13 tuntia ajettiin, mutta siellä se nyt on; Muuli Sonkajärvellä koulutuksessa!

Kuten kerroin jo joulukuun alussa, löytyi Muulille koulutuspaikka ja heti 1.1. Muuli muutti hetkellisesti uuteen kotiinsa. Muuttomatka oli tuskien taival ku ajoimme 6,5 tuntia suuntaansa hetkittäin erittäin huonossa kelissä. Muuli on nyt kuitenkin viety koulutukseen ja voin salaa alkaa haaveilla maastoilusta sen kanssa.

Esivalmistelut

Aloitin Muulin matkavalmistelut hyvissä ajoin, heti joulukuun alussa. Jotta en vetäisi sen koulutustasoa vielä enemmän miinukselle, jätin sen hyvin pitkälti oman onnensa nojaan. Ja onhan meillä täällä etelässä nyt ollut aivan paska talvi ja jäätä joka puolella, Muuli joutui sipsuttelemaan sisään talliinkin erityisvarovasti. Tarhassa se sentään pystyi liikkumaan normaalisti mutta esimerkiksi kentälle ei meillä sen kanssa ollut mitään asiaa.

Muulilla ei siis ole kenkiä eikä mitään töppösiä, joten sen liikkuminen liukkaalla on melko haastavaa.
Lähempänä Muulin reissua kannoin tallille ompelukoneeni ja korjasin Muulin repsottavia loimia. Eivät ne pahasti olleet rikki, mutta kanttinahaa ja solkea oli päässt irtoamaan. Samalla korjasin parin tallikaverin loimia ja yhdet suojat. Ihmeen hyvin muuten tuollainen ihan tavallinen ompelukone suoriutui tehtävästään, jopa paksujen sisätoppisten kanssa!

Lähtöviikkoa edeltävällä viikolla olin buukannut itseni sekä lomittajaksi että kaupan kassalle, mutta ehdin silti tallille muutaman kerran. Tarja Nurmijärveltä kävi moikkaamassa Muulia. Tarjallakin oli pitkään muuli, Orimattilan kotieläinpihalla asunut Iita. Iita lopetettiin viime keväänä pian tuon postauksen jälkeen kaviokuumeen takia.

Samalla tallikäynnillä raspasin myös muulin kavioita tasaisemmiksi. Se kun kuluttaa enemmän sisäsyrjää kuin ulkosyrjää. Myös säteet olivat päässeet repaleisiksi, mutta ne tulivat vuolupuukolla tosi siisteiksi. Muulin kaviot ovat nyt talviaikaan kasvaneet niin hitaasti, etten ole joutunut niitä raspaamaan pitkään aikaan.

Jossain tässä kohtaa Sanna kysyi, onko Muuli ollut ilman sähköäkin tarhassa. Sanoin että on, mutta että onhan se kuitenkin aiemmin saanut tällin, niin tietää vähän varoa. Sonkajärvellä oli nimittäin tilanne päällä ja tallin sähköt olivat hetkellisesti pois, samoin sähköaitojen. Luntakin oli tullut sen verran, että langat olivat melko matalat. Muuli on tottunut siihen, että ylin lanka on jossain 160 cm korkeudessa, eikä se ole omalla tallilla yrittänyt koskaan poistua tarhasta.

Lähtöpäivää edeltäneenä iltana (joka oli siis uudenvuodenaatto) kävin pakkaamassa Muulin tavarat valmiiksi. Tälle tuskien taipaleelle matkalleni ilmoittautui tallinomistaja (koska muulin toinen omistaja ilmoitti olevansa krapulassa sekä 1.1. että siitä viikon päästä olevana sunnuntaina), joten pakkasin tavarat suoraan hänen autoonsa ja vein heinäverkon valmiiksi traileirin. Sain aikaiseksi kolme Ikean isoa vuodevaatekassia, satulan ja rehulaatikon.

Riemuretki

Riemuretki starttasi uudenvuodenpäivänä kuudelta. Itse heräsin puoli tuntia ennen, tein meille eväät valmiiksi ja ajoin tallille. Muulille villaloimi, kauraa vyölaukkuun ja trailerin luokse. Hieman me siinä liukkaalla pihalla keskustelimme lastautumisesta, mutta aika nopeasti oltiin sisällä autossa ja startattiin. Traileriin viritin GoPro:n, jotta voisin katsoa puhelimesta sen menoa, mutta GoPro oli sitä mieltä, että Orimattilassa se katkaisee wifinsä ja se oli siinä.

Kelihän oli oikein superpaska Lahteen asti. Satoi siis räntää ja oli pimeää. Onneksi ei ollut muita naisia rateissa, joten saatiin ajella ihan rauhassa.

Ensimmäinen stoppi pidettiin Kuortin ABC:lla, kusihätä oli 🌲/5. Muuli oli trailerissa ihan tyytyväisen oloinen ja sisältä kuului vieno höhöhö kun avasin oven. Tarjosin sille lämmintä vettä, mutta se ei kiinnostanut.

Seuraava stoppi oli vasta Iisalmessa Marjahaan ABC:lla, jossa minulla oli pikaiset objektiivitreffit. Blogini ahkera lukija oli huomannut toiveeni joulupukille ja myi minulle vähälle käytölle jääneen Canon EF 50mm 1.4 linssin 200 eurolla! Tartuin tietenkin tarjoukseen ja näin pääsin kokeilemaan linssiä heti tuoreeltaan.

Kokeilin kameraa ensimmäiseksi tietenkin traileriin. Trailerin vasen takanurkka on tarkka, auto menee jo epätarkaksi. Aukkona 1.4.

Iisalmen jälkeen olimme ihan että mitä ihmettä. Maisema muuttui todella lumiseksi ja puut olivat raskaana tykkylumesta. Perillä kuulimme, että kyseinen tienpätkä ja mäki on tunnettu siitä, että sielä on aina runsaasti lunta. Kuvasin tästä pienen pätkän Instagramiin.

A post shared by Kaisa Määttänen (@rosamiii) on Jan 2, 2018 at 4:33am PST

Kohteessa

Laitoin Muulin hetkeksi tarhaan ihmettelemään ja avasin auton viedäkseni Muulin tavarat satulahuoneeseen. Sannan ilme oli tässä kohtaa näkemisen arvoinen "ei helvetti". Onneksi suurin osa tavaroista oli loimia, jotka nyt säilyvät missä tahansa, kun ovat omissa pusseissaan, mutta aika täyteen (väliaikainen) satulahuone tuli.

Uudet kaverit katsovat hieman kauempaa. Keskellä Kentsu, josta voit lukea lisää sen omasta blogista. Kentsun blogi kannattaa laittaa siksikin seurantaan, että sen omistaja kertoo rohkean avoimesti hevospelostaan ja siitä, kuinka työstää sitä pienemmäksi.

Koska Muulilla oli pitkä matka takana, kävimme sen kanssa tutustumassa kenttäänkin. Siellä sillä olisi enemmän tilaa liikkua ja oikoa koipiaan. Kentällä ei ollut porttia, joten tallinomistaja ja Sanna toimivat portsareina ja minä Kuomat täynnä lunta rohkaisin Muulia näyttämään upeaa PRE:ltä perittyä askellusta. Sitä Sanna varmasti arvostaisi, sillä hänellä itsellään on paintin lisäksi lusitano ja PRE on melken sama kuin lusitano. (tätä ei vaan saa sanoa rodun harrastajien läheisyydessä ääneen).

Teimme tuskaisen pitkään matkaa takaisin tallille, Muuli nimittäin levitteli koipiaan ja nosteli häntäänsä aivan, kuin se olisi taas tulossa kiimaan.

Kävimme täyttämässä paperit sisällä ja laitan tähän suoran lainauksen koulutussopimuksesta

Tavoitteena on kouluttaa hevosta niin, että se soveltuu omistajan käsiteltäväksi ja ratsastettavaksi hänen tarpeidensa mukaan.

Se on melko paljon se.

Sanna vielä sanoi, että on kiva, kun ei odoteta mitään piffipaffia, vaan ihan vaan maastoilua, että LEPPOISA JA POSITIIVINEN PROJEKTI TULOSSA.

Koska tulimme pitkän matkan takaa, oli meidän lähdettävä parin tunnin kuluttua. Vaihdoin Muulille vielä kätköistäni löytämäni heijastinriimun (taitaa olla Koon jäämistöä), helpommin sanottu kuin tehty. Muuli on ollut hankala kiinniotettava Vepsäkäynnin jälkeen ja aluksi kokeilee aina että onko pakko. Koska langat olivat sähköttömät ja matalat, en uskaltanut laittaa sitä juoksemaan. Ahdistelin sen vain katokseen ja siellä se lopulta antautui kun ei päässyt minusta eroon.

Tässä kohtaa otimme kotimatkalle kyytiimme ihan extempore pienen ponin, joka oli matkaamassa uuteen kotiinsa Tammisaareen. Uuden omistajan olisi pikkuisen nopeampi hakea se Tuusulasta kuin Sonkajärveltä. Vaihdoin GoPro:n akun ja toivoin, että se kestäisi ainakin alkumatkan, niin voisimme katsoa miten poni matkustaa. Sen matkustuksessa oli nimittäin ollut hieman haasteita edelliskerralla. Kyytiin se tuli hienosti, mutta alkoi riehua kopissa ja kovasti nousi etukavio nytkin.

Kotiin paineltiin yhden pysäytyksen taktiikalla. Kusihätä alkoi vaivata suunnilleen siinä kohtaa, kun huoltsikat loppuivat ja pidättelin hätääni Varkauden ABC:lle asti. Hain meille Hesestä ruokaa ja jatkettiin matkaa melkein heti autossa syöden.

Muulin uudelta talliltakin tuli viestiä, että Muuli meni hienosti karsinaansa ja että sillä on kaikki hyvin.

Kun päivä oli noin muuten ollut ihan hyvä, lunta tai vettä ei satanut, ei kotimatkasta voinut sanoa samaa. Jossain kohtaa alkoi sataa vettä, sitten räntää ja sitten vettä. Paluumatkalla liikennettäkin oli heti enemmän. Varsinkin Lahdesta etelään oli taas kunnon räntäsade ja tuntui, ettei matkanteko loppuisi ikinä.

Kotitallille kuitenkin selvittiin vähän ennen kymmentä, kuuden ja puolen tunnin ajon jälkeen. Rami sai hieman taluttelua samala, kun siivosimme kopin ja veimme Ramin (se poni) henkilökohtaiset tavarat sisälle. Se jäi karsinaan ja me lähdimme nukkumaan.

Ajoa tuli 13 tuntia, edes ammattikuskit eivät aja niin paljon vuorokaudessa!

Muulin karkaaminen?

Tämä pelko sen karkaamisesta on lisääntynyt nyt loppuvuodesta vaikkei mitään ole tapahtunut. Siihen on varmaan syynä se, ettei se enää tulekaan luokse ja anna mielellään kiinni, vaan lähtee karkuun. Se saattaa olla nuoren tammamuulin leikkiä tai sitten jotain muuta. Muuli ei ikinä ennen tällä nykyisellä tallilla tehnyt tätä (okei ehkä pari kertaa satunnaisesti), utta käytös alkoi viimeisimmän Vepsäreissun jälkeen.

Aluksi en tietenkään osannut yhdistää sitä siihen, vaan pidin sitä jonain Muulin uutena keksintönä, jonka se unohtaisi toivottavasti mahdollisimman pian. Tein kuten Vepsä, eli laitoin sen juoksemaan, jos se lähti minusta pois päin. Näin sain sen kyllä kiinni, mutta jos laskin irti ja yritin ottaa uudestaan kiinni, jouduin juoksuttamaan uudestaan. En ollut ainoa, joka tätä koki, vaan myös Muulin satunnainen sunnuntaihoitaja ja eläinlääkärin apulainen joutuivat kokemaan saman. Illalla se kyllä oli portilla valmiina tulossa sisään, eli siinä ei onneksi ollut ongelmaa.

Muutaman viikon kuluttua vaihdoin taktiikkaa ja otin kaurat mukaan tarhaan. Kunhan pääsin niin lähelle, että pystyin ojentamaan Muulille kauraa, alkoi se seurata minua vapaaehtoisesti. Victory.

Muuli tänään

Muuli on nyt ollut uudessa kodissa nyt kaksi yötä ja olen saanut sen suhteen enemmän päivityksiä, kuin mitä sain, kun se oli Espanjassa Llarguesilla koulutuksessa. Eihän sen kanssa ole toki juuri mitään vielä tehty, mutta Sanna on käynyt sen kanssa kentällä taluttaen ja tehnyt tuttavuutta. Muuli on nimittäin kovin ujo ja hyvin varauksellinen. Tutustuminen vaatii useita leipäpaloja, että Muuli ymmärtää Sannan olevan ihan hyvä tyyppi.

Minullahan kesti kolme kuukautta, että Muuli alkoi tarhassa ollessaan kiinnostua minusta ja kulki perässäni vapaaehtoisesti. Vaikka Muulin koulutusajalla ei olekaan minulle mitään väliä, niin sietäisi alkaa kiinnostua pikkuisen nopeammin kuin tuolloin pari vuotta sitten.

Sain Muulista jo videon ja pari kuvaa kun se tutustuu Keniin aidan yli. Muuli oli roikkunut aidoissa koko eillisen, mutta onneksi sähköt saatiin aitoihin takaisin ja norkoilu loppui siihen.

Minä tänään

Kävin kaupassa ja tein ruokaa. En ole ehtinyt tehdä mitään nuudelia kummempaa moneen viikkoon. Olin hyvää vauhtia ajamassa itseäni piippuun joulun alla ja koko joulukuun aikana minulla oli vain viisi kokonaista vapaapäivää. Tein ison määrän lomituspäiviä ja uhrasin palkkatyöni loman lomitukselle. Kaupalla tein suunnilleen kaksi vuoroa viikossa. Jos olin illan vapaalla, menin tietenkin tallille.

Olen sellainen, että kaipaan myös niitä iltoja, kun saa vain käpertyä sohvannurkkaan vaikka blogia kirjoittamaan ja kuvia käsittelemään. Niitä iltoja ei juurikaan ollut. Nyt, kun olen pitkästä aikaa hetken muuliton, teen töitä ja ehdin nähdä niitäkin kavereita, jotka eivät lukeudu nykyisiin tallikavereihini. Muistan, kun vuosia sitten silloinen hevoseni lähti ratsutukseen ja pystyin tuosta noin vain lähtemään töiden jälkeen yksille! Välillä kaipaa sitä aikaa, mutta muulitonta elämää en voisi kuvitella enää eläväni. Vähän jo tuli Mullukkaa ikävä, mutta onneksi vain vähän.

Seuraa Muulia Facebookissa

Sannakin on ahkera somettaja ja Hietaniemen tilan Facebookkiin tuleekin mukavasti päivityksiä. Kannattaa siis laittaa sekin sivu seurantaan Muuliprojektin lisäksi! Tässä alla on päivitys tilalla tapahtuneeta pahasta onnettomuudesta viime viikolla.