Kevät on tullut Muuliin, tai sitten sillä on hiekkaa mahassa, vatsahaava tai Si-nivelvaivaa) koska se kunnostautui ihan urakalla omissa pelkotiloissaan ja pakoreaktioissaan. Ei siis puhettakaan mistään aasimaisesta jämähtämisestä, vaan Muuli pelastautuu tilanteesta häipymällä. Poissa silmistä, poissa mielestä ja sitä rataa.
Lohduttavaa on kuitenkin se, että näiden tilanteiden jälkeen se toimii hienosti ja ongelmitta.
Postauksen lopussa pohdiskelen vielä ääneen sitä, mitä täällä blogissa kannattaa kertoa ja mitä ei. Siihen toivoisin vuorovaikutusta myös lukijoiden suunnalta.
Viikko 20 oli kovin aurinkoinen koko Suomessa ja mutatarhakin on muisto vain. Muuli pääsi metsätarhaan ja sekin alkoi olla yötäpäivää tarhassa. Se selkeästi nauttii siitä ja ottaa runsaasti päiväunia. Jos et tiennyt, niin aasit mielellään nukkuvat ja lepäilevät makuullaan enemmän kuin hevoset. Muulikin mielellään makailee lepäillessään.
Viikon 20 ohjelma
Maanantaina vapaapäivä
Tiistaina vapaapäivä
Keskiviikkona Sannan juoksuttaessa sitä ennen maastoonlähtöä bosalilla kentällä, Muuli singahti käsistä. Sanna jatkoi juoksuttamista irtona ja se tuntuikin olevan hyvä idea, sillä Muuli oli maastossa toiminut ongelmitta. Se otti hyvän hien pintaan ja oli kotimatkalla hyvin rentoa muulia.
Torstaina oli myös maastopäivä, mutta ihan alussa kentälle mennessä Muuli oli lähtenyt lapasesta, talutuksesta siis. Sanna oli taluttamassa Muulia kentälle ja oli sonniaitauksen kohdalla. Muulilla ei ole oikein toleranssia sonneihin, mutta kun siihen lisätään vielä ohi ajanut auto, jonka takia Sanna oli joutunut ottamaan Muulin tien sivuun sonnien puolelle, oli se Muulille liikaa ja se irtaantui hetkellisesti taluttajastaan. No eihän siinä, takaisin kentälle, juoksutusta hieman alle bosalilla ja maastoon. Reissu oli mennyt tosi hyvin ja olivat laukanneetkin kaksi pätkää ja Muuli oli taas mukavasti väsähtänyt.
Perjantaina vapaapäivä
Lauantaina Muuli oli käsimuulina Sannan ratsastaessa Dancerilla. Tämäkin päivä alkoi pienellä epäonnella, kun Muuli pelästyi kovasti pihaan ilmestynyttä heiluvaa pressua. Ilman mitään ennakkovaroituksia se pakeni (onneksi) aidatulle laitumelle ja kävi tsekkaamassa lehmät. Ne eivät olleet yhtään niin pelottavia, kun niihin sai mennä tutustumaan omatoimisesti ja vihreääkin oli tarjolla. Maastoreissu oli mennyt hyvin ja olivat ravanneet pitkät pätkät.
Ilmeisesti alkuvaiheen rietas pakopukittelu tekee Muulille hyvää. Jos sillä on joka päivälle tietty kiintiö pelkoja, joihin sen on hevosten tapaan reagoitava kunnes se voi alkaa säästellä itseään.
Sunnuntaina Muuli pääsi taas maastoon ja tällä kertaa se ei häröillyt mitään pelkojuttujaan. Alun juoksutuksessa se oli ollut tosi laiskan oloinen, sehän tietää vain hyvää. Maastoreissu oli ollut pitkä ja sisältänyt Muulille ihan uuden reissun. Ja se oli kuulemma väläytellyt kunnon pleasuremuuliliikehdintää kotimatkalla väsyneenä.
Taidan ottaa kotitallillakin irtojuoksutuksen entistä isompaan rooliin. Se on jäänyt vähäiseksi ihan siitä syystä, ettei ihan aina voi varata koko kenttää itselleen ja kun pari matalaa kohtaa on vahvistettava liinoilla, olen ollut muka liian laiska sellaiseen. Olen irtojuoksuttanut tarhassakin, mutta siellä tila tuppaa olemaan vähän liian pieni, eikä askellajeista voikaan olla käytössä kuin käynti ja mummoravi.
Keskiviikon irtojuoksutuksesta Sanna otti hyvää opetusmateriaalia. Siinä Muuli siis on irtona ilman päävehkeitä (alkua lukuunottamatta) ja Sanna laittaa Muulin liikkumaan siihen suuntaan ja sillä askellajilla, kuin itse haluaa. Video on leikkaamaton ja siinä näkyykin kuinka nopeasti (pari minuuttia) Muuli tajuaa että ihmiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Siinä on myös tämä maaginen join-up, jossa se alkaa seurata ihmistä, koska seuraaminen on sen itsensä kannalta parempi kuin juokseminen.
Torstaina, kun Muuli kyttäsi sonneja ja sai liikaa painetta ohi ajavalta naapurin mammalta, lähetti Sanna asiaankuuluvat videotervehdykset minulle ja blogin lukijoille. Mitäs sanotte, eikö Sannan kannattaisi tuottaa videoita jatkossakin, kun touhuilee omien hevostensa ja nautojen kanssa? Sanoisin, että luonnonlahjakkuus! Itselläni meni melkein pari vuotta ennen kuin pystyin puhumaan noin luonnollisesti kameraan.
Lauantainakin Muuli ilotteli taas pitkin laitumia. Se sai paskahalvauksen ilmeisesti pihaan ilmestyneestä ja tuulessa heiluvasta pressusta (huom, olen siedättänyt Muulia heiluviin pressuihin paljon, mutta kuten nähdään, se ei todellakaan ole sama asia sen mielestä) ja paineli laitumelle. Sielläkin se tapasi ylämaankarjaa, mutta kasvain, ne eivät olleet yhtään pelottavia kun niihin sai mennä itsekseen tutustumaan ja sai syödä vihreää. Hienoa Muuli, mamma on tosi ylpeä!
Sanna lähetti taas hyviä klippeja noutaessaan Mulkerssonia laitumelta ja koostin ne tähän teidänkin iloksenne.
Sunnuntaina Muuli ei enää lähtenyt lapasesta tai edes yrittänyt lähteä. Tulikohan karkailusta viimeistään nyt sitkeä tapa? Se jää nähtäväksi.
Varustejuttuja
Muulilla on ollut nyt käytössä sen oma satula ja Se on istunut ihan ok myös Sannan perseelle. Siinä on lainassa Kentsun edestä kohottava padi ja ehdin tuskailla pari päivää sen suhtaan, että mistä löydän saman kokoisen oman. Tuo on nimittäin vain 30 tuumaa pitkä, eli noin 75 cm. Niin lyhyitä korottavia padeja ei ole juuri missään! Ehdin tsekata ulkomaatkin ja Yhdysvalloissa olisi kyllä tosi mielenkiintoinen mutta törkeän kallis KorrekTOR-padi, joka tekee hevossatulasta muulille sopivan myös. Kannattaa tsekata mainospuheet tuotteen kotisivuilta. Hintaa padilla on noin 500 dollaria.
Toinen melkein yhtä kallis padi olisi ollut Mattesin westernpad, jota on googlailun perusteella saatava vain mittatilaustuotteena. Padissa olisi kolme taskua kummallakin sivuilla lisätäytteitä varten ja sen värit saisi valita itse. Se olisi varmasti erinomainen loppuelämän tuote ja pidän lampaankarvasta kovasti. Hintaa oli noin 400 euroa. Ainoan ison miinuksen näin muulinomistajan silmissä padi saa kuitenkin selän aika isosta muotoilusta. Millään muulilla ei ole sopivaa selkää tähän padiin, vaan ihan tavallinen epämuotoiltu padi on paras.
Oman unelmien padin voi suunnitella Mattesin verkkokaupassa.
 |
| Mutta olishan se ihana. |
 |
| Ostamani padi myyjän kuvaamana |
Niin mitä tänne blogiin kannattaa kirjoittaa?
Koska olen melko avoimesti kirjoittanut myös epäonnistumisista Muulin kanssa, olen niiden suhteen tietty saanut myös palautetta. Tämä on aika jännä juttu, tiedän siis että kommentoijat ajattelevat yleensä hyvää ja antavat vain vinkkejä. Mutta osasta parin vuoden aikana saamistani kommenteista paistaa läpi se, kuinka kirjoittaja ruudun takana lyö kädellään otsaan miettien, että voi apua muuliraukkaa, kun sillä on noin osaamaton omistaja.
Mutta miettikääs, eihän minun olisi pakko kertoa siitä, että Muuli otti hatkat? Ei minun olisi tarvinnut koskaan julkaista mitään köyrypukkilaukkakuvia. Ei minun tarvitsisi koskaan edes julkaista videoita, koska kuvissa on vain just se hetki ja aika surkeastakin ratsastuskerrasta löytyy kyllä hyviä kuvia, jos on ottanut muistikortin täyteen. Ei minun olisi tarvinnut julkaista Sannan lähettämästä videosta niitä pätkiä, kun Muuli lähti juoksutuksessa lapasesta. Videolla oli niin paljon hyviä pätkiä, että olisin saanut niistä useamman minuutin videon! Ei minulla ole mitään velvollisuutta raportoida Muulin irtipääsemisestä Sannan luona. Eihän minulla ole mitään velvollisuutta edes blogata, mutta niin kauan kuin tätä jaksan, teen tämän kunnolla. Kun ei ole enää bloggausfiilistä, niin blogi jää vain omaksi muistokseni. Tällä hetkellä minulla on vielä asiaa, en tiedä onko vuoden päästä.
Lukisitte blogia, jossa Muulin kanssa menee aina niin kovin hyvin ja aurinko paistaa. Miettisitte ehkä, että mikä siinä on, kun se edistyy niin hitaasti, mutta selittäisin vain, että se on muuli ja muulien kanssa pitää edetä tosi hitaasti. Kertoisin kuinka rakastan Muulin isoja silmiä, pitkiä ripsiä ja hienoja korvia. Kuinka se oli unelmoinnin lopputulos, joka viimein tuli toteen. Kertoisin, kuinka tässä ollaan kasvettu yhteen ja olen oppinut tosi paljon.
Tiedättekö, jos olisin ihmisenä rohkeampi ja kokeneempi, blogi voisi jopa olla tuollainen. Minulle yksi irtipääseminen olisi yhtä mieleenpainuva juttu kuin se, että Muuli on kohottanut koipeaan uhkaavasti harjaustilanteessa. Yksi tarkkaan ajoitettu läpsäisy ja harjaus jatkuisi, ei iso juttu. En muistaisi koko juttua enää kotona. Katselin yhtä videota, jossa talutettiin hevosta maastossa. Hevonen tanssahteli pää korkealla. Omistaja kirjoitti, kuinka ihanan rauhallinen tämä uusi hevonen on taluttaa maastossa. Minä olisin kirjoittanut, että onneksi tuli hanskat mukaan ja vakuutukset ovat voimassa. Me ihmisetkin näemme ja koemme asiat niin eri tavoin.
Ja sitten on ne, jotka hakevat hevostaan tarhasta ja se käänsikin katseensa pois hakijasta. Se on varmasti kipeä, vihainen tai suhde on vähintäänkin pilalla. Ja tästä saa helposti kokonaisen blogipostauksen.
 |
| Sanna ja Muuli |
On blogeja, joissa paistaa aina aurinko ja joiden lukemisesta tulee aina hyvälle mielelle. Niillä on paikkansa ja lukijakuntansa. Sitten on näitä blogeja, jossa raotetaan myös harrastuksen varjopuolia ja näiden tarkoitus on tuottaa vertaistukea ja lohdutusta muillekin, joilla on haasteita hevosensa tai muulinsa kanssa. Että jos tuo idiootti edelleen kuvittelee saavansa dressagemuulin, niin kai minäkin tästä puokista sellaisen saan.
Miten itse olette ratkaisseet asian blogissanne? Miten kerrotte epäonnistumisista vai kerrotteko ollenkaan? Onko bloginne tarkoitus olla realistinen ylä- ja alamäkineen vai haluatteko juhlistaa siellä lähinnä hyviä juttuja? Ovatko negatiiviset kommentit saaneet teitä sensuroimaan blogin sisältöä? Joissain tapauksissa tuntuu siltä, että negatiivista etsitään etsimällä, alla olevasta kuvasta voisi vaikka kaivaa sen, että Muulilla on delta ja kuolaimista ei saa koskaan juoksuttaa. Tai juoksuttaa ylipäätään.
 |
| Mun blogissa olis vaan tällaisia kivoja kuvia. Kuva: Katri Määttänen. Kuva on kahden vuoden takaa, eli toukokuulta 2016. Oltiin silloin viimeisiä hetkiä Tukkilan tilalla, huom, maneesitallilla! Maneesissa käytiin alle 10 kertaa, tässä pyörötarhassa paljon useammin. |
Mun mielestä on "kiva" lukea myös epäonnistumisista - tai muulin kohdalla nauraa myötätuntoisesti. Onhan se aikamoinen tapaus. Toki huumorintajuttomia ihmisiäkin on, jotka kukkahattuilevat heti. Ja joo, ei se hatkojen ottaminen ole kai ihanteellista, mutta.. :)
VastaaPoistaJoo ei tietenkään, mutta näitä nyt sattuu.. Tässä Muulibloggaamisen rinnalla olen kuullut yllättäviltäkin tahoilta hauskoja ja "hauskoja" muisteloita karkailevista hevosista. Jutuille nauretaan ja hevosen kanssa jatketaan samalla tavalla kuin ennenkin. Toki joskus voi käydä paskaisesti ja karkulaisesta tulee metukkaa.. Kutsun sitten kaikki blogin lukijat grillibileisiin. Grillataan se mitä jäi jäljelle. Harvoinhan nämä rekan nokkaan tarkoituksella päätyvät.
PoistaJos blogi muuttuisi vain päivänpaisteeksi ja hymistelyksi, lukemiseni jäisi siihen. Minua ei kiinnosta arvostella millä vehkeillä muulia juoksutetaan. Se mikä kiinnostaa on realistinen kuvaus ongelmista ja onnistumisista, koulutuksen muutokset ja muulin ominaispiirteet. Itse sitten mietin miten itse vastaavia ongelmia olen ratkonut tai tulen ratkomaan jos sellaisia kohtaan. Pääosin koulutustapa on hyvin samankaltainen jota itsekin suosin. Virheitä sattuu kaikille ja asioita tapahtuu hetkessä. Ei ole relevanttia jeesustella hetken liinankiristymisistä siellä tai täällä, sen sijaan jos johdonmukaisesti näkee jonkin ajatuskatkon ihmisen toiminnassa voi reilusti kysyä että hei oletko ajatellut kokeilla tällaista ja jos ei, niin miksi ei? Joskus asiat voivat olla ihan ihmisen sijoittumisongelmia, esim juoksuttaessa paine ei mrnroikeaan suuntaan, juoksutettava ahdistuu ja morjes, sinne meni. Joskus taas se on isompi vyyhti.
VastaaPoistaHuomasitkin juuri oikean jutun viime viikon postauksen juoksutusvideosta, eli Sannan hieman vääränlainen sijoittuminen Muulin suhteen ja muuli reagoi liialliseen paineeseen häipymällä. Tai jos edes huomasit, koska tuostahan moni irtipääseminen ylipäätään hevosten kanssa johtuu. Tai niin mä olen asian tulkinnut. Tosin välillä vaikka kaikki menee täydellisesti, Muuli ottaa kipinän jostain ja häipyy, joko se on tammamaisuutta, nuoruutta, muuliutta tai tylsistyneisyyttä. Jotkut muuli-ihmiset jenkeissä sanovat, ettei muuleja pitäisi juoksuttaa kun ne tylsistyvät siinä. Minun muulini on kuitenkin aina ollut ihan ok juoksuttaa, kunhan pysytään käynnissä ja ravissa.
PoistaTuollaisen rakentavan kritiikin/kysymysten esittämistä kaipaisin somemaailmaan kaikkialle. Asiaa voi kysyä todella monella eri tavalla ja juuri rakentavasti kysymällä voi saada aikaiseksi hedelmällistä keskustelua ilman että kummallakaan osapuolella menee puolustusreaktio päälle.
Juu huomasin, mutten halunnut sitä sieltä sen kummemmin osoittaa koska oletin että kyllä te sen ootte tajunnut sieltä 😂
PoistaJep, sitä analysoitiin kyllä ja pitääkin itseasiassa käydä lisäämässä se tuonne vanhempaan postaukseen epäselvyyksien välttämiseksi. Tosin tässäkin kohtaa mietin, että kuinka paljon on tarvetta avata videoita.. Tai että kuinka paljon voi jättää juuri katsojan vastuulle ja jos jättää liikaa, joutuu selvittelemään asiaa jälkikäteen hötönetissä ;)
PoistaTämä on ehdottomasti paras blogi mitä tiedän, juurikin sen takia että tässä on vähän tällainen haastavampi tapaus päähenkilönä (Muuli), ja sen kanssa tehdyistä asioista kerrotaan totuudenmukaisesti. Otat mielestäni myös todella hyvin vastaan kaiken sen kuran mitä netissä saa väkisinkin niskaan, ja käännät asian jo valmiiksi silleen, että "pilattu on, ei tarvitse kertoa"-tyyliin. Monesti sitä voi jo hyvin kuvitella ne ennustamasi ht.net-keskustelut :D Toivottavasti jatkat blogin kirjoittamista vielä pitkään, näitä blogikirjoituksia aina odottaa mielenkiinnolla ja paljon oppii uuttakin :)
VastaaPoistaSannalla pitäisi muuten olla actionkamera kypärässä! Niitähän saa aika edullisestikin, 50-100e? Saataisiin vielä lisää huippumateriaalia ;) Huippua kyllä että et löytänyt ainoastaan hyvää kouluttajaa, vaan myös henkilön, joka näinkin paljon tuottaa blogia varten huippumateriaalia! Harva varmaan jaksaisi kuvata, puhumattakaan siitä että esiintyy itse videoilla. Rohkeaa, ei voi muuta sanoa.
Itsekin taidan pikkuhiljaa ajautua juuri tuolle "puolustuskannalle", että kerron suoraan postauksessa potentiaalisista hötötopikeista. Pelkään, että se alkaa osaltaan rajoittaa postausten sisältöä, mutta toisaalta se tuntuu huvittavan useita lukijoita.. Parasta varmaan jatkaa aloittamallani tiellä ;)
PoistaOlen itse joskus kuvannut GoPro:lla ja siinä on ongelmana se, että tulee kuvattua tajuttoman pitkiä klippejä, joita ei a) jaksa editoida b) kone ei jaksa pyörittää c) lopputulosta ei jaksa katsoa kukaan :D Taidan Sannan esimerkistä ottaa itsekin kevyemmän otteen videopostauksiin ja kuvaan lyhyitä ja ytimekkäitä klippejä puhelimella tai kännykällä. Sanna on kyllä huippu, ilman tätä panostusta mun blogiin, olisi blogi ollut tosi hiljainen jo pitkään! Ja haluanhan minäkin ehdottomasti tietää, miten Muulilla menee. Hötönetissä oli taannoin topikki tästä aiheesta, joidenkin hevosten ratsuttajat laittoivat ehkä kerran viikossa viestiä miten menee. Ja siinäkin viestin sisältö oli "hyvin menee". Siellähän on voinut se mamman mussukka ollut karkuteillä joka päivä, mutta se unohdetaan kertoa omistajalle?
Itse olen kyllä enemmän sellaisen todellisen ylä- ja alamäkien avaamisen kannalla. Ei kukaan jaksa lukea pelkkää "jee oli niin ihanaa" -tekstiä (tai minä en ainakaan). Itse olen kertonut vähemmän hyvin menneistä jutuista blogissa usein huumorilla tai pohdiskellen, enkä ole ainakaan vielä saanut juurikaan negatiivista palautetta. Syy voi toki olla siinäkin, ettei blogini lukijamäärä päätä huimaa ;) Negaa taitaa vähänniinkuin tulla niskaan netissä lähes aina (kertoo varmaan jotain kamalaa yhteiskunnastamme kun ajattelen sen kuuluvan asiaan) mutta ulkopuolinen huutelija on aina ulkopuolinen, eikä ruudun takaa ikinä ymmärrä täysin koko totuutta kustakin tilanteesta. Tällaisten huutelijoiden kommentitkin voi tällöin minusta jättää omaan arvoonsa.
VastaaPoistaEhdottomasti suurin osa lukijoista onkin kanssasi samaa mieltä ja ehdottomasti eniten olenkin saanut tsemppaavaa kommentointia. Ihmisluonto vain on sellainen, että jää helposti miettimään nagatiivisia kommentteja. Huumorin olen itsekin todennut olevan paras tapa käsitellä vastoinkäymisiä ja aina kannattaa nauraa päälle, kyllä se juttu joskus naurattaa. Se on samalla itsensä psyykkaamista, helpompi jatkaa, kun on hyvä fiilis.
PoistaVaikka tässä on bloggaamista takana jo jonkin aikaa, niin on myönnettävä että aina vähän jännittää, kun huomaan uuden kommentin tulleen. Ei se fiilis varmaan koskaan lähde pois, kun kirjoitan niinkin rohkeasti kuin kirjoitan.
Negan määrä kertoo varmaan aika suoraan blogin lukijamäärästä, jos alat saada sitä, on lukijamääräsi kohdillaan ;)
Sun muuliprojektiblogi on mielestäni tosi hyvä Tykkään lukea myös epäonnistumisesta ja se on aina hienoa kun joku asia onnistuu varsinkin kun/jos on ollut niitä epäonnistumisia Ja saa aina ideaa kun näkee /lukee miten joku toinen ongelman ratkaisee t.satu
VastaaPoistaKiitos kivasta kommentistasi! Ehdottomasti pyrinkin aina kertomaan, miten tilanteet ratkesivat ja mitä sitten tapahtui. Toivon, että esimerkiksi tuohon liinassa laukkaamiseenkin saadaan joskus ratkaisu (vaikka se olisi sähkötolppa keskellä kenttää "jarruna") ja pystyn kirjoittamaan siitäkin. Tai ehkä ongelma poistuu itsestään, kunhan Muulille tulee lisää rutiinia.
PoistaIhan ekaksi, ehdottomasti Sannassa on videontekijän vikaa! Olen jo sen verran vanha harppu ja digiänkyrä ylipäätään etten oikein pääse mukaan tähän vlog-menoon, mutta Sannan videoita olen katsonut mielelläni ilman sitä kevyttä myötähäpeää jota yleensä puhutuista videoista koen.
VastaaPoistaSitten asiaan. En jaksa yhtään semmoista sateenkaarien kakkimista, vaan mulle blogien suola on rehellisyys ja se että ollaan keskentekoisia ja tajutaan se. Omaani olen koittanut kirjoittaa niin että myös varjopuolet näkyy, mutta jostain syystä viime aikoina on mennyt pääasiassa hyvin eikä kovin paljon nurinaa ole tullut julkaistua :D Mutta olen säästynyt kaikenlaiselta julkiselta sättimiseltä, sekin varmaan vaikuttaa. Tai sitten mun blogia ei lue kukaan, sekin on mahdollista. Mutta mä tykkään sun tyylistä, jatka samaan tapaan, älä sensuroi. Jätä se niille jotka ei uskalla olla muuta kuin onnistujia ;)
Hahah, tunnistin itseni videolle puhumisen myötähäpeästä :D Aijon itsekin ottaa Sannan ytimekkäistä klipeistä mallia ja unohdan pitkät videoproduktiot kokonaan. Itseasiassa Instagramin minuuttiin mahtuu yllättävän paljon, ei ehkä puhetta, mutta koko päivän treenit saa minuuttiin ihan hyvin. Ihmisetkin nykyään ovat niin kiireisiä että 2-3 minuutin video on sopivin, sen jaksaa katsoa. 10-15 minuuttia on ihan liian pitkä, ainakin kaltaiseltano nobodyltä.
PoistaMuulinkin kanssa on joskus ollut pitkiä hyviä kausia. Silloin on revittävä huumoria pienistäkin epäonnistumisista. Esimerkiksi sen ollessa Sannalla, ei se alussa ollut yhtään oma itsensä, vaan liian kiltti. Kun se sitten nousi pystyyn Sanna selässään, hidastelin klipin kolme kertaa putkeen. Nythän tuo pystyynhyppääminen on jäänyt pois, eli ohjasta rumasti repiminen tuotti tulosta ;)
Voi kun mä voisinkin sanoa olevani onnistuja! Ehkä se päivä vielä joskus tulee. Blogin värimaailma muuttuu siinä hetkessä sateenkaareksi.
Musta on ihailtavaa, että joku ruotii kaikki tekemiset, niin negatiiviset kuin positiivisetkin, julkisesti blogiin. Itse ei tietoisesti tule välteltyä epäonnistumisista kirjoittamista, mutta silti huomaan, ettei niistä juurikaan tekstiä synny. Omassa päässä asiat pyörivät sensijaan kauan. Ja kommentteja omaan blogiin nyt ei tule kyllä oikeastaan ikinä, eli mun kohdalla ne ainakaan ei ole syy mihinkään :D
VastaaPoistaMuuliprojektia on tullut seurattua suurinpiirtein Muulin ensimmäisestä suomikesästä lähtien, ja edelleen tykkään tästä rehellisestä, huumorilla höystetystä otteesta.
Mahtavaa kuulla, että blogi on pysynyt jokseenkin samanlaisena jo pari vuotta :) En ehkä enää ihan niin reteästi kirjoita kuin alussa, johtuen juuri väärinymmärryksistä. Jos vaikka kirjoitan, että Muuli oli levoton puomilla, joten jätin sen siihen kolmeksi tunniksi, niin sitten joku kuitenkin menee ja tekee saman vuokrahevosensa kanssa ilman lupaa.. Lisään tähän kuitenkin, että Muuli on ollut aina esimerkillisen rauhallinen kiinnisidottuna, eikä sille olisi mikään ongelma seistä kolmea tuntia puomilla.
PoistaLukijoita jostain syystä tuntuu kiinnostavan epäonnistumiset kaikista eniten. Ne otsikot siis vetävät lukijoita, kun taas hyvin menneet päivät ovat vähän "blaaah". Myös muut hevosbloggaajat ovat huomanneet tämän. Kannattaa kokeilla, ehkä saat kommenttejakin ;)
Minulla ei ole omaa blogia, joten en osaa kommentoida asiaa siltä kannalta, mutta näin lukijana olen tykännyt sun tyylistä kertoa asioista juuri niin kuin olet tehnyt. Minua ei ole häirinnyt suuntaan eikä toiseen, ja koska olen itse kovasti kuivan huumorin ystävä, pidän siitä tyylilajista, jota käytät erityisesti kehnompien päivien kuvailuun. Olen itse samanlainen elävässä elämässä: kuvailen elämäni kommelluksia usein hyvin lakonisesti ja naama peruslukemilla, mutta kuitenkin samalla humoristisesti. Nautin muuten myös suunnattomasti Sannan tyylistä tehdä videoita ja kirjoittaa (silloin kun hän on ehtinyt vieraskynäilemään). Ja Sanna todellakin on luontainen esiintyjä mitä videoihin tulee. Ihan kateeksi käy :D
VastaaPoistaSanna lupailikin jo eilen, että vieraskynäilee velä pari postausta henäkuun alkuun mennessä ja eiköhän hän näiden kommenttien kehoituksesta ala kirjoittaa omaa blogia/videoblogiakin ;) tai ainakin toivon niin! Luulen että Muuliprojektin seuraajakunta voisi hyvinkin tykästyä myös Sannan blogiin.
PoistaSarkasmi ja kuiva huumori ovat tosi hankalia näin kirjoitettuna. Videolla ne toimivat paremmin, kun äänenpainot ja ilmeet saa mukaan, mutta tekstistä ne helposti ymmärretään väärin. Tai halutaan ymmärtää väärin. Tästä syntyy varmaan moni väärinkäsitys, kun luetaan tekstiä sanatarkasti. Jostain syystä on muuten paljon helpompi viljellä sarkasmia niihin ns huonompiin päiviin kuin hyviin, jännä juttu :D
Tämä blogi on mielenkiintoinen juuri siksi, että se on myös välillä raadollisen rehellinen. Itsekin suunnittelen oman kaviokkaan hankintaa ja pohdinta päässäni on kova, että hankkiako varsa vai aikuinen. Varsaa olisi kiva tehdä itse, mutta samalla pelkona on että siitä tuleekin hevonen jolla ei uskalla kunnolla ratsastaa. On kiinnostavaa nähdä, tuleeko Muulista sellainen maastomopo mikä siitä oli tarkoitus tulla ja voiko näitä sen nuoruuden toilailuja joskus muistella rennosti naureskellen muulin selässä pitkin ohjin.
VastaaPoistaEi todella mikään helppo tapaus sattunut kohdallesi, eikä halpakaan.
En lue koskaan blogeja, joissa kaikki on hienosti ja joka viikko esitellään jotain uutta iiihanaaaaaa harjaa tai loimea tai huopaa. Ei sellainen jaksa kiinnostaa. Luen blogeja todella vähän muutenkaan, tähän muuliblogiin olen jumittunut jo muutamaksi viikoksi lueskelemaan vanhoja ja uusia postauksia.
Mulla on omassa päässäni sellainen teoria, että kasvattajat erikseen ja ratsastajat erikseen. Siinä kun sen hevosen nuoruuden töröilyissä ottaa mustelmia ja venähdyksiä, on selkäännousu ja ratsastaminen koko ajan hankalampaa, kun miettii että "sillon kerrankin tää...". Eihän kaikki ihmiset ole sellaisia, mutta ainakin minä myönnän olevani. Muulinkin suhteen oli just se hetki, kun sille oli saatava kouluttaja, koska jos olisin vielä vähän lisää lennellyt selästä, olisin luopunut siitä kokonaan.
PoistaTai sitten hankit sen varsan, tuuppaat varsapihattoon kasvamaan, käyt rapsuttelemassa vähän ja lähetät aikanaan sisäänratsastukseen muualle. Etkä suostu vastaanottamaan tietoa epäonnistumisista ;)
Ja hinnan puolesta aikuisen ostaminen on noin 10 kertaa halvempaa kuin sen oman nuoren teko.
Mulle kerrottiin, että espanjalaiset vanhemmat muulit on huonosti käsiteltyjä tai jotenkin muuten huonoja, joten luotin ammattilaisiin ja ostin tämän hiomattoman timantin. Tai en tiedä onko sisällä timanttia vaikka kuinka hioisi. Ehkä vain pala graniittia.
Näinhän se on, että aikuinen tulee halvemmaksi kun tavoitteena on harrasteratsu eikä itsellä taitoa/halua tehdä kaikkea itse. Sisäänratsastus olisi ehdottomasti ammattilaisen heiniä, vaikka esim. ajolle osaan laittaa itsekin. Täytyy vielä sanoa, että jos sen varsan hankin niin tiedän ainakin yhden paikan minne sen voisi viedä ratsukoulutukseen.. :D Tykkään Sannan tyylistä tehdä asioita. Kiireettömästi mutta kuitenkin edeten, periksiantamattomasti pyytäen asiat loppuun jämäkästi, mutta ei pelkää tarttua porkkanaankaan tarvittaessa. Ja nätisti tuo Sanna muulia kohtelee. Vaikuttaa juuri siltä, että oman mussukan uskaltaisi jättää hyvillä mielin pidemmäksikin aikaa sisäänratsastettavaksi, että kotiin saisi hevosen jonka ratsastusta voisi jatkaa lähempää löytyvän valmentajan turvin.
PoistaItse luen tätä blogia siksi kun tämä on niin rehellisesti kerrottu hyvällä huumorilla ;) Aina odotan innoissani mitä Mulbero on taas keksinyt! Sanna on tosiaan kuin luotu tekemään videoita! Kommentit on kyllä aina loistavia.
VastaaPoistaKyllä tällä kommenttimäärällä luulisi Sannan jatkavan videotuotantoa jatkossakin! Ja Muulikin on hänellä vielä kuusi viikkoa, siinä ehtii vaikka mitä vielä! Ja mulla on iso työ saada jatkettua videotuotantoa näin tasokkaana, kuin mitä se nyt on ollut :)
PoistaMä olen miettinyt paljon just tätä, että mitä blogiin kirjoitetaan. Ihan kaikkea ei, mutta tavallaan mä olen tuon blogin aloittanutkin ihan vaan säilöäkseni ihanimmat kuvat ja muistot ensimmäisestä omasta hevosestani. Välillä olen miettinyt, että sulkisin blogin salasanan taakse, mutta toisaalta en kuitenkaan halua sitä tehdä. Kommenttien laatu ei päljon vaivaa koska määrä ei päätä huimaa, mutta jos joku jotain negaa haluaa kirjoittaa, niin kyllähän hän sitä keksii. Olen tullut siihen tulokseen, että kirjoitan blogiin juuri sen mitä haluan, oli se sitten hyvää tahi ei. Se on kuitenkin ennen kaikkea blogi minua itseäni varten, ja vasta toissijaisesti muille lukijoille. On kuitenkin just hyvä että blogeja on erilaisia, koska todellakaan en jaksaisi, jos lukulistalla olisi pelkkää auringonpaistetta ja onnistumisen elämyksiä. Mutta kyllä minä niistäkin mielelläni luen, sillä sehän tämän homman parasta antia kuitenkin on. Se, kun jokin onnistuu.
VastaaPoistaBlogi onkin paras just sillpin kun kirjoittaja ei pakolla väännä sinne asiaa vaan antaa tulla fiiliksen mukaan. Silloin se on yleensä mukavaa ja elämänmakuista luettavaa vaikka ihan kaikkea ei sinne kirjoitetakaan, eikä tarvitsekaan kirjoittaa. Blogilla voi myös psyykata itseään ja hehkuttaa tarkoituksella hyviä juttuja yli. Kun epäonnistumisia ei muistele, ne unohtuu nopeammin :) mä olen tyyppinä sellainen että bongaan esim omista ratsastusvideoistani ne kamalat virheet, varpaat sivulle ja kädet kovana, enkä huomaa järkytykseltäni hyviä kohtia hevosen kanssa. Minunkin siis ehkä kannattaisi tehdä blogiin joku positiiviskuukausi, jolloin kirjoitan vain hyvistä jutuista. Hmm taidan itseasiassa kokeilla!
PoistaParasta antia on lukea blogiasi ja huomata, että takapakit ja epäonnistumiset ei ole maailmanloppu. Itse pyrin liian paljon täydellisyyteen, jopa siinä väärin että lakkaan jatkamasta turvallisilta alueilta eteenpäin jo valmiiksi mahdollista epäonnistumista peläten.
VastaaPoistaKiitos kun todistat, että ei ne kavioeläimet rikki mene vaikka välillä sattuu ja tapahtuu. Ja kiitos kun näytät rehellisesti että isonkin ongelman voi ratkaista ilman että se eläin menee piloille virheistä.
Jatkathan samaan malliin! Kiitos hyvästä blogista ja tsemppiä tulevaan yhteiselämään ihanan muulipersoonan kanssa!
Mä olen tehnyt ihan samaa! Siis jäänyt sinne turvalliselle alueelle pyörimään ettei nyt vain sattuis mitään. Minulla ei muöskään ole juuri kokemusts hevosen kouluttamisesta, joten monesti en uskalla jatkaa kun mietin, että teenkö väärin kun homma ei toimi. Ja onko epäreilua pyytää Muulia jatkamaan, jos pyydänkin jotenkin väärin eikä se ymmärrä.. Sannaöle Muulin vienti oli erittäin hyvä päätös ja tässä näkee just sen, ettei Muuli rikki mene, vaan itseasiassa hiffaa asioita vaikka sen kanssa joutuisikin neuvottelemaan. Uskallan itsekin jatkossa vaatia enemmän ja viedä asiat loppuun asti.
PoistaOdottelen jo innolla kesälomaani, Muuli tulee sen alussa kotiin ja minulla on hyvin aikaa nauttia kesästä ja maastoista sen kanssa :)
Jos yhtään lohduttaa, niin kyllä ne kiiltokuvabloggaajatkin saa kuraa niskaan. Tietynlaiset ihmiset löytää arvostelunaiheita ihan mistä vaan, taitolaji kai sekin. Itse oon tosin ihan täysin missannut kaikki Muulia koskevat topikit ruskealta sivustolta enkä tiedä mitä teistä puhutaan.
VastaaPoistaSun blogi on todellakin loistava juuri tällaisena. Muulia sen sijaan tekisi mieli vähän ravistella ja kysyä mitä hittoa sen päässä liikkuu. Voisko edes yksi viikko mennä ilman ongelmia?
Ei vaan, hienoa kehitystä kaikin puolin ja jatkakaa samaan malliin :)
Ruskean foorumin topat ovat välillä lähteneet aika nopeasti, vaikka yhtään niistä en ole itse häröttänyt ja yritän kovasti "kriisiviestiä" oikein. Ei niitä siis mitenkään pilvinpimein ole ollutkaan, mutta aina välillä olen onnistunut provosoimaan jonkun anonyymin.
PoistaJep, kiiltokuvablogitkin ovat usein tapetilla ja näillä tuntuu olevan myös kommenttiboksissa negaa, siltä olen itse aika hyvin säästynyt, mutta silti uuden kommentin ilmestyminen vähän jännittää. Varmaan siksi, kun negaa on niin paljon liikkeellä nykyään.
Ja arvaa vaan monta kertaa mun tekis vähän jutella Muulin kanssa että mitä pelkoja sillä oikein on.. Olen jopa suunnitellut eläinkommunikoijan tilaamista. En usko sellaiseen pätkääkään, mutta jos ei muuta niin hyvät naurut saisimme.
Lukijan kommenttina tuohon mitä kerrotaan ja mitä ei ja mikä kuva annetaan lukijoille. Sinun blogisi juju tai se mikä ainakin minut 35 v hevosia omistaneen aikuisen saa lukemaan kirjoituksia on se että kerrot asiat niin kuin ne on. Ei sokerikuorruteta, jos muuli karkaa niin se karjaa eipä siinä sen kummempaa. Elämä on sellaista että aina sattuu ja tapahtuu eikä kukaan ole täydellinen, kaikesta oppii. Lukijana haluan kiittää sinua antoisasta blogista, ja samaistun täysin tuohon kommenttiin että kaikki on niin erilaista ja ihmiset kokee asiat eri tavallaan, vrt vähän steppaava hevonen on rauhallinen. Mun oma tamma saattoi täydestä torkusta pelästyessään heittää nollasta sataa ja reagoi koko kropallaan rajusti sivulle/ympäri minne vaan, no tähän tottui ja lähes aina pysyin kyydissä. Kaverin hevoselle maastoillessa omistaja varoittelee että saattaa olla vähän reipas tai katsella jotain, ja vähän jännittyä ja mun mielestä se on maailman helpoin kun on vaan vähän reipas ja katselee, eikä räjähdä mihinkään :)
VastaaPoistaKiitos Kaisa elämän makuisesta blogista, saat hymyilemään ruudun tällä puolella.
-Sanna
Kiitos ihanasta kommentistasi! Mietin enemmänkin tätä, mikä on hyväkäytöksinen hevonen. Tai vaikka hyvin lastautuva hevonen. Jollekin hevonen lastautuu hyvin, jos se menee puolessa tunnissa koppiin, minulle hyvä on se, että se kävelee suoraan sisään. Puolen tunnin lastaus on taas mielestäni jo lastausongelmainen. Odotan Muulilta varmaan siis vähän liikaa tai kuvittelen sen toimivan tietyllä tapaa, ja kun se sitten ei toimikaan, koen olevani epäonnistunut. Olen aina ratsastanut melko kilteillä hevosilla. Oma ex-hevoseni kyllä osasi vetää yhtäkkiä ihan samanlaista köyrypykkilaukkaa kuin Muulikin (tuli ihan yhtä puskista), mutta olin silloin nuorempi ja notkeampi. Ja vaikka putosinkin, ei siitä jäänyt mitään traumoja. Ennemmin asenteeni oli sellainen että "prkl, minuahan et enää lennätä". Muulin suhteen olen kuitenkin tullut varovaisemmaksi, ja aikaakin on kulunut tuosta omasta hevosesta monta vuotta.
PoistaKavioeläinten kanssa sattuu ja tapahtuu aina eikä "kaikki meni taas kuin Strömsössä" -blogit tarjoa oikeastaan yhtään sen enempää kuin amerikkalaiset romanttiset komediat; pelkkää pinkkiä pumpulihöttöä sokerikuorrutteella (unohtamatta kuvia päivän blingipinteleistä neljästä eri kulmasta, hohhoijaa...) En tiedä ovatko nämä kauhusta kankeat muulinsäälijät niitä joilla hevoset on pihankoristeena vai niitä jotka käsittelevät kopukoita sen verran että taluttavat ne ratsastustunnille ja pois, mutta luulisi että jokainen talliorja ja hevosenomistaja on nähnyt ne päivät kun puoliunessa löntystävä nelijalkainen saa slaagin jostain ojasta hyppäävästä harakasta ja rodeo on valmis (tositarina) tai kun nuori estehevonen päättää pelkäävänsä kouluaidan pätkää kuollakseen, kääntyy 180 astetta takajalkojen varassa ja poistuu paikalta (toinen tositarina.) Tykkään Muuliblogin riipaisevan rehellisestä asialinjasta jossa ei aina sensuuri toimi eikä hommat mene välttämättä putkeen vielä kolmannellakaan kerralla, se on elämää se. Pakoreissuista huolimatta on kuitenkin hyvin arvokasta kokemusta että Muuli näkee ja kokee sitä sun tätä, pumpulissa pidetyt vain tallin ja maneesin nähneet otukset ovat sitten niitä jotka vanhemmallakin iällä saattavat juosta vaikka ihmisestä yli kun käpy putoaa puusta... Tie onnistumiseen on usein kivinen, mutkainen ja pitkä ja ne jotka muuta väittävät voisivat bloggaamisen sijaan tienata taskurahaa kirjoittamalla uutisia Pohjois-Korealle. :-D
VastaaPoistaBlogimaailma ja sosiaalinen media ovat varmasti saaneet aikaan sitä kuvaa, että hevosten kanssa pelatessa kaikki on täydellistä ja ihanaa. Kukaan ei enää edes uskalla kertoa mokista (omista tai hevosten), koska joutuu lynkattavaksi osaamattomana.
PoistaJos oltais enemmän oikeiden hevosten kanssa ja vähemmän blogihevosten, voisimme huomata että hevosten kanssa just sattuu ja tapahtuu. Kun 20 vuotta sitten on alkeistunnilla lähteneet ponit ns lapasesta, on tapahtuneelle naureskeltu kotona ja tallilla jälkikäteen. Jos nyt tapahtuu sama, loppuu lapsen ratsastus siihen ja vaihtuu joksikin muuksi. On ehkä unohdettu se, että nämä ovatkin ihan oikeita eläimiä eivätkä pelkkiä tuntijyriä.
Pintelikuvia on muuten tulossa ihan urakalla lähitulevaisuudessa. Kunhan saan Muulin Eskadronin korvahuppuun ommeltua pidemmät korvat, otetaan sen kanssa kunnon dressagemuuli-kuvaussessiot. Tuo kerta jääkin toivottavasti viimeiseksi, toivon nimittäin että saisin Wintec-satulani myytyä asap. Ja se myy varmasti, kun se on kuvattu dressagemuulilla.
Samaa mieltä kuin aiemmatkin kommentoijat. Se, että kerrot myös epäonnistumisista, tekee blogista mielenkiintoisen.
VastaaPoistaHenk.koht. en oikein jaksa lukea kiiltokuvablogeja. Tavallaan ymmärrän sen idean, että blogi on hyvänmielen juttu, mutta itse tykkään enemmän elämänmakuisuudesta. Ja elämässä nyt vaan ei aina mene kaikki putkeen, ainakin omassani niin tapahtuu aika harvoin. On tietysti mahdollista, että vain mokaan useammin kuin muut. Olen kuitenkin huomannut, että eivät hevoset rikki mene, vaikka niiden kanssa vähän mokaileekin. Moka on mahdollisuus oppia!
Olen myös omassa blogissani valinnut sen linjan, että kerron myös negatiivisista asioista. En kirjoita kaikesta, mutta tämä koskee niin hyviä kuin huonojakin asioita. Ja kyllä, olen huomannut että kriisijutut vetävät ihan eri tavalla kuin iloiset kuulumiset. Olen myös huomannut, että kirjoitan epäonnistumisista paremmin kuin onnistumisista. Niihin tulee helposti sarkastinen sävy, ja itsehän olen sarkasmin ystävä. (Olen myös kuullut, että taipumus sarkasmiin korreloi v-mäisen luonteen kanssa, mutta kai luonne on viimeistään keski-iässä sitä mitä on, vaikka miten yrittäisi muuttua aurinkoiseksi optimistiksi.)
Hevostouhuissa jos jossain paatuu ja veemäistyy ajan kuluessa, tai ainakin jos ht.nettiä lukee. Luonnevikaisia ovat melkein kaikki. Sarkasmilla on mahdollista piilottaa huonoa huumorintajua. Ehkä siinä on tämänkin blogin kompastuskivi, en ymmärrä, etteivät nuoremmat lukijat hiffaa kaikkia juttuja, minkä oletan "kaikkien" ymmärtävän.
PoistaMusta ainakin tuntuu että mokaan useammin kuin muut. Tai ainakin useammin kuin muut bloggaajat. Tosielämässä meidän tallin otoksella olen mokaajalistalla ihan samalla tasolla muidenkin kanssa. Tai eihän se moka ole, jos hevonen peljästyy ja lähtee lapasesta. Pari vuotta sitten olin siinä uskossa, etteivät hevoset KOSKAAN lähde lapasesta! Huh, onneksi olen kasvanut pari vuotta vanhemmaksi ja todennut omin silmin, että kyllä se niin on, että niitäkin välillä houkutellaan takaisin tallin suuntaan.
Minulle on tosin tärkeää, että Muuli olisi hyväkäytöksinen. Eihän siitä tulisi mitään, jos se olisi todella huonokäytöksinen. Mulla on tässä paikka näyttää, että muulit on ihan okei. Ehkä jo parin vuoden päästä.
Me suomalaiset ollaan niin mukavaa kansaa, että toisten epäonnistumiset kyllä kiinnostaa :D itse en jaksa enää lukea muita hevosblogeja, harva meinaa on näin realistinen kuin sun. Tosin välillä kyllä mietin oletko ihan terve rahottaessasi tätä touhua..
VastaaPoistaÄlä! Kyllä itsekin klikkaan vieraastakin blogista auki ne otsikot, jotka haiskahtaa epäonnistumiselta.
PoistaMitä mielenterveyteen tilee niin kyllä se tais mennä jo siinä kohtaa kun muulin ostin. Eihän kukaan täysjärkinen osta muulia säkissä ulkomailta. Paitsi jos muulin haluaa tosi kovasti ;)
Todella hyviä kommentteja ylempänä, komppaan edellisiä! Juurikin tuo huumori ja sarkasmi uppoaa minulle! Tunnistin itseni tuosta ettei aina pääse yli siitä tapahtuneesta esim. karkaamisesta ja jää sitä miettimään.
VastaaPoistaTalvella hevonen juoksi 3 kertaa ylitseni karsinasta. Viimeksi toinen karkasi kun hain tarhasta. Keväällä hevonen karkasi kentällä. Valmentajani onneksi tietää oikeat sanat ja auttaa tilanteen jälkeen! Käytän aina ketjunarua turvan yli, ei juokse enään ylitse.. jatkossa muistan toisellekkin hevosella niin sekään ei karkaa. Kaikki nuo oli aivan turhia vahinkoja eikä niitä olisi käynyt jos olisin vain jaksanut hakea ketjunarun, otin opikseni!
Täältä saa sellaista tukea ja sellaista fiilistä ettei itse olekkaan ihan paska, muillekkin sattuu ja tapahtuu..
Jatka samaan malliin vain, kaikille melle sattuu ja tapahtuu! Suosittelen kyllä ketjunarulla tai kuolaimilla taluttamaan jatkossa niin ei tapahdu 'turhia' karkailuita, pääsee paljon helpommalla!. Muuli on lisäksi vielä niin nuori, että se varmasti kaipaa paljon liikuntaa, lisää vaan juoksutusta ja hikeä pintaan niin ei jaksa tyhmyyksiä :D
Mä olisin kaivannut myös blogeja, joissa kerrotaan, että muuallakin just sattuu kaikenlaista välillä. Onneksi minulla on paljon hevostuttuja oikeassa elämässä, jotka lohduttaa että kyllä heilläkin hevoset sitä ja tätä. Ja onneksi näitä juuri on!
PoistaMukavaa kuulla, että nyt Muuliprojekti voi olla se, josta saa vertaistukea ja lohdutusta. Ja jos Muulista tulee hyvä peli, niin kyllä pitäisi tulla ihan mistä hevosesta tahansa myös!
Mä en ole ketjunarua koskaan käyttänyt, vierastan sitä vähän. Naruriimuhan on melkein yhtä "kova". Tavallisella riimulla talutetaan vain tarhan/tallin/hoitopaikan väliä, ei koskaan sen enempää. Muulit ovat muuli-ihmisten mukaan herkempiä turvalta kuin kuolainlomasta. Eli ketjunarussa turvalla voisi olla enemmän tehoa kuin ketjulla suussa. Mutta toisaalta, jos tämä päättää häipyä niin se häipyy. Muuli on todella kevyt taluttaa, se ei siis ole sellainen että nykisi koko ajan johonkin suuntaan, vaan tulee ihan löysällä narulla. Siis siihen asti, kun se kokee tarpeelliseksi häipyä.
Tämä on ehdottomasti mun suosikkiblogi, niitä harvoja joita enää luen. Hyvin samankaltaisen elukan omistaneena voin ihan kympillä eläytyä sun fiiliksiin. On tosi turhauttavaa yrittää päätellä, miksi eläin tekee sitä tai tätä, kun mikään mitä aiemmin olet hevoseläinten käytöksestä oppinut, ei tunnukaan pätevän. Toisaalta, se myös opettaa ottamaan asiat vähän rennommin. Tapaankin aina sanoa, että jokaiselle hevosihmiselle pitäisi kerran elämässä osua kohdalle yksi "Muuli", se opettaisi monelle besserwisserille vähän nöyryyttä. Oman hevoseni karkailu väheni aika paljon 8 yhteisen vuoden aikana, tosin opin tietysti itse lukemaan tietyt merkit, välttämään tiettyjä asioita ja pitämään sillä kuolaimet suussa aina kotipihan ulkopuolella ;) Tämä oli myös Espanjasta tuotu, hyvin älykäs, ja melko tismalleen samalla taktiikalla lähti kuin Muuli. Toisaalta oli erittäin kiva ratsastaa ja ihan kapasiteetikaskin, joten sai pitää henkensä :D Ja tulihan siitä kaikkine kommervenkkeineen hyvin rakas. Minua ainakin auttoi kovasti asioista kirjoittaminen (pidin koko hevosen elämän ajan suljettua blogia), ja huumorin viljely. Se ikäänkuin asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Eipä se nyt elämää isompi asia ole jos joskus joku hevoseläin karkaa ja hetken ajan juoksentelee vapaana.
VastaaPoistaJoten, odotan kovasti saavani vielä pitkään seurata Muulin taivalta, ja jos Muulin kouluttaja Sanna aloittaa oman blogin, olen taatusti senkin ahkera lukija :) Tsemppiä teille, ja hyviä maastoreissuja!
t. Sanna
Joku jenkkiläinen hevostenkouluttaja sanoi, että jokaisen hevosenkouluttajaksi haluavan pitäisi ensin kouluttaa 10 aasia, sitten 10 muulia ja siirtyä vasta sitten hevosiin. Lisäksi on toinen sanonta, joka kertoo "You have to treat your mule like you should treat your horse" (tai jotain sinnepäin). Se kertoo aika paljon.
PoistaOn aina lohduttavaa kuulla, että muutkin hevoseläimet ovat tällaisia ja varsinkin iberialaisista hevosista olen kuullut samaa. Että ehkä Muulin käytös ei johdu ihan kokonaan muuliudesta, vaan PRE-emästä taustalla. Ja jotenkin en usko että ne kivoimmat hevoset astutettaisiin kotimaassaan aaseilla, ei muulien arvo kuitenkaan niin paljon ole.
Mulla on vielä opittavaa tuon asenteen saavuttamiseksi. Tuntuu, että koko maailma kääntyy vastaan, kun Muuli lähtee lapasesta. Mutta toisaalta, jos sitä aina varoisi ja touhuaisi aina suljetulla alueella, menisi harrastuksesta ilo aika nopeasti.
Lupaan jatkaa blogin kirjoittamista niin kauan, kun Muuli on kehityskelpoinen. Sitten kun se on sellainen "kaikki käy"-tyylinen muuli ja huomaan kirjoittaneeni 10 postausta maastoreissuista, on blogin aika ohi.