Aasimaasto, paras maasto! (+vlog)

Tässä kuvassa satula oli jo liikkunut eteen.

Kävin helatorstaina Tuiken luona aaseilemassa. Kuvasin samalla videoita Aasiyhdistyksen käyttöön. Uskon nimittäin videon voimaan ja ihailen kovasti varsinkin erilaisten lyhyiden dokumenttien tekijöitä, joten miksen harjoittelisi aasipuolella?

Tuikella on Suomen mittapuulla tosi aktiiviset aasit. Niiden kanssa tehdään siis paljon juttuja eivätkä ne vain "ole". Juttelimmekin paljon siitä, kuinka moni aasi vain näköttää tarhassa ja karsinassa läpi vuoden ja kärsii yleensä jäätävästä liikalihavuudesta. Tuiken aasit ovat erinomaisessa lihavuuskunnossa, eli ne ovat niitä harvoja normaalipainoisia aaseja Suomessa. Monen silmäänhän nämä näyttävät aliravituilta, mutta se johtuu vain siitä, että niin moni on tottunut näkemään vain ylipainoisia ja sairaalloisen ylipainoisia aaseja. Nämä aasit on myös klipattu kuumien kelien takia.

Jätetään saarnaosuus tällä kertaa vain kappaleen pituiseksi ja jatketaan aaseilla.


Otin mukaan oman myynnissä olevan Wintecin satulan ja kokeilin sitä aasien selkään. Elvikselle se ei sopinut, satula oli liian kaareva elviksen selkään ja jäi selvästi irti edestä ja takaa. Tompan selkään se sensijaan istui paremmin, selässä ilman vyötä ollessa satula oli irti vain ihan takaa, selässä istuen se tuntui istuvan hyvin. Satula myös pysyi selässä paikoillaan yllättävän hyvin. Tompalla on tosi iso lavan liike ja satula pitää satuloida taakse jos haluaa, että lapa liikkuu vapaasti. Kyllähän penkki siinä ratsastuksen lomassa ajautui hieman eteen, mutta missään sään päällä se ei silti ollut.

Käytiin noin 6-7 kilometrin lenkki ja pellolla pidettiin tietenkin kuvaustauko. Samalla vaihdettuun ratsuja ja ratsastin itse Elviksellä kotiin. Se on paljon hanakampi syömään matkalla ja sen päätä saa ihan oikeasti kiskoa voimalla ylös ruohikosta. Molemmilla aaseilla on hackamoret, Elviksellä lyhytvartiset. Kuolaimia näillä ei ole muistaakseni koskaan käytetty.

Tuike ja Elvis. Elvis näyttää niin miniltä, kun se on kuvattu Tompan selästä.

Tuikellahan on myös muuliruuna Manu. Kerroinkin jo viimeksi, että se oli yhtäkkiä kesyyntynyt tosi paljon ja nytkin se tuli luokse ja antoi rapsuttaa hienosti. Ja kun lopuksi juoksutimme niitä laitumella (koska kuvat), olisi se mielummin jäänyt hengailemaan kuin juossut.

Katselimme sen emää muuten vähän sillä silmällä, että onkohan sieltä mitään varsaa tulossakaan. Viimeksi sen maha näytti jättikokoiselta, mutta nyt talvikarvan irrottua hevonen näyttää aika sporttiselta. Kiimassa se ei kuitenkaan ole ollut, joten ehkä sieltä joku loppukesän iltatähti vielä syntyy.