Muulit Brasiliassa suomalaisen kasvitieteilijän kertomana 1888 ilmestyneessä kirjassa

Nykypäivän brassimuuli on komea ilmestys, mutta ihan näin komeita ja isoja eivät muulit olleet 1800-luvun lopulla. Itseasiassa ne eivät olleet muuleja ollenkaan, vaan muuliaaseja. Suomalainen kasvitieteilijä Esvard A. Vainio teki matkan Brasiliaan 1885 ja kirjoitti näkemästään kirjan. Muulit ovat hyvin edustettuina.

Edvard A. Vainio (1853-1929) oli kasvitieteilijä ja jäkälätutkija. Hän toimi Helsingin yliopiston dosenttina sekä Turun yliopiston opettajana. Tieteellisten teosten lisäksi hän julkaisi myös kirjan matkastaan Brasiliassa vuonna 1888. Matkan hän oli tehnyt kolme vuotta aiemmin. Kirja löytyy Kansalliskirjaston kokoelmista ja on vapaasti luettavissa osoitteesta http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2010-0000207

Tämä postaus perustuu suurimmaksi osaksi juuri Vainion kirjoittamaan kirjaan ja suorat lainaukset ovat peräisin hänen kirjastaan.

Ensimmäiset merkinnät muuleista Brasiliassa ovat 1700-luvulta. Aluksi muuleja käytettiin kuljettamaan kultaa kaivoksilta rautatieasemille ja menomatkalla muuleilla kuljetettiin ruokaa ja muita tarvikkeita kultakaivosten ympärille rakentuneisiin kyliin. Nykyään Brasilian muuleista 80% on käytössä maataloudessa ja loput ovat harraste-eläimiä.

Brasilialaisia kuormajuhtia rivissä. Kuva: Museu do Tropeiro

 Kirjan alkupuolella Vainio kertoi muulinhankinnastaan ja muulien luonteesta seuraavaa:

"Isäntä ravintolassa, jossa asuin, oli sadastatuhannesta reissistä (noin 200 markkaa) tarjonnut minulle muulin valittavakseni muulilaumastaan ja oli luvannut sen samasta hinnasta suitsineen ja satuloineen. Kahdella valitsemistani muuleista ratsasti sen vuoksi useampina päivinä kokeeksi ja tutustuakseni niiden tapoihin. Sanat ja temput, joilla muuliaasia ohjataan, eivät nimittäin ole samoja kuin ne, joita käyetään Suomen hevoisille, ja muutamat, jotka ovatkin samoja, saavat muuliaasiin aikaan päinvastaisen vaikutuksen. Hoitajalleen ne ovat kuitenkin tottelevaisia ja hyvänsävyisiä, vaan vieraasta eivät ne alussa pidä mitään lukua, jollei ole piiska kädessä tai kannukset jaloissa. Kun nousee vieraan muulin selkään, koettelee se aina ensin mitä ratsastaja sille voisi, jos se ei tottelisi, vaan painaessa kannukset sen kylkiin lauhtuu se helposti. Mutta suuttuessaan ei se ota mitään totellakseen. Silloin se ei joko liikahda paikaltaan tai heittäytyy maahan taikka rupeaa potkimaan ja puremaan. Sen paksu nahka varjelee sitä niin paljon, että se voipi olla välittämättä kovimmasta pieksemisestä. Pistämistä arastaa se kuitenkin enemmän, jonka vuoksi tavarainkuljettajat käyttävätkin usein teräväpäistä keppiä muuleja ajaessaan. Hyvyydellä sitä ohjaa helpommin kuin hevoista, jollei sitä ole liiaksi rasittanut kovin raskaalla kuormalla tai sen mielestä liian pitkillä päivämatkoilla. Kun taputtaa sitä kaulaan ja sanoo sille lauhkealla äänellä ystävällisiä sanoja, niin se tavallisesti leppyy oitis ja tulee tottelevaiseksi."

"Se on silminnähtävästi paljon älykkäämpi, kuin tavalliset hevoiset. Monasti täytyy ihmetellä, kuinka taitavasti se valitsee turvallisimmat jäljet rankkain sateiden kaivamain kolojen ja kuilujen välissä tai poikkeaa tien viereen kiertämään jotain hankalaa paikkaa, jonka se hyvissä ajoin on huomannut. Vaarallisilla paikoin ja pimeässä se astuu varovasti, eikä nojaa jalkaansa vastaan ennenkuin se tuntee, että se on vakavalla perustalla. Se on myös kestävämpi kuin hevoinen samanpainoista kuormaakin kantaessa, vaikka se tavallisesti ei ole lehmää paljon korkeampi. Kuitenkin näkee myöskin muuliaaseja, jotka eivät paljon eroa hevoisesta, ei suuruuden eikä näönkään puolesta."

"Tavallisin muuliaasi-laji on sama, jota pidetää Hispaniassakin, nimittäin ori-hevoisen ja aasintamman sekasikiö (Equus asinus hinnus), joka on enemmän aasin kaltainen ja pitkäkorvainen, vaan aasia vähän isompi ja jouhihäntäinen, vaikka lyhyemmillä ja harvemmilla jouhilla, kuin hevoisella. Väriltään se on tavallisesti harmaan ruskea, vaan saattaa myös samalla tavalla vaihdella väriltään, kuin hevoinenkin. Sen tavallisimmin käytetty nimi Brasiliassa on besta. Muuli-oritta nimitetään myös macho'ksi ja muuli-tammaa mula'ksi."

Nykyään muulit ovat Brasilian ylpeydenaihe ja niitä käytetään karjanajossa, mutta myös vapaa-ajan harrastuksena.

"Myöskin tapaa paljon ori-aasin ja tamma-hevoisen sikiöitä (Equus asinus mulus), jotka ovat melkein hevoisen kaltaisia, vaan pään muodon, korvien pituuden, juurelta lyhytjouhisen hännän ja pienempäin kavioin puolesta siitä eroavia. Hevoisia (cavallos) ja aaseja (burros) käytetään ajoon vähemmin, ja niitä pidetään pääasiallisesti muuliaasien synnytystä varten. Muuliaasit ovat nimittäin yleensä hedelmättömiä, vaikka jolloinkulloin tapahtuu että nekin saavat varsoja."

Lopulta Vainion majapaikan isäntä hieman kusetti tätä muulikaupoissa, eikä muulin hintaan kuulunutkaan sen satula. Wainio osti silti muulin, koska oli halvempaa ostaa uusi muuli tarpeeseen, kuin vuokrata muuli ja sen kuski.

"Tavarain kuljettajat, niinkutsutut tropeiros, ovat melkein erityinen lukuisa kansanluokka, joka tavoiltaan ja luonteeltaan melkoisesti eroaa muista. Ne ovat enimmäkseen ruskea- tai tummaihoisia Mulatteja ja Mestitsejä, joiden ainoana elinkeinona on kauppatavarain kuljettaminen rantakaupungeista ja rautatienasemilta kauas sisämaahan ja päinvastoin. Muuliaasit, joiden selkään kahdenpuolen je erityiseen lastaussatulaan taitavasti kiinnittävät yhtäsuuret painot, ovat tavallisesti heidän omaisuutensa, joka tuottaa heille niin paljon, että he sillä elävät ja voivat silloin tällöin ostaa uusiakin muuleja pahimmin lyöttyneiden ja vanhentuneiden sijaan."

Sen jälkeen Vainio kertoo muulikuskien rodusta ja äkkipikaisesta luonteesta, mutta jätettäkööt nämä maininnat pois Muuliprojektista.

Kallioveistos Serra do Rio do Rastrossa tropareiroksista. Kuva Wikimediasta. This file is licensed under the Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 Unported license.

"Tropaan kuuluu tavallisesti toista ellei kolmatta kymmentä muulia, joiden edellä kulkee johtaja, ja aina noin seitsemän muulin jäljessä ajaja (tocador) joko jalkaisin tai eri muulin selässä. Kuumuuden vuoksi ovat tropeirot ja heidän orjansa tai palvelijansa riisuneet vaatteet päältään, niin että heillä on ainoastaan housut jäljellä, ja toiseen jalkaansa ovat he sitoneet kannuksen."

"Ratsastaessaan tahtoo brasilialainen näyttää niin komealta, kuin hänen varansa myöntävät. Jos hän aikoo matkustaa omilla muuleillaan, valitsee hän niistä itselleen paraimmat, vetää kiiltonahkaiset saappaat jalkoihinsa, pukeutuu paraimpiin vaatteihinsa, joita hän suojelee pölystä valkoisella pitkällä liinaisella päällystakilla, vaan jättää sen etupuolen sen verran auki, että paksut molempiin liivintaskuihin jatkuvat kultaiset kellonperät jäävät näkyviin. Hänen palvelijansa ratsastaa taaempana, kantaen edessään pientä matkalaukkua, taikka on hänellä eri muuli matkakapineita varten."

Ps. Jos muulien historia noin muuten kiinnostaa, lue vanhempi postaukseni siihen liittyen.