Mietitkö koskaan, miksi asut Suomessa? Jos vastasit ei, valehtelet itsellesi. Kyllä jokaisen vakavasti otettavan suomalaisen mielessä on vähintään pari kertaa käynyt, että millaista olisi elellä vaikkapa Espanjan auringon alla. Muuli jopa tietää, millaista se on, ja pystyy vertailemaan. En halua edes tietää, millaisiin tuloksiin tämä nelijalkainen ystävämme on päätynyt.
Vielä lauantaina Suomi oli ihana maa asua. Kaunis lumikerros oli peittänyt kuran alleen ja sellainenkin valoilmiö kuin aurinko uskalsi nopeasti tulla vierailemaan. Kävi kuitenkin sen verran nopeasti, etten ehtinyt ottaa kuvaa todistusaineistoksi. Joka tapauksessa mitään ei satanut vaakatasossa naamaan, pystyssä pysyminen onnistui, kottikärryt eivät kadonneet upotessaan tallipihalle muodostuneeseen suohon. Kaikki oli siis todella hyvin.
Muulinkin kanssa oli älyttömän hauska päivä. Mitä nyt aluksi muulin perkele meinasi, ettei anna kiinni tarhasta. Olin hoitamassa Muulia jo viidettä kertaa ja se oli viimeiset kolme kertaa juossut höristen portille vastaan, mikä aiheutti kieltämättä suurta ilon ja onnen tunnetta. Lauantaina Muuli teki ihan samalla tavalla, tuli innokkaasti vastaan ja otti porkkanan, mutta nyt se päättikin lähteä nauraen menemään, ennen kuin riimu ehti sen päähän. About kahdeksannella yrityksellä olin jo niin näppärä käsistäni ja ovela liikkeistäni, ettei Muuli enää päässyt karkuun. Eläin pääsi onnekseen tekemään jotain todella hauskaa, sillä vapautin sen derbylle juoksemaan, ja sehän juoksi niin että lumi pöllysi. Viimeksi, kun laskin Muulin derbylle, se jäi kahden metrin päähän toljottamaan, eikä kannustuksellakaan hölkännyt kuin yhden pitkän sivun ja jäänyt sinne taas seisomaan.
Tänään tuo hauska päivä oli muisto vain. Sunnuntai ”valkeni” sateisena ja 95 prosenttisesti lumettomana. Siivosimme Muulin kanssa yhdessä sen tarhan. Toisin sanoen minä siivosin ja Muuli katsoi vierestä. Ja kyllä siinä kieltämättä miettii elämän tarkoitusta ja valintojaan, kun katselee miten lantapallerot uivat karkuun valtavissa lammikoissa. Kalastelin kakkaa reilu puoli tuntia ja taas ne kottikärryt upposivat pohjaa myöten kuraan. Sai käyttää kaikki vähäiset voimansa, että sai sen pyörän pyörimään. Muulikaan ei näyttänyt erityisen tyytyväiseltä olotilaansa. Ilmeestä näki, että Espanjan aurinko olisi kelvannut.
Aloimme siis yhdessä tuumin heti suunnitella maanpakoa. Lento Saint Luciaan maksaa vain 1200€ ja kestää kevyet 30 h. Siinä ajassa ehtii mukavasti nukkua nämä loputtomat univelat pois ja uuden elämän paratiisissa voi aloittaa heti koneen laskeuduttua. Costa Ricalle tosin olisi vain 490€, Arubaan 434€, Barbadosille 402€. Ja tuttuun ja turvalliseen Meksikoon menopaluu on vain vajaa 900€. Ja koska sieltä ei tarvitse tulla takaisin ikinä koskaan milloinkaan, niin kas kun hinta jo puolittuikin! Sovimme Muulin kanssa, että hän panttaa loimensa ja riimunsa, meikäläinen myy kaikki korut ja ylimääräiset vaatekerrat, niin päästään matkaan. Perillä isketään sombrerot päähän, kippistetään muutamat cocktailit ja lähdetään yhdessä patikoimaan Machu Picchulle.
Kuukauden päästä olemme molemmat vielä Suomessa. Ehkä on lunta, ehkä ei. Muulilla todennäköisemmin on, kun kerta lähtee kauemmas kehä kolmosesta. Voittajan valinta. Itse räpiköin henkihieverissä Haminan metsissä ja yritän selvitä reserviupseerikoulun loppusodasta. Haaveilemme molemmat lomasta ja vapaudesta, mutta silti jostain kumman syystä emme koskaan lähde, ainakaan pysyvästi. Muulikin vaikuttaa oikeasti viihtyvän. Kyllä suomalainen on hullu laji, asua nyt siellä missä ilma sattuu kasvoihin ja keli sieluun, tyytyväisenä.
xoxo
Upseerioppilas Sonja Mäkinen
Ei kommentteja
Lähetä kommentti