Käytätkö hotellihuoneen kahvikuppia? Lue tämä, etkä käytä enää ikinä.

Kotikadulla kotitalon edessä 2004

Sama paikka 2012

 Tutut ehkä muistavatkin, kuinka jäin lukion jälkeen ilman opiskelupaikkaa (nyt kun tarkemmin ajattelen, ei minusta olisi koskaan tullut kovin hyvää sarjakuvapiirtäjää) ja kaverini houkutteli minut Lontooseen viettämään välivuotta. Oltiin ne luuserit, jotka eivät mihinkään päässeet ja inttiin oltiin liian nössöjä.

Laitettiin hakemukset sisään Allianssille eikä mennyt muuten kauaakaan, kun saatiin viestiä että sijoituspaikkamme olisi Lontoossa Russel Squarella! Hotelliketjulla, Imperial London Hotelsilla oli useitakin hotelleja siinä lähiympäristössä, meidän sijoituspaikkamme oli hotelliketjun lippulaiva, The Imperial. Välillä teimme naapurihotellissa, The Presidentissä, huoneita ja muutaman kerran yhtiön isoimmassa hotellissa The Royal Nationalissa.
Vuosihan oli 2004 ja minä täytin kyseisenä vuonna 19 vuotta. Näytin näin jälkikäteen katsottuna korkeintaan 12-vuotiaalta.

Itse asuimme Argyle Streetillä kivenheiton päässä Kings Crossin asemasta. Tästä oli noin viiden minuutin kävelymatka töihin. Asuintalommekin oli entinen hotelli, joka oli muutettu hotelliketjun työntekijöiden majapaikaksi. Meitä työntekijöitä oli nimittäin paljon ja suurin osa tuntui olevan muualta kuin brittein saarilta. Koska olimme introvertteja suomalaisia, emme tutustuneet juuri keneenkään, mutta meitä suomalaisiakin oli lisäksemme muutama. Lisäksi siivoojia oli paljon Espanjasta ja Puolasta. Yksi brittikin oli ja sitten minut perehdytti tehtäviin italialainen nainen. Housekeepereissä, eli siivoojien "esimiehissä" oli yksi suomalainen naapurihotellissa, yksi australialainen, nuori italialainen ja vanhempi rouva ihan Englannista.

Muistan vieläkin, kuinka paperisen kartan avulla etsiydyimme Lontooseen saavuttuamme hotelliketjun henkilöstötoimistoon, jossa ilmoittauduimme. Tönköllä englannilla kerroimme nimemme ja meille näytettiin hotellin sijainti. Sen jälkeen tulevan oman majapaikkamme houskeeper, vanha ystävällinen herrasmies Raymond, tuli meitä vastaan ja ohjasi huoneeseemme. Se sijaitsi katutason alapuolella, eli ikkunan yläreunasta näimme ohikulkijoiden jalat.

Viikon ajan "jouduimme" kävelemään töihin aina henkilöstötoimiston kautta, koska muuten emme osanneet hotellille. Onneksi se oli melkein matkan varrella.

Lontoossa teimme kuusipäiväistä työviikkoa. Normaalisti työskentelimme kahdeksasta kolmeen, mutta lauantaina päivä päättyi kahdelta ja sunnuntaina jo yhdeltä. Työaikaan kuului palkallinen ja palkkaan sisältyvä aamupala ja lounas. Illalla olisi vielä saanut käydä ilmaiseksi dinnerillä.

Palkan muistan oikein erityisen hyvin. Se oli 120 puntaa viikossa. Jos olisimme hankkineet itse asuntomme emmekä olisi syöneet töissä, olisi palkka ollut jonkin verran isompi. Mutta sitä vaihtoehtoa emme oikeastaan edes harkinneet. Ainakin tuolloin tuolla viikkorahalla kävi jo vähän shoppailemassakin ja itse sain reissun aikana rahaa säästöönkin ja Suomeen palattuani ostin heti oman tietokoneen. Nyt kun ajattelee, olisin voinut humputella Lontoossa koko rahalla ja unohtaa sniiduilun, mutta tehty mikä tehty.

Nyt pääsen muistelmisani viimein klikkiotsikkoon. Minut siis perehdytti siivoojan tehtäviin italialainen keski-ikäinen nainen. Hän ei juurikaan puhunut englantia tai sitten minä en sitä ymmärtänyt, olinhan juuri kirjoittanut itseni lukiosta ulos saaden englannista ceen. Hän näytti, kuinka lakanat vaihdetaan, miten vessanpönttö WC-harjalla putsataan ja miten muut pinnat putsataan asiakkaan käyttämillä pyyhkeillä. Yhtä juttua en millään meinannut tajuta. Asiakas oli käyttänyt huoneessa olleita kahvikuppeja ja jätin ne lavuaariin, kun olin siivonnut huoneen. Tuli sanomista. Sitten laitoin ne käytävälle ja ajattelin, että pyyhepoika hakee ne tiskiin. Tuli sanomista.

Lopulta ymmärsin, kun minulle kädestä pitäen näytettiin, kuinka kupit huljutellaankin ihan itse kuuman juoksevan veden alla ja jos lika on oikein tiukassa, pyöräytetään sienellä. Siis samalla sienellä, johon on hetkeä aiemmun ruutattu "blue liquidia" ja pyöräytetty vessanpöntön renkaat. Kuivaus tietenkin asiakkaan käyttämällä pyyhkeellä. Meillä ei siivousrättejä edes ollut, pelkästään pesusieni, jossa oli toinen puoli karkea.

Koska en tuohon päivään mennessä ollut siivoustyötä tehnyt, en edes ymmärtänyt miten alkeelliset kaikki työvälineemme olivat. Minulla oli kaksi ämpäriä "bucket", toisessa oli moppivesi ja toisessa kaikki muu tarvittava. Kärryyn eli "trollyyn" latasin aamulla liinavaatekaapista lakanoita, tyynyliinoja ja pyyhkeitä. Lisäksi yhdessä kassissa oli hotelliketjun saippuoita huoneisiin laitettavaksi.

Kun kerroin, että toisessa ämpärissä oli kaikki tarvittava, niin todellakin tarkoitan sitä. Siellä sulassa sovussa oli sekä blue liquid, yellow liquid, pesusieni, WC-harja ja kumihanskat. No kumihanskoja pyrin pitämään silleen siinä reunalla, etteivät ne uineet pohjalla seisovassa kakkavedessä. Sinisellä nesteellä pestiin käytännössä kaikki, keltainen oli kalkinpoistoon.

Huoneen siivous meni jotensakin näin:

• Avaa ovi, laita pyyhe oven alle stoppariksi
• Revi lakanat pois ja vie käytävään, pyyhepoika hakee ne
• Laita uudet lakanat ja päiväpeitto, petaa
• Kastele asiakkaan käyttämää pyyehttä hieman ja pyyhi tasot
• Kuivaa tasot pyyhkeen kuivalla kulmalla
• Tyhjennä roskis ja laita uusi roskapussi
• Pyyhi sienellä WC-pönttö (laita blue liquid) ja käytä tarvittaessa harjaa jos pöntössä kuivunutta kakkaa
• Kuivaa pönttö pyyhkeellä
• Pyyhi kostealla pyyhkeellä vessan tasot ja peili, kuivaa
• Pese asiakkaan käyttämät kupit, jos niitä oli käytetty
• Imuroi
• Valmis!

Huoneeseen meni muistaakseni aikaa noin 20 minuuttia. Saimme yleensä muistaakseni 10-12 huonetta per siivooja. Jos huoneita oli enemmän, saimme punnan extraa per ylimääräinen huone. Joulukuussa saimmekin hyvät rahat, muistaakseni ennätyspalkka oli 220 puntaa viikolta. Siinä oli jo tosi hyvin extroja!

Yhden päivän muistan hyvin, listallani oli 10 extraa. Mutta kun kävin koputtelemassa huoneita "housekeeping!", oli niistä kymmenen käyttämätöntä! Pyyhin pölyt, tarkastin lakanat ja se oli siinä. Ilmeisesti työporukka oli jäänyt sille tielleen, eivätkä koskaan saapuneet.

Osa huoneista oli DO eli due out, joista asiakas siis lähti ja loput olivat tietenkin SO, eli stay over. Meidän hotelli oli niin hieno, että lakanat vaihdettiin joka päivä, vaikka kyseessä olikin SO.

Pussilakanoita ei tunnettu, vaan sängyissä saattoi olla hyvinkin kulahtanut vanha villahuopa. Sänky pedattiin siis niin, että lakana, toinen lakana ja huopa, yläpäästä käännettiin nätisti huovan päälle ja lakanat survottiin patjan alle. Majoittuja sitten repii lakanoita sieltä esiin sen verran kuin tarvitsee.

Minä ja kaverini menimme muuten hyvin varhaisessa vaiheessa Lidliin ja ostimme sieltä pussilakanat itsellemme. Joku roti.

Kuuntelin töissä aina radiota. Ei minulla mitään omaa radiota ollut, vaan laitoin huoneen radion päälle. Siinä meni päivät kivasti ja kuulin uutisia. Yleensä aina katsoin asiakkaan passin (jos se oli pöydällä), että mistä maasta tämä on. Saatoin myös lukea sanomalehden etukannen otsikot, jos se oli jätetty huoneeseen. Kerran, kun puolen vuoden pestimme alkoi olla jo loppusuoralla, aloin taas lukea sanomalehteä. Ymmärsin heti, että ei muuten ole englantia, ja että en ymmärrä siitä mitään. Sekunnin päästä tajusin että ei helvetti, sehän on Hesari! olin jo niin englannissa, että aloin lukea sitä englanniksi.

Kovinkaan englantilaistuneita meistä ei tullut, sillä juttelimme tietenkin keskenämme suomea ja vietimme jonkin verran vapaa-aikaa toisten suomalaisten siivoojien kanssa. Espanjalaisten englannin aksentti on jotain ihan kamalaa ja muistan vieläkin kuinka en pälpättivät laumoissa ja ainoa, minkä sieltä erotti oli "ke pasa, ke pasa?", eli miten menee. No hiton hyvin menee jos olisitte esim hiljaa.

Olin ollut aika hoikka tyttö Lontooseen mennessä. No en ollut ihan niin hoikka palatessani sieltä. En valehtele yhtään sanoessani, että joka jumalan päivä lounaalla korvasi hiilaripuolen ranskalaiset. Kerran katsoimme että vau, keitettyjä uusia perunoita. Lähempi tarkastelu osoitti, että ne oli keitetty rasvassa. Yhden kerran ruokana oli ruokaisaa salaattia. Ja muistan, miten ihanan freesi olo sen jälkeen oli koko päivän.

Peruslounas oli siis niitä ranskalaisia, jotain lihaa ja kastiketta. Viherasioita toimittivat keitetyt parsakaalit.

Meidän hotellissamme oli vain yksi henksukanttiini, eli siellä söivät sekä respan että siivouspuolen henkilökunta. Royal Nationalissa, joka oli siis paljon suurempi hotelli, oli myös yksi henksukanttiini MUTTA siivoojat istuivat eri ruokailuhuoneessa kuin respan työntekijät, eli paremmat ihmiset. Meille tultiin jopa ensimmäisellä kerralla sanomaan, kun olimme tyhminä istuneet parempien ihmisten pöytään. Siinä kuulkaas sisäinen tasa-arvoni raivosi ja kovasti!

Aamupala oli tietenkin aina sama, paahtista, pekonia ja papuja. Tuolloin opin kyllä tekemään oikein mahtavan englantilaisen aamiaisleivän. Paahtoleipä paahdetaan, voidellaan ketsupilla ja väliin tulee pekoni ja paistettu muna. Mukaan ruutataan majoneesia. Ja päälle painetaan toinen paahdettu ja ketsupilla voideltu leipä. On muuten taivaallista, kokeile!

Meidän vapaapäivämme oli torstai. Yleensä nukuimme pitkään ja lähdimme kaupungille. Kävimme ensin läpi näitä normaaleja turremestoja, mutta ei kyllä kovin syvällisesti Lontooseen tutustuttu. Tuossa iässä kun työelämästä ei ollut vielä mitään kokemusta, vei tuollainen kevyt siivoustyökin mehut meistä aika tehokkaasti. Tai sitten se oli se rasvainen roskaruoka, mene ja tiedä.

Usein istuimme illalla huoneessamme telkkaa katsellen. Kaverillani oli jopa läppäri, mutta eihän tuolloin vielä mitään wlaneja ollut. Pari iltaa viikosta istuimmekin yleensä nettikahvilassa. Kävin siellä muutama vuosi sitten, tunnistin ainakin yhden miehen tiskin takaa. 2004 hän oli tosin paljon nuorempi, nyt sen näköinen kuin yrittäisi edelleen olla nuori ja cool, mutta brenkku on maistunut liikaa. Nettikahvilasta soitimme MSN Messengerillä videopuheluita kotiin. Käytin myös irkkiä, m-irkkiä. IRC-Galleriassa taas oli kuvat ja muukin tärkeä tuohon aikaan. Mikä riemu se olikaan, kun se ilmoitti yhdestä uudesta kommentista!

Siitä tulikin mieleeni, että elämäni mahdollisesti ensimmäinen poikaystäväkin minulla oli. Ja nimenomaan oli. Jäi Suomeen ja pari kuukautta tekstailtiin ja soiteltiin, kunnes hänestä ei kuulunut enää mitään. Surin sitä pari päivää, kunnes huomasin, että espanjalaisella pyyhepojalla on muutakin annettavaa kuin "ke pasa". Muutaman viikon kuluttua hänen espanjalainen tyttöystävänsä tuli käymään. Sen pituinen se.

Meille kertyi jonkin verran lomaa ja joulun tienoilla kävimme kumpikin Suomessa. Olin kuullut ja itseasiassa todistanutkin sitä, kun siivoojalle tulee niin kova koti-ikävä, että tämä ei koskaan palaakaan lomalta Lontooseen. Oli ihanaa nähdä kavereita, mutta vielä parempaa oli palata kotiin. Lontooseen, siihen pieneen yhteishuoneeseen.

Olen värjännyt hiukseni yhden ainoan kerran ruskeiksi ja se oli tosi paha virhe. Värinpoiston jälkeen hiuksista tuli harmaat, joten jouduin tekemään värinpoiston uudestaan. Tuloksena olivat hyvin keltaiset hiukset.

Kävimme komennuksemme aikana myös Pariisissa parin päivän ajan ja Ibizalla. Ibizalla oli vielä tuolloin kova bilemestan maine (nykyään senkaltainen toiminta on käsittääkseni siirtynyt Goalle ja sieltäkin kai jo muualle), mutta voin kertoa, ettei sinne kannata ainakaan huhtikuussa mennä bilettämään. Pachassa sai olla todella rauhassa. Kylmä tuuli, eikä ketään missään. Silti sain nahan niin punaiseksi että ihmettelen, miten en vieläkään ole saanut ihosyöpää.

Tuolloin jumalan vuonna 2004 oli Heinolassakin jo internetti, mutta ei sieltä mitään lentoja osteltu. Kävimme ostamassa menolentomme heinolalaisesta matkatoimistosta, muistan jostain syystä, että lento maksoi 300 euroa. Onko se paljon vai vähän, en osaa sanoa, mutta kun kävimme jouluna Suomessa, oli Ryan Air aloittanut liikennöinnin Tampereelle ja saimme lennot tosi halvalla. Myös kotiin tultiin tietenkin raiskilla. Luultavasti se liikennöi jo, kun lähdimme Lontooseen mutta emme uskaltaneet luottaa halpalentoyhtiöön.

Allianssikin otti sijoituksestamme noin 200 euron maksun. Muualle Englantiin olisi päässyt halvemmalla tai jopa ilmaiseksi, mutta kaverini halusi nimenomaan Lontooseen. Itselläni ei ollut tuossa kohtaa oikeastaan mitään mielipidettä mistään, olin 18 vuoden ikään mennessä käynyt Ruotsin ja Viron ulkopuolella lomalla kolmesti, kaksi kertaa lapsena Espanjassa ja luokkaretkellä Kosilla.

2013

Lontoossa olen työkomennukseni jälkeen käynyt useammankin kerran. Olen joka reissulla käynyt "kotinurkilla" ja kävellyt Argyle Squaren ja Russel Squaren välin. Jokaisella reissulla olen ottanut myös hotellin kotikadulta, eli Argyle Streetiltä. Se on muuten hyvä paikka valita hotelli noin muutenkin. Se on Kings Crossin aseman vieressä (useita metrolinjoja ja juna) ja on siitä mahdollista myös kävellä ihan ytimeen. Tuo alue on joukkoliikenteessä Zone 1. Hotellit ovat vanhoja, rupusia ja edullisia. Kahden hengen huone maksaa noin 55 puntaa yö. Hotellissa, jossa työskentelimme, maksaa kahden hengen huone tällä hetkellä 100 puntaa yö. Ja Russel Squaren pysäkiltä menee vain Piccadilly Line. Toki sillä pääsee Heathrowille ja Piccadilly Circukselle, mutta muualle mennessä joutuu vaihtamaan.

Tuolloin 2004-2005 laskimme kovasti päiviä siihen, kun pääsemme takaisin Suomeen, mutta heti Suomeen tulon jälkeen mietimme että hitto, pitäiskö lähteä takaisin. Töitä olisi ainakin. Nyt, 13 vuoden päästä muistelen reissua lämmöllä kuten kuuluukin. Opin siellä tärkeitä taitoja. Esimerkiksi Heinolasta pois muuttaminen ei enää tuntunut yhtään huonolta ajatukselta. Jos olen asunut Lontoossa, selviäisin missä vain. Opin myös juomaan punaviiniä. Firman pikkujouluissa oli vain viinitarjoilu ja espanjalaiset vetivät sitä kokiksella. Tottakai minäkin.

En ole muuten koskaan kärsinyt sen tason darrasta seuraavana päivänä. Ja se byytta, on muuten punaista!