni ympyrällä ravia ja nosti muutaman kerran laukan, mutta ei kertaakaan lähtenyt käsistä tai edes näyttänyt siltä. Nähtäväksi jää, onko tämä karkailu nyt mennyttä ja sietääkö Muuli paremmin painetta juoksuttaessa tämän yhden illan taistelun jälkeen. Liinassa laukkuuttaminen sinällään ilman mitään syytä on ehkä jonkun mielestä hieman turhaa, mutta mielestäni on ihan hyvä, että se osaa mennä liinassa kaikkia askellajeja ilman, että tarvitsee aina pelätä sen lähtevän käsistä. Muuli kuitenkin on edelleen laiska ja kuten myös kirjoitin, mukavuudenhaluinen ja fiksu eikä varmasti näe järkeä juoksuttamisessa.

Näitä parempia laukkavideoita on tulossa seuraavaan viikkokoosteeseen.


Pakoreaktio on siis vahva, enkä usko, että sitä saa ihan helpolla koulutettua pois. Tuo karkailu kentällä oli varmasti osittain opittua ja voidaan kitkeä pois, mutta se luontainen tapa reagoida pelottaviin asioihin… Niihin pitää varautua ja osata ennakoida, lukea Muulin elekieltä ja ratsastaessa tuntea, jos se alkaa jännittyä. Muutaman kerran ollaan nähty (tai Muuli on nähnyt, minä en) jotain pelottavaa, ja se on saattanut pysähtyä jopa ravista. Kun sille antaa sen tarvitsemansa ajan katsoa ja todeta, että se jokin asia ei käy kimppuun, homma voi jatkua normaalisti. Näinä kertoina olen kuitenkin hieman kiristänyt otetta ohjassa ihan varmuuden vuoksi, jos se sinkoaakin. Muuli nimittäin osaa tehdä rollbackin (180 asteen käännös takaosan ympäri) aika täydellisesti ja melkoisella vauhdillla ihan paikaltaankin. Tämä pakoreaktio on siis hyvin vahva Muulissa, mutta se voisi olla vahva myös jollain nuorella hevosellakin. Ja lohdutukseksi Kaisalle, jos se lähtee niin kovaa kaasua vain, sillä on niin huono kunto, että hyvin pitkälle se tuskin juoksee vaikka alussa vauhti olisikin kova.

Olen monesti nyt lähtenyt ratsaille ihan ilman juoksutuksia. Välillä ennen maastoreissua menen kentän kautta, jossa hieman pyöräytän Muulia molempiin suuntiin käynnissä ja ravissa. Tämä lähinnä siksi, että näen millä tuulella Muuli on. Teen tätä monesti nuorten hevosten kanssa, jotta ne saavat pöllöenergiansa purettua liinassa ennen ratsastusta. Muulin kohdalla en tosin usko, että tämä pieni 5 minuutin juoksuttaminen toisi sen kummempaa varmuutta ratsastukseen. Jos laukkuuttaisin sitä irtona kuten silloin yhdellä kertaa, jolloin Muuli selkeästi väsyisi, voisi vaikutus olla toinen. Mutta siltikin uskon, että jos Muuli haluaa perseillä ja olla hankala, sillä on niin luja tahto, että se perseilee vaikka viimeisillä hengenvedoillaan.

Tämän takia olen jättänyt monesti juoksutuksen väliin, hypännyt selkään ja lähtenyt matkaan. Selkäännousu on edelleen hieman mysteeri. Se ei varsinaisesti ryntää alta pois, se siis pysyy kiltisti paikallaan kunnes ehdin istua satulaan. Se kuitenkin hätäilee ja lähtee liikkeelle omia aikojaan. Harvemmin se enää panikoituu, mutta saan pyöräyttää sen ympäri, jotta saan sen seisomaan hetken aikaa paikallaan. Leipäpaloilla ei ole merkitystä. Jos menen selkään ja ryhdyn kaivamaan leipää taskusta, Muuli huomaa sen ja alkaa odottaa leipää. Se saa sen, syö ja lähtee sen jälkeen omia aikojaan. Mietin, voisiko tätä treenata helpommin avustajan kanssa, joka palkkaisi myös maastakäsin. Kun teet tätä yksin, ja sinun pitää kaivaa leipää taskusta, kumartua antamaan sitä, huolehtia ohjista ja omasta tasapainosta jne. En tiedä, kokeilemisen arvoisia asioita. Ehkä Muuli on niin fiksu, että se on ketjuttanut ja oppinut asian niin, että selkäännousu -> odotus -> leipä -> lupa lähteä. Vaikka oikeasti haluaisimme sen seisovan. Pääasia on kuitenkin se, että tilanne ei ole vaarallinen eikä se ryntää alta pois ja siitä on varmasti helppo jatkaa. Onhan Muulilla ollut niitäkin kertoja, jolloin se on seissyt todella hienosti paikallaan. Ja sehän osaa seistä paikallaan, siitä se ei ole kiinni. Tämä selkäännousu itsessään on Muulille jostain syystä hankala, onko se sitten tilanne itsessään kun ihminenkin on hieman jännittynyt tahtomattaan, kun alitajunnassaan sitä kuitenkin hieman miettii, että lähteekö Muuli alta vai ei?

Meillä on vielä noin kuukausi aikaa Muulin kanssa. Kaisan tavoite vuoden alussa oli saada kotiin Muuli, jolla voisi löysin ohjin lähteä rauhassa maastoilemaan. Sanoisin, että tämä tavoite on saavutettu. Ennen kuin Muuli lähtee kotiaan, käymme varmasti vielä enemmän maastossa ja teemme varmaan vielä hieman kenttätyöskentelyä. Tällä hetkellä kentän vieressä on neljä sonnia, jotka siirtyvät laitumelle toivottavasti parin viikon sisään. Osittain tästä syystä kentällä ratsastus on jäänyt nyt vähemmälle. Kyllä, vaikka tykkään elää reunalla, ihan niin itsetuhoinen en ole, että väkisin alkaisin hiertää Muulin kanssa kentällä sonnien ryskäessä viereisessä tarhassa. Dancerkin meinaa ottaa kierroksia välillä, kun sonnit hiippailevat piilossa ja oksat vain katkeilevat. Dancer ei kuitenkaan sinkoa köyrypukkilaukkaan säikähtäessään. Muuli saattaisi näin tehdä. Okei, Muuli voisi myös yllättää ja käyttäytyä mallikkaasti nyt kun se tietää, että sonnit ovat siinä. Juoksuttaessa se ei ole niihin reagoinut. Olenko siis nössö? Ehkä. Kaisa haluaa kuvaussession Muulin kanssa hienot kouluvermeet päällä. Kentällä tottakai. Sittenhän se nähdään mitä mieltä Muuli on sonneista, hehheh.

Sellaista menoa täällä Sonkajärvellä. Vielä tosiaan reilu kuukausi aikaa ja eiköhän me vielä saada jotain hauskaa matskua kuvattua teille kaikille lukijoille ja seuraajille. Haluan tässä lopussa kiittää kaikkia kommentoijia täällä blogissa, Facebookissa sekä Instagramissa. Luen tottakai joka ikisen kommentin ja sydäntä on lämmittänyt todella paljon positiiviset viestit ja tsempit! Kiitos ihan tuhannesti! Alkuun tämä projekti oli hieman jännittävä juurikin sen julkisuuden takia. En tarkoita, että tekisin mitään eri tavalla jos tämä ei olisi näin julkista (ja todennäköisesti lähettäisin Kaisalle ihan saman määrän kuvia ja videoita), mutta kun avataan hevosen koulutusta ja näytetään myös niitä surkeita hetkiä, niistä voi tulla paskaa niskaan. Epäonnistumiset ja virheet kuuluvat asiaan ja asioita voi ratkoa monella eri tapaa. Joku toinen olisi jossain kohtaa ratkonut asian eri tavoin. Se on ihan fine, ja onneksi Muuli (ja hevoset yleensä) ovat melko kestävää tavaraa eivätkä ihan pienestä mene rikki. Ne myös antavat todella paljon anteeksi omia virheitä. En kuitenkaan ole mikään pro tason kouluttaja, ja teen varmasti virheitä. On ollut helpottavaa huomata, että pääosin kommentit ovat olleet todella positiivisia. Ja kiitos hei teidän palautteesta koskien videotuotantoani! Minusta on hauska ikuistaa hetkiä Muulin kanssa, mutta vloggaajan ura saattaisi loppua aika lyhyeen Muulin lähdön jälkeen. Omat hevoseni eivät karkaa käsistä ja juokse häntä putkella pitkin maita ja mantuja. Mistä minä sitten hauskat videot vääntäisin? Ei voisi enää todeta että v***n Muuli, minkä taas teit? Aion astuttaa tammani tänä kesänä ja Kaisa ehdotti että käyttäisin aasioria. Oma muuli? Hmmm… siinä ainakin olisi blogin juurta tuleviksi vuosiksi, mutta ei taida ihan riittää minulle syyksi. :)

Teksti ja suurin osa kuvista: Sanna Kauppinen

Ps. Kaikki postaukset Muulin koulutussessioista Sonkajärvellä löydät tunnisteen "Koulutus" alta.